maanantai 24. syyskuuta 2012

Karhun mörrikkä riistakamerakuvassa


Tämä aikuinen karhu tallentui toukokuussa riistakameraamme. Nalle oli nälkäinen ja sille kelpasi kauranjyvät ja hirvenpään jäänteet. Kuva on mustavalkoinen, koska se oli käynyt paikalla yöllä. Karhuja siis liikuskelee lähiseudulla mutta en ole niitä koskaan osannut pelätä enkä ole luonnossa metsän kuninkaaseen törmännyt. Videon päivämäärät eivät pidä paikkaansa, asetuksissa jotakin vikaa.

Yleensä karhu väistää ihmistä jo kaukaa, koska sillä on erinomainen haju- ja kuuloaisti. Karhun liikkeistä jää kertomaan vain käpälänjälki, rikottu muurahaispesä tai uloste. Aina silloin tällöin joku pääsee näkemään karhun, mutta useimmiten otus pyörähtää ympäri ja painelee metsikön suojiin heti ihmisen havaittuaan.

Todennäköisesti tapaamiset lisääntyvät karhukannan kasvaessa ja levittäytyessä. Ihmisarkuudestaan huolimatta karhut nimittäin käyttävät paljon polkuja ja metsäautoteitä.

Tämäkin nalle varmaan jo etsiskelee massu täynnä marjoja talvipesäpaikkaa jostakin louhikosta tai kuusien alta.
***************************************************************



Mukavaa alkanutta viikkoa toivottaa tämä hapannaama angry birds-kopio. Löysin sen kirpparilta ja nostin istumaan uunin kulmalle. Se on siinä muistuttamassa, jos sattuu talonväellä  olemaan känkkäränkkä-päivä. Silloin voi osoittaa sitä ja sanoa naurussa suin "hei, katopa, kun olet nyt ihan samannäköinen kuin tuo meidän ÄNGRY!"

valo on aina                                               
suurempi kuin
pimeys

silloinkin kun
ei siltä näytä

tuntuu hyvältä
kun marraskuun
illan pimeydessä
loistaa valoa
vastarannan ikkunoista
ja tietää sen että
pimeys on vain
kehyksenä, taustana


 jotta nämä valopilkut
erottuisivat


kuitenkin odotan
loppumattoman valon
sarastusta

                 Rauni Käyhkö

5 kommenttia:

  1. Tuntuu se vain aika jännältä jos metsässä nalle vastaan astelisi. On ne paljon lisääntyneet ympäri maan, täälläpäinkin useita tavattu. En kuitenkaan haluaisi nenäkkäin tavata.
    Mukavaa syysviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Jopas sattuiKin karhukuvasi sopivaan aikaan...Juuri luin paikallislehden uutisen ison uroskarhun kaatamisessta täällä lähistöllä sunnuntaina. Niitä liikkuu useampia ja meidänkin metsästysseuran riistakamerassa on nähty.
    Ei tarvitsisi vastaan tulla!
    Kiitos Tsaikovskin kauniista musiikkilinkistä!
    Kauniita syyspäiviä!

    VastaaPoista
  3. Karhut ovat nyt liikkeellä, mutta harvoin niitä luonnossa silti näkee!;))) Kiitos videosta!<333 Kiitos myös Tsaikovskin musiikista ja viodeosta, ihana syysmetsä, värikäs!:DDD

    Oikein runollista syyskuun viimeistä viikkoa sinulle, Beate56!<33333

    VastaaPoista
  4. Hieno video ja ihana nallekarhu siellä! Aika huimaa olis kohdata sellainen luonnossa :)

    VastaaPoista
  5. Kyllä olikin kaunista musiikkia ja hieno video nallukasta!
    Aikamoisen lempeän oloinen karhu olikin, mutta jos vastaan samalla polulla tulisi, niin hui, mihin lainkaan hyppäisikään, itse!

    VastaaPoista

Kiitos jokaisesta kommentista. Olen hyvin iloinen niistä ja jokainen on tärkeä niin lyhyt kuin pitkäkin. Jos et ole bloggerissa, voit kommentoida myös anonyyminä, kun valitset sen kommentointi palkista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...