Blogini laahaa jäljessä ja kuvat ovat viime viikonlopun jääretkiltä. Jään päällä on niin pehmeää kävellä, että matka taittuu huomaamatta ja onhan se helpompaa, kun on tasaista. En ottanut edes sauvoja mukaan ja hyvin pysyi pystyssä. Kaikki kuvat on otettu kännyllä.
Räpylälasku jäiselle kiitotielle
Jään, veden ja pilvien yhteensulautuminen. Aurinko höyrystää jään ja se siirtyy takaisin sinne, mistä on tullutkin. Eikö tunnukin hassulta vilkaista kevätaamuina ikkunasta. Lumipenkan reuna siirtyy ja koko kasa kutistuu kuin silmissä. Mielenkiintoista, piti googlettaa aiheesta lumien sulaminen "Toinen suosittu väärinkäsitys on, että melkoinen osa lumesta katoaa taivalle haihtumalla. Hydrologian toimisto tutki haihtumista lumesta 1970-luvulla Tuusulassa. Kuutena keväänä lumesta katosi haihtumalla keskimäärin 3 % eli aika pieni määrä. Eniten haihtuu aurinkoisella säällä, kun ilman lämpötila on noin -5...+5 ° C. Kun lämpötila nousee enemmän plussalle, ilman vesihöyrypaine kasvaa. Vaikka energiaa on tällöin enemmän saatavissa, ilmaan ei mahdu vesihöyryä ja haihdunta pienenee. Mutta sulanta on sitten sitäkin tehokkaampaa." (ympäristö.fi)
Illalla tuli muruselta kuva saaliista. Surkean pieni majavanpoikanen. Miehet lähtivät kolmeen pekkaan Lieksan suunnalle kolmen vuorokauden jahtiin ja silloin naiset jätetään armotta kotiin. Kyllä minä hiukkasen vinguin, kun sattui juuri minun syntymäpäivän aikoihin. On kuulema lahja ostettu matkan varrelta, puspus. Sillä välin kun miehet räpläsivät pyssyjään, karkasin ostoksille kaupunkiin. Alkukeväästä kaupunki näyttää likaiselta ja harmaalta, hiekka lentää autojen pyöristä ja markettien ympäristö kuohuu roskia. Onneksi ei tarvinnut käydä kuin huonekaluliikkeessä ja Jysk:istä hankin uusia peittoja ja tyynyjä ja sen jälkeen nopeasti ruokakauppaan ja kotiin.
Räpylälasku jäiselle kiitotielle
Jään, veden ja pilvien yhteensulautuminen. Aurinko höyrystää jään ja se siirtyy takaisin sinne, mistä on tullutkin. Eikö tunnukin hassulta vilkaista kevätaamuina ikkunasta. Lumipenkan reuna siirtyy ja koko kasa kutistuu kuin silmissä. Mielenkiintoista, piti googlettaa aiheesta lumien sulaminen "Toinen suosittu väärinkäsitys on, että melkoinen osa lumesta katoaa taivalle haihtumalla. Hydrologian toimisto tutki haihtumista lumesta 1970-luvulla Tuusulassa. Kuutena keväänä lumesta katosi haihtumalla keskimäärin 3 % eli aika pieni määrä. Eniten haihtuu aurinkoisella säällä, kun ilman lämpötila on noin -5...+5 ° C. Kun lämpötila nousee enemmän plussalle, ilman vesihöyrypaine kasvaa. Vaikka energiaa on tällöin enemmän saatavissa, ilmaan ei mahdu vesihöyryä ja haihdunta pienenee. Mutta sulanta on sitten sitäkin tehokkaampaa." (ympäristö.fi)
Kun on kova nälkä, pöperöt kasataan lautaselle keoksi, ei kovin esteettiseltä näytä mutta hyvää oli ja maistui. |
Marketmusaa ämyreistä