Blogini on viettänyt hiljaiseloa. Laiskuus on iskenut sen pitäjään tai blogiähky. Ja kun vanhat asiat jäävät tänne laittamatta ajoissa, sen vaikeampaa niistä on jälkikäteen kirjoitella, etsiä kuvia sekaisin olevista kuvakansioista jne. Kesäaika on yhtä pyöritystä ja huomasin kaipaavani pysähtymistä, mietiskelyä, kirjan lukemista, mielimusan kuuntelua, vanhojen lehtien selailua ja muutenvain -oleilua. Onnekseni en ole some-riippuvainen liiaksi, Facebookia päivitän satunnaisesti ja muihin palveluihin en ole liittynyt. Kieltämättä huomasin kauniina kesäaamuna ottavani läpyskän aamupalan jälkeen käteeni ja siinäpä helposti tunti vierähti. No, puolustelin asiaa sillä, että luen sieltä päivän tärkeimmät uutiset, kun olemme lopettaneet paperilehden tilauksen. Ajan hermolla pysyminen ja dementian ehkäisy on toinen puolustus.
Koen kuitenkin eläväni tällä hetkellä 'hyvää elämää' sitä ihan ikiomaa elämänpolkua, jossa keho ja mieli ovat sopusoinnussa. Fyysiset krempat eivät johdu psyykestä vaan kehon vanhenemisesta ja huonosta lihaskunnosta. Yläkroppa varsinkin oireilee ja kaipaisi taas hierontaa ja fysikaalista hoitoa. Kehossa läsnäoleminen on aistillinen, tasapainoinen ja terveellinen tila, jossa ihminen on luonnostaan silloin, kun ei ole stressaantunut ja ajattelu on rauhallista. (William Bloom: Uuden henkisyyden voima). Kun ei enää tarvitse vimmatusti ponnistella jotakin päämäärää kohti kuten nuorempana, on jokainen uusi päivä lahja, vapaus tehdä mitä haluaa. Onnellisuuteni tänään on oman ajatteluni tulos. Olen kääntänyt rankat elämänkokemukset vahvuudeksi. Kaikesta voi näköjään selvitä. Olen saanut paljon uusia tuttavia ja ystäviä elämääni ja jättänyt monta vanhaa taakseni. Mitä teen sellaisilla ihmisillä, jotka eivät kuitenkaan jaksaneet/halunneet olla tukenani silloin, kun sitä olisin eniten tarvinnut. Esimerkkinä eräs naapuri kävi mieheni kuoleman jälkeen kerran ovellani, toi kukkakimpun ja itki puolestani sanoen "kuinka sinä raukka selviät tästä." Sen jälkeen häntä ei näkynyt. Parhaat ystäväni ovat myös kokeneet rankkoja elämänkokemuksia. He eivät anna neuvoja vaan kuuntelevat. Itse olen aina ollut hyvä kuuntelija.
Tuntuu niin vapauttavalta, kun voi vapaasti valita omat ihmissuhteet, ne ihmiset, joiden kanssa viihtyy eikä tarvitse ponnistella ja miellyttää ketään.
Reissukuvia Pohjois-Karjalasta Patvinsuon kansallispuistosta 3.9.2015 ja eläimiä PikkuKilin eläinpuistossa Lieksassa. Kiitos teille kommenteistanne ♥♥.
Tähkät taipuu.
Kultaa vainion
hennon oljenkorren täällä
raskas kantaa on,
niin kuin kaikki taivaallinen täällä
raskas kantaa on. - Oiva Paloheimo-
Pilvilintuja
HYVÄSTI
Kaikille punaisille kukille sanon hyvästi
pääskyseni väläyttää mustaa sirppiä.
Ruusut ovat tarttuneet ranteisiini
kuin luonnon suudelmat,
kuunsini luomillani tuotan kyyneleitä kuin lehti kastetta.
Sanon hyvästi.
Yö on vielä musta intohimoa varten,
kuin kukka meden, se kätkee lemmen.
Sanon hyvästi punaisille kukille,
kannan mustaa sirppiä, taivaallani on tyhjä kuu,
ranteissani ruusut kuin lemmensuudelmat,
viimeiset kahleet.
Kuunsini luomillani sanon hyvästi.
-Helvi Hämäläinen: Pilveen sidottu-
PikkuKili elämyspiha sijaitsee korkealla vaaralla, 260 metriä merenpinnasta, luonnon rauhassa. Ympäristössä asustelee karhuja, susia, ahmoja ja ilveksiä.
Näköalatorni on 22 metriä korkea ja se sijaitsee vaaran korkeimmalla kohdalla. Tornista avautuu upeat näkymät karjalaiseen vaaramaisemaan
Villasika köllöttelee meillä nyt taustakuvana...röh, röh. Tämä oli siis villasika ei villisika
Voiko suloisempia ja hellyttävämpiä
olentoja ollakaan...
Alla olevat kuvat Patvinsuon kansallispuistosta syyskuun alkupuolella 2015
..."Niin ovat tuulet näitä latvoja
tanssittaneet vuosisatoja,
ja pilvet sataneet vettä niiden päälle,
niin on aika tehnyt niistä vanhoja
nöyriä puita.
Ne kumartavat tuulta ja pilviä
ja aurinkoa."
- rajarailona.com: Juha Kauhanen -
Muistathan syyskuun (musikaalista Fantasticks
Harvey Schmidt suom. Tuula Valkama
Syyskuiset päivät ne mieleeni jäivät
kun tuuli hiljaa tuuti viljaa
Muistathan silloin kun syyskuisin illoin
loi lehdet tultaan öiden kultaan.
Marraskuun harmaan pois unhoitan varmaan
kun muistojen syyskuu mua päivään kutsuu.
Kaukana kuljen sen syömmeeni suljen
se palaa palaa palaa
Talvisen tuulen nyt vinkuvan kuulen,
mut syyskuun puiston –ennen muiston –
syömmeeni suljin, kun kauas mä kuljin,
pian päivät vaihtuu, tuuleen haihtuu.
Syksyiseen aikaan, sen hehkuvaan taikaan
mä saavun jälleen sun luokses onneen.
Kaukana kuljen, sun syömmeeni suljen –
mä palaan, palaan. ♪♫♫♪
Ilta illalta
metsä pimenee.
Varresta irti
kiertää muurahainen
raa'an puolukan
lampuksi kekoon.
- Risto Rasa -
♥ Beate ♥
Koen kuitenkin eläväni tällä hetkellä 'hyvää elämää' sitä ihan ikiomaa elämänpolkua, jossa keho ja mieli ovat sopusoinnussa. Fyysiset krempat eivät johdu psyykestä vaan kehon vanhenemisesta ja huonosta lihaskunnosta. Yläkroppa varsinkin oireilee ja kaipaisi taas hierontaa ja fysikaalista hoitoa. Kehossa läsnäoleminen on aistillinen, tasapainoinen ja terveellinen tila, jossa ihminen on luonnostaan silloin, kun ei ole stressaantunut ja ajattelu on rauhallista. (William Bloom: Uuden henkisyyden voima). Kun ei enää tarvitse vimmatusti ponnistella jotakin päämäärää kohti kuten nuorempana, on jokainen uusi päivä lahja, vapaus tehdä mitä haluaa. Onnellisuuteni tänään on oman ajatteluni tulos. Olen kääntänyt rankat elämänkokemukset vahvuudeksi. Kaikesta voi näköjään selvitä. Olen saanut paljon uusia tuttavia ja ystäviä elämääni ja jättänyt monta vanhaa taakseni. Mitä teen sellaisilla ihmisillä, jotka eivät kuitenkaan jaksaneet/halunneet olla tukenani silloin, kun sitä olisin eniten tarvinnut. Esimerkkinä eräs naapuri kävi mieheni kuoleman jälkeen kerran ovellani, toi kukkakimpun ja itki puolestani sanoen "kuinka sinä raukka selviät tästä." Sen jälkeen häntä ei näkynyt. Parhaat ystäväni ovat myös kokeneet rankkoja elämänkokemuksia. He eivät anna neuvoja vaan kuuntelevat. Itse olen aina ollut hyvä kuuntelija.
Tuntuu niin vapauttavalta, kun voi vapaasti valita omat ihmissuhteet, ne ihmiset, joiden kanssa viihtyy eikä tarvitse ponnistella ja miellyttää ketään.
Reissukuvia Pohjois-Karjalasta Patvinsuon kansallispuistosta 3.9.2015 ja eläimiä PikkuKilin eläinpuistossa Lieksassa. Kiitos teille kommenteistanne ♥♥.
Kultaa vainion
hennon oljenkorren täällä
raskas kantaa on,
niin kuin kaikki taivaallinen täällä
raskas kantaa on. - Oiva Paloheimo-
 |
| Maalaus: Chagall |
Kaikille punaisille kukille sanon hyvästi
pääskyseni väläyttää mustaa sirppiä.
Ruusut ovat tarttuneet ranteisiini
kuin luonnon suudelmat,
kuunsini luomillani tuotan kyyneleitä kuin lehti kastetta.
Sanon hyvästi.
Yö on vielä musta intohimoa varten,
kuin kukka meden, se kätkee lemmen.
Sanon hyvästi punaisille kukille,
kannan mustaa sirppiä, taivaallani on tyhjä kuu,
ranteissani ruusut kuin lemmensuudelmat,
viimeiset kahleet.
Kuunsini luomillani sanon hyvästi.
-Helvi Hämäläinen: Pilveen sidottu-
PikkuKili elämyspiha sijaitsee korkealla vaaralla, 260 metriä merenpinnasta, luonnon rauhassa. Ympäristössä asustelee karhuja, susia, ahmoja ja ilveksiä.
Näköalatorni on 22 metriä korkea ja se sijaitsee vaaran korkeimmalla kohdalla. Tornista avautuu upeat näkymät karjalaiseen vaaramaisemaan
Alla olevat kuvat Patvinsuon kansallispuistosta syyskuun alkupuolella 2015
tanssittaneet vuosisatoja,
ja pilvet sataneet vettä niiden päälle,
niin on aika tehnyt niistä vanhoja
nöyriä puita.
Ne kumartavat tuulta ja pilviä
ja aurinkoa."
- rajarailona.com: Juha Kauhanen -
Muistathan syyskuun (musikaalista Fantasticks
Harvey Schmidt suom. Tuula Valkama
Syyskuiset päivät ne mieleeni jäivät
kun tuuli hiljaa tuuti viljaa
Muistathan silloin kun syyskuisin illoin
loi lehdet tultaan öiden kultaan.
Marraskuun harmaan pois unhoitan varmaan
kun muistojen syyskuu mua päivään kutsuu.
Kaukana kuljen sen syömmeeni suljen
se palaa palaa palaa
Talvisen tuulen nyt vinkuvan kuulen,
mut syyskuun puiston –ennen muiston –
syömmeeni suljin, kun kauas mä kuljin,
pian päivät vaihtuu, tuuleen haihtuu.
Syksyiseen aikaan, sen hehkuvaan taikaan
mä saavun jälleen sun luokses onneen.
Kaukana kuljen, sun syömmeeni suljen –
mä palaan, palaan. ♪♫♫♪
metsä pimenee.
Varresta irti
kiertää muurahainen
raa'an puolukan
lampuksi kekoon.
- Risto Rasa -
