Antonín Dvořákin musiikki keveine pyörteineen sopii keväiseen äitienpäivään. Elämä on duuri- ja mollisointuja, aika rientää välillä tanssahdellen vapautuneesti kuin pyörteinen virta matkallaan suvantoon. Olen aina ihmetellyt musiikin voimaa, sitä miten se aktivoi aivojamme näkemään värejä ja muotoja, haistamaan kukan tuoksuja, tuntemaan lempeän kosketuksen. Musiikin kuuntelu vapauttaa aivoissamme dopamiinia, musiikki on silta muistoihimme! Äitienpäivän aattona istuskelen punaisen tuvan lämpöiseen hirsiseinään nojaten, aurinko paistaa ja järveltä kuuluu laulujoutsenparin liitonvahvistustöötötys. Valkovuokot ja leskenlehdet kukkivat, silmät painuvat kiinni, äiti istuu vieressäni taas kuten silloin ennen! "...Me olemme kaikki nyt laivalla ja kynnämme suurta merta. Me synnyimme tänne vaivalla ja vaivalla kuolemme kerta. Mut se mikä niiden on välillä, se olkohon lämpöä, lempeä. Kas, yössä kun yhtehen sattuu kaks, käy kulkukin helpommaks…" - Eino Leino, Aurinkolaulu -
Meille Pohjois-Savoon ryöpsähti takatalvi 02.- 04.05. ja lunta satoi noin 15 cm. Yöllä on pitänyt pientä pakkasta ja vielä eilenkin satoi räntää. Taitaapi viikko vierähtää ennen kuin ollaan toukokuun normisäässä. Liekö ilmastonmuutoksen syytä, että kesäkelit näyttäytyvät jo huhtikuussa. On lämpöä lähes +20 C astetta ja ihmisparka heittää toppansa jo varastoon mutta saa kaivella sen murhemielin uudelleen esille. Kyllä on uskottava, että ihminen itse toimillaan on aiheuttanut ilmaston lämpenemisen ja vuodenaikojen hämärtymisen Pohjolassa.
Ruokaa laittaessani pohdin kylläkin ihan muuta - parisuhteita ja sitä, miten kaksi tyystin erilaista ihmistä elää yhdessä. Kumppani voi olla niin dominoiva, ettei toinen uskalla paljon suutaan avata tai jos avaa niin mielipiteellä ei näytä olevan mitään merkitystä. Hiljaisempi osapuoli yrittää selittää asiaa harkiten ja haluaisi keskustella rauhassa niin eipä siitä mitään tule. Toinen puhua pälpättää 'päälle' ja seisoo jo ovensuussa odottamassa kiireeseen vedoten. Erilaisuus ei ole suhteen uhka sanoo psykologi ja jos toinen on harkitseva päätöksenteossa ja toinen nopea käänteissään, pari parhaimmillaan tasapainottaa toisiaan. Minä koen edellä kuvatun käytöksen epäkunnioittavana ja en antaisi kohdella itseäni noin.
Kompromisseja joutuu pakostakin tekemään, jos aikoo elää yhdessä. Usein käy niin, että toinen alistuu, potee tyytymättömyyttä ja ulkopuolinenkin sen vaistoaa. Hän tyytyy tilanteeseen ja antaa toisen ottaa isomman elintilan ja määräysvallan. Olen kuullut osapuolen jopa sanovat, "että saan olla hyvilläni, kun hän otti minut, kun olen niin tavallinen." Mietin, milloin hän oli päätynyt em. loppupäätelmään itsestään ja miksi? Eikö olisi otettava riski ja sanottava, mitä oikeasti tuntee ja ajattelee kuin hylätä itsensä. Eihän parisuhteen pitäisi olla mikään 'pelastamissuhde'. On kuunneltava toisen näkemyksiä ja annettava hänen oppia omista virheistään, vaikka ne kuinka tuntuisivat vääriltä, jopa vahingollisilta. Hän on korkeammin koulutettu kuin puoliso ja tehnyt pitkän työuran. Em. alistaminen on hienovaraista, ei huudeta vaan käytetään elekieltä, selän kääntäminen, kasvojen ilmeet ym. Alistettu kokee jatkuvaa syyllisyyttä jo pienestä myöhästymisestä eikä uskalla olla enää eri mieltä mistään. Kun raskas työ ja jatkuvasti muuttuva maailma aiheuttavat stressiä, parisuhteen pitäisi olla keidas, jossa saa vain levätä.
Parisuhteessa kumppani voi auttaa toista ymmärtämään, mitkä ovat oman elämän unelmat ja toiveet, mitkä ovat itselle tärkeitä asioita. Hyvässä parisuhteessa on tilaa molempien unelmien kunnioittamiselle. Kumppanin unelmien ja elämänmatkan kunnioittaminen on parasta, mitä ihminen voi elämässään toiselle antaa.
Tutkimuksissa on todettu, että jokaisessa parisuhteessa on myös niin sanottuja ikuisia ongelmia, jotka eivät ratkea, vaan pari oppii elämään niiden kanssa. Tällaiset ongelmat liittyvät usein erilaisuuteen esimerkiksi temperamentissa, vuorokausirytmissä, persoonallisuuden piirteissä. Ikuisuusriita syntyy vaikkapa siitä, että toinen on säästäväinen ja toinen tuhlari, toinen siisti ja toinen suurpiirteisempi. Kolmasosan riidoista on havaittu koskevan ongelmia, jotka voidaan ratkaista.
Pohdin myös parisuhdetta, jossa puolisot elävät saman katon alla mutta kummallakin on erilaiset kiinnostuksen kohteet, toinen haluaa matkustella toinen ei, vaan viihtyy mökillään maaseudulla kalastellen. Kesälomia vietetään harvoin yhdessä, lapset ovat jo muuttaneet pois ja asuvat kauempana. Ei ole enää mitään yhteistä puhumista - ei riitoja muttei myöskään yhteisiä ilon hetkiä. Puolisot ovat etääntyneet toisistaan tosi kauas.
Nykyisin on kaikenlaisia elämäntapavalmentajia ja -oppaita mutta parisuhteen ongelmiin haetaan apua usein liian myöhään ja vanhemmat pariskunnat eivät välttämättä ollenkaan.
Parisuhteen malli saadaan lapsuudessa. En ole itsekään saanut parasta mallia omista vanhemmistani. Isäni oli ankara, käytti liikaa alkoholia ja työ vei hänen aikansa. Äiti joutui pyörittämään kotia ja käymään itse samalla työssä. Mummoni (äidinäiti) oli apuna lähes 11 vuotta ja häneltä sain parhaat eväät elämääni. Kuitenkin muistan tunteeni kiintymystä vanhempiini varsinkin äitiini. En ainakaan tunnista itseäni edellä kuvatuista parisuhteista. Kai minua on sitten onnistanut :). Kuvat: oma perhealbumi Kiitos Between, PiipeA, Liisa, Tillariina, Emileitha/Tarja, seita, sylvi ja Liisan kotona kommenteistanne edelliseen postaukseen. ♥♥
