Elokuun aurinko paistaa ja varjot pitenevät mutta kesältä on tuntunut, vihdoinkin. Linnut ovat lopettaneet pesintälaulunsa mutta haarapääskyn poikaset kokoontuvat talon antennin päälle pitämään konserttia. Pääskyjen laulu on lavertelevaa 'luovaa laulantaa'. Ne ikäänkuin rupattelevat ja nauravat jutuilleen. Päivällä on ollut lähes helteistä ja pitkästä aikaa teimme retken lähiseutujen rantautumis- ja virkistyspaikoille sekä kipusimme näkötorniin, josta myös muutama kuva. Alla olevat kahdeksan kuvaa ovat Manginniemestä, joka on mutkikas niemi Nilakka-järvessä Tervossa ja sieltä on löytynyt muinaisjäännöksiä kampakeramiikan kaudelta
Kapea kannas on suosittu retkeilykohde, sillä sen molemmat puolet ovat kaunista luonnonhiekkarantaa. Alueella on grillikatos, laavu ja puusee. Autolla pääsee noin puolen kilometrin päähän ja pyöräillen perille saakka. Puista tippuu hiekalle neulasia ja käpyjä ja vesi tuo roskaa mukanaan. Ehkä joskus hiekkarantaa voisi haravoida niin se olisi yhtä pehmoista kuin Rivieralla :).
Nämä kuvat otettu Tervamäen näkötornista, joka on 16 metriä korkea ja näkymät ovat huikaisevan kauniit. Zoomatussa kuvassa näkyy Manginniemen hiekkarantaa.
Yllä olevat kolme kuva ovat myös Manginniemestä. Oli aivan pakko kuvata paluumatkalla tämä hauska puukatos tienvarressa. Ikkunalle oli vielä laitettu punainen pelaguu.
Loput kuvat ovat Pielaveden puolelta Hirviniemestä.
Niemessä on kaksi rantautumispaikkaa, joissa molemmissa on grillikatokset. Tien päässä olevalta parkkipaikalta kävelyä tulee lähemmälle hieman suositummalle rannalle vajaa 400 metriä ja hiljaisemmalle hieman kauempana olevalle rannalle vähän alle 600 metriä.
Rannalla on aurinkoisella säällä perheitä piknikillä ja uimassa, kannattaakin ottaa uima-asut, pyyhkeet ja eväät mukaan.
Niemen pohjoiskärjessä on todella hieno kapea niemeke jossa sijaitsee kalasääksen pesäpuu. Kalasääksen pesäpuu on luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu ja turhaa liikuskelua pesäpuun läheisyydessä on syytä välttää touko-kesäkuun aikana. Myös lintujen valokuvaamiseen pesältä tarvitaan lupa.
**********************************************
Sateentulon kuvaus
Tämä on veden ja ruohon dialogi myöhään illalla ennen sadetta,
kun vesi kuiskaa airoille salaisuuksiaan
ja puun ja ruohon ja veden tuoksu on solminut liiton
eri aineiden kanssa, se on kolmisointu tutussa tuoksussa,
äänen kolmisointu : pääskysen karhea kimeä huuto
on solmittu pääskysen ilosta, jossa yhtyy keveys, kiihkeys ja ilkkuva kutsu,
leikkivät innokkaat huudahdukset putoilevat taivaalta,
valo on muuttunut ääneksi ja riemuksi,
mutta siipi viistää vettä ja kutsuu sadetta,
rannalla lehdet ja napsahtelevat, dit, dat,
ja aurinko on väsynyt ja kastaa värinsä veteen,
tulee yö, hiljaisuus kohoaa kaislikosta,
pilvi kiitää ääneti, metsä kohahtaa,
sade kiertää nummen, virittää pehmeät rummut.
- Eeva-Liisa Manner-
- Beate -