perjantai 16. lokakuuta 2020

Hemmottelin itseäni lypsyjakkaralla

Naiset yleensä hemmottelevat itseään ostamalla uudeen vaatteen, hajuveden tai käymällä kampaajalla. Minä odotan hetkeä, kun pääsen istumaan mintun väriselle lypsyjakkaralle. Ja jakkaran nimi on vielä Lyyti kuin mummoni mukaan ristitty. En voinut vastustaa kiusausta, kun näin mainoksen hienopuuseppä Jari Karppisen valmistamasta nostalgisesta Lyytistä, joita pian saa myös suuremmassa koossa, Iso-Lyyti -nimellä. No ehkä leveä ahterini jotenkuten mahtuu tälle pienelle. Mummolasta muistan (lypsäjänä oli isänäiti Anni) jonkinlaisen jakkaran mutta en sen mallia. Nyt Jari valmistaa jakkaroita perinteisellä mallilla, värejä on valittavana peräti 16. 

Olin koko kesän mankunut miesväkeä nikkaroimaan omankodin pihaan palleja, jakkaroita sellaisia, joita voin siirrellä kätevästi paikasta toiseen. Puutavaraa ja ruuveja huushollista kyllä löytyy, on sirkkelisaha ja kuviosaha. Tämä kesä oli kuitenkin niin kiireinen, kun oli pihapuiden kaatourakka ja sen jälkeen klapiurakka ja polttamista odottaa jättiläismäinen oksakasa. Kyllä minulle naureskeltiin ja käskettiin, että sidon yhden jakkaran vyöllä takapuoleen kiinni niin se kulkee aina mukana. Penkkejä on mutta ne on pidettävä sateelta suojassa, kun eivät ole varsinaisia puutarhakalusteita. Musta- ja viherherukoita kerätessä tarvitsen jo jakkaraa eli jalat alkavat jo noin parin tunnin seisomisen jälkeen kaivata istahtamista, toisessa jalassa suonikohjut myös vaivaavat.

Tässä kuvassa on jo Iso-Lyytejä. Pieni jakkara maksaa 65 e/kpl mutta ainahan käsityö maksaa. Tilasin näitä kaksi, toisen turkoosin ja toisen mintunvihreän. Tilasin nämä niin tohkeissani etten edes tarkistanut ovatko maalattu ulko- vai sisämaalilla. Ei haittaa, koska tarvitsen näitä myös sisällä. Ovat käteviä, kun tarvitsee ottaa jotakin talon yläkaapeista. Tämä ei ole maksettu mainos.


lauantai 10. lokakuuta 2020

Aamulenkkikuvia 28.09.2020, kirjoja ja ruokaa



















Hirviniemessä on käytävä ainakin kerran tai kaksi kesässä. Nyt ennätin käymään vasta syyskuussa mutta olipa lämmintä jo aamupäivällä ja kävelin koko hiekkarannan Rauniosalmen nuotiopaikalta Repohäikkään. Polku sukeltaa välillä metsikköön mutta on helppokulkuinen. Parkkipaikka ei ole suuri ja en aivan yksin saanut olla. Kalastajaukkelit olivat jo tulilla makkaranpaistossa ja pari naista oli lähtenyt karpaloita etsimään Nenälammen rannoilta ja miehet olivat jääneet nuotiolle istuskelemaan. Minä en nyt kaivannut juttuseuraa vaan halusin mennä itsekseni, pysähdellä, katsella ja kuvailla. Eläkeläismiehet olivat uteliaita ja toinen lähti minua seuraamaan, että kukas nainen se tänne tulee yksin samoilemaan. No onneksi olin jo paluumatkalla ja en halunnut olla epäkohtelias, joten pitihän sitä pikkuisen porista. 

Koetin kävellä rennosti ja heilutella hartioita ja tein samalla venytysliikkeitä puun kylkeä vasten, aamujumppaa kipeytyneille lihaksille ja nivelille. Olin edellisen viikon trimmeröinyt kolmena päivänä noin kolme tuntia kerrallaan pihan tien- ja ojanvarsia. Ryobi akkutrimmeri on kevyt ja helppo käyttää mutta yksi akkulataus ei kestä kovin pitkään. Lauantaina 26.9. jauhoimme noin 12 kg satsin hirvijauhelihaa (seassa myös sikaa) ja siihen noin 1,5 kg keitettyjä porkkanoita ja sekaan muut lihapullataikina-ainekset. Näin isoon satsiin saa laittaa pari pussia maustekorppujauhoja, munia ehkä 15 kpl, sipulikeittopusseja 3-4 ja pippuria myllystä, suolaa ja nesteenä ruokakermaa ja vettä. Onneksi oli kaksi mieskokkia, joista vanhemmalla on ns. käsituntuma hommaan. Minä pääsin aika vähällä 😉 Annoksesta paistoimme pullia ja pihvejä. Kohtahan pakkaseen alkaa tulla uutta hirvenlihaa, kun metsästys alkoi tänään 10.10.




Kirjojakin olen lukenut yön myöhäisinä tunteina. Edward St Aubynin Loistava menneisyys jäi kesken, kun en enää jaksanut lukea sivukaupalla Patrickin huumehörhöilyistä. Ehkä palaan kirjaan joskus. Suon villi laulu kirja oli saanut ylistystä ja ollut massiivinen menestys ympäri maailmaa. 'Rämetyttö' Kyan tarina on liikuttava ja luonnon kuvaukset ovat upeita. Kirjaan on mahdutettu myös romantiikkaa ja dekkariaineksia, kun suolta löytyy kylän kultapojan ruumis. Helppolukuinen romaani, kertomus myös siitä, miten yksinäisyys ja yhteiskunnasta erakoituminen vaikuttaa ihmiseen. Enemmän pidin Gail Honeymanin kirjasta Eleanorille kuuluu ihan hyvää. Eleanor on yksinäinen ja hieman outo. Taustalta paljastuu kodissa tapahtunut tragedia, joka paljastuu vasta kirjan viime lehdillä. Psykologisesti taitava kirja. 

Jari Sarasvuon Välähdyksiä pimeässä ja pimeitä välähdyksiä kirjan luin äskettäin. "Karkumatka kadotuksesta. Rohkea, avoin ja opettavainen kertomus yrittäjäpojasta, joka halusi voittaa kohtalonsa. Niin käy harvoin mutta Jari Sarasvuo tahtoi olla poikkeus. Sarasvuon neljännesvuosisadan mittainen julkinen elämä on ohjautunut välähdyksistä pimeässä. Ne kuljettivat hänet yritysmaailman uranuurtajaksi, menestyjäksi, kymmenien tuhansien suomalaisten koskettajaksi ja uskomattomien diilien tekijäksi mutta myös julkisen kiistelyn keskipisteeksi. Pimeistä välähdyksistä puolestaan seurasi kriisejä ja kadotustiloja kuin liukuhihnalta. Kohtalo vaihtoi monta kertaa raidetta. 

Paljon sattuu, tapahtuu ja saa, kun ei ymmärrä suojautua omalta järkeilyltään. Lopulta yrittäjäpoika havahtui elämäntehtävänsä raunioiden keskeltä uuteen päivään, uuteen kohtaloon. Näin kirjasta tuli kertomus ansaitsemisesta, ahneudesta ja anteeksiannosta. Hyvä lukija, kerron sinulle harvinaisen, hämmentävän ja kukaties hyödyllisen tarinan." (lainaus kirjan takakansi, Otava 2015).

Olen samaan aikaan kuunnellut Jarin podcasteja Yle Areenasta. Jarilla on suuri ego ja paljon tietoa asioista, joita hän tikkaa kuulijalle kuin tilkkutäkkiä. Hengästyttävää tekstiä puolitoista tuntia ilman taukomusiikkia. Kyllä mies on harvinaislaatuinen persoona pienessä Suomessa. Hurmiohenkinen puhuja lähes pelottava sellainen.  "Sarasvuo on se mies, josta jokaisella tuntuu olevan mielipide. Hän herättää tunteita, hän kiinnostaa laajasti. Toiset rakastavat, toiset oudoksuvat. Joku nimittää värikästä ja sanavalmista elämänfilosofoijaa neroksi, joku toinen taas röyhkeäksi pyrkyriksi. Ei tässä toki mitään ihmeellistä ole, sillä niin monet muutkin vahvatahtoiset persoonat jakavat mielipiteitä." (Iltalehti)

Elämme jo lokakuuta. Syyskuu oli normaalia lämpimämpi, ainakin viisi astetta. Mutta puiden on luovuttava lehdistään, vaahteran oksat taipuvat raskaina maahan. Auringonkukat painavat päänsä kuin nöyrät vanhukset. Sammal metsässä hyllyy märkänä ja kohta pakkanen rapsauttaa sille kuuramaton ja se kangistuu. Katsellaan vielä rantoja ja ihaillaan syksyn ruskaa ja kuten vanha kansa sanoi sadonkorjuun loppuessa "nyt joutaa vaikka uuninpankolle makoilemaan." Talvi voi tulla.

Puu hulmuaa lintuja, lepattava aurinko jokaisen siivillä;
      on syksy, veri tai viini juovittaa rinnat, maa hehkuu
      pudonnutta sulkaa. Sinua keltainen lintu minä tavoitan
      ja minua sinä pakenet minun lihani nokassasi.
Yö aukeaa maan levyiseksi, minä menen yön taloon; minä
      lähetän haukan ja ketun kintereillesi, minä rakastan
      sinua; kun sinusta lauletaan minä vaikenen;
aamulla ovi suljetaan, minä sisällä sinun laulusi
      ulkopuolella, valo rummuttaa seiniä; kun minä saan
      oven auki ei sinua ole, tuhat aurinkoa irti oksilla; talvi
      tulee.
                                   - Pertti Nieminen: Viini kypsyy punaiseksi 
                                     (Päivät kuin nuolet, 1961)
Hyvää viikonloppua juuri sinulle. Ja hei, uusi bloggerhan toimii nyt! 
Ps. Huomasin kuitenkin, että tämä videon kuva on blogitekstini ensimmäisenä kuvana lukijaluettelossa. Otsikkona aamulenkkikuvia ja siinä makaa mies rähmällään maassa. Neuvokaa, miten saan eka kuvan otsikon alle?
Lisään loppuun psykedeelistä musaa Sir Elwoodin Hiljaiset värit -yhtyeeltä vuodelta 1993. 

tiistai 1. syyskuuta 2020

Syyskuun alun pohdintoja

Vaihdoin uuden blogipohjan vanhaan. Ei meillä vaan tuo uusi näytä toimivan muuten kuin hidastetussa filmissä. Ärsyttää istua koneen ääressä ja odotella, että saan fontin vaihdettua tai kuvat ladattua google-kuvista. Tämä vanha toimii vielä explorel-selaimellakin. Pitäisikö joitakin asetuksen muutella tai sitten lopettaa koko bloggaus.

Ollaankin jo syyskuun alussa ja ilmoja ei voine moittia. Syksyn saapuminen herkistää mieleni ja näin vanhempana tunnen sen yhä syvällisemmin. Toinen päivä on täynnä melankoliaa, toinen täyttymystä kaikesta mitä on saanut elämänsä aikana kokea. Elämä on antanut ja elämä on ottanut - kiitos elämän lahjasta! Kesän lämpö on kypsyttänyt sadon ja me ihmisetkin olemme täynnä kesän mehuja, tuoksuja, valoa, suviöitä ja helteisiä päiviä. Kesällä kaikki on helppoa. Ajattelen, että kuolemakin on helpompi ottaa vastaan kesällä - hän nukkui pois sydänkesän suloisena suviyönä, kun lintujen liverrys oli kiihkeimmillään tai keskelle sadonkorjuun juhlaa maaäidin syliin. Kesä on kiihkeä, syksy on selkeä kuin paluu arkeen juhlan jälkeen.

Muistan työelämästä, miten vaikeaa oli joskus päästä loman jälkeen työrytmiin. Se oli kuin leikin loppu, palata totiseen puurtamiseen. Luin äskettäin Suomen Kuvalehden Jarmo Kokkosen blogista, miten työyhteisö voisikin olla leikin yhteisö. "Leikkivä työyhteisö noudattaa leikin sääntöjä: kaikki otetaan mukaan, ketään ei nolata, kukaan ei menesty toisten kustannuksella. Tehtävät ovat erilaisia, mutta ihmiset tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia.
Työyhteisö voi hyvin, kun se laulaa, leikkii, tanssii ja hurvittelee. Tällainen yhteisö jaksaa kohdata myös työn kuormittavuuden ja toistettavien asioiden tylsyyden. Leikkivässä työyhteisössä myös kuunnellaan toisten huolia ja murheita, ne ovat tärkeämpiä kuin norminmittainen kahvitauko. Leikkivässä yhteisössä vallitsee lapsenkaltainen luottamus siihen, että ihminen haluaa toiselle ihmiselle hyvää. Leikkivässä yhteisössä saa olla heikko ja tuen tarpeessa.
Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta? Kenties, mutta varmaa on, että leikkivä lapsi sisältämme ei ole kadonnut minnekään. Kun annat sisäiselle lapselle tilaa, vahvistat koko persoonaasi ja olemustasi. Kun löydät työstäsi leikin elementtejä, nautit työstäsi enemmän."

Työyhteisöön mahtuu monenlaista persoonaa mutta ilopilleristä ei kukaan voi olla pitämättä. Ennen sai olla mörökölli palveluammatissakin, enää ei. Toisen mollaaminen tai ulkopuolelle jättäminen on yhä enemmän työpaikoilla yleistä. Sanotaan toiselle ikävästi, jos itsellä on huono päivä eikä osata pyytää anteeksi. Minulle tämä ei ole enää ajankohtaista mutta niin elän kuitenkin mukana läheisten ja tuttavien työmoodikamppailuissa. Kiire ja tuloksenteko on tätä päivää niin monella työpaikalla. Työpäivän päättyessä olet niin väsynyt ettei lepo enää virkistä. Syksyllä moni miettiikin olisiko mahdollista vaihtaa työpaikkaa tai /-tehtäviä tai kenties vielä kouluttautua uudelle alalle.
Ollaan inhimillisiä toisillemme, ymmärretään ja otetaan toinen huomioon. Moni vanhempi on esittänyt lapselle toivomuksen tämän lähtiessä kotoaan maailmalle: "Pidä itsesi ihmisenä."

Elämä hioo meitä kuin valuva vesi vuosien aikana vähitellen,  joskus enemmän rouhaisten. Harvoin saa ihmisriepu hengähtää, kun pitää olla toimelias ja suorittaa elämää. 

Sekalainen kesäkukkarengas alkaa olla kuihtumaan päin 


Kesällä on saatu jotakin aikaiseksi kuten tämä iso liukuovi puuvaraston seinämään. Miehet kahdestaan saivat painavan rautakehikko-oven nostettua liukukiskoille. Ovi on pojan tekemä ja nyt enää maalausta vailla. Puiden pilkkominen on vasta aluillaan.
****************************************************
Nostetaan perunoita,
hievahtamatta lapsi katsoo
miten maa käännetään traktorilla.

Traktori on lapsen intohimo:
sisällä pirtissä se painaa päänsä
kehräävän kissan turkkia vasten ja sanoo:
Siinä on moottori.

Se nukahtaa kissan viereen,
se on tehnyt raskaan päivätyön
kuin muurahainen,
joka tukkimetsässä raahaa havunneulaa.

Nuku, nuku hyvin,
traktorin ja kissan hyrinässä.
                                 - Risto Rasa: Nostetaan perunoita (Taivasalla 1987) -

keskiviikko 12. elokuuta 2020

Saimaan rannoilla heinäkuussa

 



Heinäkuussa piipahdimme pikareissulla Saimaan rantoja ihailemassa. Reissua emme ehtineet etukäteen suunnitella vaan sain idean nuorisolta, kun olivat käyneet samoilla seuduilla päiväseltään. Me kuitenkin olimme yhden yön viehättävässä viime kesänä avatussa Hostelli Rantapappilassa. Huone oli tosi viihtyisä, vaikka wc- ja suihkutilat olivat yhteiset mutta tungosta ei ollut, vaikka kaikki huoneet oli varattu. Mitä sitä nyt yhden yön ajaksi tarvitsee kunhan on siistiä ja hyvät vuoteet nukkua. Jääkaappi ja kahvinkeitin oli huoneessa ja yhteisessä keittiössä olisi voinut valmistaa aamupalan itse. Me keitimme ja joimme kuitenkin aamukahvin huoneessa. Kävimme tyhjässä keittiössä tekaisemassa voileivät ja otimme mukaan pari lasillista tuoremehua ja kahvimaitoa. Paikan omistajapariskunnan nuorehko rouva esitteli meille tullessa paikat ja kertoi, että suunnitelmissa on myös valmis aamiaistarjoilu. Päärakennuksen salissa on mahdollisuus järjestää noin 50 hengen juhlia ja kokouksia ja pihasta on vain 200 m Saimaan rantaan, jossa on kiinteistölle kuuluva uimaranta.

Puumala on pieni kunta ja kesäisin matkailijat pysähtyvät sen satamassa. Saaristoreitti noin 60 km polveilee saaria, harjuja ja pengerteitä pitkin. Matkalla on viisi siltaa, lossi ja lauttamatka Norppa II:lla. Nyt ehdimme pienen raapaisun verran näkemään mm. Saimaa Geopark -kohteita. Lietveden maisematietä emme ajelleet ollenkaan.

Yllä olevat kuvat kuvattu Puumalansalmen sillan siltatornista, josta on todella upeat näkymät Saimaalle ja kirkonkylälle. Puumalaa sanotaan Saimaan Gibraltariksi, koska se yhdistää eteläisen ja pohjoisen Saimaan vesireitit. Saimaan 'Kipralttari' on aina ollut tärkeä vesiliikenteen solmukohta.


Puumalan julkkis on tietenkin näyttelijä Ville Haapasalo, jolla on ollut mökki kunnassa neljä vuotta. Koronaepidemian takia työttömäksi jäänyt Ville perusti kesäksi hatsapuri-leipomon. Leipiä myydään torilla pienestä kojusta ja kauppa kävi niin että sai jonottaa. Suolaisella juustolla höystetty hatsapuri-leipä maksoi 12 euroa/kpl. Meille riitti yksi puoliksi ja ei ollut minusta mikään erikoinen makuelämys, liian rasvainen ja mauton. Ville mainosti, että leivonnassa käytetään ternimaitoa. Paljon maitoa onkin mennyt, sillä samana päivänä myytiin kymmenestuhannes leipä ja ostaja sai kuoharipullon ja tietenkin leivän ilmaiseksi. Kirjakin on ehditty julkaisemaan georgialaisista herkuista. En ostanut mutta vikkelä mies on Ville ja monessa mukana. 







 







Matkamme jatkui Lintusaloon, jonne kulkee lauttayhteys Hurissalosta päivittäin 31. elokuuta saakka. Tie on paikoin erittäin huonokuntoinen ja sen kunnostustyöt alkavat heinäkuun lopulla. Pyöräilijöitä tuli vastaan mutkissa ja mäissä, joten ajelimme hiljaa ja pysähtelimme kuvaamaan. Lintusalon perukoilla sijaitsee majoitusta ja luontoelämyksiä tarjoava yritys, jonka omistavat Riitta ja Matti Viialainen. Rantaan on matkaa noin 700 m varsinaisen päärakennuksen pihasta. Rannassa myytiin lettuja ja tilasimme suolaisella täytteellä täytetyt letut. Jonoa oli ja sanoimme ettei meillä ole kiirus mutta tyttö kiikutti meille ilmaisen letun syötäväksi hillolla ja jäätelöllä. Nestorin ja norpan pronssipatsaat Nestorinrannan lauttarannassa on veistänyt nuori lahjakas kuvanveistäjä Adil Alijev. Hän kuuluu moskovalaiseen kuurojen taiteilijoiden Hefaistos-ryhmään.

Laulu Nestorista ja norpasta syntyi, kun maanviljelijä Tauno Kiljunen kutsui toimittajat katsomaan, miten vaikeaa on kelirikkoaikana. Elettiin vuotta 1971. Yhtenä iltana hän vei heidät Nestori Reposen luo. Nestori kertoi norpasta, joka oli tullut kuuntelemaan, kun hän soitti haitaria saunaa lämmittäessään.
Toimittaja Veikko Kilkki kysyi, miten norpalle käy. Nestori vastasi, että taitaa käydä kuten meille vanhoille pojille viiksekkäille, että jää ilman akkaa.

Kun Kilkistä tuli norpan suojelija, hän kirjoitti Junnu Vainiolle ja pyysy tätä tekemään tarinasta laulun. Vainio esitti sen Syksyn Sävelessä 1982. Nestori ehti hukkua samana kesänä eikä siten saanut koskaan tietää asiasta.

Blogger heitti taas väliin kuvat Juvan kirkosta, jonne ei päässyt sinä päivänä sisään. Harmaakivikirkko on komea ilmestys ulkoapäin ja sen rakentaminen on kestänyt seitsemän vuotta. Kirkko on valmistunut 1893.

Kuvien lisääminen tänne on edelleen hidasta niin tietokoneelta kuin google kuvista, josta nämäkin suoraan latasin. 

Puusavotta otti voimille ja lopulta pihastamme kaadettiin 16 isoa koivua. Kaikki pöllit siirrettiin kottareilla kasaan, josta alamme niitä lähiaikoina halkoa. Isot pölkyt joutuu halkaisemaan kiilalla ja kirveellä tai ehkä moottorisahalla. Nyt olen kerännyt kaikki herukat (musta, puna, viher) yhdessä miehen kanssa ja ne ovat jo mehuna. Mustikat ostin naapurilta. Oikea lonkka on oireillut viiltävänä kipuna, joten olen lepäillyt, lueskellut ja nauttinut elokuun tummuvista illoista. 

 Kartta Puumalan saaristoreitistä. Satamasta Lintusalon perukoille oli matkaa 25 km.
Huoneessamme oli suklaalevy ja seinällä mietelausetaulu. Sataman matkainfopisteestä keräsin kassiin esitteitä. Pari syysasteria ostin jo ränsistyneiden kesäkukkien tilalle. 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...