keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Vanhat kuvat vuosilta 1950-1960 - Hyvää Itsenäisyyspäivää Suomi 100 v

Isäni vasemmalla
 


Urho ja Sylvi Kekkonen Pohjois-Savon messuilla - keitähän ovat nuo kaksi rouvaa


Isä istumassa toinen oikealta


Meidän perhe


Isä ja äiti kuvassa vasemmalla




Luokka 1 A
Suomi minut synnytti, maailma imetti.
Meret ovat silmiäni, koivut ääneni,
köyhät ja kärsivät sisariani,
rauha rakastettuni.
Kauan odotit minua, kehtoni,
keinuta minua vielä kerran,
keinuta, keinuta kohtuun asti.
Isäni nimi on työ, siksi ovat
minun varpaani mullassa.
Äitini on hellyys, siksi
on pääni tähdissä.
Keinu, kehtoni, keinu,
poikasi kyynel on kirkas.
Ja kotini hellassa tuli
ja seinällä Viipurin linna.
Kattilassa kaali
ja kaapissa joskus
puolikas pöytäviinaa.
Jauhosäkin takana kerran hiiri,
mutta kirjahyllyllä aina
työväen viiri.
Jauhosäkin takana kerran hiiri,
mutta kirjahyllyllä aina työväen viiri.
Keinuta, kehtoani, keinu, poikasi kyynel on kirkas
ja kohta hän lähtee kauas, kauas pois.
Sillä Suomi minut synnytti, maailma
verellä ja pääskynmaidolla imettää.
                                    - Tommy Tabermann: Päivä päivältä rakkaampaa,
                                                                     1975 -

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

"Syyttömänä syntymään sattui hän tähän maahan pohjoiseen..."

Vuoden raskaimmat päivät, miehen kuoleman vuosipäivä ja pyhäinpäivä ovat taas takanapäin. Olen taas miettinyt elämän tarkoitusta, etsinyt vastauksia uskonnosta ja tieteestä ja palannut aina samaan - en minä tiedä! Miksi juuri minä olen saanut syntyä tänne, elää näinkin pitkään mutta joku toinen kuolee jo nuorena? Sielunvaellukseen en usko enkä ylösnousemukseen. Muistan jo lapsuudesta, että mummo ei koskaan lausunut uskontunnustuksen kohtaa "ja ruumiin ylösnousemiseen". Johonkin kai uskon - onko tuo luonto minun Jumalani, kiitos siitä. Kuulutaanko kirkkoon edelleen vain varmuuden vuoksi ikään kuin henkivakuutuksena? Onko yhteisöllisyyden merkitys katoamassa? Seurakuntien toimintamenot ovat suuret ja vain pieni osa niistä käytetään diakoniatyöhön ja ulkomaanapuun. Kuluvatko kirkon menot etupäässä hallintoon ja tutkimustyöhön sekä rakennusten ylläpitoon? Koti, uskonto ja isänmaa ne perinteiset arvot - ovatko nekin nykymaailmassa romuttumassa?  Uniin tai horoskooppeihin en usko. Uni on aivojemme sisäinen lumetodellisuus, jossa olemme yksin tajunnassamme risteilevien tunteiden, kokemusten ja ajatusten kanssa. Mihin unia tarvitaan, on yhä mysteeri. "Nykyään ajatellaan, että hippokampus työstää unen aikana valvekokemuksia pitkäkestoiseen muistiin. Toiveentoteutumateoria ei ole ristiriidassa tämän kanssa, Reenkola huomauttaa.
Aivotutkimuksen kasvanut kiinnostus tunteita ja tietoisuutta kohtaan on yleensäkin johtanut psykoanalyysin ja neurotieteiden vuoropuhelun

vilkastumiseen. On jopa syntynyt uusi tieteenala, neuropsykoanalyysi." (tiede.fi)

Hieronymous Bosch: The Garden of earthy delights. 1490 (detail)
 

Kuitenkin tuntuu niin levolliselta lopettaa Martti Lindqvistin teksteihin elämän ydinkolmiosta siitä miksi jokainen elämä on arvokas olkoonkin se lyhyt tai pitkä, resuinen tai ehjä.
Elämä on syntymistä, elämistä ja kuolemista. Se on elämän ydinkolmio, josta ei ole poispääsyä. Siinä jokainen kulma on toistensa edellytys. Tämä pätee niin viikon ikäisenä kuolleeseen lapseen kuin myös satavuotiaaseen vanhukseen. Oikeastaan tästä näkökulmasta katsottuna elämän ajallisella pituudella ei ole mitään merkitystä. Aika on harhaa, sillä elämälle on olemassa vain tässä ja nyt, ikuinen preesens.
Toisesta näkökulmasta elämä ilmenee matkana. Sen tarkoituksena on näyttäytyä, ilmaista itsensä ominaislaaduissaan. Voidakseen tehdä sen elämän on suostuttava etsimiseen, taistelemiseen, luomiseen ja luopumiseen.
Etsiminen on itseni hakemista peilautumalla siihen, mikä on minua vastapäätä. Jokainen uusi maisema ja jokainen uusi ihminen houkuttaa minussa esiin jonkin uuden mahdollisuuden.
TAISTELEMINEN ON oman tilansa hakemista ja itseään suurempaan päämäärään liittymistä. Vasta kun minä olen minä, voin antaa itseni elämän käyttöön. Muuten tulen syödyksi.
Luominen on oman persoonansa leiman painamista ympäristöönsä. Jätän jälkiä kaikkialle, missä vaellan. Jokaisessa jäljessä on palanen omaa tarinaani muille jaettavaksi. Elämä on oikeastaan tarina luomisen jalanjäljistä luomakunnassa.
Luopuminen on antautumista sen varaan, mitä ei voi ymmärtää eikä hallita. Se ei ole sama asia kuin luovuttaminen. Luopumisen kuva näkyy kirkkaimmillaan rakkaudessa ja kuolemassa, koska molemmat ovat oman haavoittuvuutensa lahjoittamista toiselle siinä luottamuksessa, että tulee vastaanotetuksi eikä tuhotuksi.
Siksi rakkauden toinen nimi on armo.

 

torstai 2. marraskuuta 2017

Luonnon taideteoksia marraskuussa, lehtijuttupohdintoja uskomuksista


 
Marraskuun ensimmäinen päivä, aurinkoa ja pikku pakkasta, joka vetää jo järven riitteeseen ja lenkkeilijä tuntee suurta kiitollisuutta, että saa elää ja asua lähellä luontoa. Ystävystyin eläkkeelle jäätyään maalle muuttaneen L:n kanssa ja on hän nyt onnellinen elämäänsä, kun voi lähteä koiran kanssa lenkille kotiovelta eikä naapuri ole katsomassa ikkunasta, mitä hän puuhailee omalla pihallaan - on väljyyttä olla ja tepastella pihassaan vaikka yöpaitasillaan.  Minulle luonto on antanut voimia kohdata elämän suuret vastoinkäymiset. Jaana Savolainen kirjoittaa Hesarin 20.1.2017 kolumnissa, miten kiitollisuus hoitaa aivojasi.
"Elämä on muuttunut vaikeaksi. Näin voisi päätellä siitä, että lehdet, internet ja kirjakaupat ovat tulvillaan neuvoja hyvästä elämästä: miten kykenisit keskittymään olennaiseen, nukkuisit paremmin, olisit läsnä perheellesi, jaksaisit hoitaa itseäsi tai ylipäätään saada mielenrauhan.

Ihmisen aivot eivät ole kehittyneet yhtä nopeasti kuin kaikki se, mitä ihmisen aivoilla on keksitty. Digitaalisen aikakauden infoähky ja viriketulva ovat aivoille kova koettelemus.
Kun yhä useampi meistä myös tekee työtä enimmäkseen aivoillaan, aivoja kannattaa hoitaa ja käyttää viisaasti. Väsynyt, nälkäinen ja huonosti nukkunut ihminen aiheuttaa harmia sekä itselleen että muille.

Aivojen perushuollon lisäksi kannattaa harkita, mitä ajatuksia aivoissaan pyörittelee. Mitä enemmän pohtii synkkiä asioita, sitä enemmän alkaa nähdä ympärillään synkkyyttä.
Jos kiinnittää huomiota myönteisiin asioihin, se ruokkii hyvinvointia ja mielenrauhaa. Kun maailmassa tapahtuu koko ajan kauhistuttavia asioita, ehkä kannattaa aina hetkeksi muistuttaa itselleen, mikä kaikki on hyvin. Ihmismieli tottuu hyviin asioihin nopeasti, joten muistutus voi olla paikallaan. Jos on viettänyt pari viikkoa metsämökissä ilman mukavuuksia, huomaa olevansa kiitollinen sisä­vessasta tai pyykinpesukoneesta."


Luin toisenkin Hesarin mielenkiintoisen jutun arkiuskomuksista tieteen näkökulmasta tarkasteltuna. Tunnistin sieltä monta asiaa, joita olen itsekin pohtinut kriittisesti - usko Jumalaan, usko yliluonnollisiin asioihin, usko horoskooppeihin, terveyteen ja ravitsemukseen liittyvät uskomukset. Uskoa yliluonnollisiin asioihin perustellaan, että tiede erehtyy. Yliluonnollisiin asioihin uskova voi pitää totena, että esineet voivat muistaa asioita tai kuollut pysyä henkenä keskuudessamme. ”Tutkimustieto ei ole muuttunut niin perustavanlaatuisissa asioissa kuin yliluonnolliset asiat. Ei ole vaikkapa todettu, että kuolleen psyyke voi elää ilman kehoa. Jos todettaisiin, se romuttaisi tämän­hetkisen biologian, psykologian ja fysiikan.” Olen pohtinut, miksi hautausmaalla käynti rakkaan haudalla ei tunnu hyvältä. Muistelen häntä paljon mieluummin kotona, hänelle niin rakkaassa paikassa.

Onko Jumalaan uskominen myös yksi arjen uskomuksista? Professori Marjaana Lindeman (tutkija, dosentti: Helsingin yliopisto) on tutkinut yhdysvaltalaisen kollegansa kanssa eri uskontojen edustajia. Tutkimuksessa oli mukana muun muassa 1 525 suomalaista.
Uskonnosta ja maasta riippumatta vastaus oli sama: Jumala on henkiolento, jolla on tietoa, tahtoa ja tavoitteita.
”Jumala on kuin ihmisen psyyke, mutta ilman biologista kehoa.”

Lindemanille Jumalaan uskominen lukeutuu arjen uskomuksiin. Hän tietää, miten uskontotutkijat selittävät Jumalaan uskomisen.

”Ihmislajille on evoluution aikana kehittynyt erityinen kyky tunnistaa ihmisen kaltaisia toimijoita: muuten voisi pitää esimerkiksi puita vihollisina. Tämä taipumus on johtanut siihen, että ihmisen kaltaisia toimijoita nähdään herkästi sielläkin, missä niitä ei ole.”

Lindemanin mukaan tiede ei ole löytänyt mitään tarvetta Jumalaan uskomiselle. Uskolla ei siis saa elämäänsä asioita, joita ei mistään muualta saisi.
Kun Lindemanilta kysytään eikö usko esim. lohduta, hän vastaa: ”Ihan varmasti, mutta se ei ole uskontoja maailmanlaajuisesti ylläpitävä voima. Lohtua saa myös ystäviltä, terapiasta tai vaikka taiteesta.”

Jumalaan uskovista tiedetään, että heillä on muihin verrattuna konservatiivisemmat, perinteisiin nojaavat arvot.

”Puhutaan kristillisistä arvoista, mutta sellaisia ei oikeastaan ole olemassa. Kristillisinä arvoina pidetyt oikeudenmukaisuus, lähimmäisenrakkaus, luonnon kunnioittaminen ja tasa-arvo ovat kansainvälisten tutkimusten mukaan yhtä lailla ateistienkin arvoja.”



 







                                    Kun viimeinenkin vapiseva
                                                viluinen lehti
                                  pudonnut lokakuun kämmeneltä

kahisemasta
                                         maisemaa peittämästä
                                               
                                                 miten hiljaista
                                                 valoistunutta
                                                    avaraa.
Pilvissä kudotaan jo kuuraharsoja 
ja ennen pitkää marraskuu-kaaso
levittää hohtavan hunnun kaiken yli

Jäätyvät aallot 
hääkelloina heläjää.
                  - Maaria Leinonen -

tiistai 24. lokakuuta 2017

Lokakuun kuvia, pihahommia ja lenkiltä










Lokakuun kuvia aikaväliltä 01.- 24.10. Ensilumen satoi meille 20.10. ja kivitornin päällä oli vielä lumihiutale ja sekaan töksityt tekokukat. Seuraavana aamuna maa oli jonkin aikaa valkea mutta pian lumi suli pois. Naapurin suloiset rotukanat tekivät tuttavuutta lenkkeilijän kanssa mutta sonnit katselivat vihaisesti tai kenties uteliaasti häiritsijää. Ennen talven tuloa puutarha ja piha on saatava edes jonkinlaiseen kuntoon. Hyötypuutarhaa minulla ei enää ole omassa kodissa mutta nurmikenttää ihan liikaa ja kaikkia koivuja ei raaski millään kaataa, joten lehtirumbaa riittää. Suurin osa ajetaan pois leikkurin kerääjällä mutta osan joutuu haravoimaan. Syyskalkitus tehtiin pitkästä aikaa ruohokentälle, koska sammalta on paikka paikoin paljon. Päivisin olen ollut pihatöissä 4-6 tuntia lähes joka päivä kahden viikon ajan. Pihaa on myllätty vuosien saatossa monta kertaa ja nyt se näyttää hieman alastomalta, tonttia on 0,6 ha. Puut ja pensaat eivät kasva hetkessä ja talvikin on runnellut puita katkomalla isoja oksia. Pitää miettiä keväällä uusia istutuksia.
Linnunlaulupuu -monumentin tein kesäkukkarenkaaseen.
Oikein hyvää alkanutta viikkoa kaikille.

 

tiistai 3. lokakuuta 2017

Nuoruus, hulluus ja ihanuus - vanhuus, viisaus ja höperyys!!

"Minä olin niin nuori ja kiihkeä,
miten saattaa kaivatakaan
se nuoruus, jolla on nälkä
ja turmelus suonissaan..."
(Mika Waltari
Ne sinun muotosi kurvikkaat
saivat aikaan valtavan paineen
kun päällesi puskin
niin muu oli tuskin
yhtä tärkeää

Minä sinulle tehdä jos saisin
sitä mitä silloin en kehdannut kysyäkään
rinnoista sua puristaisin
kun ei ne piilossa tahtoneet pysyäkään
sä olit sopivasti lihava

En edes tiedä miksi kiihottaa
mua yhtä pitkä kuin leveä nainen
jalat kuin pylväät ja rinnatkin ylväät
joista kiinni saa

Se nainen unissani liihottaa

se lähes sadan kilon keijukainen
Muodokas kyllä, kun ei vaatteita yllä
ole ollenkaan

(Gösta Sundqvist)


Ikävöi, ihminen,
kaipaa kauneinta muiston ja toiveen,
päiviä lapsuuden,
aikoja armaita hempeän hoiveen,
isää ja äitiä,
veljiä, siskoja vierailla mailla,
untesi neitiä,
häntä, mi pois meni hämärien lailla.


Muistatko aikaa,
milloin sun aamusi nous elon kultaan,
lempesi taikaa,
riemuja, ammoin jo menneitä multaan,
retkiä marjassa,
laineita soiluvan salmen ja lahden,
käyntejä karjassa,
kesä-yön ääniä yksin ja kahden?

(-Eino Leino-)

Ei, enhän mä korpea hiihdäkään,
minä hiihdänhän siskojen kanssa,
koti tuolla jo vilkkuvi kultainen,
tuli taasen on takassansa,
emo huolella käy,
eikö lapsia näy,
kun ilta jo hangilla hämärtäy.

Elä murehdi turhia äitini mun,
me tullaan tullaanhan kyllä,
me tulemme poskin niin lämpimin,
meill´ onhan villaista yllä,
ja jos kylmäksi jää
sormi yks tai tää,
sun suukkosi kyllä sen lämmittää.

(-Eino Leino- ) 
Kuolemankello (Hadrobregmus pertinax) on saanut nimensä hirren sisästä kuuluvasta kellon tikitystä muistuttavasta hiljaisesta äänestä. Tikittävä ääni syntyy, kun kuoriutuva kovakuoriainen hakkaa päätään seinään kutsuna lajitoverilleen. Herra Kuolema haluaa kuunnella Säkkijärven polkan ennen kuin ottaa mummon mukaansa.
 


 
Niin kauan minä tramppaan
tämän kylän raittia
kun kenkäni pohjat kestää,
ja rakastelen ketä minä tahdon
ja akat ei voi estää.

Kun on liinukkavarsa
ja nappulirattahat
ja itte pidän suittista kiinni
Kun vertaistansa rakastaa,
ei tarvitte olla fiini.
 

Rentouttavaa tiistai iltaa kamut ja nyt mä lähden saunaan ja saunan jälkeen meillä ryypätään pullakaffeet :D

lauantai 30. syyskuuta 2017

Syksyn sumuhuopa ja neulomukset esille

 


 
                                               Sumu repesi kuin harsokangas,
valon heitin liikkui, 
silmät söivät punaa, vihreätä, okraa.
Metsä ruskavaatteissansa 
ylväänä kuin mustalaisruhtinatar 
lehdillä sumun pisarat.
Syksyn valo, 
pehmyt linnunmaito, 
verhotumpi kuin kevään. 

                                               Helena Anhava

Tämä syksy on maanviljelijöille haasteellinen, kun ilman  ja maan kosteus on tiivistynyt viljanjyviin. Ellei kosteutta saada pois tarpeeksi on vilja herkkä pilaantumaan.
Sukkien neulominen on rentouttava harrastus kesätouhujen ja säilöntärumban loppuessa. Puolukkaa keräsimme taas yli oman tarpeen mutta EIHÄN kypsää ja isoa marjaa voinut jättää poimimatta. Olemme jo useana syksynä olleet mökkilomalla itärajan lähellä, jossa maasto on helppokulkuista mäntykangasta. Puolukan kukinta oli ehkä kärsinyt hallasta joillakin paikoilla mutta metsälampien reunoilta, laikutuskankailta sitä löytyi runsaasti. Lukemattomia aikakausilehtiäkin on vino pino. Olettehan muistaneet, että Outlander -sarjan 3. kausi alkoi YLE 1:llä. Katson telkkua tosi valikoiden. Mainoskanavilla on harvoin kiinnostavaa, no on yksi - Pitääkö olla huolissaan -ohjelma jatkuu ja sen mainiot sanasepot Tuomas Kyrö, Miika Nousiainen ja Kari Hotakainen jatkavat kansalaisten huolten pohdintaa. "Nuoriso on pilalla, keskiluokka kostuu, eläkepommi tikittää, talot homehtuvat, robotit vievät työt, kaunokirjoitus poistuu, kukaan ei käy enää kylässä, pojat eivät lue, emojit korvaavat kosketuksen, maailma on jämähtänyt paikoilleen." (mtv.fi)
Ajatella, että Sohvaperunat-ohjelma on voittanut Kultaisen Venlan. Satuin kerran telkun ääreen, kun isäntä oli kääntelemässä kaukosäädintä ja se pysähtyi tämän kohdalle. Minä kysymään, että "et kai aio katsoa tuota soopaa". Sain kyllä selitellä hänelle, mikä minua nyt niin kovasti mättää tässä ohjelmassa ja sieltähän se syy löytyi nuoruudesta, kun suulas tätini kävi kylässä ja telkusta tuli just joku ihana Peyton Place tai Tohtori Kildare. Täti luki tekstit ääneen ja samalla kommentoi ohjelman kulkua. Nauti nyt siinä sitten.
Kiitos kaikille, jotka olette kommentoineet edellisiin postauksiin. Mikähän bloggeria taas vaivaa, kun tekstin koon muuttaminen ei onnistu? Hyvää viikonloppua, harmaata on täällä Savossa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...