maanantai 11. helmikuuta 2013

Musiikkihaaste, keltainen toukokuu mikset sä jo tuu...



Enkulin käsityöt blogissa oli tämä musiikkihaaste nro 2, jossa innoittajana on Aikakoneen: Keltainen. Minulla tuo laulu alkoi soimaan päässä ja sanatkin palautuivat mieleen. Sitä laulellessa tekaisin keväisen kuvakollaasin omista kuvista tietenkin. Tällä kuvalla osallistun siis ensimmäistä kertaa.

Ikkunasta kuulen kuinka linnut iloisesti laulaa
kertoen viestiään meille
lumet sulaa ruoho kasvaa
aurinko saa taas kaiken muuttaa uudestaan

Kevätsade puhdistaa ja raukeaksi tekee maan
valo antaa kaikelle aikaa
unelias mielikin jo hehkun aavistaa
iho tahtoo koskettaa

Chorus:
Keltainen toukokuu mikset sä jo tuu
oon turhaan odottanut tuulta lempeää
nyt sisään suureen unelmaan tahdon sukeltaa
ja toivon ettei aika tää tuu koskaan loppumaan

Kesä antaa kaikille onnen tunteen
jonka voi säilyttää
kun pimenee taas syksyinen iltapäivä
voi kesän muistot lämmittää

B:
Sateenkaaren alla kuljen taakse talven portin suljen
kostealla sammaleella seison
aurinkokin alkaa paistaa sade vaihtaa kaistaa
vaihdan mielen keltaiseen

Chorus:
Keltainen toukokuu mikset sä jo tuu
oon turhaan odottanut tuulta lempeää
nyt sisään suureen unelmaan tahdon sukeltaa
ja toivon ettei aika tää tuu koskaan loppumaan

Kesä antaa kaikille onnen tunteen
jonka voi säilyttää
kun pimenee taas syksyinen iltapäivä
voi kesän muistot lämmittää


14 kommenttia:

  1. Iahanaa kun tulit mukaan. Tämä on UPEA kollaasi. Nuomasin kaipaavani Rentukoita. Minun mielestäni se on kauneinpia kevätkukkia, vaikka jotkut pitävät sitä lähes rikkaruohona. Upea huomata, miten erityyppisiä ihanuuksia haasteeni innoittaa tekemään. Onnea Sinulle arvontaan.

    VastaaPoista
  2. Kaunis kollaasi.
    Kauniit sanat laulussa.

    VastaaPoista
  3. Niin ihana ysärihitti, sitä vaan odottaa jo kevättä vaikka se onkin aika kaukana.

    VastaaPoista
  4. Ihana keväinen kollaasi, tuossa laulussa on niin kaunis sanoma :)

    VastaaPoista
  5. Mahtava kollaasi!

    Tuo Keltainen toukokuu on ihan mukava biisi. Ja toukokuun tyttöjä kun olen, niin senkin takia on jäänyt mieleeni.

    Minä niin nautin tästä lumesta ja talvesta. Vasta huhtikuu saa kaipaamaan jotain muuta.

    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  6. Hieno kollaasi. Meillä on ollut vähän samat fiilikset. Vähän aikaa sitten minäkin tein postauksen toukokuun kaipuusta! Hyvää viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Hei, onpa todella kaunis keväinen kuvakollaasi, sait biisin soimaan minunkin päässäni!:)

    VastaaPoista
  8. Upea kollaasi, sopii hyvin tuohon kappaleeseen.

    VastaaPoista
  9. Niin vain täälläkin hyräillään keltaista toukokuuta. Ja tuleehan se rentukankukkineen ja leskenlehtineen. Ja narsisseineen. Kun jaksamme vähän vielä odotella.

    VastaaPoista
  10. Mukava jo ajatella toukokuuta kauniit kuvia alkaa jo niin kevättämään. Komeita lintuja nuo kuvaamasi tilhet meillä niitä ei ole eikä myöskään pihlajanmarjoja.

    VastaaPoista
  11. Kevät fiilis tulee tuosta ihanasta kollaasista, sopiva lauluun :)

    VastaaPoista
  12. Keltainen toukokuu, mikset sä jo tuu...
    Sitä minäkin kyselen täällä jo!
    Hieno kollaasi!

    VastaaPoista

Kiitos jokaisesta kommentista. Olen hyvin iloinen niistä ja jokainen on tärkeä niin lyhyt kuin pitkäkin. Jos et ole bloggerissa, voit kommentoida myös anonyyminä, kun valitset sen kommentointi palkista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...