tiistai 27. toukokuuta 2014

Saaristokaupunkia helteisenä päivänä ja lintuja

Sunnuntaina oli helteinen päivä, mittari näytti päivällä + 28 C varjossa. Kävimme pikaisesti Kodin Terrassa ostamassa muutamia viher- ja mustaherukkapensaita ja kirvamyrkkyä. Huviksemme ajelimme Saaristokatua ja näppäilin kuvia. Saaristokatu alkaa kaupungin puoleisesta päästä Tasavallankadulta ja päättyy Keilankanavan läheisyydessä Lehtoniemessä. Tällä osuudella on mittaa n. 4 km.

Rakentaminen alueella jatkuu ainakin vuoteen 2015 asti. Lehtoniemi, Rautaniemi, Savolanniemi ja Pirttiniemi on kaavoitettu pääosin omakoti- ja rivitalotonteiksi mutta myös tasokkaita kerrostaloja löytyy alueelta.
Neljän sillan rakentaminen on ollut työläin urakka mutta nyt tie kiemurtelee pienten saarten lomitse ja vesistöä on molemmilla puolilla. http://www.saaristokaupunki.fi/uploads/files/tailteilijoiden_Saaristokatu.pdf
 
 

Upea taideteos Keilankanavan rannalla - Meri lahjoitti sen meille




Koski-laiva lipuu kanavaa pitkin alhaalta kuvattuna
ja kännykällä sillalta



Ihailimme Siltavahtitalojen ympärillä olevia kauniita istutuksia


tuomi kukki kanavan rannalla valkoisessa hunnussaan
 
 



Vanhat omenapuut ja punainen mökki muistona ajasta, jolloin alueella oli kalastusmajoja ja torppia.



Kuvia kaupunkiin päin, Puijokin näkyy pienenä pisteenä

Jäätelökioskin luona sorsapariskunta tepsuttaa peräkanaa, akka edellä ja ukko jäljessä



Silkkiuikun pesimäkuvat ovatkin lähiseudulta. Pesä on kelluvalla lautalla. Munia on 3-6 kpl, ja niitä haudotaan 25-29 päivää. Poikasten kuoriuduttua emo ruokkii niitä pari viikkoa ja kuljettaa poikasia selässään. Lintu ei näköjään pelkää, vaikka autot ajavat vain 10 metrin päässä. Koiras tarkkaili tilannetta vähän kauempana.

Helleaalto meni menojaan. Eilen oli tuskin + 5 C astetta, tänään vähän enemmän. Auringonnousu tänään 3:35. Auringonlasku tänään 22:47. Päivän pituus on 19 h 12 min.

                                                             ♥ Beate ♥

 

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Lentonäytös ja kaivua...








Pikainen päivitys tänne blogiin. Eilen olimme kaivuhommissa ja yhtäkkiä pienkoneita alkaa pörrätä talon yllä. Koneita lensi varmaankin lähemmäs 20 ja kaarsivat läheiselle varalaskupaikalle. Tuli kiire hakemaan uutta kameraa ja poika sai edes muutamia kuvia. En ollut tietoinen koko lentoharjoituksesta, kun lehti jäänyt lukematta.  Kyse oli isosta viranomaisten ja vapaaehtoisten yhteisharjoituksesta.

Kalustovajan pohjan kaivu edistyy hitaasti mutta varmasti. Kaivurilla se olisi jo tehty mutta tässä saa sitä niin kaivattua hyötyliikuntaa. Minäkin jaksoin kolmisen tuntia eilen kaivaa ja kärrätä kiviä ja tänään on tarkoitus jatkaa. Nuo kaksi koivun kantoa ovat tiukassa mutta on meillä näitä ennenkin käsipelillä ja vinssiä apuna käyttäen nostettu ylös.

Nyt ulos työmaalle.....:D!

                                            - Beate -

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Koivujen kaato rakennusten välistä

 
 
 

Perjantaina oli suotuisa ilma pihakoivujen kaadolle, ei liian tuulinen ja aurinkokin paistoi aamupäivällä. Moneskohan kerta lienee, kun pihastamme kaadetaan puita. En ole pysynyt laskuissa mukana. Tämä oli aikoinaan peltotontti, ei puun puuta ja ensimmäiset istutukset olivat koivujen, kuusten ja mäntyjen taimet. Vuosien saatossa puu venyy pituutta, alkaa varjostaa liikaa, putoavista lehdistä on riesa ja lahovikojakin ilmaantuu.  Puun elämä on tullut tiensä päähän.

Nämä koivut olivat ikävästi talon ja puuvaraston välissä ja lähes 25 m pitkiä rotkuloita. Kaato ei onnistuisi äkkinäiseltä. Kaatokiila pitää tehdä oikeaan kohtaan. Vänkäriä ja köyttä apuna käyttäen puu pötkähtää suunniteltuun suuntaan. Yläkuvassa oleva ensimmäinen puu näyttää kuin kaatuvan rakennuksen päälle mutta eipäs niin käynyt. Tuossa se killuu kiilan varassa ja jäi vähän nojaamaan viereiseen koivuun. Minua tietysti hirvitti mutta miehet osasivat homman. Kuvaajaa jännitti niin, että ei enää osannut käyttää kameran videokuvausta.

Jahas, toinen rauduskoivun runko jo kellahtaa maahan ja alkaa itkemään mahlaa.



Kuusi koivua sai kaatotuomion. Niin kauniita sileärunkoisia olivat ja vuosikasvusto lopussa isoa. Ei ollut näissä onneksi riippakoivuja.


Viimeinen kaatuu ja pölläyttää kaatuessaan ilmaan kelta-vihertävän siitenpölypilven (sekin jäi kuvaamatta)



Kuvassa näkyvät tämän pihapiirin kaksi ensimmäistä rakennelmaa - kellarikuoppa takana ja grillikatos,


jolle lopulta kävi näin. Se köntsähti katolleen. Eipä sitä ollutkaan käytetty vuosikausiin, koska huomattiin sen olevan liian lähellä taloa eli ei ollut turvallinen tulentekopaikka. Koivuista saa ison kasan sauna- ja takkapuita. Iltapäivällä jo satoi rakeita mutta tärkeimmän homman saimme tehtyä.

Urakan jälkeen voi kuunnella rauhoittavaa Felix Mendelssohnia - Spring song - Songs without words Op. 62. En löytänyt YouTube:sta huiluversiota, josta tykkään enemmän. Löytyy Spotify:stä.

 


Leppoisaa pyhäpäivää kaikille lukijoilleni.

Kevät keikkuen tulevi
antaa kukkaset kedolle
kutsuu linnut laulamahan
saapi lapset nauramahan
tuopi tuulien tohinan
korpeen kuusen kuiskehia.


                                               - Beate -

torstai 1. toukokuuta 2014

Vappuhörinät :D


Vappusirkus saapui kaupunkiin. Tervetuloa! Teltassa näette Lentävän Hoppin perheen, trapetsitaiteilija Leian suoraan Meksikosta, käärmepoika Naman Intiasta, Wizzien hevosperheen, pyöräilevät apinat, klovni Pepperonin ja paljon muuta. Astukaa sisään sirkuksen lumoavaan maailmaan!


Aika on, aika jo on, nyt hurmaavan sirkusprinsessan ja liekehtiväsilmäisen Chico-mustalaisen  :D.


Oltiinhan mekin siellä katsomossa, vuosi oli 2010. Viimeinen onnistunut kuva. Jee, lähetäänkö taas tänä vuonna?

 
Kuva  Ringling Bros. and Barnum & Bailey Circus, USA - 20.9.2009.

 



                                                                    - Beate -
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...