keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Vain elämää, ei sen enempää...oppimassahan täällä ollaan

Itsensä hyväksyneellä ihmisellä ei ole tarvetta piikitellä toisia. Jos ei koe olevansa riittävän hyvä, sitä alkaa helposti syyttää lähiympäristöään. Ilkeydessä on pohjimmiltaan kyse 
projisoidusta itseinhosta; omaa haavoittuvuuttaan siirretään toiseen ihmiseen.
Häijyys ei katso ikää, se vain muuttaa vuosien myötä muotoaan ja hioutuu harjoittelun myötä yhä terävämmäksi täsmäaseeksi. Ilkeilyn virtuoosi osaa ottaa selville uhrinsa arat kohdat. Sukutapaamisissa nämä töksäyttelijät
ovat elementissään. Suku on pahin,
surullista kyllä. Yksi osa psyykestäm-
me elää silmä silmästä -logiikan mu-
kaan. Minun haavani on sovitettu vas-
ta, kun muilla on sama haava ja he
ovat kärsineet kuten minä.



Lakkasin piittaamasta yhdentekevästä
ympäristöstäni ja aloin mietiskellä yhä
enemmän itseäni, mikä olikin kiehtovaa
puuhaa. Lakkasin kyselemästä ja tunsin
sen sijaan halua kertoa tunteistani ja ajatuksistani. Mutta voi, se ei kiinnostanut ketään muuta kuin itseäni.
                - Muumipapan urotyöt: Tove
                  Jansson: Sanojen lahja,
                  WSOY 2017 -











On tärkeämpää, miten ihminen kohtelee
itseään kuin se, miten muut häntä kohtelevat
- kuinka minä kuuntelen itseäni, miten hoivaan itseäni, kuinka paljon loppujen lopuksi rakastan itseäni. Jollei itse kohtele itseään kunnioittavasti ja arvostavasti, niin ei kukaan muukaan kohtele. Muilta tulevat viestit ovat heijasteita siitä, miten me itse koemme itsemme.
Yhä enemmän ja enemmän huomaan luopuvani muiden mestaroinnista.

"Jokainen meistä jättää päivittäin
merkittäviä jälkiä toisten sydämiin,
niin hyvissä kuin hankalissakin tilanteissa."
                   - Maaret Kallio: Inhimillisiä
                                          kohtaamisia



"Ihmisille on yleensä helppo olla mieliksi, helppo heitä on surkutella ja helppo olla heistä välittämättä, ja jos oikein ajattelee niin jokainen heistä on omalla tavallaan oikeassa"
- Aurinkokaupunki: Tove Jansson-

Keskeistä onkin se, ettei odota toisen anteeksipyyntöä tai käytöksen muuttumista, vaan ottaa itse vastuun omista tunteistaan. Anteeksianto on minun oma asiani. Käyn tämän asian läpi omassa mielessäni ja sydämessäni. Annan anteeksi itseni vuoksi ja voidakseni itse paremmin. Vaikeus antaa anteeksi voi nousta myös siitä, että tuntuu kuin kieltäisi vääryyden. Anteeksianto ei tee väärää oikeaksi mutta oman elämän se parantaa ajan kanssa. Kaikkien tunteiden on hyvä antaa tulla mieleensä ja jyllätä aikansa mutta niiden valtaan ei kannata jäädä. Anteeksianto on lopulta tahdon asia, tietoinen valinta. Tunteista riippumatta ja yhä uudestaan valitsen niin.





Aamu aukes ankeana
pilvet matoi matalana
ilman rannat räntään hukkui.
Hapannaamoin kulki kansa
talven taakka harteillansa
jalan alla loska loiskui.

Silloin helähti koivun latvasta
viserrys riemullinen,
hätkähti kulkija, povessaan tunsi
oudon ailahduksen.
Pilven raosta näki
sinistä taivaan kaistaa.
Pois pilvet pian purjehti
antoi aurinko hymynsä paistaa.

The Drinkers: Edvard Munch 1906
Hekin ovat tervetulleita
jotka viimeisinä juhliini saapuvat.
Heitä odotan kaikkein hartaimmin
sillä kun olen puristanut
kyllästymiseen asti johtohenkilöiden
pehmeälihaisia käsiä,
sormeni kaipaavat jo kontaktia käsiin
joiden parkkiintuneen ihon
kosketuksessa voin aistia
maan hengen
ja metsän vihreän tuoksun.







 Tänä päivänä ilman syytä
olen aivan onnellinen.
Leikitään, että on kevät!
Ole, Luojani armollinen:

pane peipponen laulupuuhun
käske kukat tuoksumaan
anna kiitosta linnun suuhun
avaa silmäni iloitsemaan.

Mitä siitä, jos lunta on maassa
ja oksat jäätyneet,
sydämessäni riemukkaassa
sinä kevään ihmettä teet.
                           - Maaria Leinonen: Ajattelen sinua tänään

 Keväthuumassa kirjoiteltu, vanhoja leikekirjoja selailtu ja kuvia lisätty omasta kamerasta ja Pinterestistä. Kiitän edelliseen postaukseen kommentoineet, Aikku, Sesse, Minttuli, Mirjam-Matilda, AnneliPunneli, Tiiu/Puutarhahetki, seita ja Päden paja. Niin harvoin tänne postaan ja nyt ollaankin jo huhtikuussa ja pihaoravilla siemen suussa :), aika vekkuleita olivat.
Kai me uskomme, että se kesä meillekin joskus ennättää ja tulee sitten oikein kertarytinällä. Nyt kun katson ikkunasta niin penkkojen takaa ei tielle näy. Yöpakkasia pitää edelleen. Otsikon kappaletta en kehdannut ladata, kun siinä Irwin laulaa kesän loppumisesta ja syksystä eli mennään Reeperbahnille kevätkarnevaalitunnelmaan :). 


torstai 8. maaliskuuta 2018

Kansainvälisenä naistenpäivänä - runoja, kuvia ja musiikkia

 

MISSÄ ARMAANI VIIPYY
Olen väsynyt päiviin ja öihin
olen nukkunut korkeaan ruohoon.
Nyt kyselen sinulta, apilankukka
missä armaani vieläkin viipyy.

Olen etsinyt ihmisen ääntä
ja löytänyt sanojen savun.
Nyt kyselen sinulta, perhosen varjo
missä armaani vieläkin viipyy.

Ovat metsät he polttaneet meiltä
ja katkoneet jokien sillat.
Nyt kyselen sinulta , itkevä ilves
missä armaani vieläkin viipyy.
             - Aulikki Oksanen -


Tervetuloa, hyvät ystävät,
sanoi suomalainen nainen
ja samaan hengenvetoon
jo pyysi anteeksi kotinsa sotkuisuutta.


Käykää toki pöytään
sanoi suomalainen nainen
ja samalla pahoitteli kakkunsa likilaskuisuutta


Kiitos käynnistä
huokasi suomalainen nainen
väsyneenä vierailusta,
jota oli edeltänyt
koko päivän kestänyt siivous
ja taitava kakkujen teko.

-Anja Porio-

Olet kutsuttu juhliin,
teetät puvun,
kasvot,
hiukset,
kynnet:
panssari on valmis.
Ilta onnistui yli odotusten:
et tavannut ketään,
kukaan ei tavannut sinua.
- Helena Anhava -
Elämä, kun sitä maistelee,
            se on komea ja kohtalokas,
pitkä tumma muukalainen joka nurkkapöydässä
                      särpii viskiään, nainen kukaties
harsohepenissään, nännit kuin elävä jää.

Elämä, jo sanana romanttinen,
        kun sitä maistelee, Robin Hood, tammipuu,
        synkkä kahleeton kuin iso joki,
lasiliekit ennen kuolemaa.

Elämä, valkoisempi palttinaa. Mutta myös tumma,
                                                     vaarallinen.

Kun sitä maistelee.
    Graniitinkappale jossa on kuin verisuonia,
        musta liha ja yrtit.
Elämä, kun elät. Varovasti ja tasaten.
Kun sitä maistelee. Se on kukkurapäinen vesi.
                            - Jarkko Laine -

Tuokion vain kukkii
elämän joka vaihe.
Hyve.
Totuus.
Vain aikaansa,
ei ikuisuutta varten.
Kun kutsuu elämä,
siis sydän valmis
taas ole jäähyväisiin.
Uuteen alkuun
iloiten lähde.
Nurkumatta katko
siteet entiseen,
päin uutta riennä.
On lumousta joka matkaan lähtö
se auttaa elämään
se meitä suojaa.

       -Herman Hesse-
 Joskus ihmettelen oliko siinäkin alitajuntaa
että hakeuduin juuri tänne,
toin pentuni turvaan kuin kissaemo
tämän metsän keskelle
niihin onnellisiin kesiin
jotka olivat ennen kuin maailma repesi
kuin temppelin esirippu,
eikä sen saumakohtaa häivytä mikään.
                - Helena Anhava -
TALVIKUINEN TUUTULAULU
Apilavuode,
angervotuutu
tulisi lapsella olla.
Vuoksi ja luode
vaihtuvat, kulku
muutu ei auringolla.

Rakkaus kutoo
silkkisen seitin
peitoksi poikasen pesään.
Taivaalta putoo
kuutamohärmää.
Pitkä on taival kesään.
-------
               - Hilkka-Helinä Lappalainen -

VALO
Onhan meillä jo kaikki kevään hullaannuttava valo,
paiste paahtavainen, hohde joka kimaltaa hangilla,
kohoaa höyrynä ilmaan. Ja pälvessä maa tuoksuu,
varikset laulavat, laulavat ne, kuulisitpa vain.
Olen täällä talossa yksin, mutta silti sinun kanssasi,
enkä saata erota sinusta koskaan, tiedäthän;
niin monta kertaa olemme jo menneet toistemme läpi
saman valon lailla, suhahtaneet tuulen tavoin,
sulautuneet kuin uni aurinkoon.
Ei ole muuta tietä enää, onneksi ei ole,
ja samalla tavalla odotan vihdoin kesän tuloa,
kuten lumen alla nukkujat vielä:
myös ne yläniityn tervakukat, jotka aina muistan,
ja kissankäpälät, joiden pehmeys tuntuu nytkin iholla,
ja sitten kurjen kellojen ujosti riippuvat päät;
kaikki ne vasta valkavat herätä laillani säpsähdellen,
kuin eivät vielä aivan ymmärtäisi
mistä oikein on kysymys.
                    - Hannu Mäkelä -



Kun tapaa katkeroituneen vanhuksen,
joka näykkii kaikkea eikä hyväksy mitään,
tuntuu kuin elämälle olisi käynyt erehdys.
Miettii: mitä tuolle on tehty tai tekemättä jätetty,
olisi itkenyt enemmän, edes salaa,
ollut vähemmän sisukas, ainakin itsensä edessä,
helppohintainen resepti,
se se vasta akrobatiaa kysyy että hauras lujittuu
                                                   vaan ei kovetu,
herkkyys käännetään voimaksi.
                                   - Helena Anhava -
  Kuvat: Pinterest                                                                                 

lauantai 3. helmikuuta 2018

Aloitetaan nyt vuosi helmikuusta


Sielunmaisemaksi sanotaan maisemaa, jonka keskellä tuntee olonsa hyväksi ja turvalliseksi, josta ei kaipaa minnekään - kotihan se on. Minulla on kaksi kotia, oma- ja etäkoti ja molempia ympäröi luonto, metsää, peltoa ja järvimaisemia, suolampia, kinttupolkuja ja harjurinteitä.  Sielunmaisema on paikka, johon ei koskaan kyllästy. Yksi on myös varmaa - sielunmaisemaani en löydä kaupungeista.
Opiskeluaikaan asuin Kuopiossa 12 vuotta, kun perheemme muutti sinne. Aluksi asuimme Kauppakadun sataman puoleisessa päässä isossa puutalossa, Kuopion Osuusmeijerin vastapäätä. Aamuherätyksen sai, kun maitotonkkia lastattiin liukuhihnoille ja kolisihan se. Maito haettiin meijerin myymälästä peilarilla (kannellinen maitohinkki). Mukavia muistoja on noilta ajoilta mutta muutettuamme kerrostaloon tyytyväisyys loppui. Kaupungista on vaikea löytää hiljaisuutta ja minua häiritsi autojen melu. Yölläkään kaupunki ei hiljene.

Omankodin pihasta otettuja kuvia ja lunta meillä on tänä talvena paljon. Potkuri on postin haussa näppärä. Omakotitalon pihassa on aina tekemistä ja siitä tykkään. Suurempiin hommiin saa apua mutta pääosin olen tehnyt itse lumityöt. Poika kävi pudottamassa talon katolta lumet ja naapuri vei ne koneella pois piha-alueelta.

On hyväkin pitää välillä some-taukoa ettei tule some-riippuvaiseksi. Uusimmassa Kodin Kuvalehdessä oli juttua äidistä, joka havahtui asiaan, kun lapsi sanoi "äiti pliis, voitko laittaa sen puhelimen pois." Samassa lehdessä kerrotaan myös toisen ääripään Ristosta, joka pärjää hyvin ilman digiä. (KK nro 3).  Sometauon aikana luin kirjoja mm. Finlandia palkitun Juha Hurmeen Niemen (Teos), joka on kerrassaan mainio opus. Runoja rakastavalle oli mieluista lukea otteita vanhoista kansanrunoista ja Kalevalasta. Mm. täältä voitte lukea kirja-arvostelun. Tuli laitettua monipuolisempaa ruokaakin, kun ei jämähdä koneen ääreen tai selaa läppäriä ohikulkiessa samoin kudoin useat sukkaparit ja ompelin kirpputorikankaista keittiöpyyhkeitä ja tyynyliinoja. Mietiskely ja 'haahuilu' ei ole ollenkaan pahasta - moni asia saa oikeat mittasuhteet ja sen voi siirtää käsitelty-mappiin. Maaret Kallion Inhimillisiä kohtaamisia kirjan hankin itselleni ja sitä selaan varmasti ahkerasti.
Oikein ihanaa helmikuun alkua kaikille kävijöille.






Tartu käteeni.
Ei taivaalla ole tähtisumua,
on vain mitaton etäisyys planeetalta toiselle
eikä täysikuu ole taivasta pyöreämpi.
Tule joelle
jossa asiat ovat pienempiä,
äänet suloisia.
Ei ikävämme tästä enää kasva.
                         - Hannu Salakka: Kesä kesältä syvemmin, 1974 -

lauantai 23. joulukuuta 2017

Hyvää Joulua 2017!


Vietämme valkoista joulua Pohjois-Savossa. Tänään satoi lunta lisää, joten ajokeli on ollut huono joululiikenteelle mutta toivottavasti jokainen tiellä liikkuja on päässyt turvallisesti joulun viettoon.
Toivotan kaikille blogissani piipahtaville Oikein Rauhallista Joulua!
Alla katkelma runoilija Pertti Niemiseltä radion tilaamasta joulurunosta. Tarkkaa vuotta en tiedä mutta Tämän runon haluaisin kuulla -ohjelman ensimmäinen lähetys oli 7.10.1967. Runo on julkaistu samannimisessä kokoelmassa vuonna 1978.
III
Taitaa jo riittää voikukista: halusin vain sanoa
että minulle joulu on näkymättömistä ylenevän auringon
ja tihentyvän valon juhla
niin kuin pohjoisen ja kristityn maan asukkaalle
on sopivaa.
Lapsena etsin taivaalta joskus joulutähteä;
jos olisin nähnyt sen, en olisi hämmästynyt
niin kuin Kepler tai Brahe; oikeastaan en usko,
että hämmästyisin nytkään. Ehkä sentään tuntisin
havainnontekijän huimausta.
IV
Mikään tässä maailmassa ei ole itsestään selvää,
ei edes se, että aurinko nousee huomenna:
uskon varassa on moni asia. Kun on päästy jouluun saakka,
kuljettu pimeät tiet pakkasessa, tarvitaan uskoa:
olkoon tähti
tai kynttilä kuusen oksalla,
olkoon lumikide tai kukka hangella: uskon varassa
se leimahtaa. Ja minä uskon, että jouluna,
vaikka olisikin paljon lunta ja maa jäässä
ja vaikka onkin pimeää,
elämä paisuu lumen ja jään ja pimeyden alla.
Aattona tekee mieli ottaa lapio ja kaivaa reikä lumeen
ja aina roudan alle; tekee mieli mennä yöksi metsään,
kuunnella siiven havinaa, etsiä jälkiä hangesta, nähdä elämää.
V
Minä puhun omista jouluistani, muistelen omia kuusiani,
en minä pysty puhumaan yleisesti,
yleiset puheet ovat puhetta olemattomasta:
jokainen näkee tähden ja auringon yksin,
tuntee yksin huimausta.
Meiltä puuttuu yhteinen silmä tai se on sokea,
kranaatin repimä tai pimeyden surkastuttama:
asia jota kannattaa surra ilon juhlanakin,
sokea silmä.
Leimahtakoon tuhat novaa, leimahtakoon kymmenentuhatta
                                                                                aurinkoa
jouluna tämän pimeän ajan keskellä,
tämän pimeän ajan keskellä, keskellä talvea, jouluna.

maanantai 18. joulukuuta 2017

'Joulupajunkissoja', vanhoja kuvia ja Human dokumentti

 Hups, liukastuin...ei tarvitse nauraa




Joulupajunkissoja pihassa. Yllä olevat kuvat otettu omasta pihapiiristä. Lunta on meillä ihan kivasti, 35 cm ilmoitti lähimittausasema. Pikkupakkasta luvattu jouluun asti
 Mummoni kuvassa naisista toinen oikealta. Kuvassa on Kärkkäinen & Putkonen Oy henkilökuntaa. Liikeyrityksellä toimi saha ja mylly Iisalmen Luuniemellä vv. 1918-31. Jokin juhlapäivä on, koska Suomen liput on nostettu salkoihin.
 Äitini 2. rivi keskellä Iisalmen yhteiskoulu v. -38. Sota alkoi seuraavana vuonna ja äidin koulu jäi kesken
 Tästäkään kuvasta en paljoa tiedä ja kuka on arkussa. Äiti seisoo arkun vieressä vaalea mekko yllään ja äidin äiti kuvassa heti oikealla edessä
 Äitini pikkulottakuvassa
 Hilkka ja Juho Juutisen häissä. Mummoni sinisellä pisteellä merkitty ja äiti pikkutyttö vieressä
 
 Lyydia-mummoni ja hänen tyttärensä Elsa ensimmäisestä avioliitosta, vuosi ehkä 1923 tai -24
Keskellä istumassa Lyydia-mummo kukkakimpun takana äiti sylissään ja sisar Elsa vieressä, vuosi noin 1931?
 Äitini Elli Marjatta 1 v
 Lyydia-mummo, Elsa tytär ja äidin isä Paavo Kauppinen, vuosi ehkä 1924
 Matkustajakoti Otava, jossa äidin äiti oli töissä, mummolla valkoinen esiliina ja huivi päässä, omistajat Hilkka ja Juho Juutinen kukkapuketin takana ja äitini ja Elsa-sisko siitä heti vasemmalla
Tästä kuvasta en muuta tiedä kuin että äitini istuu pikkupojan vieressä ja jalka vippasee, vuosi ehkä 1930

Nämä vanhat kuvat toimivat kuin aasinsiltana Human dokumentille, joka esitettiin Yle Teemalla la 16.12.2017.
Mitä on olla ihminen? Valokuvaaja Yann Arthus-Bertrandin suurelokuva Human kertoo meistä ja planeetastamme 63 kielellä.
"Olen yksi ihminen seitsemästä miljardista. 40 viime vuotta olen valokuvannut planeettaamme ja sen inhimillistä monimuotoisuutta, ja minusta tuntuu että ihmiskunta ei edisty. Me emme kykene elämään yhdessä. Mistä se johtuu? En etsinyt vastausta tilastoista tai analyyseistä vaan ihmisestä itsestään."― Yann Arthus-Bertrand
Täältä voitte lukea lisää dokumentista ja se on katsottavissa Yle Areenassa.
Dokumentti oli mykistävä, liikuttava, upeat kuvat planeetaltamme, koskettava musiikki ja tuntui kuin kuin jokainen haastateltava olisi puhunut suoraan minulle omasta elämästään. Arthus-Bertrand kiersi tiiminsä kanssa maasta toiseen kolmen vuoden ajan ja haastatteli yli 2000 ihmistä. Jokaiselle haastateltavalle esitettiin samat neljäkymmentä syvästi henkilökohtaista kysymystä, jotka risteilivät uskonnon, rakkauden, työn, väkivallan, seksuaalisuuden ja perheen kaltaisten isojen teemojen ympärillä. Lopputulos on puhutteleva. Haastattelujen kautta piirtyy simppeliydessään vavisuttava, rumankaunis kuva maailmasta, jossa elämme. Dokumentin ydinajatus lienee: mikä meistä lopulta tekee ihmisiä?

Pieni laulu ihmisestä
Ihminen tarvitsee ihmistä
ollakseen ihminen ihmiselle,
ollakseen itse ihminen.
Lämpimin peitto on toisen iho,
toisen ilo on parasta ruokaa.
Emme ole tähtiä, taivaan lintuja,
olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa.
Ihminen tarvitsee ihmistä.
Ihminen ilman ihmistä
on vähemmän ihminen ihmisille,
vähemmän kuin ihminen voi olla.
Ihminen tarvitsee ihmistä.
(Maa, 1987, Tommy Tabermann)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...