keskiviikko 18. huhtikuuta 2012
torstai 12. huhtikuuta 2012
Mikä ihana elämä!
Kuuntele, kuuletko? Sinua odotetaan. Koko maailma ja sen pienet ihmeet odottavat, että löytäisit ne.
Edessä on niin paljon uutta ja vierasta, että moni kavahtaa pienuuttaan ja pelkää. Ei kannata pelätä tai jää hyvä elämä elämättä.
Pidä silmäsi auki ja olet vapaa näkemään kaiken. Mielikuvituksen voima tekee meistä rajattomia.
Toiset uskovat omistavansa jotain, toiset paljonkin mutta maailma, se kuuluu elämänhaluisille ja tulevaisuus, se kuuluu niille, jotka uskovat unelmiensa kauneuteen, eikä kauneudesta voi saada kyllikseen.
Ahmi siis elämää, sillä siinä kohtaa kohtuus on ehdottomasti aivan liian vähän. Kävele vierasta reittiä töihin. Hymyile tuntemattomille. Soita vanhalle ystävälle, laula, tanssi, kysy mitä naapurillesi kuuluu. Usko unelmiisi. Tartu hetkeen ja ole läsnä siellä missä olet.
Anna anteeksi. Anna elämälle mahdollisuus. Anna suukko. Anna syitä iloon niillekin, jotka eivät sitä mielestäsi ansaitse.
Muista, että heikot ovat julmia ja lempeyttä voi odottaa vain voimakkailta ja muista, että kyllä sinussa voimaa piisaa. Aina et ehkä tiedä, oletko onnellinen vai surullinen tai kumpaa edes pitäisi olla.
Pysähdy ajattelemaan mutta pysähdy vain ajatellaksesi. Et koskaan saa taltutettua hevosta, jos jäät aidalle istumaan.
Naura elämälle, naura vastoinkäymisille, naura itsellesi ennen kuin muut ehtivät. Lähde matkaan ja etsi polku, jotta voit kulkea sen sivussa. Etsi joku, josta pitää kiinni. Etsi joku, joka kuuntelee, haluaa ymmärtää ja haluaa kuunnella. Jos etsit vain yhtä asiaa, se jää ainoaksi, jonka ikinä löydät.
Etsi tarinasi, sinun tarinasi!
(internet)
"Satchmoa" kuunnellessa suljen silmäni,
pehmeä syli, hellät kädet hiuksillani,
tuoksusi, ihana huulipartasi kutittaa,
vain me kaksi ja tämä ilta."
"Satchmoa" kuunnellessa suljen silmäni,
pehmeä syli, hellät kädet hiuksillani,
tuoksusi, ihana huulipartasi kutittaa,
vain me kaksi ja tämä ilta."
keskiviikko 11. huhtikuuta 2012
maanantai 9. huhtikuuta 2012
7 random faktaa itsestäni
Tansku on blogissaan Hyppysellinen Fantasiaa antanut tämän tunnustuksen. Kiitos Tanskulle ja koetan nyt vastailla haasteeseen eli kertoa seitsemän satunnaista faktaa itsestäni.
1. En ole 'kokkikolmonen'. Iso pesue olisi nääntynyt nälkään minun keitoksillani.
2. Innostun helposti uusista jutuista mutta toteuttaminen jää puolitiehen.
3. Isossa seurassa olen kuuntelija, en osaa pälpättää mutta tuttujen kesken juttu luistaa. Parhaiten tulen toimeen mutkattomien ihmisten kanssa ja usein myös aivan eriluontoisten kuin itse olen.
4. Mitä vanhemmaksi (viisaammaksi ?) tulen sitä helpompi on avata suunsa vaikeistakin asioista. Viimeksi annoin palautetta pankkipalveluista ihan henkilökohtaisesti ja samalla pieniä vinkkejä, miten oma pankkini voisi palvella paremmin asiakkaitaan.
5. En osaa mököttää vaan haluaisin, että riidat sovitaan periaatteella 'sanottu mikä sanottu, anteeksi ja tästä ei enää jauheta'.
6. Minulla on eräänsortin lääkärikammo ja hakeudun vastaanotolle vasta tosi tingassa.
7. Olen yöihminen ja nautin hiljaisuudesta.
Pitää miettiä kenelle tämän jaan. Tämä on ehkä jo kiertänyt monella, joten jos haluatte kertoilla itsestänne niin kopatkaa mukaan omaan kamariin.
Mercedes Sosa - Gracias a La Vida - Elämälle kiitos
"Elämälle kiitos" lyrics:
Elämälle kiitos, sain siltä paljon.
Sain lyhtyä kaksi, kun niillä katson,
erotan selvään kirkkaan ja mustan,
korkean taivaan, sen tähtisen pohjan,
läpi ihmisjoukon miehen, jonka tahdon.
Sain lyhtyä kaksi, kun niillä katson,
erotan selvään kirkkaan ja mustan,
korkean taivaan, sen tähtisen pohjan,
läpi ihmisjoukon miehen, jonka tahdon.
Elämälle kiitos, sain siltä paljon.
Sain siltä kuulon leveän virran,
se imee öin ja päivin liverryksen, laulun,
jylyn, naputuksen, haukun, sateen pauhun
ja ne hellät äänet, joilla minua kutsut.
Sain siltä kuulon leveän virran,
se imee öin ja päivin liverryksen, laulun,
jylyn, naputuksen, haukun, sateen pauhun
ja ne hellät äänet, joilla minua kutsut.
Elämälle kiitos, sain siltä paljon.
Sain siltä äänen ja kirjainten muodon.
Ne sanoiksi yhtyy ja lausuu selvään
nimet äidin, veljen, ja valon heittää
sille tielle, jota yksin kuljet.
Sain siltä äänen ja kirjainten muodon.
Ne sanoiksi yhtyy ja lausuu selvään
nimet äidin, veljen, ja valon heittää
sille tielle, jota yksin kuljet.
Elämälle kiitos, sain siltä paljon.
Jalat, joilla kuljin uuvuttavat matkat
kaupunkien halki, poikki lammikoiden,
arojen ja hiekan, vuorien ja soiden,
lattias poikki, pihas puutarhoiden.
Jalat, joilla kuljin uuvuttavat matkat
kaupunkien halki, poikki lammikoiden,
arojen ja hiekan, vuorien ja soiden,
lattias poikki, pihas puutarhoiden.
Elämälle kiitos, sain siltä paljon.
Se sydämen antoi, joka ilosta takoo,
kun kasvavan huomaan ihmisten taidon,
kun pahasta irti näen hyvän ja aidon,
kun silmies syvää kirkkautta katson.
Se sydämen antoi, joka ilosta takoo,
kun kasvavan huomaan ihmisten taidon,
kun pahasta irti näen hyvän ja aidon,
kun silmies syvää kirkkautta katson.
Elämälle kiitos, sain siltä paljon
kun sain siltä naurun, sen vierelle itkun.
Niin erotan selvään onnen ja tuskan,
jokaisen laulun läikkyvän pohjan,
yhteisen laulun, jota itsekin laulan.
kun sain siltä naurun, sen vierelle itkun.
Niin erotan selvään onnen ja tuskan,
jokaisen laulun läikkyvän pohjan,
yhteisen laulun, jota itsekin laulan.
Elämälle kiitos, sain siltä paljon
http://www.youtube.com/watch?v=WyOJ-A5iv5I
Ääni kärsii vähän videon upotuksessa - kuuntele yllä olevasta linkistä.
http://www.youtube.com/watch?v=WyOJ-A5iv5I
Ääni kärsii vähän videon upotuksessa - kuuntele yllä olevasta linkistä.
perjantai 6. huhtikuuta 2012
Pääsiäismunia - Faberge eggs ja Volker Graftin munapuu
Jos luulette, etteivät pääsiäismunat kasva puussa niin katsokaapa tätä ihmettä!
78-vuotias eläkeläinen Volker Kraft Saalfeltistä Saksasta koristelee joka vuosi pihapuunsa pääsiäismunilla. Perhe on koristellut puun jo yli 40 vuoden ajan. Vuonna 1965 nuorta omenapuun tainta koristi vain 18 munaa mutta vuosi vuodelta määrä kasvoi ja viime vuonna munia oli jo 9800 kpl. Tänä vuonna munamäärä on jo 10 000.
Määrä saa kuulema jäädä tähän, koska hänellä ei ole tilaa varastoida suurempia munamääriä.
Kraftin munapuusta on tullut turistinähtävyys, eikä syyttä.
Giant Easter Egg Photo
The Belgian chocolate producer Guylian made this chocolate egg with at least 50,000 bars [amounting to some 1950 kg of chocolate in total] on behalf of the city of St. Niklaas, Belgium. The egg measured 8.32 metres high. Apparently twenty-six craftsman worked altogether 525 hours to build the egg.
After displaying the egg in the open air for a week, and in all weather conditions, Will and Guy suspect that it is unlikely to taste very good.
For many children Easter wouldn't be the same without chocolate eggs. However, those eggs generate around 3,000 tonnes of waste just from their packaging alone.
^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^
Näillä pääsiäisaiheisilla jutuilla toivotan kaikille blogini lukijoille Hauskaa Pääsiäistä! Loppuun vielä pikkutuhma pääsiäistekstari (ettehän loukkaannu?)
Mikä on täydellinen pääsiäinen? Kun täydessä mämmissä jahtaat tipuja ja aamulla heräät noita-akan vierestä ja mietit minkälainen yllätys munassa mahtaa olla.
sunnuntai 1. huhtikuuta 2012
The Kitchen Maid - Rijksmuseum Amsterdam - Museum for Art and History
The Kitchen Maid - Rijksmuseum Amsterdam - Museum for Art and History
Täältä voi lukea lisää maalauksesta.
Täältä voi lukea lisää maalauksesta.
The milkmaid by Johannes Vermeer
Today, more precisely since 1908, you can admire The Milkmaid at the Rijksmuseum in Amsterdam, which holds also three other Vermeer paintings: Namely: The little Street, Woman in Blue Reading a Letter and The Love Letter.
With quiet concentration a woman pours milk into a
bowl. With her left hand she supports the jug she is pouring from. Around her
are various objects: a loaf of bread, a stoneware jug, a basket and brass
bucket. The woman is standing near the window so she can see what she is doing.
The light falls on her hands; her silhouette is dark against the white wall.
There is a fascinating play of light and shadow in this painting. This is one
of Johannes Vermeer’s genre pieces in which he establishes an intensely
atmosphere. Although the artist observes his moder from nearby, she continues
with her work, totally unperturbed.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)