Hyvää Joulua 2017!

Vietämme valkoista joulua Pohjois-Savossa. Tänään satoi lunta lisää, joten ajokeli on ollut huono joululiikenteelle mutta toivottavasti jokainen tiellä liikkuja on päässyt turvallisesti joulun viettoon.
Toivotan kaikille blogissani piipahtaville Oikein Rauhallista Joulua!
Alla katkelma runoilija Pertti Niemiseltä radion tilaamasta joulurunosta. Tarkkaa vuotta en tiedä mutta Tämän runon haluaisin kuulla -ohjelman ensimmäinen lähetys oli 7.10.1967. Runo on julkaistu samannimisessä kokoelmassa vuonna 1978.
III
Taitaa jo riittää voikukista: halusin vain sanoa
että minulle joulu on näkymättömistä ylenevän auringon
ja tihentyvän valon juhla
niin kuin pohjoisen ja kristityn maan asukkaalle
on sopivaa.
Lapsena etsin taivaalta joskus joulutähteä;
jos olisin nähnyt sen, en olisi hämmästynyt
niin kuin Kepler tai Brahe; oikeastaan en usko,
että hämmästyisin nytkään. Ehkä sentään tuntisin
havainnontekijän huimausta.
IV
Mikään tässä maailmassa ei ole itsestään selvää,
ei edes se, että aurinko nousee huomenna:
uskon varassa on moni asia. Kun on päästy jouluun saakka,
kuljettu pimeät tiet pakkasessa, tarvitaan uskoa:
olkoon tähti
tai kynttilä kuusen oksalla,
olkoon lumikide tai kukka hangella: uskon varassa
se leimahtaa. Ja minä uskon, että jouluna,
vaikka olisikin paljon lunta ja maa jäässä
ja vaikka onkin pimeää,
elämä paisuu lumen ja jään ja pimeyden alla.
Aattona tekee mieli ottaa lapio ja kaivaa reikä lumeen
ja aina roudan alle; tekee mieli mennä yöksi metsään,
kuunnella siiven havinaa, etsiä jälkiä hangesta, nähdä elämää.
V
Minä puhun omista jouluistani, muistelen omia kuusiani,
en minä pysty puhumaan yleisesti,
yleiset puheet ovat puhetta olemattomasta:
jokainen näkee tähden ja auringon yksin,
tuntee yksin huimausta.
Meiltä puuttuu yhteinen silmä tai se on sokea,
kranaatin repimä tai pimeyden surkastuttama:
asia jota kannattaa surra ilon juhlanakin,
sokea silmä.
Leimahtakoon tuhat novaa, leimahtakoon kymmenentuhatta
                                                                                aurinkoa
jouluna tämän pimeän ajan keskellä,
tämän pimeän ajan keskellä, keskellä talvea, jouluna.

Joulukuun sekametelisoppaa :))

 Joulukuun 5. päivä vietimme K:n naapurin 70-vuotissynttäreitä ja pukeuduimme vähän parempiin. Olikin mukavat pidot, hyvä ruoka ja kakkukahvit. Vieraita noin 100. Kollaasissa lenkkikuvia 11.12., eli täysin lumetonta ja lauhaa. Kirjapino kasvaa mutta mukava, kun on jouluna lukemista. Eilen sängyssä aloitin Tapani Heinosen kirjan Kuka heilutti pesäpuuta ja luin sen jo puoleen väliin. Kirja on saanut ihan hyviä arvosteluja mm. kirjablogeissa. Pitää lukea samaan syssyyn Heinosen Reunalla -teos. Sarasvuon kirjaa selailin ja voi myös jäädä selailuksi.

 16.12. lunta oli tämän verran. Tein lenkin peltoaukean kautta. Maa oli hiukan jäässä, pakkasta -3 C

Tänä aamuna piha oli loskainen ja vettä satoi. Eilen illalla tuli lunta yli 10 cm ja kolasin pihaa yhdessä miesväen kanssa. Meillä on paljon valaistusta mm. ulkolamput vaihdettu LED-polttimiin ja yksi iso valonheitin. Pihassa näkee hyvin touhuta. Olikin piristävää ja tunnelmallista. Iso kola on minulle liian raskas varsinkin, jos lumi on kosteaa kuten nyt. Tyydyin kevyempiin lumentyöntimiin. Pihassa käy naapurin traktori auraamassa mutta monesti ollaan itse nopeampia. Ulkosauna oli lämpiämässä ja oi, mikä nautinto kylpeä huhkimisen hiet pois, rentoutua löylyssä ja käydä välillä kastamassa varpaat lumessa!

Kuva räpsäisty aamun hämärässä. Joulu tulee meille ilman hössötystä. Kinkku on sulamassa, laatikot ostan kaupasta ja ehkä joulukalan. Kaupassa käyn hyvissä ajoin ennen tungosta ja isoihin marketteihin minulla ei ole asiaa. Joulu on monelle työssäkäyvälle perheenäidille stressaava rutistus keskellä pimeää ja nykyisin lumetonta aikaa. Voimia heille ja myös isille.

kuva: Facebook 

                                
          
Joululaulu, jota en ole koskaan ennen kuullut. Parin kuuntelukerran jälkeen surullinen tunnelma helpottaa ja kun kuuntelee sanoja - niistähän löytyy onnellinen tarina lopulta. ♥
"Säpäleiksi typerä teeskentely. Kappaleiksi tekopyhyys, pyrkyryys ja paisuttelu. Riisutaan ihminen alasti ja paljastetaan haluineen ja heikkouksineen. Jotain sellaista Leevi And The Leavingsin nokkamies Gösta Sundqvist (17.5.1957 - 16.8.2003) tavoitteli sanoituksillaan." (HS 2013)
Olavi Uusivirta on kuvaillut Sunqvistia sanoittajana seuraavasti:

»Missä on tabu tai muuten poliittisesti epäkorrekti aihe, siellä on Sundqvist sulkakynineen piikittelemässä. Leevi and the Leavingsin laulujen läpi puhuvat yksinäiset, syrjäytyneet, kylähullut, rikolliset, huorat, transvestiitit, yksinhuoltajaäidit, erolapset – koko tarkkaan varjellun pohjoismaisen hyvinvoinnin hyssytelty kääntöpuoli. Gösta Sundqvistin eetos taiteilijana oli ihmiselämän mittainen projekti: tehdä ruma ja piiloteltu rehellisen kauniiksi ja näkyväksi.»

Vähän kaikkea sikin sokin ja Taunon ja Martan tarina

 Lumenpudotusta katolta 7.2. ja sen jälkeen maistui uunissa muhinut possu/hirvipaisti. Helppoa ruuanlaittoa tämmöiselle laiskalle kokille. Ostin emali-valurautapadan viime syksynä ja olen ollut enemmän kuin tyytyväinen. Lihat pataan, levylle kiehumaan ja vaahto kuoritaan pois. Sekaan paljon juureksia, pippuria, sipulia tavall. ja purjoa, lihalientä, loraus siideriä (nyt kokeilin), muutama laakerinlehti, suolaa en lisännyt. Haudutetaan 150 C asteessa noin 2 tuntia. Meillä tykätään tästä perinteisestä.

SINÄ OLET
Tarvitset kattilan ja patjan
ja vettä. Ja mitä muuta?
Jotain jonka vuoksi nukkua
tai sitten tuijotella kuuta.

Tarvitset katon pääsi päälle
ja seinät. Ja mitä muuta?
Jotain jonka vuoksi herätä
kun aamu soittaa pihapuuta.

    Ja sinä aivan yksinkertaisesti
    tänäänkin hengität.
    Jokin elää. Kuulet äänet, monet äänet
    kuulet ainakin lähimmät.

Tarvitset lujan päätöksesi,
sen minkä olet tehnytkin -
että täällä minä elän
enkä käänny takaisin.
                                        - Ilpo Tiihonen, 1992

 

Lukulistalla nämä kirjat, joista olen osan jo kahlannut
- Etten palaisi tuhkaksi: Gaute Heivoll
- Isän kanssa kahden: Mooses Mentula
- Nukketalo: Kristina Ohlsson
- Dora Dora: Heidi Köngäs
- Lakanansiivet: Sirpa Kähkönen
- Hietakehto: Sirpa Kähkönen
- Pala palalta pois: Anneli Kanto
- He eivät tiedä mitä tekevät: Jussi Valtonen
- Maailma ilman meitä: Alan Weisman
- Kon-Tiki - Lautalla yli Tyynenmeren: Heyerdahl, Thor
- Naisen silmin: Pirkko Arstila
- Matkalla Martti Ahtisaaren tarina: Katri Merikallio, Tapani Ruokanen

 

Ystävänpäiväkollaasi

Tauno ja Martta Tikkanen tapasivat, kun Tauno istui Martan viereen linja-autossa Pielavedellä vuonna 1940. Sen jälkeen on ehditty istua vierekkäin jokunen tovi.

Jaana Martikaisen juttu Savon Sanomissa 8.2.2015

 

Tänäkin aamuna Tauno Tikkanen on herännyt neljältä.
Ottanut omat lääkkeet ja pessyt kädet.
Laittanut aamukahvit ja meetvurstivoileivän ja latonut ne sinisen rollaattorin päälle.
Sitten Tauno on viheltänyt ja huikannut että:
– Huoltojuna tulloo!
Siihen tyttö on herännyt ja noussut istumaan. Sanonut että:
– Mikähän lie pyörryttää.
Sitten tyttö on katsonut seinälle, jossa kaksi nuorta rakastunutta hymyilee ikuisesti yhdessä.
– Mitteehän nuo nauraa, tyttö on sanonut.
Sitten Tauno on antanut tytölleen kahvin ja leivän, laittanut silmätipat ja sokeripiikin ja pukenut.
Sen jälkeen Martta Tikkanen on ottanut punaisen rollaattorin ja kävellyt keittiöön aamupuurolle.
Ja joka aamu kun Martta istuu keittiön penkille, hän sanoo:
– Kaikki hyvin.
Aina kaikki hyvin.

Martta ja Tauno Tikkasen tarina on sellainen, jonka jokainen ikuiseen rakkauteen uskova haluaa kuulla. Pariskunta on ollut yhdessä 75 vuotta.
Tarkalleen ottaen he tapasivat kevättalvella 1940.
– Minä löysin silloin hoitajan, Tauno Tikkanen hymyilee.
Hoitajaa Tauno tarvitsikin. Nuori mies oli toipilaslomilla talvisodan taisteluista. Luojan lykyllä hän oli selvinnyt pommituksesta niin että vain yksi sirpale iski kankkuun.
Kotimaisemissa iski vielä tujakampi pamaus. Pielavedellä samaan linja-autoon sattui Martta. Nuoret eivät olleet tavanneet aiemmin vaikka asuivat kumpikin Kiuruvedellä.
Tauno istui Martan viereen eikä ikinä noussut.
Kihloihin pari meni heinäkuussa 1942 ja naimisiin seuraavana vuonna. Jatkosota oli kesken.
– Viimeinen yö ennen vihkimistä on jäänyt mieleen. Silloin sanoin Martalle, että minun se pitää lähteä taas töihin.
Jatkosodassa Tauno palveli loppuun asti. Martta asui jo silloin Taunon kotipaikalla Kiuruvedellä yhdessä Taunon vanhempien kanssa.
Kun Tauno tuli kotiin, alkoi lopulta yhteinen elämä. Se oli ilon päivä, vaikka mieli oli vielä muualla.
– Mutta kyllä minä juttelin Martalle sodasta enkä pitänyt asioita itselläni.
Elämä alkoi hiljalleen taas kantaa ja touhua riitti.
Oli eläimiä, viljelyksiä ja töitä, joita saatiin kiuruvetiseltä Vuorelman liikkeeltä. Tauno paukutti kangaspuita, kun Martta huolehti kodista.
– Minä hoidin karjat ja ruuanlaiton ja lapset, kun Tauno teki töitä, Martta sanoo.
Tauno Tikkanen muistelee noita aikoja hymyssä suin. Työt olivat silloin kortilla, ja Martan käsityötaitojen avulla pariskunta pääsi kudelmien tekoon.
– Olen sanonut, että Martasta minä löysin oikean kultakaivoksen. Tienattiin hyvät rahat kutomalla. Ikkunoissa oli pimennysverhot ettei naapurit näe, että minä kudon, Tauno Tikkanen nauraa.
Huumorimies lisää, että vaikka kultakaivos on nyt on suljettu, kultakuume vain jatkuu.
Sitten Tikkanen halaa tyttöään.
Ensimmäisen poikansa Tikkaset saivat 1945. Vuotta myöhemmin tuli tyttö ja parin vuoden päästä vielä poika. Tilalla elettiin sulassa sovussa, nuoremmat ja vanhemmat Tikkaset yhdessä.
– Minä olen niin hyvällä mielellä siitä, että sain hoitaa ukin ja mummon täällä kotona. Kotiin he kuolivatkin, Martta Tikkanen sanoo.
Kunnon riitoja Tikkasilla ei ole koskaan ollut. Erimielisyydet on hoidettu puhumalla.
– Meillä on ollut niin helppoa yhdessä. Luoja oli laittanut niin, että myö kuulutaan yhteen. Aina on ikävä kun toinen on poissa, Martta sanoo.
– Kyllä myö kehutaankin toisiamme ja asiat puhutaan aina rehellisesti. Ei varmasti oo petetty toisiamme ikinä, Tauno jatkaa.
Rakkaus todella näkyy Tikkasista. He osaavat olla siitä myös kiitollisia.
– On hyvä, että näin kauan on saatu olla yhdessä ja näin terveenä. Saa nukkuakin ja rakas on aina siinä vierellä. Meillä on ollut oikeeta rakkautta, Martta sanoo.
– Toivos, että kaikki muutkin saisivat tämmöistä mitä myö on saatu, Tauno jatkaa.
75 vuotta on pitkä aika, rakkaudessakin. Silti kumpikaan ei ole koskaan kyllästynyt toiseen.
– Ei se aika tunnu edes pitkältä. Minä en voi ymmärtää sitä mitenkä ihmiset pettävät toisiaan. Sitähän sitä näki monestikin vierestä nuorempana, Tauno sanoo.
Avioliittoon pari on aina suhtautunut vakavasti. Se mikä on luvattu, se myös pitää. Kunnioitus ja kumppanuus ovat tärkeintä.
– Täältä ei mitään muuta mukaansa saa kun lähtee, Tauno sanoo ja sipaisee tyttönsä pitkiä lettejä.
Tyttö katsoo poikaansa ja sanoo:
– Rakas oot.
Iltapusuun on vielä muutama tunti.

Kuvilla leikittelyä, rasvatilaus ja arvontavoitto ym

 Tämä kollaasi tehty kännykällä ja sit siirretty tänne.

 Naamarasvoja ja pesunesteitä tilasin Demoshopista. Laittoivat mukaan liudan tuotenäytteitä ja ilmaisen puhdistusemulsion. Harmi, kun shampoo unohtui listalta.Tykkäsin kasvovoiteista, ovat kevyitä ja eivät liian rasvaisia. Koetin etsiä omalle iholle soveltuvia tuotteita.

 Unelmia onnesta blogin Hennan arvonnasta voitin kasvo- ja vartalokuorintavoiteet ja kynsilakkoja + kaunis kortti mukana. Kiitos Henna, kasvokuorintaa on jo kokeiltu ja mansikkainen tuoksu on ihana.

Pakkanen on paukkunut tänään + 25 C asteessa. Hätäisesti kävin pihakuvia ottamassa ja viemässä linnuille lisää syömistä.

Illan aterialla toinen puoli terveellistä toinen ei :). Jääkaappiin oli taas osteltu lenkkiä ja lihapullia, joiden viimeinen käyttöpäivä oli lähellä. Ei meillä heitetä mitään roskiin ja raskanpottuja on aina pakastimessa.
Keventää pitäisi juu, kun en varmaan sovi kesätamineisiin. Liikkuminen on ollut aika vähäistä tänä talvena.

Illalla luvassa Downton Abbeyn uusi jakso klo 21 ja huomenna alkaa Ville Haapasalon Kaukasia 30 päivässä Yle Teemalla. Katsellaan sisällä lämpöisessä, pakkanenkin taitaa jo huomenna hellittää. Doris Day - Fly me to the moon vie meidät jo haaveksimaan keväästä, lämmöstä ja suukoista, oi miten romanttista!
Tulin lisäämään anja-reginan aitasta kopsatun savolaisen horoskoopin niin oman kuin kumppanin. Kiitos Anja - tämä sattu kun nappi silmään, tuhlailua ja romantiikkoo odotettavissa kummallekkiin, vuan jospa tuo pysyisi omalla tontillaan:D.
Pässi (21.3.-20.4.)
Pelekkee rakkauven roesketta tulevana vuonna. Vaekka ylleesä oot kovapäene, nii nyt aevos on muuttunna onnesta iha hyytelöks.
Välillä toentas pistee vastaannii, ies vaehtelun takia. Pistät rahhoo kaekkee turhanpäeväsyytee, vuan semmosia seleväpäesyyven hetkiä ei sulla oo, että mokomata ies ite huomoisit - puhumattakaa, että siitä nyt mittää välittäesitkää. Mutta vielä se alakaa arki sinullakkii...
Mäntypistiäinen (24.10.-22.11.)
Intohimot jyllee entistä hurjemmin nyt alakaneena vuotena. Et millää ossoo pysyä yhessä kohti vuan pörreet kukasta kukkaan.
Toesaalta ossoot olla nii pisteliäs, etteivät heikommat pärjee sinu kanssas ollenkaa. Pikkuse armoo voesittii osottee muillennii.
 

                                                                 ♫ ♫ ♥ ♥ Beate ♥♥ ♪♪♫♫

Sain parhaan joululahjan!

 

 

Kävimme äitiä ja mummoa tervehtimässä Kainuussa kauniissa ympäristössä, viihtyisässä kodinomaisessa hoitokodissa. Nyt voin olla rauhallisin mielin, äidillä on viimeinkin laadukas hoito. Hoitajat olivat ystävällisiä ja reippaita, päästivät meidät sisään ovikoodien takaa, pyysivät samaan kahvipöytään ja saimme vaihtaa kuulumisia. Kiitos tästä joululahjasta!
Nyt jouluna en halua ajatella kaikkia niitä tuskaisia hetkiä tämän asian tiimoilta, väärinymmärryksiä ja sitä miten vaikeaa ihmisten on nähdä omaisten hätä.  En varmaan ole ainoa nyky Suomessa, joka joutuu taistelemaan saadakseen vanhukselle, omalle isälle tai äidilleen, turvallisen hoitopaikan, kun omassa kodissa ei enää yksin pärjää.

Rauhoitumme viettämään joulua, suurta juhlaa talven keskellä. Toivon kaikille blogiystäville rauhaisaa joulua. Sydämessä pienessäkin asuu Joulun taika, pysähdy siis sinäkin, nyt on juhlan aika.
"Taas valkeata joulua
keskellä suurten hankien,
muistan joulun aikaa
se kuinka saikaan
mun taas taakse vuosien.

Vain valkeata joulua
mielessäin ootan minä ain,
sillä hangen hohteessa vain
joulurauhan tunnen rinnassain."

                                                            - Beate -

Toukokuu, kesätuulien keinuun, siniperhosten leijuun, kiiruhtaa... Korkeakoskella 12.5.

"Auvo ilon askeleita johtaa, auringosta tumma varjo jäi.
Toivon säde kirkkahimmin hohtaa, tähden lailla yössä kimmeltäin.

Toukokuu, kevätkiurut ne helkkää, elon riemua pelkkää, rinnassaan.
Toukokuu, kesätuulien keinuun, siniperhosten leijuun, kiiruhtaa!"

 

Yllä olevat koski- ja maisemakuvat otettu Maaningan Korkeakoskella 12.05.
       

Maaningan Korkeakoski on Suomen korkein vapaana virtaava koski. Korkeakoskenjoki saa vetensä useista pienistä järvistä ja päättyy jyrkkien kallioseinämien reunustamaan Maaninkajärveen Tuovilanlahdessa. Monissa tietolähteissä Korkeakosken putouskorkeudeksi esitetään erheellisesti 46 metriä. Virheeseen lienee ainakin osaksi syynä se, että kyseinen metrimäärä mainittiin Suomen ensimmäisessä, vuonna 1909 ilmestyneessä Tietosanakirjassa. Pohjois-Savon ympäristökeskus mittasi Korkeakosken korkeuden kesällä 2003 ja sai tulokseksi 36,4 metriä.

Korkeakoski sijaitsee luonnonsuojelualueella, joka rauhoitettiin vuonna 1947. Suojelualueen pinta-ala on nykyisin yhteensä 35 hehtaaria. Alueen omistavat Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys (KLYY) ja Maaningan kunta.

Alueen luonto Alueen merkittävimmät suojeluarvot liittyvät luonnontilaisiin kuusimetsiin, tuoreisiin ja kosteisiin lehtoihin sekä pieniin virtavesiin. Jyrkät rinteet muodostavat poikkeukselliset maasto-olosuhteet. Samaan aikaan kun kuuma aurinko porottaa rotkon koillisreunalle, puronnotkossa vallitsee kylmänkostea kellari-ilmasto. Erikoislaatuisen pienilmaston myötä kasvillisuus on monipuolista. Maaperän kosteus vaihtelee suuresti ja rotkon reunamilla esiintyy pioneerilajiston valtaamia maanvyörymiä. Korkeakosken rotkolaakso on Kuopion lehtokeskuksen viimeisin uloke luoteeseen lähellä vedenjakaja-aluetta. Ympäröivä kangasmaasto on karua, mutta rotkon pohjan kosteissa olosuhteissa on rikas lehtokasvillisuus. Siellä tavataan muun muassa myyränporrasta ja hajuheinää, jotka ovat EU:n direktiivilajeja. Korkeakoskelta joki kiemurtelee eteenpäin hiekkaperäiseen maahan syöpyneessä kanjonissa, jonka seinämät ovat jopa 40 metriä korkeita. Rinteet karuuntuvat ylöspäin mustikkatyypin kankaiksi. Joen varret ovat rehevän kasvillisuuden peitossa. Kanjonin kierros on noin kolmen kilometrin pituinen vaelluspolku, joka alkaa Korkeakoskentieltä, 400 metrin päästä koskelta Pielavedentielle (kantatie 77) päin. Polku laskeutuu alas kanjoniin, ja sen puolessa välissä joen varrella on laavu tulentekopaikkoineen. Reitti jatkuu jokilaaksoa myötäillen Tuovilanlahden koululle, josta takaisin Korkeakoskelle on maantietä pitkin 2,3 kilometriä. Historia Kallioperään syntyi miljoonia vuosia sitten murtumalinja, jonka kallioreunat ovat paikoitellen nähtävissä muun muassa putouksen kohdalla. Joki kulutti alajuoksunsa uoman jääkauden jälkeen, viimeisen 5 000 vuoden aikana. Korkeakoskessa oli vesimylly jo 1700-luvulla. Mylly toimi ainakin vuoteen 1886, jolloin sille vielä määrättiin veroa. Muistitiedon mukaan tulva vei paikallisten talojen omistaman myllyn koskesta alas, luultavasti vuonna 1890. Muistona siitä näkyy kosken yläjuoksulla matalan veden aikana yhä kaksi myllynkiveä. (lähde: Wikipedia)

Ja tämä herkku popsittiin retken jälkeen massuun. Puolet kerralla kahteen pekkaan ja kun nälkä oli, niin silloin ei hienostella :). Näitä saa tietenkin Löytynlohelta.

Oikein heleätä helluntaita kaikille! Kiitos taas kommenteistanne. Oikein harmittaa, kun en ehdi niihin vastaamaan, kuten huomaan ahkerien bloggaajien tekevän.

                                        ♥ Beate ♥

Hiljainen kansa, autiot tuvat

Viime elokuussa olimme viikon Villin Pohjolan kautta vuokratulla mökkilomalla Rautavaaralla lähellä Metsäkartanoa ja Pumpulikirkkoa. Tuo kollaasin keskellä oleva kuvahan on monelle tuttu Reijo Kelan teos Hiljainen kansa Suomussalmella 5-tien varrella. Aina Lappiin päin ajellessa se pysähdyttää kulkijan taianomaisella voimalla. Turvepäiset olennot näyttävät joka kerta niin eläviltä mutta jos ne riisutaan, jää paikalle vain tuhatkunta ristiä.

Rautavaaran saloilla on varmaan satoja autiotaloja, joita muutamia kuvasin kävelylenkillä ja mietiskelin kuka tai ketkä ovat olleet asujia ja minne he ovat joutuneet kotiseuduiltaan lähtemään. Seinät ja katot ovat lahoamassa,liuskakivistä muuratut piiput murentuneet, maali rapistunut vaaran laella auringonpaahteessa, puutikkaat kallellaan, rappukivet painuneet maan sisään askelten alla. Jokaisen mökin pihapiiriin on kuitenkin jäänyt muistoja asujista: koirankoppi, verkkovaja ja sen edessä verkkojen kuivausteline, nuotiopaikka, polttopuita muovin alla, vanha rikkonainen kahvikuppi, viinapullo. Särkyneestä ikkunasta näkyy puhkikulunut nojatuoli ja sen vieressa tuhkakuppi. Haalistunut kukkaverho heilahtaa tuulessa. Liedelle on kuin unohtunut valurautapata.

Pesutilana on toiminut laudoista kyhätty sauna ja sen eteen on nostettu muovitettu penkki, jolla löylyistä tultua on vilvoiteltu.

Tuo puun kyljessä oleva kolmihaarainen puupiikki on vanha riistapyydys. Enpä ole tarkkaan perehtynyt mitä eläimiä sillä on pyydetty.

Jotenkin tulee avuton ja surumielinen olo vielä jälkeenpäin näitä kuvia katsellessa. Ihmiset on revitty jonnekin työn perässä kotiseudultaan. Moni on sinnitellyt asua viimeiseen asti omassa mökissään mutta joutunut lopulta luovuttamaan tai nukkunut oman pihapihlajansa alle ikiuneen.

Loppukesän viilenevässä illassa nuo mökit kertovat karua kieltään. Mietin kuinka uskomattoman kauniilla paikalla eräskin mökki oli, korkea mäennyppylä, jolta näkyi järvenselkä ja koivikkorinne.

Mieheni äiti oli Salmin karjalaisia, Mantsin saaresta ja arkkipiispa Leo on hänen sisarensa poika eli Leo on edesmenneen mieheni ensimmäinen serkku. Leon kesäasunto ja tsasouna sijaitsee hyvin lähellä kotiani. Pojallani on siis juuret Salmissa, jossa sain aivan äskettäin vierailla. No näistäpä tarinoin joskus toiste.


Siellä synnyin, sinne mieli
palaa mailta maailman.
Taaton maa ja maammon kieli
kuinka teitä rakastan.