lauantai 2. marraskuuta 2013

Haastevastaus ja vanhoja valokuvia

Vastailenpa vihdoinkin Emilien Hurahtanut blogista saamaani haasteeseen.
Säännöt ovat tässä:

1. Jokaisen haastetun pitää vastata 11 kysymykseen, jotka haastajasi on valinnut

2. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille

3. Haastajan tulee valita 11 blogia, joissa on alle 200 lukijaa

4. Sinun tulee kertoa, kuka sinut on haastanut ja kenet sinä haastat

5. Ei takaisin haastamista

Tässäpä satunnaisia asioita itsestäni kuvitettuna omilla vanhoilla valokuvilla. Sopivatkin pyhäinpäivän teemaan vanhat valokuvat.

1. Siirtelen joutessani vanhoja valokuvia koneelle. Mustavalkoiset kuvat ovat säilyneet hyvin toisin kuin värikuvat. Tässä kolme rusettipäistä serkusta, minä keskimmäisenä. Rakas mummoni keskirivissä toinen vasemmalta.
  

Yläkuvassa käytetty skannerin automaattista kuvanparannusta. Isä oikealla. (kuvanrajaus jäi tekemättä)
 2.  Syksyllä on mukava rauhoittua, lukea kirjoja ja lehtiä, neuloa, yksinkertaisesti vain olla ja löhötä sohvalla. Pimeälenkkejä otsalampun kanssa tykkään myös tehdä. Pimeys on turvallinen syli, pimeähuopa - miten pienen pieni hiukkanen olenkaan maailmankaikkeudessa.
 
minä 3 v
 
3. Olen yleensä ollut huono ilmaisemaan mielipiteeni tai puolustamaan itseäni. Vanhemmiten sekin taito on kehittynyt ja en ala tietoisesti miellyttämään ketään. On ihmistyyppejä, joiden kanssa en yksinkertaisesti viihdy.
 
komea :) isäni vähän päälle parikymppisenä
 
 4.  Viihdyn rauhallisten, pohdiskelevien ihmisten seurassa mutta ystävissäni on myös räväköitä ja rempseitä tyyppejä. Heidän kanssaan on helppoa olla, ei tarvitse pingottaa.
 
5. Mieheni tapaturmaisen kuoleman jälkeen olen alkanut pelätä, jos läheinen ei heti vastaa puhelimeen.
 
äiti
 6.  Nautin elämästäni ilman aikatauluja.
 
7. En viihdy ravintoloissa saati tanssiparketilla eli olen kotikissa
 
Isän vanhemmat keskellä Paavo ja Anni, isä oikeassa laidassa ja äiti keskellä ukin vieressä
 8. En usko horoskooppeihin mutta uskon, että me emme ole yksin maailmankaikkeudessa
 
äiti ja Arja
 
9. Viimeksi katsoin Yle 1:n dokumentin Tubettajat ja se herätti ristiriitaisia tunteita - mut hei, nyt kaikki soittamaan Pasi-radioon 
 
Anni mummo
10. Ihmisikä on lyhyt - kaikkea täällä ei ehdi näkemään/kokemaan mutta aforismin sanoin

11. Se on onnellinen, joka ei sure sitä, mitä häneltä puuttuu, vaan iloitsee siitä, mitä hänellä on. 
Isä ja me lapset

Ja tässä ovat Emilien kysymykset minulle ja vastaukset niihin. 
 
1. Mitä kirjaa luet juuri nyt? Tai pidätkö lukemisesta?
Elif Shafakin: Kirottu Istanbul. Pidän toki ja luen paljon.

2. Mikä kirja on tehnyt sinuun lähtemättömän vaikutuksen?
Kyllä se on ehdottomasti Täällä pohjantähden alla.

3. Unelmiesi asuinpaikka?
Maaseutu tai pikkukaupunki

4. Asutko sellaisessa nyt?
Kylläpä asun

5. Haluaisitko muuttaa kotisi sisustusta? Miten?
Olen laiska sisustaja. Kotia on remontoitu monta kertaa ja perusjutut ovat kunnossa. Saunapuoli nyt kaipaisi jo uuden rempan mutta katsotaan nyt.

6. Ottaisitko ison koiran esim tanskandogin, jos asuisit kerrostalossa?
En ottaisi, kun olen enemmän kissaihminen.

7. Rakkain lelusi lapsena?
Olisiko se tuo nalle, joka on kuvassa. Ai että olin kateellinen serkkulikalle tuosta isosta nukesta.
 
8. Pidätkö vanhoista esineistä? Oletko hankkinut niitä itsellesi?
Pidän vanhoista huonekaluista mutta ei ole oikein tilaa niille.
 
 9. Mikä on ensimmäinen muisto minkä muistat lapsuudestasi?
Mummon kanssa potkurin kyydissä ja valkoinen teddyturkki päällä.

10. Millaisia olivat lapsuuden kesäsi?
Parhaita aikoja elämässä. Serkun kanssa olimme maalla mummolassa ja pikkukaupungissa oli turvallista ja rauhallista lapsena.

11. Mitä muistat ensimmäisistä koulupäivistäsi?
Että meitä oppilaita oli paljon ja kaikille ei riittänyt pulpetteja edes. Yhtä poikaa saimme juosta kotimatkalla karkuun, kun se meitä tyttöjä kiusasi.

Kysymykset minulta

1. Mikä tässä ajassa 'mättää' sinua eniten?
2. Montako kanavaa televisiostasi näkyy tällä hetkellä ja seuraatko niitä kaikkia?
3. Kuvaile itseäsi kolmella sanalla?
4. Kun kurkistat lapsuuteesi, miltä siellä tuoksuu?
5. Minkä taidon haluaisit oppia?
6. Teetkö usein heräteostoksia ja mitä ne ovat?
7. Miten hemmottelet itseäsi/muita?
8. Musiikkimakusi? Mitä musaa et pysty kuuntelemaan?
9. Elokuva tai kirja, jota et unohda?
10. Ylipäätään oletko tällä hetkellä tyytyväinen elämääsi?
11. Jatka lausetta 2-6 sanalla. Lähdin kävelemään....?

Laitan tämän eteenpäin seuraaville blogeille (haastetta ei ole pakko ottaa vastaan).

Pellavasydän
Lepolandian majakka
Kotipellolla
Aili-mummon arkea
Erilaisia tapahtumia, uusia ja ennen koettuja
Minttulin kuvailuja
Tiitsa kotoilee
Kylätiellä
Ilo elää
 

Hyvää pyhäinpäivää teille kaikille. ♥♥ 
 

16 kommenttia:

  1. Olikin kiva lukea sinusta asioita ja vanhat valokuvat olivat mielenkiintoisia katsella.
    Hyvää lauantaita sulle!

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania valokuvia - mä niin rkastan vanhoja kuvia sekä elämän-tarinoita niistä. Ihanasti kerroit myös itsestäsi, minulle myös oma mummoni on tärkeä, niinkuin sinullekin on ollut. Tänään on hyvä muistella meidän poismenneitä läheisiä. Kiitos, nappaan mielelläni haasteen mukaani.

    VastaaPoista
  3. Kiitos haasteesta! Hienoja vastauksia, ihania vanhoja kuvia.
    Syvennyn huomenna paremmalla ajalla kysymyksiisi, josko löydän vastauksia:)
    Hyvää viikonlopun jatkoa Beate ♥

    VastaaPoista
  4. Olipas kivasti toteutettu tämä haaste - ja kyllä tuli nostalginen olo noista kuvista. Hyvin paljon samantapaisia löytyy meidänkin suvustamme.
    Hyvää Pyhäinpäivän iltaa♥

    VastaaPoista
  5. Mielenkiintoista tietoa ja huikeita vanhoja kuvia. Kiitos haasteesta, koska olen yllytyshullu vastaan jossain välissä. :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos....tätä josta tykkään katella ja tarkastella näitä vanhoja ihania kuvia....olipa ne omia tai toisten, samalla mielenkiinolla niitä tutkin!

    Pyhäin päivien jatkoa ja rauhaa toivotan....:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä toinen samanlainen vanhojen kuvien tutkija ja myös toisten. Tuo yhteisöllisyyden aika on ollutta ja mennyttä, sitä kaipaa suunnattomasti. Meilläkin pidettiin sukulaisen lapsen ristiäiset, kun oli isompi talo ja tilaa (tuo eka kuva). Ei nyt semmosta taida tapahtua.

      Poista
  7. Voi, lämmin kiitos haasteesta, Beate56. Yritän vastailla lähiaikoina kysymyksiisi.

    Lempeää lepopäivää Sinulle!

    VastaaPoista
  8. Oikein hienoja kuvia, Beate56 sinulla, kiitos näistä:))
    Vastasin vasta pari viikkoa sitten, ja muutamia kertoja jo sitäkin ennen; en oikein jaksa...

    VastaaPoista
  9. Hienoja vanhan ajan kuvia. Hei! voitit käsikorun arvonnassa, lähetätkö osoitteesi. Tv. Liisa

    VastaaPoista
  10. Kiitos hienoista asioista ja vastauksista! Olipa mukava lukea noita. Minuunkin teki TäälläPohjanTähden alla-kirja aikoinaan lähtemättömän vaikutuksen, jotenkin ymmärsi sen jälkeen enemmän viime vuosisadan alun elämää. Toinen oli Anne Frankin päiväkirja.
    Upeita nuo kuvatkin, jotenkin niin tutun oloisia. Minunkin lapsuuden kuvani ovat samantapaisia. Olisi tosi hieno jos saisi ne skannattua digitaaliseen muotoon.

    VastaaPoista
  11. Täällähän on mielenkiintoinen, oikein elämänmakuinen blogi! Tulin vastavierailulle ja liityin samantien lukijoitten joukkoon. Tutustun täällä ihan ajan kanssa!
    Mukavaa alkanutta marraskuuta!

    VastaaPoista
  12. Oi kun hyvä postaus.
    Ihania vanhoja kuvia.♥

    VastaaPoista
  13. Vanhat valokuvat ovat niin ihastuttavia.

    VastaaPoista

Kiitos jokaisesta kommentista. Olen hyvin iloinen niistä ja jokainen on tärkeä niin lyhyt kuin pitkäkin. Jos et ole bloggerissa, voit kommentoida myös anonyyminä, kun valitset sen kommentointi palkista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...