torstai 27. syyskuuta 2012

Uuninlämpöä, riisipuuroa ja soppaa!



Tänään on satanut koko päivän, joten mies laittoi tulet aamulla leivinuuniin ja minä pistin kattilaan riisit ja maidon ja eikun uuniin muhimaan. Sillä aikaa, kun puuro valmistui keitin sopan pakastemarjoista. Siinäpä päivän ateria ja illalla syödään loppu kylmänä ennen nukkumaanmenoa, heh.
Uunissa paistui vielä hirvenlihaa, joka pantiin paistopussiin aivan jäisenä suoraan pakasteesta, suolaa, pippuria ja sipulia lohkoina pussiin. Noin neljän tunnin kuluttua liha oli valmista.

 
Kollaasi viimeisimmistä syyskuvista lenkin varrelta ja vähän pihapiiristäkin




Ja jollei loppuun löydy nyt runoa niin sitten musaa. Kerkko Koskinen Kollektiivi: Laura Palmer. Mukavaa torstai-illan jatkoa!

14 kommenttia:

  1. Mikäs sen parempaa, kuin riisipuuro ja uuninlämpö! Kun kuitenkin ulkona sataa vettä kuin saavista kaataen!

    VastaaPoista
  2. Ihanan kodikkaalta ja lämpimältä kuulostaa uunipuuro ja marjakiisseli sekä hirvenlihapaisti. Leivinuuni on todella paras ruokien kypsyttämiseen ja hauduttamiseen. Ja syksyisen sateen ja koleuden aikana uunista hehkuu lämpö sieluun asti.

    VastaaPoista
  3. Jos mitä kaipaan oamkotitalosta niin sitä oikeaa tulta keittiöstä jonka avulla sai monet ruuat tehtyä! Talvella käytettiin paljonkin puuhellaa! Siten oli se takkakin, ja se puusauna!
    Täällä kerrostalossa mulla on mukana se pikkujakkara jossa istuin ja valvoin sen tulen tekoa....;)
    Muistojahan ei kukaan voi minulta viedä, mutta tulen myös täälläkin hyvin toimeen ja omahan oli valintani.....;D

    VastaaPoista
  4. Uunipuuro ja marjat, ei hassumpi yhdistelmä. Suosin sitä itsekkin.

    VastaaPoista
  5. Kauniita kuvia - viikonlopputerveisin Suvi

    VastaaPoista
  6. Kiitos Harakka, anja, Maikku, Harry Kalenius ja Suvi Kullström kommenteista. Täytyy tunnustaa, että nuorena kaupunkilaistyttönä en osannut leivinuuninkäyttöä, kun sellainen omakotitaloomme tehtiin. Lämmitin sen liian kuumaksi ja lihat olivat kuivuneita käppyröitä. Ja siihen aikaan oli niin paljon muita kiireitä, että yleensä se ruoka laitettiin sähköuunissa. Nyt vanhempana tässä ehtii opetella tuotakin taitoa.

    VastaaPoista
  7. Ai,että miten hienoa,kun saapi uunipuuroa ja kiisseliä:),ah oikein kunnon lämpöä uunista,sitä ei voita mikään muu,rätisevät puut uunissa,luo tunnelmaa ja lämpöä sydämmiin♥♥.Syksyistä viikonloppua

    VastaaPoista
  8. Uunipuuro on makoisaa syötävää varsinkin lämpimänä!;)))
    Hyvää kiisselin, marjakeiton tai maidon kanssa...
    Kiitos tästä lämminhenkisestä postaukksesta, Beate56, ja mukavaa viikonloppua sinulle!<3333

    VastaaPoista
  9. Sinullahan onkin täällä kaunis, vähän erilainen blogi. Liityin lukijaksi, että muistan toistekkin tulla katselemaan kauniita ja mielenkiintoisia kuviasi.

    VastaaPoista
  10. Oo riisipuuroo!! Se on herkkua enkä oo edes töis maistelees:(( Et muuten pakurikääpää oo mettästäs löytäny?

    VastaaPoista
  11. Blogissasi on todella kauniita ja kotoisia kuvia! Kivalta näyttää.

    Uunipuuro on ihan parhautta, hyvin paistetusta lihasta puhumattakaan. Makoisia hetkiä sinne!

    Mukavaa lokakuun alkua!

    VastaaPoista
  12. Aaah, mitä herkkuja!! Kohta kastuu näppis...
    Mies on ollut 2 talvea poissa hirvi/peurametsäsltäopintokiireiden vuoksi, mutta josko tänä talvena saisi taas jotain leivinuuniin laitettavaa tännekin. Ihana haave!! :o)

    VastaaPoista
  13. Niin kodikasta, kun uunissa palaa tuli! Eikä mikään lämpö tuntuu paremmalta kuin uunista hohkaava. Meilläkin lämmitetään talvisin paljon puilla ja ruokia laitetaan leivinuunin lämmössä.

    Mutta tulin kertomaan, että olet voittanut blogini arvonnassa, onneksi olkoon! Otahan yhteyttä s-postilla, niin sovitaan palkinnosta.

    VastaaPoista
  14. Nam miten herkullista uuni riisipuuroa ja marjakeittoa. Ihan parasta! :)

    VastaaPoista

Kiitos jokaisesta kommentista. Olen hyvin iloinen niistä ja jokainen on tärkeä niin lyhyt kuin pitkäkin. Jos et ole bloggerissa, voit kommentoida myös anonyyminä, kun valitset sen kommentointi palkista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...