Ruokakollaasin olen laittanut facebookiin. Yksi päivä innostuimme kokkaamaan vanhan kunnon perunalaatikon, savolaisittain linttilootan. Silloin ennen vanhaan ei mummolla ollut hirvenlihaa vaan ihan rasvaista siankylkeä eikä mummolla ollut monitoimikonetta, jolla perunat saa helposti linteiksi. Äidin äidistä nyt puhun ja kuinka häneltä syntyivät herkulliset ruuat vähistäkin aineksista.
Joulukortit laitoin jo postiin. Minna Immosen kuvittamat kortit ovat niin kauniita ja minulla oli niitä varastossa vielä täksi jouluksi.
Kuva otettu 20.11. klo 13:54. Marraskuu oli siis ilmojen puolesta hyvin vaihteleva. Plusasteita oli vielä viikolla 47 mutta loppuviikosta saimme jo lunta ja alkoi pakastaa. Marraskuun loppuun sattui myös odottamaton autoremppa. Auto on vasta kuusi vuotta vanha ja mittarissa noin 130.000 km. Merkki on kärkipäässä myyntitilastoissa mutta kuluvat osat eivät näissä nykyautoissa kestä huonommilla teillä ajua. Autoon piti vaihtaa etuiskarit ja takapyörien laakerit. Sen verran minäkin tajuan, että laakerin pettäessä auto voi äkkiä olla vastaantulevien kaistalla. Isännällä on edelleen metsästysretkillä ikivanha Suzuki, jolla on ajettu huonoja kuoppaisia metsäautoteitä ilman sen kummempia remontteja.
Yllä olevat kuvat otettu 29.11. ja pakkasta oli - 15 astetta.
Joulukortteja kirjoittaessa kuuntelin virsikirjan lisävihkon virren Tulkoon tie sinua vastaan englanninkielistä versiota. "Tulkoon tie sinua vastaan, olkoon tuuli aina myötäinen, päivä poskillesi paistakoon, sade pelloillesi virratkoon. Ja kunnes kohdataan, elämäsi jääköön käsiin Jumalan." Vanha irlantilainen siunausvirsi tunnetaan monilla kielillä ja sopii monenlaisiin tilanteisiin.