VARJOISTA VALOON

maanantai 23. marraskuuta 2020

Tummuvat varjot kammiossain, kun hämärtää...

Marraskuussa valo yhä vähenee, puut ovat mustia rankoja, ruoho vielä vihertää mutta väri on jo ruskeanvihreää. Hämärä tihenee taloni ympärillä ja pian se muuttuu mustaksi yöksi. Kotitien kynttilät palavat pimeydessä ja uskon niiden näkyvän avaruuteen, hassu kun olen. Viiltävän hetken olen yhtä avaruuden kanssa, kun joskus se ottaa minut kuitenkin. Miksi siis pelkäisin! Kun olen levollinen, etäisinkään pimeys ei pelota!
"...Tunsitko: voimasi lähti.
Tiesitkö: vavahdin.
Niikuin lentotähti
syöksyvä aaltoihin

upposi olkapäähän
kätesi kosketus.
Jäihän sinulle, jäähän
siitä aavistus?..."
- Eila Kivikk'aho: Oksan lailla -



Puhe hiljenee,
hengitys, tuuli kietoo syleilyyn.
Maa luovuttaa kiihkon
ja raukenee iltaan
josta lankeaa pitkä varjo.
Pimeä viipyy kauan iholla,
kirjoittaa sanat
jotka aamu näkee lukea:

Kaipaatko vielä tulevaa
uusia päiviä sinä
joka et muutosta
todella jaksaisi?
Sinun aikasi on mennyt.
Tulee Nuoruus, rakentaa maailman,
Nuoruus, muuttaa kaiken,
juuri sen
mitä itse ei vielä
ole kokenut.
                              - Hannu Mäkelä: Illan varjo (1979) -


Näen kaukaisissa valokuvissa syksyn,
ja nyt on syksy yhtä viileä, yhtä hiljainen.
Ajat kerrostuvat merikasvin viettelevään keinuntaan,
näen veden läpi aina ikuiseen pimeyteen asti.
....
                     - Olli Sinivaara: Valonhetki (2009) -


Beate56 at 17.17 16 kommenttia:
Jaa muille

lauantai 7. marraskuuta 2020

Marraskuun murusia


Marraskuussa ehtii katselemaan vanhoja kuvatiedostoja ja ihmettelemään, missä olen kuvannut tuon upean naispatsaan. Molemmat kuvat olivat onneksi kuvakansiossa Lappi-Norja matkakuvat 2013. Olimme tosi pikaisesti käyneet Raatteen Portissa Suomussalmella ja olin ottanut ulkokuvia mutta varsinaiseen museoon emme ole ehtineet tutustua. Puna-armeijan suunnitelmissa oli ollut marssia voitokkaasti suoraan Ouluun ja katkaista näin Suomi kahtia. Toisin kuitenkin kävi, sillä suomalaiset kävivät vastahyökkäykseen kaikin voimin. Raatteentiestä tekee erityisen myös se, että Suomi onnistui täydellisesti taktisessa sodankäynnissä. Suomen puolustus perustui siihen, että sotilaat tunsivat maaston erinomaisesti ja he pystyivät suksilla liikkumaan siellä nopeasti. Lisäksi valkoinen sotilaspuku auttoi naamioutumaan maastoon täydellisesti. Yhdessä nämä ominaisuudet johtivat siihen, että suomalaissotilaat onnistuivat motittamaan suuria viholliskolonnia ja tekemään täydellistä tuhoa vihollisen keskuudessa. 

Naispatsas on ukrainalaisten muistomerkki talvisodassa kaatuneille ukrainalaisille sotilaille. Patsas on pystytetty samoille paikoille, jonne tuhottiin lähes koko ukrainalainen 44. divisioona. Toisessa kuvassa on Vienan vapaussoturien ja pakolaisten muistomerkki. Jatkosodan heimosoturit olivat jatkosodassa (1941–1944) Suomen Puolustusvoimain yksikköitä, joissa palveli tverin-, vienan- ja aunuksenkarjalaisia, inkeriläisiä, vepsäläisiä, komeja, virolaisia, saamelaisia sekä muita suomensukuisiin heimoihin kuuluneita miehiä. Näistä osa oli siirtynyt Suomeen vuoden 1918 jälkeen, ja osa oli suomalaisten sotavangiksi jääneitä puna-armeijan sotilaita. Lisäksi joukoissa palveli amerikansuomalaisia, ruotsinsuomalaisia, siperiansuomalaisia ja sellaisia suomalaisia, jotka olivat muuttaneet aikaisemmin Neuvostoliittoon.

Oikeastaan piti kirjoitella ihmisyydestä mutta ovatpa nuokin kuvat dokumentoitu tänne blogiini ja sodathan ovat ihmisten aloittamia ja niitä on käyty tuhansia vuosia ja loppua ei näy. Ihmisellä on ajattelun taito mutta selvyyttä tähän maailmaan ei ole saatu. Kaikenlaiset hengenmiehet ja filosofit käyvät vuorotellen selittämässä omat teoriansa ja toinen koettaa ne kumota. Parasta on pienen ihmisen pysytellä sellaisessa kodossa, jossa on hyvä olla ja jäädä sinne. Ei muualla maailmassa ole asiat sen kummemmin. Sielläkin ihmiset elävät ja kuolevat ja koettavat siinä välissä toimia parhaansa mukaan. Ihmisikä on lopulta niin lyhyt ettei täällä millään ehdi kaikkea haluamaansa toteuttamaan tai näkemään. Pisara olemme suuressa meressä. Elämässä paljon tapahtuu sattumalta - käännymmekö risteyksessä oikealle vai vasemmalle. Emme saa koskaan tietää, minne se toinen tie olisi vienyt.

Ihmiset täällä Suomessa voivottelevat pimeää, synkkää marraskuuta ja talvea. Toivotaan lunta mutta sitäkin sopivasti. Syksy on ollut pitkään leutoa ja on ehtinyt tekemään pihatyöt hyvin, kun ei ole satanut räntää. Ja meillä on sisällä lämpöä, valoa ja koneita helpottamassa työtämme. Viihdykkeitä on liiankin kanssa, kun vain osaa asennoitua ja oivaltaa kuluvien hetkien merkityksen. Ja tarvitseeko koko ajan tehdä jotakin. Olen ollut monta päivää lähes uutispimennossa, koska itse haluan. En halua lukea ihmisten sairaskertomuksia, joita jo oma maakuntalehtikin tarjoaa värikuvien kera eikä minua niin hirveästi kiinnosta kenestä tulee USA:n uusi presidentti (toivon ettei ole Trump) tai montako eilen sairastui koronaan. 

Olin tänään ulkona metsälenkillä ja tulin sisälle lämpöiseen tupaani ja join termarissa olleen kahvin ja söin voileivän. Aloin lukemaan kirjaa mutta olin nukahtanut sohvalle. Herättyäni katsoin Areenasta Michael Portillon ohjelmaa Junamatka Australiaan osat 3-4. Sitten tulin koneelle ja aloin selailemaan vanhoja kuvatiedostoja. Välillä piipahdin saunassa ja kohta lähden yöunille. Hyvää yötä!

En ehkä ole mennyt sinne, minne tarkoitukseni oli mennä mutta luulen päätyneeni sinne, missä tarkoitukseni on olla - Douglas Adams -

Nämä vallan ja viisauden kulissit
kolossit
yliopistot kirkot
virastot sairaalat
täynnä ankaraa tietoa
oikeassaolemista
paremmuutta

Mutta elämä on jossain muualla
sivukaduilla
neulaspoluilla
untanäkevissä silmissä
mielissä kaipuuntäysissä

Ei täällä
Ei täällä
Jossain muualla
ja toisin.
(M. Leinonen / Tuuli tulee uniin,1999)


Beate56 at 22.10 5 kommenttia:
Jaa muille
‹
›
Etusivu
Näytä internetversio

Tietoja minusta

Oma kuva
Beate56
Kuvat näkyvät suurempina, kun klikkaat niitä hiirellä. Kaikki kuvat ovat itse kuvattuja ellei toisin mainita.Kuvauskalusto: NIKON coolpix P900, NIKON D5300, HUAWEI P20 pro
Tarkastele profiilia
Sisällön tarjoaa Blogger.