torstai 27. syyskuuta 2012

Uuninlämpöä, riisipuuroa ja soppaa!



Tänään on satanut koko päivän, joten mies laittoi tulet aamulla leivinuuniin ja minä pistin kattilaan riisit ja maidon ja eikun uuniin muhimaan. Sillä aikaa, kun puuro valmistui keitin sopan pakastemarjoista. Siinäpä päivän ateria ja illalla syödään loppu kylmänä ennen nukkumaanmenoa, heh.
Uunissa paistui vielä hirvenlihaa, joka pantiin paistopussiin aivan jäisenä suoraan pakasteesta, suolaa, pippuria ja sipulia lohkoina pussiin. Noin neljän tunnin kuluttua liha oli valmista.

 
Kollaasi viimeisimmistä syyskuvista lenkin varrelta ja vähän pihapiiristäkin




Ja jollei loppuun löydy nyt runoa niin sitten musaa. Kerkko Koskinen Kollektiivi: Laura Palmer. Mukavaa torstai-illan jatkoa!

maanantai 24. syyskuuta 2012

Karhun mörrikkä riistakamerakuvassa


Tämä aikuinen karhu tallentui toukokuussa riistakameraamme. Nalle oli nälkäinen ja sille kelpasi kauranjyvät ja hirvenpään jäänteet. Kuva on mustavalkoinen, koska se oli käynyt paikalla yöllä. Karhuja siis liikuskelee lähiseudulla mutta en ole niitä koskaan osannut pelätä enkä ole luonnossa metsän kuninkaaseen törmännyt. Videon päivämäärät eivät pidä paikkaansa, asetuksissa jotakin vikaa.

Yleensä karhu väistää ihmistä jo kaukaa, koska sillä on erinomainen haju- ja kuuloaisti. Karhun liikkeistä jää kertomaan vain käpälänjälki, rikottu muurahaispesä tai uloste. Aina silloin tällöin joku pääsee näkemään karhun, mutta useimmiten otus pyörähtää ympäri ja painelee metsikön suojiin heti ihmisen havaittuaan.

Todennäköisesti tapaamiset lisääntyvät karhukannan kasvaessa ja levittäytyessä. Ihmisarkuudestaan huolimatta karhut nimittäin käyttävät paljon polkuja ja metsäautoteitä.

Tämäkin nalle varmaan jo etsiskelee massu täynnä marjoja talvipesäpaikkaa jostakin louhikosta tai kuusien alta.
***************************************************************



Mukavaa alkanutta viikkoa toivottaa tämä hapannaama angry birds-kopio. Löysin sen kirpparilta ja nostin istumaan uunin kulmalle. Se on siinä muistuttamassa, jos sattuu talonväellä  olemaan känkkäränkkä-päivä. Silloin voi osoittaa sitä ja sanoa naurussa suin "hei, katopa, kun olet nyt ihan samannäköinen kuin tuo meidän ÄNGRY!"

valo on aina                                               
suurempi kuin
pimeys

silloinkin kun
ei siltä näytä

tuntuu hyvältä
kun marraskuun
illan pimeydessä
loistaa valoa
vastarannan ikkunoista
ja tietää sen että
pimeys on vain
kehyksenä, taustana


 jotta nämä valopilkut
erottuisivat


kuitenkin odotan
loppumattoman valon
sarastusta

                 Rauni Käyhkö

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

ANNA HYVÄN KIERTÄÄ -HAASTE


Syksyn piristykseksi osallistuin knean blogissa Anna hyvän kiertää -haasteeseen. Oma blogini täyttää pian vuoden ja ensin ajattelin pitää tavanomaiset arpajaiset mutta kokeillaan nyt tätä.

Eli säännöt tässä haasteessa ovat seuraavat:

- Kolme ensimmäistä tähän postaukseen kommentoivaa saa jouluun mennessä minulta pienen paketin, joka sisältää joko jotakin omin käsin neulottua/ommeltua tai lähiseudun käsityönharrastajien tuotteita (huom! ei välttämättä samoja mitä kuvassani).

- Jokaisen mukaan lähtijän on jatkettava tätä haastetta omassa blogissaan. Haastekuvana voi käyttää omatekemäänsä kuvaa.

Toivon, että edes joku lähtee tähän mukaan. Laittakaa osoitetiedot blogissani näkyvään osoitteeseen: nina40fi@gmail.com



 
Hyvänmielen herkkupussiin pannaan
ilon aiheet
harmin, huolen säkkiin taasen
alakulon vaiheet.

Kumpainenkin kassi antaa syytä
itkuun nauruun, joskus jopa
sieltä saat sä
aiheen lemmenlauluun.


Kiedotaan vain käsivarsi kaverimme
kaulaan, hapan ilme jätetään jo
kotimökin naulaan.

                                    
Hyvän mielen toivotuksin: Beate
              
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...