perjantai 20. heinäkuuta 2018

Trooppinen kuumuus, ai Suomessako??

Hellettä on pitänyt nyt toista viikkoa ja trooppista kuumuutta, kun yölämpötilakin on yli +20 C. Ei passaa valitella ei, vaikka talossamme ei ole viilennyssysteemiä ja nytkin lämpötila hipoo +28 astetta sisällä. Minulla harvoin särkee päätä mutta tämä hehkuva kuumuus kai pullistelee verisuonistoa liikaa. Ei mitään migreeniä ole ollut mutta pientä jomotusta. Tarkistin omista säätilastoistani, minä vuonna viimeksi on ollut näin kuumaa ja se oli vuosi 2010. Hellepäiviä on ollut 41 ja korkeimmat lämpötilat +35 C varjossa. Täksi illaksi on luvannut ukkosia, pilviä kerääntyy jo taivalle ja tuulee jonkin verran.

Nuorempana helteiset ilmat eivät vaivanneet mutta nyt on tuntunut jo tukalalta, kun yökään ei tuo helpotusta. Mitään raskaampia hommia ei jaksa tehdä ja pyörälenkin olen tehnyt aamusta tai iltamyöhään. Ai niin, ei pitänyt valitella mutta jos nyt pikkasen. Mies viisastelee, että ei sitä osasta koskaan olla tyytyväisiä keleihin, helteellä odotellaan viileämpää ja annas olla, kun loka-marraskuun loskakelit saapuvat niin taas valitetaan!

Mansikat on pakastettu ja syöty sellaisenaan useita litroja. Nyt mansikat ovat saaneet kypsyä ilman rankkoja sateita ja kerääminen on ollut helppoa. Kyllä mansikka on kesän supermarja. Mustikkaan minä en lähde tällä helteellä ja monin paikoin mustikkasato kärsii kuivuudesta. Onneksi Suomeen tulee thai-poimijoita, jotka kestävät tätä hellettä, saadaan edes pieni osa marjoista talteen.

 Auringonlasku Nilakka järvellä 9.7. Näistä hetkistä kerää voimia talveen ja pimeään aikaan. Toukokuukin oli tänä vuonna lämmin. Kesäkuu oli viileämpi kuukausi ja juhannuksena paleltiin.
Historiallinen kahden suurvallan presidenttien tapaaminen helteisessä Suomessa 16.7. 2018 (kuva Ylen sivulta). Politiikka on minulle vieras alue mutta ovathan ajat muuttuneet siitä, kun Bush ja Gorbatsov tapasivat Suomessa 1990. Nyt johtajilla on mukanaan yli satapäinen toimitsija- ja huoltojoukkio, maahamme rahdataan panssaroidut autot (Trumpilla kaksi). Trumpin autoa kutsutaankin lempinimellä "The beast", peto ja se painaa kahdeksan tonnia, on suojattu kemiallisia ja biologisia aseita vastaan ym.

Ymmärrän hyvin varustautumisen nykyisessä maailmantilanteessa. Ei kai kukaan toivo presidentilleen yhtä surkeaa kohtaloa kuin esim. John F. Kennedylle. Eipä enää ole mitään asiaa näillä herroilla avoautoajelulle.

Tämän näytelmän seuraamiseen tuhraantuikin yksi hellepäivä. Toimittajia ja asiantuntijoita oli Ylen studiossa kommentoimassa aamusta iltaan saakka ja Saulikin kipaisi tuopilliselle rankan päivän päätteeksi.

 Kesälukemisena on ollut Eeva Kilven muistelmasarja.
 "Tulee sota. Näin sanoo isä eräänä aamuna Hiihtolassa, Raivattalan kylässä. Ja nuori tyttö joka kuuntelee, heristää korviaan. Hän kertoo meille, mitä tapahtui syksystä 1939 kevääseen 1940 tässä perheessä, suvussa, Karjalassa, Suomessa. Eeva Kilven Talvisodan aika on vilpitön ja valppaasti hahmotettu kaunokirjallinen dokumentti. Rosoisuudessaan se antaa elävän kuvan talvisodan päivien kotirintamasta, ajan hengityksestä, hengestä. Palkittu sota-ajan lapsuudenkuvaus aloitti muistelmaromaanisarjan, johon kuuluvat myös teokset Välirauha, ikävöinnin aika (1990) ja Jatkosodan aika (1993)."

Kilpi sai Runebergin palkinnon vuonna 1990 teoksestaan Talvisodan aika.
 Kirjasarja on koskettava muistelmateos. Eeva Kilpi syntyi 18.02.1928 ja oli sodan syttyessä 11-vuotias. Kirjasarjan hän kirjoitti vasta yli 60-vuotiaana. Sarjan toisessa osassa Kilpi muistelee erästä laulua, jonka sotapoika oli kirjoittanut ja sävelkin oli oma.  Ilmeisesti hän kaatui sodassa, koska laulusta löytyy vain merkintä Trad - kansanlaulu.
Tämä hempeä valssi sopiikin niin hyvin helteiseen kesäiltaan.


Minä keinussa kesällä kerran
kevätkukkaista soudattelin.
Ja lempesi toivossa illoin
aina luoksesi kaipaelin.
Silloin onneni kevättä ootin
sinun silmiesi säteilyyn luotin.
Sinun tummaista tukkaasi illoin
aina hellien hyväelin.
Kerran lehdossa keväisen illan
luona siintävän tuon salmensuun.
Olin syliinsä vaipunut silloin
pois unhoittain nyt kaiken muun.
Minä lempensä huumassa silloin
kuin uinuva kukkanen illoin.
Näin silmissä lempensä hurman
jota koskaan en unhoittaa voi.
On kulunut kesästä kauan
ja se keinukin lahonnut lie.
Ja hukkunut varmaankin polku
joka kesällä keinulle vie.
Milloin saanen taas nähdä mä kukkaa
milloin helliä tummaista tukkaa.
Oi, kerran jos tiemme viel' johtais
tuon rakkahan keinumme luo



torstai 7. kesäkuuta 2018

Siivettömistä laulaa Vainio, kesäkuvia, muistoja ja runo



Junnu Vainio on epäilemättä suomalaisen laululyriikan mestari. Mielestäni lukeutuu jo kansallisrunoilijoiden kastiin.  Kotka, tuo uljas lintu taivaita tavoitteleva mutta jolleivat siivet kanna jää maahan räpiköimaan - Vainion lintumetaforaa löytyy myös Albatrossi -kappaleesta. Kotkalaiset lienevät omineet kappaleen itselleen ja olihan Vainio syntyisin Kotkasta. Haikeata ja ah niin suomalaiseen mielenmaisemaan uppoavaa ettei tätä voi liikuttumatta kuunnella.

Kesä ottaa takapakkia, kun kylmä ilmavirtaus levisi maahamme. Myrsky riepotteli pihapuita ja pensaita. Pelkäsin jo muutaman liian ison haarakoivun kaatuvan mutta vielä kestivät tuulen voiman.
Äitini pääsi viimein lepoon, kevään tuulien matkaan lähti vanha ja väsynyt jo...
muistot koskettavat kuitenkin yksitellen. Hautajaiset pidimme pienellä porukalla ja teimme veljen kanssa Power Point -ohjelmalla muistotilaisuuteen kuvaesityksen äidin elämänkaaresta 1-90 vuotta. Kuvista nousi mieliin onnellisia ja humoristisia muistoja mm.miten kesäretkelle lähdettiin ikivanhalla Popedalla ja yövyttiin teltassa muurahaisten ja pistiäisten seassa. Veli oli silloin vaippaikäinen ja mummo aina keinot keksi lapsen pyllyn pesemiseen - suonsilmäkkeestä vain kylmää vettä ja matka jatkui. Hautajaisista jää usein ikävä jälkimaku, kun harvoin tapaavat sukulaiset pönöttävät istua jäykkinä ja tuppisuina. Nyt jäi lämmin muisto, koska emme edes halunneet kutsua etäistä sukua ja äidin ystäväpiiri oli jo ehtinyt kutistua. Pappi oli nainen ja mukana oli myös naispappisharjoittelija. Ylläolevan kuvan kuvasin jäiden lähtiessä, reunassa on kuin elämänpuu.
Alla olevat kuvat otettu hellejakson aikana 27.5.






Puut kantavat valoa

Puut kantavat valoa,
mutta hiljaisuus kevyt lintu
liitää vesiä pitkin.
Puut kantavat valoa,
mutta harmaa siipi jo viistää vettä ja taivasta
hiljaisuus, kevyt lintu,
asettuu puihin ja sytyttää pesänsä,
tulena valo nousee taivasta kohti
eikä kukaan voi kantaa sydäntänsä kevyesti
koska kauneus on rakastamista

koska kauneus on tuskallista
niin kuin linnun ainoa laulu

-Kirsi Kunnas-


Kiitos Aikku, sylvi, Sesse, Mirjam-Matilda, enkulin käsityöt, Marjatta Mentula, Sussi, Ansu/Tuuliannikantuvassa, Päden paja, Tanja, Mari Kytöharju ja Irja kommenteistanne edelliseen postaukseen ♥☺
 

keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Ei missään muualla maailmassa ole tätä valoa ja maisemaa



Telkkäpariskunta somasti aamu-uinnilla :) uros edellä ja naaras kiltisti perässä ja välillä mennään rinnatusten







 Aamulenkilläni 16.5. otetuissa lintukuvissa ja maisemassa valo on mykistävän kaunis. Sellainen, ettei löydy sanoja kuvaamaan, miten kaunis luonto meillä on ja kuinka toivoisi sen säilyvän myös tuleville sukupolville. Runoilija Jyrki Kiiskinen runossaan Ei kukaan (kokoelmasta Silmän kartta 1992) antaa keväälle ja Pohjolan vuodenaikojen vastakkaisuudelle harvat sanat...

Maanantai-iltana katsoin TV1:ltä dokumentin: Aktivisti. Sodankyläläinen kaivosmiehen tytär Riikka Karppinen oli vain 15-vuotias, kun hänen elämänsä mullistui. Kansainvälinen kaivosjätti Anglo America oli löytänyt Karppisten kotikylän läheltä rikkaan nikkeli- ja kupariesiintymän.
Dokumentissa on kyse Pohjois-Suomen ainutlaatuisesta luonnosta ja elämäntavasta, jotka kumpikin ovat uhattuina. Kumpi on arvokkaampaa: maanpäälliset luontoarvot vai verotuloiksi muutettava maanalainen metalli?
Lisää aiheesta löytyi mm. Suomen Kuvalehden sivuilta ja upeita kuvia Lapista.
 https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/vuosituhannen-merkittavin-kupari-ja-nikkeliesiintyma-loytyi-suojellun-suursuon-alta-sodankylasta/

EI KUKAAN

Niin vihreä ettei kukaan, ei kukaan
voi sitä sanoa
niin vihreä ettei ruoho, ei männikkö
ei lepikko
voi sitä peittää
ei kuvata
kukaan ei voi sitä kuvata
niin keltainen ettei voikukka, ettei
aurinko, niin kirkas
ettei vesi
ettei valo
voi sitä murtaa
niin syvä, niin lämmin, niin hiljainen
se on

ettei kukaan voi sitä ymmärtää
niin hyinen, niin mykkä, niin syvä
se on



keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Vain elämää, ei sen enempää...oppimassahan täällä ollaan

Itsensä hyväksyneellä ihmisellä ei ole tarvetta piikitellä toisia. Jos ei koe olevansa riittävän hyvä, sitä alkaa helposti syyttää lähiympäristöään. Ilkeydessä on pohjimmiltaan kyse 
projisoidusta itseinhosta; omaa haavoittuvuuttaan siirretään toiseen ihmiseen.
Häijyys ei katso ikää, se vain muuttaa vuosien myötä muotoaan ja hioutuu harjoittelun myötä yhä terävämmäksi täsmäaseeksi. Ilkeilyn virtuoosi osaa ottaa selville uhrinsa arat kohdat. Sukutapaamisissa nämä töksäyttelijät
ovat elementissään. Suku on pahin,
surullista kyllä. Yksi osa psyykestäm-
me elää silmä silmästä -logiikan mu-
kaan. Minun haavani on sovitettu vas-
ta, kun muilla on sama haava ja he
ovat kärsineet kuten minä.



Lakkasin piittaamasta yhdentekevästä
ympäristöstäni ja aloin mietiskellä yhä
enemmän itseäni, mikä olikin kiehtovaa
puuhaa. Lakkasin kyselemästä ja tunsin
sen sijaan halua kertoa tunteistani ja ajatuksistani. Mutta voi, se ei kiinnostanut ketään muuta kuin itseäni.
                - Muumipapan urotyöt: Tove
                  Jansson: Sanojen lahja,
                  WSOY 2017 -











On tärkeämpää, miten ihminen kohtelee
itseään kuin se, miten muut häntä kohtelevat
- kuinka minä kuuntelen itseäni, miten hoivaan itseäni, kuinka paljon loppujen lopuksi rakastan itseäni. Jollei itse kohtele itseään kunnioittavasti ja arvostavasti, niin ei kukaan muukaan kohtele. Muilta tulevat viestit ovat heijasteita siitä, miten me itse koemme itsemme.
Yhä enemmän ja enemmän huomaan luopuvani muiden mestaroinnista.

"Jokainen meistä jättää päivittäin
merkittäviä jälkiä toisten sydämiin,
niin hyvissä kuin hankalissakin tilanteissa."
                   - Maaret Kallio: Inhimillisiä
                                          kohtaamisia



"Ihmisille on yleensä helppo olla mieliksi, helppo heitä on surkutella ja helppo olla heistä välittämättä, ja jos oikein ajattelee niin jokainen heistä on omalla tavallaan oikeassa"
- Aurinkokaupunki: Tove Jansson-

Keskeistä onkin se, ettei odota toisen anteeksipyyntöä tai käytöksen muuttumista, vaan ottaa itse vastuun omista tunteistaan. Anteeksianto on minun oma asiani. Käyn tämän asian läpi omassa mielessäni ja sydämessäni. Annan anteeksi itseni vuoksi ja voidakseni itse paremmin. Vaikeus antaa anteeksi voi nousta myös siitä, että tuntuu kuin kieltäisi vääryyden. Anteeksianto ei tee väärää oikeaksi mutta oman elämän se parantaa ajan kanssa. Kaikkien tunteiden on hyvä antaa tulla mieleensä ja jyllätä aikansa mutta niiden valtaan ei kannata jäädä. Anteeksianto on lopulta tahdon asia, tietoinen valinta. Tunteista riippumatta ja yhä uudestaan valitsen niin.





Aamu aukes ankeana
pilvet matoi matalana
ilman rannat räntään hukkui.
Hapannaamoin kulki kansa
talven taakka harteillansa
jalan alla loska loiskui.

Silloin helähti koivun latvasta
viserrys riemullinen,
hätkähti kulkija, povessaan tunsi
oudon ailahduksen.
Pilven raosta näki
sinistä taivaan kaistaa.
Pois pilvet pian purjehti
antoi aurinko hymynsä paistaa.

The Drinkers: Edvard Munch 1906
Hekin ovat tervetulleita
jotka viimeisinä juhliini saapuvat.
Heitä odotan kaikkein hartaimmin
sillä kun olen puristanut
kyllästymiseen asti johtohenkilöiden
pehmeälihaisia käsiä,
sormeni kaipaavat jo kontaktia käsiin
joiden parkkiintuneen ihon
kosketuksessa voin aistia
maan hengen
ja metsän vihreän tuoksun.







 Tänä päivänä ilman syytä
olen aivan onnellinen.
Leikitään, että on kevät!
Ole, Luojani armollinen:

pane peipponen laulupuuhun
käske kukat tuoksumaan
anna kiitosta linnun suuhun
avaa silmäni iloitsemaan.

Mitä siitä, jos lunta on maassa
ja oksat jäätyneet,
sydämessäni riemukkaassa
sinä kevään ihmettä teet.
                           - Maaria Leinonen: Ajattelen sinua tänään

 Keväthuumassa kirjoiteltu, vanhoja leikekirjoja selailtu ja kuvia lisätty omasta kamerasta ja Pinterestistä. Kiitän edelliseen postaukseen kommentoineet, Aikku, Sesse, Minttuli, Mirjam-Matilda, AnneliPunneli, Tiiu/Puutarhahetki, seita ja Päden paja. Niin harvoin tänne postaan ja nyt ollaankin jo huhtikuussa ja pihaoravilla siemen suussa :), aika vekkuleita olivat.
Kai me uskomme, että se kesä meillekin joskus ennättää ja tulee sitten oikein kertarytinällä. Nyt kun katson ikkunasta niin penkkojen takaa ei tielle näy. Yöpakkasia pitää edelleen. Otsikon kappaletta en kehdannut ladata, kun siinä Irwin laulaa kesän loppumisesta ja syksystä eli mennään Reeperbahnille kevätkarnevaalitunnelmaan :). 


torstai 8. maaliskuuta 2018

Kansainvälisenä naistenpäivänä - runoja, kuvia ja musiikkia

 

MISSÄ ARMAANI VIIPYY
Olen väsynyt päiviin ja öihin
olen nukkunut korkeaan ruohoon.
Nyt kyselen sinulta, apilankukka
missä armaani vieläkin viipyy.

Olen etsinyt ihmisen ääntä
ja löytänyt sanojen savun.
Nyt kyselen sinulta, perhosen varjo
missä armaani vieläkin viipyy.

Ovat metsät he polttaneet meiltä
ja katkoneet jokien sillat.
Nyt kyselen sinulta , itkevä ilves
missä armaani vieläkin viipyy.
             - Aulikki Oksanen -


Tervetuloa, hyvät ystävät,
sanoi suomalainen nainen
ja samaan hengenvetoon
jo pyysi anteeksi kotinsa sotkuisuutta.


Käykää toki pöytään
sanoi suomalainen nainen
ja samalla pahoitteli kakkunsa likilaskuisuutta


Kiitos käynnistä
huokasi suomalainen nainen
väsyneenä vierailusta,
jota oli edeltänyt
koko päivän kestänyt siivous
ja taitava kakkujen teko.

-Anja Porio-

Olet kutsuttu juhliin,
teetät puvun,
kasvot,
hiukset,
kynnet:
panssari on valmis.
Ilta onnistui yli odotusten:
et tavannut ketään,
kukaan ei tavannut sinua.
- Helena Anhava -
Elämä, kun sitä maistelee,
            se on komea ja kohtalokas,
pitkä tumma muukalainen joka nurkkapöydässä
                      särpii viskiään, nainen kukaties
harsohepenissään, nännit kuin elävä jää.

Elämä, jo sanana romanttinen,
        kun sitä maistelee, Robin Hood, tammipuu,
        synkkä kahleeton kuin iso joki,
lasiliekit ennen kuolemaa.

Elämä, valkoisempi palttinaa. Mutta myös tumma,
                                                     vaarallinen.

Kun sitä maistelee.
    Graniitinkappale jossa on kuin verisuonia,
        musta liha ja yrtit.
Elämä, kun elät. Varovasti ja tasaten.
Kun sitä maistelee. Se on kukkurapäinen vesi.
                            - Jarkko Laine -

Tuokion vain kukkii
elämän joka vaihe.
Hyve.
Totuus.
Vain aikaansa,
ei ikuisuutta varten.
Kun kutsuu elämä,
siis sydän valmis
taas ole jäähyväisiin.
Uuteen alkuun
iloiten lähde.
Nurkumatta katko
siteet entiseen,
päin uutta riennä.
On lumousta joka matkaan lähtö
se auttaa elämään
se meitä suojaa.

       -Herman Hesse-
 Joskus ihmettelen oliko siinäkin alitajuntaa
että hakeuduin juuri tänne,
toin pentuni turvaan kuin kissaemo
tämän metsän keskelle
niihin onnellisiin kesiin
jotka olivat ennen kuin maailma repesi
kuin temppelin esirippu,
eikä sen saumakohtaa häivytä mikään.
                - Helena Anhava -
TALVIKUINEN TUUTULAULU
Apilavuode,
angervotuutu
tulisi lapsella olla.
Vuoksi ja luode
vaihtuvat, kulku
muutu ei auringolla.

Rakkaus kutoo
silkkisen seitin
peitoksi poikasen pesään.
Taivaalta putoo
kuutamohärmää.
Pitkä on taival kesään.
-------
               - Hilkka-Helinä Lappalainen -

VALO
Onhan meillä jo kaikki kevään hullaannuttava valo,
paiste paahtavainen, hohde joka kimaltaa hangilla,
kohoaa höyrynä ilmaan. Ja pälvessä maa tuoksuu,
varikset laulavat, laulavat ne, kuulisitpa vain.
Olen täällä talossa yksin, mutta silti sinun kanssasi,
enkä saata erota sinusta koskaan, tiedäthän;
niin monta kertaa olemme jo menneet toistemme läpi
saman valon lailla, suhahtaneet tuulen tavoin,
sulautuneet kuin uni aurinkoon.
Ei ole muuta tietä enää, onneksi ei ole,
ja samalla tavalla odotan vihdoin kesän tuloa,
kuten lumen alla nukkujat vielä:
myös ne yläniityn tervakukat, jotka aina muistan,
ja kissankäpälät, joiden pehmeys tuntuu nytkin iholla,
ja sitten kurjen kellojen ujosti riippuvat päät;
kaikki ne vasta valkavat herätä laillani säpsähdellen,
kuin eivät vielä aivan ymmärtäisi
mistä oikein on kysymys.
                    - Hannu Mäkelä -



Kun tapaa katkeroituneen vanhuksen,
joka näykkii kaikkea eikä hyväksy mitään,
tuntuu kuin elämälle olisi käynyt erehdys.
Miettii: mitä tuolle on tehty tai tekemättä jätetty,
olisi itkenyt enemmän, edes salaa,
ollut vähemmän sisukas, ainakin itsensä edessä,
helppohintainen resepti,
se se vasta akrobatiaa kysyy että hauras lujittuu
                                                   vaan ei kovetu,
herkkyys käännetään voimaksi.
                                   - Helena Anhava -
  Kuvat: Pinterest                                                                                 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...