torstai 12. huhtikuuta 2012

Mikä ihana elämä!





 Kuuntele, kuuletko? Sinua odotetaan. Koko maailma ja sen pienet ihmeet odottavat, että löytäisit ne.
Edessä on niin paljon uutta ja vierasta, että moni kavahtaa pienuuttaan ja pelkää. Ei kannata pelätä tai jää hyvä elämä elämättä.
Pidä silmäsi auki ja olet vapaa näkemään kaiken. Mielikuvituksen voima tekee meistä rajattomia. 
Toiset uskovat omistavansa jotain, toiset paljonkin mutta maailma, se kuuluu elämänhaluisille ja tulevaisuus, se kuuluu niille, jotka uskovat unelmiensa kauneuteen, eikä kauneudesta voi saada kyllikseen.


Ahmi siis elämää, sillä siinä kohtaa kohtuus on ehdottomasti aivan liian vähän. Kävele vierasta reittiä töihin. Hymyile tuntemattomille. Soita vanhalle ystävälle, laula, tanssi, kysy mitä naapurillesi kuuluu. Usko unelmiisi. Tartu hetkeen ja ole läsnä siellä missä olet.


Anna anteeksi. Anna elämälle mahdollisuus. Anna suukko. Anna syitä iloon niillekin, jotka eivät sitä mielestäsi ansaitse. 


Muista, että heikot ovat julmia ja lempeyttä voi odottaa vain voimakkailta ja muista, että kyllä sinussa voimaa piisaa. Aina et ehkä tiedä, oletko onnellinen vai surullinen tai kumpaa edes pitäisi olla.


Pysähdy ajattelemaan mutta pysähdy vain ajatellaksesi. Et koskaan saa taltutettua hevosta, jos jäät aidalle istumaan.


Naura elämälle, naura vastoinkäymisille, naura itsellesi ennen kuin muut ehtivät. Lähde matkaan ja etsi polku, jotta voit kulkea sen sivussa. Etsi joku, josta pitää kiinni. Etsi joku, joka kuuntelee, haluaa ymmärtää ja haluaa kuunnella. Jos etsit vain yhtä asiaa, se jää ainoaksi, jonka ikinä löydät.


Etsi tarinasi, sinun tarinasi!


(internet)


"Satchmoa" kuunnellessa suljen silmäni,
pehmeä syli, hellät kädet hiuksillani,
tuoksusi, ihana huulipartasi kutittaa,
vain me kaksi ja tämä ilta."

4 kommenttia:

  1. Kauniita ajatuksia ja Amstrong, kiitos Beate aamun avauksesta tänään!

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus sinulta Beate56! Minuun kolahti erityisesti tuo kohta että lempeyttä voi odottaa vain voimakkailta. Se on ihan totta. Vain voimakas pystyy olemaan nöyrä ja pyytämään anteeksi. Sen olen omakohtaisesti kokenut, vaikka anteeksiantamista ei vieläkään ole tapahtunut. Ja se jos mikä on heikkoutta, ettei voi anteeksi antaa. Pyydettynäkään.
    Kiitos postauksestasi. Paljon sain ajatteluun aihetta.

    VastaaPoista
  3. Kylläpä todentotta kirjoituksesi on kaunista ja niin todellista. Kun vaan muistaisimme elää, eikä jäädä menneisyyteen tai haikailla tulevaa. Se kaikki on tässä ja nyt, huomisen menneisyys ja menneisyyden tulevaisuus.
    Tulin mukaan lukijaksesi. :)

    VastaaPoista

Kiitos jokaisesta kommentista. Olen hyvin iloinen niistä ja jokainen on tärkeä niin lyhyt kuin pitkäkin. Jos et ole bloggerissa, voit kommentoida myös anonyyminä, kun valitset sen kommentointi palkista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...