Ruohonkorsi antoi minulle laulun...keväisiä kuvia

Keväistä ilottelua

Välkehtivät veet

Kurkipariskunta vappuna 2012

Pyörre

Telkällä neljä somaa munaa

Miksi eivät anna minun rauhassa hautoa

Arkana pakenen metsän piiloon

RUOHONKORSI ANTOI MINULLE LAULUN


Niin monta päivää sydämeni sairasti,
niin monta päivää nimetöntä janosi
ja oli tyytymätön levoton.


        Näin ikkunalla kevätruusun kukassaan.
        Kuin puna nuoren neidon poskipäissä
        sädehti terälehdykät.
        Ne jotain antaa tahtoivat - vaan mitä,
        tiennyt en.


Taas monta päivää sydämeni sairasti
ja jotain nimetöntä janosi
tyytymätön oli, levoton.


        Näin kukkaan käyneen myöskin liljan ikkunalla.
        En untuvaista punaa ollut ennen nähnyt moista,
        en hymyilyä terälehtien.
        Ne jotain kuiskasi,
        en kuullut mitä.


Ja yhä sydän monta päivää sairasti,
nimetöntä janosi
ja tyytymätön oli, levoton.


        Takana ruudun sitten, kaiken voittaen,
        näin tuomen oksillansa ojentavan
        valossa kukkiansa valkovaahtopäitä,
        omasta tuoksustansa juopuneena.
        Se luokseen kutsui - miksi
        tiennyt en.


Pihalle astuin.
Kuuset kynnyksellä
kuin taivaan porraspuina maasta kohosi,
ja aidan luona koivut valkovarret
hymyili tuulen rintaan nojaten,
käsinä siunaavina oksat ojentui
ja suitsutuksen lailla latvat tuoksui, huojui.


        Pois astuin tielle, pois,
        pois polunpohjaa metsään hiljaiseen,
        pois asumusten luota lintulehviköihin.
        Sineä taivaan sielu ahnehti
        ja päivänpaisteen pyörtänöitä silmät joi.


Kukahti käki, peippo tii tii lauloi
ja nurmi kutsui: istu, nukuttaa.
Ja ruohomättäikölle painoin pään ja suljin silmät,
ja silloin kuulin sen, näin, tajusin.
Se ruohonkorren suulla lauloi korvaani,
se, jota olin pitkät päivät kaivannut,
se, jonka vuoksi, tyytymätön, sairastin,
sen äänen kuulin...


        Helähti horsman kukkanuija päivän lautaseen,
        ruiskukan kilpeen iski siipi perhosen,
        ja siitepöly lentoon nousi laulaen...niin,
                         laulaen
        ikuisen täyttymyksen laulua.
        Sitäkö etsin, sitä kaipasin?
        Voi houkkaa, myötään laula viimeinkin!


Viritin laulun. Sanat metsä antoi,
sävelet kukkain tuoksu, tanssi perhosten.
Ja laulaessa tunsin kuin ois silkinpehmyt
sininen siipi lyönyt sydämeen,
pois sieltä tyhjät, pitkät päivät karkottain.
Sinulta, ruohonkorsi, laulun vihdoin sain.


                                       Arvo Turtiainen: Kuokkija ja vaakalintu, 1950