sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Ilmamassojen taistelua, leivontaa ym.

 Kesäkuun 7. päivä ja lämpöä aamusta vain +12 C. Kylmä ilmavirtaus pysyttelee Suomen yllä ja lämmin ilmamassa on idässä Venäjällä. "Suomi sijaitsee kahden merkittävän ilmastotekijän välissä: lännessä on Atlantin valtameri ja idässä suuri Venäjän manner. Suomen ilmastossa ja kesäsäässäkin on piirteitä molemmista, ja kuluneena alkukesänä olemme kuuluneet selvemmin läntiseen, merelliseen ilmastotyyppiin, jolle on ominaista epävakainen, nopeasti vaihteleva ja kesäisin tavanomaista viileämpi sää. Mantereinen ja helteinen säätyyppi on puolestaan jäänyt toistaiseksi Venäjälle ja Suomen eteläpuolelle." (blogi Foreca.fi)

Mustikka on kukalla. Lemmikit on kuvattu ehkä viime keväänä. Keikausraparperipiirakka on helppotekoinen ja isäntä asetteli raparperit ja ananaspalat pellille niin sievästi :). Eikun uuniin ja osa pakkaseen vierasvaraksi.
 Koneelta löytyi vanhoja kukkakuvia. Kevättähtimö on harvinainen näillä korkeuksilla ja kasvi on ilmeisesti siirtoistutettu pihaan, josta se oli levinnyt metsään. Kurjenpolvi aloittaa vasta kukintaansa ja lakan kukkakin on viime kesältä.
Yläkuvassa olen Kolilla v. 2011 ja tuomikuva on samana vuonna otettu. Poppanaliina on farmi-Tuulikin kutoma. Liina oli just passeli meidän pirtinpöydälle.
Raparperia ja mansikkaa - piirakassa ja sopassa, nam!
Puusavotta jatkuu edelleen. Pihassa on jo metrejä pitkä ja korkea kasa ja metsässä lisää. Sateet ovat pehmittäneet vanhan pellonpohjan ja puiden ajamisessa on ollut välillä ongelmia. Kärriin on vaidettu uudet renkaat tai eivät nekään ole uudet, vaan vanhat maasturin renkaat. Puuklapien päällä matkustaa Karhu ja vaikka kukaan ei usko selitystä niin tölkki löytyi tien varresta. Meillä on pakkomielle noukkia tyhjät tölkit pientareilta jopa joskus pysäytetään auto ja haetaan rahanarvoinen 'roska' luontoa pilaamasta.
 Haapajötiköitä - ei riittänyt minun kädet suurimman ympäri.
 Ketunleipä kukalla
Tämänpäiväistä ei niin mukavaa hommaa, voikukkien nyhtämistä tontilta. Koko päivän ollut myrskytuulta. Roskat ja hiekka lentävät ilmassa, ei ainakaan tullut hiki.

Kiitos teille iki-ihanat ihmiset kommenteista.

TUTTUJEN LINTUJEN HISTORIASTA

Kävyt ovat vielä vaaleat ja silkkipintaiset
kuin nuoren lehmän nupulla olevat sarvet,

kuukauden kuluttua ne ovat valmiit ja putoavat,
tuulen ja mullan kanssa on tehty salainen sopimus,

keväällä vihreät kynttilät nousevat maasta, ne ovat
                                                                      puiden lapsia
ja juoksevat pohjoiseen ja etelään, äkkiä kaikki on vihreätä,

taikuri kutoo mattoa, sininen ja punainen vaihtuvat,
mutta vihreä kasvaa jymisten kuin suuri vihreä virta,

sateet kulkevat yli, keväät tulevat ja menevät,
taloani ei ole, tässä humisee outo metsä,

linnut pesivät varjossa, pöllöt lepattavat,
bubo, bubo, äkkiä heräävät kaikki äänet:

on kevät, on aamu, valo syttyy puihin,
tuuli kohottaa hämärän alushametta, sieltä pyrähtävät linnut,

turdus musicus nostaa siipensä, punaruskeat kainalot loistavat,
metsäkyyhky virittää käheän huilunsa, hu-huu-hoo-ho-hoo,

uunilinnun yksitoikkoinen säe apeutuu loppua kohti,
orfeuskerttu yltyy, kultarinta koristaa säkeensä (dideroid),

piäh, tjää, täh: närhi avaa pyrstönsä kuin kirjan,
närhen kirjassa on metsän kirjoitus,

joka nukkuu nyt kävyssä, siinä on metsän aakkoset,
puiden lämmin humina, linnut ja lajien sanat.

                                     - Eeva-Liisa Manner: Niin vaihtuvat vuodenajat, 1964-

 

6 kommenttia:

  1. Ihana postaus Beate ja kivaa että oli kuva sinusta. Kauniita kukkasia ja aijai raparperipiirakka on lempparia. <3 Poppanassa on lempivärit, todella kaunis.

    Kivaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
  2. Onpa kauniisti laitettu piirakkaan raparperit, nam. Meillä saatiin onneksi puusavotta tehtyä jo.
    Minäkin pysäytä fillarin ja joskus autoni tölkin takia. Mies ei tykkää...

    VastaaPoista
  3. Paljon kivoja kuvia, muistoja ym. Täällä ainakin on kevät/ alkukesä ollut aika kummallinen, pelottaa jotta kukat lähtevät ruukusta tuulen mukaan. Puut taipuu kaarelle, ja vettä tulee vähän väliä. Toivottavasti mustikankukat pysyy tässä säässä.

    Eilen tuli kerättyä kassillinen "roskia", kun oli konsertti kaupungilla. Varsinkin lasiroskat pitää kerätä, koska joku ne kuitenkin särkee ja siitä tulee ongelmia eläimille ja pyöränrenkaillekin.

    VastaaPoista
  4. Todella hieno juttu, että keräätte tölkit pois luonnosta!

    VastaaPoista
  5. Ihanat kuvat ♥ Meillä pitäisi olla takapihalla nurmikko mutta vahvasti näyttää voikukka kedolta, vaikka kuinka ajaa leikkurilla niin aina sieltä kukka nousee yhä lyhyempään varteen :D

    VastaaPoista

Kiitos jokaisesta kommentista. Olen hyvin iloinen niistä ja jokainen on tärkeä niin lyhyt kuin pitkäkin. Jos et ole bloggerissa, voit kommentoida myös anonyyminä, kun valitset sen kommentointi palkista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...