Naiset yleensä hemmottelevat itseään ostamalla uudeen vaatteen, hajuveden tai käymällä kampaajalla. Minä odotan hetkeä, kun pääsen istumaan mintun väriselle lypsyjakkaralle. Ja jakkaran nimi on vielä Lyyti kuin mummoni mukaan ristitty. En voinut vastustaa kiusausta, kun näin mainoksen hienopuuseppä Jari Karppisen valmistamasta nostalgisesta Lyytistä, joita pian saa myös suuremmassa koossa, Iso-Lyyti -nimellä. No ehkä leveä ahterini jotenkuten mahtuu tälle pienelle. Mummolasta muistan (lypsäjänä oli isänäiti Anni) jonkinlaisen jakkaran mutta en sen mallia. Nyt Jari valmistaa jakkaroita perinteisellä mallilla, värejä on valittavana peräti 16.
Olin koko kesän mankunut miesväkeä nikkaroimaan omankodin pihaan palleja, jakkaroita sellaisia, joita voin siirrellä kätevästi paikasta toiseen. Puutavaraa ja ruuveja huushollista kyllä löytyy, on sirkkelisaha ja kuviosaha. Tämä kesä oli kuitenkin niin kiireinen, kun oli pihapuiden kaatourakka ja sen jälkeen klapiurakka ja polttamista odottaa jättiläismäinen oksakasa. Kyllä minulle naureskeltiin ja käskettiin, että sidon yhden jakkaran vyöllä takapuoleen kiinni niin se kulkee aina mukana. Penkkejä on mutta ne on pidettävä sateelta suojassa, kun eivät ole varsinaisia puutarhakalusteita. Musta- ja viherherukoita kerätessä tarvitsen jo jakkaraa eli jalat alkavat jo noin parin tunnin seisomisen jälkeen kaivata istahtamista, toisessa jalassa suonikohjut myös vaivaavat.
Tässä kuvassa on jo Iso-Lyytejä. Pieni jakkara maksaa 65 e/kpl mutta ainahan käsityö maksaa. Tilasin näitä kaksi, toisen turkoosin ja toisen mintunvihreän. Tilasin nämä niin tohkeissani etten edes tarkistanut ovatko maalattu ulko- vai sisämaalilla. Ei haittaa, koska tarvitsen näitä myös sisällä. Ovat käteviä, kun tarvitsee ottaa jotakin talon yläkaapeista. Tämä ei ole maksettu mainos.
Hirviniemessä on käytävä ainakin kerran tai kaksi kesässä. Nyt ennätin käymään vasta syyskuussa mutta olipa lämmintä jo aamupäivällä ja kävelin koko hiekkarannan Rauniosalmen nuotiopaikalta Repohäikkään. Polku sukeltaa välillä metsikköön mutta on helppokulkuinen. Parkkipaikka ei ole suuri ja en aivan yksin saanut olla. Kalastajaukkelit olivat jo tulilla makkaranpaistossa. Naiset olivat lähteneet karpaloita etsimään Nenälammen rannoilta ja miehet olivat jääneet nuotiolle istuskelemaan. Minä en nyt kaivannut juttuseuraa vaan halusin mennä itsekseni, pysähdellä, katsella ja kuvailla. Eläkeläismiehet olivat uteliaita ja toinen lähti minua seuraamaan, että kukas nainen se tänne tulee yksin samoilemaan. No onneksi olin jo paluumatkalla ja en halunnut olla epäkohtelias, joten pitihän sitä pikkuisen porista.
Koetin kävellä rennosti ja heilutella hartioita ja tein samalla venytysliikkeitä puun kylkeä vasten, aamujumppaa kipeytyneille lihaksille ja nivelille. Olin edellisen viikon trimmeröinyt kolmena päivänä noin kolme tuntia kerrallaan pihan tien- ja ojanvarsia. Ryobi akkutrimmeri on kevyt ja helppo käyttää mutta yksi akkulataus ei kestä kovin pitkään. Lauantaina 26.9. jauhoimme noin 12 kg satsin hirvijauhelihaa (seassa myös sikaa) ja siihen noin 1,5 kg keitettyjä porkkanoita ja sekaan muut lihapullataikina-ainekset. Näin isoon satsiin saa laittaa pari pussia maustekorppujauhoja, munia ehkä 15 kpl, sipulikeittopusseja 3-4 ja pippuria myllystä, suolaa ja nesteenä ruokakermaa ja vettä. Onneksi oli kaksi mieskokkia, joista vanhemmalla on ns. käsituntuma hommaan. Minä pääsin aika vähällä 😉 Annoksesta paistoimme pullia ja pihvejä. Kohtahan pakkaseen alkaa tulla uutta hirvenlihaa, kun metsästys alkoi tänään 10.10.
Kirjojakin olen lukenut yön myöhäisinä tunteina. Edward St Aubynin Loistava menneisyys jäi kesken, kun en enää jaksanut lukea sivukaupalla Patrickin huumehörhöilyistä. Ehkä palaan kirjaan joskus. Suon villi laulu kirja oli saanut ylistystä ja ollut massiivinen menestys ympäri maailmaa. 'Rämetyttö' Kyan tarina on liikuttava ja luonnon kuvaukset ovat upeita. Kirjaan on mahdutettu myös romantiikkaa ja dekkariaineksia, kun suolta löytyy kylän kultapojan ruumis. Helppolukuinen romaani, kertomus myös siitä, miten yksinäisyys ja yhteiskunnasta erakoituminen vaikuttaa ihmiseen. Enemmän pidin Gail Honeymanin kirjasta Eleanorille kuuluu ihan hyvää. Eleanor on yksinäinen ja hieman outo. Taustalta paljastuu kodissa tapahtunut tragedia, joka paljastuu vasta kirjan viime lehdillä. Psykologisesti taitava kirja.
Jari Sarasvuon Välähdyksiä pimeässä ja pimeitä välähdyksiä kirjan luin äskettäin. "Karkumatka kadotuksesta. Rohkea, avoin ja opettavainen kertomus yrittäjäpojasta, joka halusi voittaa kohtalonsa. Niin käy harvoin mutta Jari Sarasvuo tahtoi olla poikkeus. Sarasvuon neljännesvuosisadan mittainen julkinen elämä on ohjautunut välähdyksistä pimeässä. Ne kuljettivat hänet yritysmaailman uranuurtajaksi, menestyjäksi, kymmenien tuhansien suomalaisten koskettajaksi ja uskomattomien diilien tekijäksi mutta myös julkisen kiistelyn keskipisteeksi. Pimeistä välähdyksistä puolestaan seurasi kriisejä ja kadotustiloja kuin liukuhihnalta. Kohtalo vaihtoi monta kertaa raidetta.
Paljon sattuu, tapahtuu ja saa, kun ei ymmärrä suojautua omalta järkeilyltään. Lopulta yrittäjäpoika havahtui elämäntehtävänsä raunioiden keskeltä uuteen päivään, uuteen kohtaloon. Näin kirjasta tuli kertomus ansaitsemisesta, ahneudesta ja anteeksiannosta. Hyvä lukija, kerron sinulle harvinaisen, hämmentävän ja kukaties hyödyllisen tarinan." (lainaus kirjan takakansi, Otava 2015).
Olen samaan aikaan kuunnellut Jarin podcasteja Yle Areenasta. Jarilla on suuri ego ja paljon tietoa asioista, joita hän tikkaa kuulijalle kuin tilkkutäkkiä. Hengästyttävää tekstiä puolitoista tuntia ilman taukomusiikkia. Kyllä mies on harvinaislaatuinen persoona pienessä Suomessa. Hurmiohenkinen puhuja lähes pelottava sellainen. "Sarasvuo on se mies, josta jokaisella tuntuu olevan mielipide. Hän herättää tunteita, hän kiinnostaa laajasti. Toiset rakastavat, toiset oudoksuvat. Joku nimittää värikästä ja sanavalmista elämänfilosofoijaa neroksi, joku toinen taas röyhkeäksi pyrkyriksi. Ei tässä toki mitään ihmeellistä ole, sillä niin monet muutkin vahvatahtoiset persoonat jakavat mielipiteitä." (Iltalehti)
Elämme jo lokakuuta. Syyskuu oli normaalia lämpimämpi, ainakin viisi astetta. Mutta puiden on luovuttava lehdistään, vaahteran oksat taipuvat raskaina maahan. Auringonkukat painavat päänsä kuin nöyrät vanhukset. Sammal metsässä hyllyy märkänä ja kohta pakkanen rapsauttaa sille kuuramaton ja se kangistuu. Katsellaan vielä rantoja ja ihaillaan syksyn ruskaa ja kuten vanha kansa sanoi sadonkorjuun loppuessa "nyt joutaa vaikka uuninpankolle makoilemaan." Talvi voi tulla.
Puu hulmuaa lintuja, lepattava aurinko jokaisen siivillä;
on syksy, veri tai viini juovittaa rinnat, maa hehkuu
pudonnutta sulkaa. Sinua keltainen lintu minä tavoitan
ja minua sinä pakenet minun lihani nokassasi.
Yö aukeaa maan levyiseksi, minä menen yön taloon; minä
lähetän haukan ja ketun kintereillesi, minä rakastan
sinua; kun sinusta lauletaan minä vaikenen;
aamulla ovi suljetaan, minä sisällä sinun laulusi
ulkopuolella, valo rummuttaa seiniä; kun minä saan
oven auki ei sinua ole, tuhat aurinkoa irti oksilla; talvi
tulee.
- Pertti Nieminen: Viini kypsyy punaiseksi
(Päivät kuin nuolet, 1961)
Hyvää viikonloppua juuri sinulle. Ja hei, uusi bloggerhan toimii nyt!
Ps. Huomasin kuitenkin, että tämä videon kuva on blogitekstini ensimmäisenä kuvana lukijaluettelossa. Otsikkona aamulenkkikuvia ja siinä makaa mies rähmällään maassa. Neuvokaa, miten saan eka kuvan otsikon alle?
Lisään loppuun psykedeelistä musaa Sir Elwoodin Hiljaiset värit -yhtyeeltä vuodelta 1993.
