torstai 27. marraskuuta 2014

Hajanaisia ajatuksia, ei paljon muuta

Käykö teille usein niin, että on ollut jokin ajatuksentynkä mielessä, mistä kirjoittaa ja se häviää kuin tuhka tuuleen? Huomaat kohta seikkailevasi kymmenillä sivuilla, pomppaat toiselle mielenkiintoiselle ja sitä rataa. Puut hiipuvat sammua lämpökeskuksen uunissa, pyykit unohtuvat koneeseen rypistymään ja kaupallakin pitäisi käydä. Pimeyskö ja liika sisälläolo nuuduttaa, niin luulen. Olen uppoutunut neulomusten pariin ja lukenut kirjoja yömyöhään. Odotan niin lumihiutaleita antamaan valoa, ei paljoa kerralla, ohut vaippa vain peitoksi mustalle maalle.
Tilasin yrttiteelajitelmia ja suomalaista hunajaa Ruohonjuuri nettikaupasta. Kahvin juontia olen vähentänyt ja iltaisin maistuu tee. Aineosina on mm. valeriaanan juuri, kamomilla, humala, passionkukka, fenkoli, kaardemumma, kiinanruusu, sinimailanen, vadelmanlehti, ruusunmarja ym. http://www.luontoemo.fi/tiedonlahde/20 täältä voi lukea lisää eri yrttien käytöstä ja vaikutuksista.


 
Miehet ovat kulkeneet metsällä ja saaneet saaliiksi näitä eläimiä. Kuva on nettikuva. Olen nätisti pyytänyt, että josko ehtisi kuvaamaan edes sen kaadetun otuksen jahdin tiimellyksessä mutta ei metsälle voi ottaa kameraa mukaan ja kännylläkin kuvaaminen unohtuu.
 Hirvipeijaiskuvakin on viime vuodelta.


Ja kun hirvet on kaadettu niin ammutaan pieni, suloinen kauris. Nettikuva.

Ikävystynyt tonttu odottaa lunta
Ilta- ja yölukemista
Aikuiset rakastavat numeroita. Kun kerrotte
heille vaikka uudesta ystävästänne, niin he
eivät milloinkaan kysy teiltä oikeita asioita.
He eivät milloinkaan sano ”Minkälainen on
hänen äänensä? Mistä leikeistä hän pitää eniten?
Kerääkö hän perhosia?” Vaan he kysyvät:
”Kuinka vanha hän on? Kuinka monta veljeä
hänellä on? Kuinka paljon hän painaa? Paljonko

hänen isänsä saa palkkaa”

Vasta silloin he luulevat hänet tuntevansa. Jos
taas sanotte isoille ihmisille: ”Olen nähnyt kauniin,
punaisista tiilistä tehdyn talon, jonka ikkunoilla
kukkivat kurjenpolvet ja jonka katolla kuhertelevat
kyyhkyset”, niin he eivät osaa kuvitella tätä taloa.
Heille on sanottava: ”Olen nähnyt miljoona euroa
maksavan talon.” Jolloin he huudahtavat:

”Ah, kuinka kaunista!”
-Antoine de Saint-Exupery
- Beate -
ps. jotenkin tuntuu, että postauksesta tuli negatiivissävytteinen


13 kommenttia:

  1. Kyllä tämä pimeys alkaa vaikuttaa jopa tällaiseen syksyn rakastajaankin! Johtuu kyllä osaksi siitä, että joudun enimmäkseen sisätiloissa tämän jalkani kanssa oleskelemaan. Hirvipeijaisissa en olekaan ollut vuosiin, mutta eiköhän sitä lihaa kuitenkn pakkaseen tänäkin vuonna toimiteta;)
    Valoisampia päiviä sinne!

    VastaaPoista
  2. Se on vitsikästä, että Jean M. Untinen-Auel on tuon niminen vain suomenkielisissä kirjoissa, ulkomaan kielisissä se on pelkkä Jean M. Auel...
    Ihanan unettavan kuuloinen sun iltatee!

    Olen joskus pienenä tyttönä ollut hirvipeijaisissa, ja kävelin sieltä yksin majapaikkaan Ihan Pimeää Tietä pitkin - oli niin pimeää (vaikka oli luntakin) että tienreuna piti tunnustella kävellessä.

    VastaaPoista
  3. Kyllä, joskus käy juuri noin minullekin. Käsitöitä tulee tehtyä pimeinä iltoina, minä olen nyt virkkaillut. Toivotaan sitä lunta valaisemaan maisemaa.

    VastaaPoista
  4. Muutamat pullat on palaneet,ruoka kiehunut hellalle, uuni kylmentynyt jne. Kyllä tässä koneella aika menee.
    Mie vaan toivon ettei sitä ihanaa peuraa jolla oli kolme vasaa ole vaan ammuttu, ne kun kesäisin ilahduttivat meitä usein tuossa pellolla liikkuessaan.

    VastaaPoista
  5. Jäivät hirvipeijaat väliin taas kuten useimpina syksyinä!
    Tuon Maalattujen luolien maan tilasin kirjakerhosta; onpa hirveän paksu!
    Sinun miehesi metsästää, minun ei, vaan hälläkös väliä;)
    Oikein hyvää adventtia sinulle, Beate ♥♥

    VastaaPoista
  6. Kyllä tää pimeys ja harmaus sais jo riittää. Vaan onhan hyvä aika neuloa ja lukea, sitä samaa olen minäkin tehnyt.
    Tuosta sun kirjapinosta olen lukenut vain Mustosen Ennin Paimentytön. Ja Pikku Prinssi pitäisi kyllä lukea uudellleen :) Mukavaa viikonloppua ja adventtia.

    VastaaPoista
  7. Kyllä käy. Ei jaksa blogatakaan. Hyvää adventtia Sinulle!

    VastaaPoista
  8. Usein käykin, en ole oppinut vieläkään että päähäni montaa ideaa ja asiaa yhdelläkertaa mahdu vaan kaikki nollautuu :D Hirvipeijaisiin emme ole päässeet sitten vuoden 1999, Pielavedellä sinne kutsuttiin aina koko kylä :) Mies lukee noita Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja kirjoja, olimme elokuvissa katsomassa filminkin :)
    Hyvää ensimmäistä Adventtia ♥

    VastaaPoista
  9. Ihanaa ensimmäistä adventtia! Joulu hiipii pikkuhiljaa koteihin..

    VastaaPoista
  10. Pikku Prinssi tekee teräviä huomioita. Kolmen prinssin äitinä törmään sellaisiin usein ;). Aitoja asioita täällä blogissasi. Jään seuraamaan!

    VastaaPoista
  11. Kauniimmat olisi nuo eläimet elävinä. Lyhdyn valossa surffaan netissä. Miten ihanaa onkaan tuo valkaiseva lumi. Meillä märkä lumi pimensi tienoot. Ei valoja, ei vettä. Korjaajat tekevät muuntajan vaihtoa eli kestää. Olisin ilman lunta, mustan joulun, kuhan saisin valot. Tein kakun uuniin, siellä se nököttää kylmässä uunissa.

    VastaaPoista
  12. On nuo kauriit niin jumalaisen jaloja ja kauniita. Eivät ole mulle syötäväksi tarkoitettuja, kuka nyt ystäviään söisi ;) Sinua onnisti Vanhan Saunan arvonnassa, käy vilkaisemassa, mitä sinulta haluan ;)

    VastaaPoista
  13. Kyllä teestä löytyy monen makuun ihana maistella. Hyvää joulun odotusta.

    VastaaPoista

Kiitos jokaisesta kommentista. Olen hyvin iloinen niistä ja jokainen on tärkeä niin lyhyt kuin pitkäkin. Jos et ole bloggerissa, voit kommentoida myös anonyyminä, kun valitset sen kommentointi palkista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...