maanantai 9. tammikuuta 2012

Leffojen katselua


Aina välillä tv:stäkin tulee katsomisen arvoista, aivan hellyttävä tarina kahden vanhenevan sisaruksen suhteesta, tukahdettua kaipuuta, kätkettyjä tunteita, elämän hukkaamista. Judi Dench on tuttu loistavasta suorituksestaan Pienessä Suklaapuodissa. Ja elokuvan musiikki oli kerrassaan sykähdyttävä. mm. "Méditation from Thaïs" by Jules Massenet (Joshua Bell) – "The Carnival of Venice" (Joshua Bell)
In this fading, sentimental genre peopled with grandes dames (usually English) making "grande" pronouncements, the world revolves around tea, gardening and misty watercolor memories.

BBC:n kahdeksanosainen sarja Mossin tyttäret tuli myös viime vuoden puolella tv:stä ja otin kaikki osat kiintolevylle. Tapahtumat sijoittuvat 1920-luvun Englantiin, missä seurataan varsinkin Mossin työväenluokkaisen perheen tyttärien elämää ja kasvamista.

Sitä mukaa, kun saan siirreltyä laatuleffat dvd:lle, voi heittää vhs-kasetit roskiin. Toisilla on kirjoja ja meillä elokuvia. Laskin, että noin 324 dvd:tä löytyy tästä huushollista. Huomenna katsontalistalla Erin Brockovich.

Voin katsella melkein kaikkea muuta, mutta en skifiä, pelkästään raakaa väkivaltaa, ellei leffassa ole muuta juonta ja kaapelikanavilta tulevia b-leffoja. Minulla on suuri aukko sivistyksessä - en ole lukenut yhtään Harry Potter kirjaa tai katsonut niistä tehtyjä elokuvia.

4 kommenttia:

  1. Katsoin tuon Ladies in Lavender, aivan ihana. Vanhaa englantia ja loistavat näyttelijät. Mossin tyttäreiä en ole katsonut. Luen parhaillani Paluu Rivertoniin, sijoittuu myäs 1920-luvun kartano englantiin, kirjoittanut Kate Morton.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana elokuva.Pitkästä aikaa "jotan katsottavaa".Kivaa uutta viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
  3. Hyvä filmi. Olen katsonut tän aikaisemmin.

    Judi Dench.
    Eräs suosikkinäyttelijöistäni joista pidän erityisesti.
    Naisen kasvot tyyli olemus, ainakin meikäläisen makuun.

    Muita brittisarjoista Fizzin vaimoa esittänyt, yhdessä filmissä aikanaan kreikkaan lomailemassa käynyt nainen, sekä eräässä naisvankilasarjassa ollut brunette johtajatar.

    Ruotsalaisissa sarjoissa tykkään Rolf Lassgaardin hahmosta, vaaleasta rasvalettisesta ylipainoisesta poliisimiehestä.

    Näissä monissa kuten monissa ransakalaisissa sekä australia ja uusiseelanti kanadalaisissa filmeissä on sisältöä, hyviä henkilöhahmoja joiden eteen on nähty vaivaa.

    Tosin onhan näitä muutamia muita, mutta yleisemmin jenkkisarjat on tusinatavaraa.

    Aina valvoessa, täydenkuun täyttymistä odotellen, on aikaa katsoa tallennettuja sarjoja tai muita filmejä.

    Telkkari on myös esine, jonka eteen on usein helppo nukahtaa sen höpötystä kuunnellessaan.

    VastaaPoista
  4. Englantilaisista historiallisista laatuelokuvista minäkin pidän, ja katson niitä. Tosin nuo leidit ovat jääneet katsomatta; on seurattava tarkempaan ohjelmistoa.

    Oikein hyvää viikon alkua sinulle, Marleena.<3

    VastaaPoista

Kiitos jokaisesta kommentista. Olen hyvin iloinen niistä ja jokainen on tärkeä niin lyhyt kuin pitkäkin. Jos et ole bloggerissa, voit kommentoida myös anonyyminä, kun valitset sen kommentointi palkista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...