Päivät ovat nyt lyhyitä ja pimeys laskeutuu äkkiä. Kun ei ole paljon luntakaan niin maa imee vähäisenkin valon. Minulle nautinto on lämmittää ulkosauna ja kylpeä siellä, nauttia tästäkin vuodenajasta, sytytellä kynttilöitä saunalla, käydä välillä ulkona ilkosillaan ja mennä takaisin saunan lämpöön. Tuntea puhdistuneensa ei vain ulkoisesti vaan myös sisäisesti. Pimeään aikaan nukunkin paremmin ja varsinkin saunomisen jälkeen.
Kudoin sulle sukkasia, kelle annan - rakkailleni annan
Pehmoisiin paketteihin käärin lämpöisin ajatuksin
Kuvaan pääsi oma lahja, jonka sain jo ennen joulua.
Nyt näkee paremmin lukea uutiset kuin kännystä. Totuttelua vaatii
android-käyttöjärjestelmä mutta hitaasti vanhakin oppii :).
Vielä yksi pimeäkuva. Katsokaapas, minkä hahmon näette jouluvaloissa?
Akseli Gallen-Kallelan vuonna 1887 maalaama Talonpoikaiselämää kuvaa syrjäisen Ekolan torpan elämää Keuruulla.
Hämäränhetkellä tehtiin puhdetöitä
Entisaikaan rauhoittuminen talvella oli luonnon sanelema pakko, kun keinovalo ei pidentänyt työpäiviä. Valoisa aika käytettiin tarkkaan hyödyksi.
— Kesällä tehtiin pitkiä päiviä, kun valoa riitti. Korkeintaan nuoret jaksoivat lähteä yöjalkaan ja tansseihin.
Hämäränhetkellä, kun vielä näki vähän tehdä jotain, keräännyttiin yhteen tekemään puhdetöitä. Miehet tekivät puutöitä ja naiset käsitöitä.
— Istuttiin pimeässä tai päreen valossa ja tehtiin, mitä pystyttiin. Naiset kehräsivät lankaa pellavasta, joka oli kesällä kasvatettu. Seuraavaan kesään mennessä siitä oli tehty kangasta. Kesällä ei ollut aikaa istua kutomassa.
Ja eihän kaupungeissa asuvilla ole edes pimeyttä. Ajattelen entisaikojen ihmisiä, jotka lyhtyjen valossa menivät lehmät hoitamaan. Navetalle johti kapea polku keskellä lumikinoksia. Vedet kannettiin avannosta, jos asumus oli järven rannalla tai tuotiin kauempaa vesikelkalla. http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2012-01-12/hamaranhetkella-tehtiin-puhdetoitaJos olette kiinnostuneita luontodokumenteista niin Nelosen Maailma -kanavalla on joulukuun teemana Pohjoismaat. Samoja ohjelmia tulee paljon uusintoina.
Tässä linkki ohjelmasivustolle
Hämärän hyssyä kynttilöiden valossa toivotan lukijoilleni. Kiitän taas kommenteistanne.
- Beate -
Kivasti kerroit pimeän ajan tekemisistäsi. Mukavaa ettet vaslita pimeästä niinkuin monni tekee, niin minäkin, vaikka taustalla onkin ilo, että pian tää taittuu valon puolelle.
VastaaPoistaOn se vanha aika ollut paljon yksinkertaisempaa kuin tämä nykyaika itse tehtyine kiireineen. Paljon vähemmälläkin hössötyksellä joulu tulee ja menee.
Oikein hyviä kynttilähetkiä sinulle!
Aikansa kutakin, kohta jo taas valoisempaa, mies jankuttaa minulle. Tuppaan välillä marisemaan pimeydestä :D Ulkosaunassa on sitä nostalgiaa ja vanhan ajan tunnelmaa varsinkin talvella :)
VastaaPoistaMinä pidän hämärästä, se rauhoittaa
VastaaPoistaSiinä on oikealle katsova, jalka toisen päällä istuva krokotiili kaulahuivi tuulessa liehuen.
VastaaPoistaSulla on ihanan kodikkaan näköinen ulkosauna!
Siniset hetket ovat kauniita.
VastaaPoistaKivaa kerrontaa ja muistutus siitä, että eivät nämä valomme niin kovin pitkä ilo ole tavallisen kansan parissa olleet. Itse pidän hämärästä ja pimeydestä - silloin luonnostaan tahti hiljenee ja jää aikaa lukemiselle ja ajatukselle. Tänä vuonna kyllä tuon jalkaleikkaukseni takia jopa minun makuuni vähän liikaa;)
VastaaPoistaJa istuvan tai pulkkaa laskevan karhun minä tuossa puussa näen;)
lapsuuden kodissani vietettiinaina hämäränhyssyä silloin isä kertoili meille lapsille muistojaan kauniista karjalasta.
VastaaPoistaHämärä jotenkin rauhoittaa iltaisin :)
Mie näen valoissa joulupukin pään, lakki kallellaan.
Pihasauna tuo mieleen muistoja. Kauniisti kerrot pimeän ajan hyvistä puolista. Valoa odotellessa käperrytään hämärän hyssyyn.
VastaaPoistaOikein hienoja sukkia olet neulonut läheisillesi, Beate!
VastaaPoistaJa tablettisisi on samannäköinen minun, joten mukava opetella. Onnea joululahjalle; minä maksan itse!
Ulkosauna, ja varsinkin savusauna on paras kaikista. Meillä tosin talvella sitä ei lämmitetä;)
Miten hirveän huonoilla valoilla piti entisaikaan tehdä tarkkaa käsityötä! Minun silmäni ylirasittuivat öljylampun valosta, kun olin lapsi ja alakoulussa. Onhan siinä hämärässä tunnelmaa, vaan käytännölliseksi en sitä sanoisi.
Oikein hyvää joulunalusaikaa sinulle ja co, Beate♥♥
Noita kirkkaita päiviä sitä kyllä kaipaa, tämän harmauden jälkeen. Kyllä sitä tablettiakin oppii käyttämään, (nimimerkillä kokemusta on), en tosin sillä kirjoittele. Ainakin lehtien lukemisessa se on kätevä ja nopea.
VastaaPoistaTosi komeita sukkia! Oikein ihanaa joulun odotusta siulle ;)
VastaaPoistaOikein Iloista ja tunnelmallista joulua sinulle ja läheisillesi!♥
VastaaPoista