Perjantaina oli suotuisa ilma pihakoivujen kaadolle, ei liian tuulinen ja aurinkokin paistoi aamupäivällä. Moneskohan kerta lienee, kun pihastamme kaadetaan puita. En ole pysynyt laskuissa mukana. Tämä oli aikoinaan peltotontti, ei puun puuta ja ensimmäiset istutukset olivat koivujen, kuusten ja mäntyjen taimet. Vuosien saatossa puu venyy pituutta, alkaa varjostaa liikaa, putoavista lehdistä on riesa ja lahovikojakin ilmaantuu. Puun elämä on tullut tiensä päähän.
Nämä koivut olivat ikävästi talon ja puuvaraston välissä ja lähes 25 m pitkiä rotkuloita. Kaato ei onnistuisi äkkinäiseltä. Kaatokiila pitää tehdä oikeaan kohtaan. Vänkäriä ja köyttä apuna käyttäen puu pötkähtää suunniteltuun suuntaan. Yläkuvassa oleva ensimmäinen puu näyttää kuin kaatuvan rakennuksen päälle mutta eipäs niin käynyt. Tuossa se killuu kiilan varassa ja jäi vähän nojaamaan viereiseen koivuun. Minua tietysti hirvitti mutta miehet osasivat homman. Kuvaajaa jännitti niin, että ei enää osannut käyttää kameran videokuvausta.
Jahas, toinen rauduskoivun runko jo kellahtaa maahan ja alkaa itkemään mahlaa.
Kuusi koivua sai kaatotuomion. Niin kauniita sileärunkoisia olivat ja vuosikasvusto lopussa isoa. Ei ollut näissä onneksi riippakoivuja.
Viimeinen kaatuu ja pölläyttää kaatuessaan ilmaan kelta-vihertävän siitenpölypilven (sekin jäi kuvaamatta)
Kuvassa näkyvät tämän pihapiirin kaksi ensimmäistä rakennelmaa - kellarikuoppa takana ja grillikatos,
jolle lopulta kävi näin. Se köntsähti katolleen. Eipä sitä ollutkaan käytetty vuosikausiin, koska huomattiin sen olevan liian lähellä taloa eli ei ollut turvallinen tulentekopaikka. Koivuista saa ison kasan sauna- ja takkapuita. Iltapäivällä jo satoi rakeita mutta tärkeimmän homman saimme tehtyä.
Urakan jälkeen voi kuunnella rauhoittavaa Felix Mendelssohnia - Spring song - Songs without words Op. 62. En löytänyt YouTube:sta huiluversiota, josta tykkään enemmän. Löytyy Spotify:stä.
Leppoisaa pyhäpäivää kaikille lukijoilleni.
Kevät keikkuen tulevi
antaa kukkaset kedolle
kutsuu linnut laulamahan
saapi lapset nauramahan
tuopi tuulien tohinan
korpeen kuusen kuiskehia.
- Beate -
ammattimiehiltä käy puiden kaataminen turvallisesti. Meillä olisi täällä niemessä metsuripojille hommaa, puut ovat kasvaneet niin suuriksi rakennusten ympärillä, että pelkään jo myrskytuulia. Harkinnassa on koivujen kaataminen, polttopuita vaan on niin paljon entuudestaan....
VastaaPoistaNoista rungoista tulee jualaton määrä klapeja ja parhaita sellaisia kun kerran ovat koivua. Teidän pihapiiri näyttää varmasti kesäiseen aikaan hienolta kun kaikki on vihreämpää, tai näin päättelin kun koitin hahmottaa asiaa kuvia katsellessani.
VastaaPoistaHyvää sunnuntai - illan jatkoa!
Puun kaato on tontilla tarkkaa hommaa mutta kun se osaa hyvin käy. Hyvää Sunnuntaita
VastaaPoistaHuh, näyttipä suorastaan vaaralliselta puuhalta. Onneksi kaikki meni hyvin. Vähänkin isommalla tontilla tuntuu kummasti riittävän jotakin kaadettavaa lähes joka vuosi. Ja sitten ne kannot vielä. Mutta koivuista olen kanssasi samaa mieltä, roskaavat ja vievät vielä vedet ja voimat kaikelta muulta ympärillään.
VastaaPoistaKyllä ammaati kaatajat kaataa puun vaikka kuinka pieneen tilaan, taitavaa hommaa. Nyt teillä riittää koivuisa klapeja.
VastaaPoistaAmmattimies on ammattimies varsinkin puunkaatoasioissa;)
VastaaPoistaHienoa että saitte pihapuut tehtyä onnellisesti takka- ja saunapuiksi.
Kiitos postauksesta Beate, ja hyvää uutta toukokuun viikkoa sinulle! ♥
Hyvin sujui ammattilaisilta! Paljon tulee hyviä halkoja. Muutama puu on kaadettu meidänkin tuhannen neliön tontilta, hurjannäköistä hommaa oli.
VastaaPoistaKiitos kauniista kevätmusiikista ja hyvää kevättä Beate!
Grillikatosparka ja puuparat! Minua aina itkettää, kun pitää puu kaataa. Meillä on talon vieressä kolmen koivun latvat kuolleet. Joutunemme kaatamaan puut tänä kesänä :(. Mutta toki joskus liika on liikaa, meilläkin on harvuuhakkuita tehty, kun ei nähnyt pihasta pelloille.....
VastaaPoistaSaittepa paljon hyvää polttopuuta. Ikäväähän se on vanhoja puita kaataa,mutta saattavat tosiaan olla kaatuessaan iso riski piharakennuksille ja ammattilaiselle jättäisin minäkin pihapuunkaatohommelit :)
VastaaPoistaNäyttää olleen oikein reippaat kevättyöt. Oletko joskus valuttanut mahlaa noista koivuista?
VastaaPoista