tiistai 13. joulukuuta 2011

Nököpaistia joulunalusruokana



Tänään aion laittaa uuniin muhimaan viljapossua. Teen sen ihan isävainaan perinteisellä reseptillä: suolaa, pippuria, laakerinlehti, porkkanakuutioita, sipulia, lihaliemikuutio ja eikun kannelliseen pataan 175-200 asteeseen. En silppua lihapaloja liikaa vaan jätän aika suuriksi paloiksi. 
Vanhan kansan ihmiset arvostivat yksinkertaista arkiruokaa. Liha oli lihaa eikä mausteliemissä lionnutta liikamarinoitua mötöstä. Onhan niitä tullut ostettua mutta minulle ne eivät maistu. Oikein ällöttää repiä niitä paketista, kun marinaadiliemi tippuu pöydälle ja lihan aito maku on hävinnyt näihin hunaja-pippurisoseisiin.


Kauppojen reseptivihkoset pursuavat mitä ihmeellisempiä ja eksoottisempia ohjeita. Tuleehan niistä jotakin poimittua mutta yleensä sovellan ohjetta itse. No, tuossa juuri selailin K-kaupan marraskuun ruokalehteä: juustosalaatti päärynä-vinaigrettekastikkeella, lohiceviche, duchesseperunasose, Schwarzwaldin jauhelihapihvit, vuohenjuusto-papuvokki!!! Kakun päällekin laitetaan jotain cashewpähkinöitä. Suomalainen perusruoka ei enää ole arvossaan eikä trendikästä. Kauppojen hyllyt pursuavat uusia tuotteita ja tuskastuneena saat etsiä sitä entistä merkkiä, luultavimmin se on poistunut valikoimista.


Suomalainen perinneruoka kunniaan!  


Tänä iltana aion katsoa pitkästä aikaa telkkaa, sieltä tulee Kahden kerroksen väkeä, sarjaan tehty kolme uutta jaksoa. Ai että mä rakastan näitä BBC:n historiallisia laatudraamoja. Tilasin tässä itselleni kaikki vanhat osat tästä sarjasta ja olen ne jo kaikki kertaalleen katsellut. Illalla nautin Small Islandista, samalla dvd-boksilla on vielä Saman taivaan alla ja Annen salainen päiväkirja. Katsomatta on myös box 7: Erään avioliiton muotokuva, Ruuvikierre ja Kuunkivi.


Niin asiasta toiseen. Osaakohan kukaan neuvoa, miksi en pääse blogiini Windows exploler 8 selaimella? Tulee ilmoitus, että blogger ei tue selainta ja käytä google chromea. No, olen joutunut käyttämään nyt tätä.
Pojan on tarkoitus päivittää koneeni taas vaihteeksi, uusia näytönohjain, lisää kiintolevytilaa, F-secure on myös liian raskas ja kone hidastelee jatkuvasti. Minähän en näistä sisuskaluista hirveästi ymmärrä. On tässä huushollissa jos jonkinlaista tietokoneroinaa. En edes muista montako tulostinta meillä on ajan mittaan ollut. Nyt pojalla on oma Canon pixma MG8150 ja mulla vanha MP150. Läppärikin olisi tarkoitus ostaa, että saan sitä kuljettaa etäkotiin.



5 kommenttia:

  1. Samaa mieltä noista ruokajutuista kanssasi olen. Totta vieköön kaikki samanlaista- ja hajuista mättöa alkaa olla... Puhtaat maut jälleen takaisin.
    Näissä tietokonejutuissa en neuvoja osaa antaa. Exploleria tyttären mies, joka tietää kaiken mahdollisen näistä, suorastaan kielsi minua käyttämästä sitä aikoinaan. Itse käytän selaimena juuri tätä Google Chromea ja joskus harvemmin Firefoxia. Chromesta pidän enemmän...

    Hyvää joulunodottelua Beate!

    VastaaPoista
  2. Ajatella!
    Ennen vanhaan syötiin läskisoosia ja perunoita, hernessoppaa ja lättyjä mansikkahillon kera. Mummon lihapullia, karjalanpaistia, munasoosia ja mitä tavallisempia ruokia.
    Oltiin terveitä, eikä liikakiloja näkynyt...
    Mikähän nykyään oikein mättää?

    Joulunalusiloja Sinulle toivottelen ♥

    VastaaPoista
  3. IE9 ainakin pelittää täällä, sitä käytän, samoten kuin ketunhäntää(firefox) ja googlen chrome. Nää kaikki pelittää bloggerissa. Selaimet, oli ne sitten mitä hyviinsä, on syytä pitää ajan tasalla ja päivitettynä. Vanhat selaimet on turvariski. Se siitä selailusta:D:D

    Olen samaa mieltä kanssasi ruoka-asiassa. Siksipä suosinkin kotona tavan kotiruokaa. Liika mausteisuus peittää ruuan oman maun, hillitysti laitettuna jossain tapauksissa saa ruuan oman maun kivasti korostettua. Olen ostanut myös valmiiksi maustettua ja marinoitua, mutta pakko se on huuhella liiat pois ennen kuin voi käyttää.

    VastaaPoista
  4. Omasta puolestani voin sanoa, etten ikuna osta noita marinoituja ja valmiiksi tehtyjä, muulloin kun -30% alella olevia.

    Tykkään maustaa, ja kokkailla itte sen verran mitä osaan.

    Huonona puolena vois nykyajan (sian)lihasta sanoa ettei sekään ole enää samanlaista kuin silloin nuoruudessa kylässä ja kotonakasvatetut oli.

    Kotona tehtiin aina makkarat ja kaikki, homma johon lapsena osallistuin, ja sain osallistua, myös moninkertaiseen suolien pesuun ja kaavintaan ja taas päinvastoin.

    Nykyaikainen sianliha, etenkin siivut, on sellaista kuin vanhanajan purukumi, venyy ja paukkuu pannulla eikä tahdo edes ruskistua.

    (Seitenkytä luvulla leikattu sianlihan pala kiilteli lampunvalossa katsellen kuin sateenkaaren väreissä, tai hieman kuin öljyn kirjoma sadevesilammikko.)
    (Pääasiallinen syy tähän erittäin runsas kalajauhon käyttö rehuteollisuudessa.)

    Sama on joillakin siivuilla, kun ja jos niitä jää, ja laitat ne vaikka pannulle, on kuin popcornia laittelisit, räiskyy, paukkuu ylitse ja kaakeleille.

    Nuo marinoinnit vievät paketin hyötypainosta 20% hyvinkin. Sen huomaa pannulla.

    Toinen on raejuusto 500gr, jossa on lientä sen verran ettei sillä saavuta hintahyötyä 400gr paketin sisältöön verraten.

    VastaaPoista
  5. Jäi sanomatta, että lähes mitä tahansa laitankin, melkein kaikessa pitää olla sipulia, runsaasti valkosipulia, kaalikeitossa etenkin.

    Nyt kokeilin lisäämällä (yhden miedon) chiliä.
    Tulista tuli, mutta ihana jälkimaku. Hyvää. :))

    Suosin tulisia mausteita lähes kaikessa, mihin ne sopivat.

    VastaaPoista

Kiitos jokaisesta kommentista. Olen hyvin iloinen niistä ja jokainen on tärkeä niin lyhyt kuin pitkäkin. Jos et ole bloggerissa, voit kommentoida myös anonyyminä, kun valitset sen kommentointi palkista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...