torstai 11. lokakuuta 2018

Syksystä kesään os. 2 Pirunkirkossa

Kolilla kansallispuistossa on Pirunkirkko, Z-kirjaimen mallinen 34 m pitkä ja 1-7 metriä korkea rakoluola. Isäntä hoikkana poikana kävi luolassa. Suuaukkokin on niin ahdas etten edes yrittänyt ahtautua sisään. Onneksi luolalle oli tehty monitasoiset metalliportaat. Taskulamppu oli tarpeen. Oikeastaan minua kammotti odottaa ulkopuolella enemmän kuin luolaan menijää, jolla ei ole ahtaanpaikankammoa. Ehdin jo huudella pari kertaa "oletko hengissä." Myös taiteilija Eero Järnefelt vieraili aikoinaan Pirunkirkossa ja laati sen seinään runon:"yksi salaisuus yks henki,
yksi onni kumpaisenki,
on kirkko tämä,
sen pyhyyttä muistelemma aina"

Eero ja Fanny


 No heippa, palaan, jollei luolan piru uhraa minua alttarillaan


Ja minä odottamassa kädet hikisinä suuaukolla, kun armaani palaa hengissä ja ehjänä

SKVR VII3 loitsut

48. Tohmaj. Hakulinen n. 353. -89.
Onkamo. Taloll. Pekka Eronen, 73 v.
 
Kallionväen ottaminen.
Otetaan kirves käteen, kapautetaan sen hamaralla kolmasti kalliota ja sanotaan:
Nousen_nyt vuoresta vuorev_voima,
Avukseń, armokseń,
Tuvekseń, turvakseń,
Vastuksii voittamaan,
5 Ka(t)teita kȯatamaa(n)
Etiseltä ilmaltań,
Takaselta puoleltań!
 
Kaikki SKVR:n 89 250 runotekstiä löytyvät avoimesta Internet-tietokannasta, jossa voi tehdä erilaisia hakuja mm. vapaalla sanahaulla tai keruupaikkakunnan mukaan. Ensimmäistä kertaa käytin hakua ja tosi mielenkiintoiselta vaikuttaa.
Näiden lohkareiden väliin mahtui ihminen armon vuonna 2018.
Muinainen jääkausi on muovaillut kivitaideteoksia ja näin mielessäni valtavan
jäämassan pyörittelevän erikokoisia lohkareita ja jättävän niitä mihin sattuu.  Pienimmät kivet se viskeli Pieliseen ja niistä muotoutuivat lukuisat saarijonot.

maanantai 8. lokakuuta 2018

Syksystä kesään ilman mitään järjestystä os 1






 KALLIOPOHJA
I
Kun rakastan kiviä, kun rakastan graniittia,
olkoon se sallittu minulle.
Se on minun lapsuuteni kalliopohja,
joka kantaa ihmiset, toistensa lomaan
puristuneet kiteet, eriväriset ja särmikkäät.
Särmistä, kalliosta, hongasta
syntyy ja elää kieli
talven pitkin sanoin,
lumen lyhyin, se on meitä,
se elää taivaan alla.
II
Katson pohjoista taivasta.
Ei se ole vain mustaa samettia,
joka syventää Pohjantähden loiston.
Se on korkea vastaavuus Karhujen tähtien
ja Kalevan miekan nimeen,
mustaan puristuneitten kiteitten
vaaleaa loistoa siellä,
missä on hanki hangen jälkeen,
pakkasen kimaltavaa kovuutta,
metsä metsän jälkeen
ja talojen lämmin, työn ja
rakkauden lämmin ja kielessä
laulavat kauneimmat sanat
sen taivaan alla.
III
Purista lämmintä kättä, kumahtaen kaatuvat
pohjoisten metsien puut, kitisevät
satamien nosturit, laivat laulavat:
me palaamme. Tämä on suuri kauneus.
Mikä on pientä, kysyin ja otin
sormiini muuraimen ja maistoin sen mehua.
Suuret suot levisivät, ja pursujen tuoksu,
olivat vaivaiskoivut ja kasvun niukkuus.
Näin raikas oli sen maku.
IV
Kallion lomat ovat syntysanoja täynnä,
kova kamara ja ruoho,
raivattu maa ja tähkät.
Elävien mieli saa rauhan
niiden leposijoilla, jotka ovat
työnsä jo tehneet. Graniittia
sielläkin ja elävää, kasvavaa
sen kupeella ja tuulen mahtava laulu
pohjoisen taivaan alla.
                              - Helvi Juvonen, 1955-
Nyt kun kesä mennyt on, syksy saapuu meidätkin erottaen mut kirje (nykyisin puhelu tai viesti) kuitenkin luoksesi saapuu, uskothan sen. Näin lauletaan vanhassa suomi-iskelmässä. Anteeksi rakas blogini, että unohdin sinut mutta kesähuuma on villi ja vallaton eikä se kestä pitkään. Onnellinen olen neljästä vuodenajasta. En millään kestäisi jatkuvaa paahdetta ja hiostavia öitä kuten tuolla lämpimissä maissa. Minun puitani ovat vaaleakylkiset koivut, iltaruskossa punertavat kaarnaiset männyt, joista kasvaa sopivilla paikoilla komeita hongikkoja ja tunnelimaiset kuusimetsät sammalikkoineen. Haapa, vaahtera, lehmus, pihlaja, raita, tammi, tuomi, pihlaja - en näitä vaihtaisi etelän palmuun, josta voi saada vielä kookospähkinän päähänsä, kopsista vaan.

Ajattelin ladata tänne muutaman videotiedoston, mitä otin kesällä mutta valokuituyhteys antaa odottaa tämän vuoden loppuun.  Olemme kyllä sen jo tilanneet, kaapelikin on jo talon nurkalla. Se mullistaa tiedonsiirron täällä maalla ainakin myyntipuheissa. Nopeus 8 Mb/s on nyt ja kuidulla 1000 Mb/s.
Vain pandavideo onnistui.
Kuva- ja ajatustiedostoni ovat kesän jälkeen yhtenä mylläkkänä, joten nyt mikään ei noudata kronologista järjestystä.

Kirjoittaminen on luovaa puuhaa ja täydellä vatsalla ei ajatus kulje eikä myöskään, jos on kiljuva nälkä tai väsyksissä. Kaikkinaiset keskeytykset häiritsevät - puhelin soi ja ystävä puhuu tunnin puhelun (ihan kiva oli parantaa maailmaa, hih) tai mieli on vaan muuten kaaoksessa kuten nykyihmisellä niin usein. Pääasia on, että kesä oli ihana, lämmin, rentouttava, muistorikas ja täynnä pieniä kivoja tapahtumia.
 "Mut suruni peitän, huulta mä heitän vain päivä kerrallaan. Mä uskon huomispäivään, unohdan huolet, muistan vain puolet, näin päivän kerrallaan..." (J. Vainio) ♪♫♪♫

Ellinoora - Funeral song Vain elämää 9 Ei mitenkään liity postauksen
asiayhteyteen mutta kuuntelin kirjoittaessa ja kuvia ladatessa. Ihastuin Ellinooran persoonaan Vain elämää -ohjelmassa ja tyttöhän osaa myös sanoittaa biisejä

 Auringon noustessa Op 11/3 Toivo Kuula Kuvattu 3.9. tästä pieni video Pielinen auringonnousu 3.9.




"En tiedä mihin maailma kallistuu, miten kaikki ympärillä muuttuu? Jos jäät mun luo, en lupaa sulle taivaalta kuuta, vain rakkautein en mitään muuta, jos jäät mun luo..." (Taikapeili) ♥♥ ♪♫ 



 Kun elää päivän
jonka ei soisi
uupuvan iltaan -
miten sen eläisi oikein:
Rientääkö polkua juoksujalkaa
että ehtisi enemmän
vai istuako polun varteen
sammalkivelle
kuulemaan, näkemään
kaiken kauniin, ilahduttavan.
Vai etsiäkö yksinäisin, onnettomin kulkija,
tehdä parhaansa, että hänenkin hyvä
niin hyvä,
ettei hänkään iltaansa ikävöisi.

- Maaria Leinonen -

Kaikki loputon kauneus, kaikki järjettömyys Kaikki ruoskivat toiveet, kaikki päättämättömyys ovat lopulta tarkoituksen palasia, osa arvoitusta Valot pimeyksien reunoilla
Muista että ne kaikki suurimmat kauhut On sun toiveittes peilikuvat, käännä ne Ja kädestäs löydät niihin avaimet Ja ett on helpompi antaa muille anteeksi, kuin jäädä kaunaan kiinni
Kaikki loputon kauneus, kaikki järjettömyys Kaikki ruoskivat toiveet, kaikki päättämättömyys Ovat lopulta tarkoituksen palasia, osa arvoitusta Ja osa totuutta
Valot pimeyksien reunoilla Ovat toisinaan himmeitä ja harvassa Sul on sisälläs valtameren kokoinen voima Jonka sä voit oppaaksesi valjastaa
Tää on pelkkä tyhjä kuori, joka sun pitää täyttää Tää on valoista kirkkain, tää on loputon yö Tää on sydämenlyönti, tää on ajattomuus (Apulanta) ♪♫♪♫



Pielinen

perjantai 20. heinäkuuta 2018

Trooppinen kuumuus, ai Suomessako??

Hellettä on pitänyt nyt toista viikkoa ja trooppista kuumuutta, kun yölämpötilakin on yli +20 C. Ei passaa valitella ei, vaikka talossamme ei ole viilennyssysteemiä ja nytkin lämpötila hipoo +28 astetta sisällä. Minulla harvoin särkee päätä mutta tämä hehkuva kuumuus kai pullistelee verisuonistoa liikaa. Ei mitään migreeniä ole ollut mutta pientä jomotusta. Tarkistin omista säätilastoistani, minä vuonna viimeksi on ollut näin kuumaa ja se oli vuosi 2010. Hellepäiviä on ollut 41 ja korkeimmat lämpötilat +35 C varjossa. Täksi illaksi on luvannut ukkosia, pilviä kerääntyy jo taivalle ja tuulee jonkin verran.

Nuorempana helteiset ilmat eivät vaivanneet mutta nyt on tuntunut jo tukalalta, kun yökään ei tuo helpotusta. Mitään raskaampia hommia ei jaksa tehdä ja pyörälenkin olen tehnyt aamusta tai iltamyöhään. Ai niin, ei pitänyt valitella mutta jos nyt pikkasen. Mies viisastelee, että ei sitä osasta koskaan olla tyytyväisiä keleihin, helteellä odotellaan viileämpää ja annas olla, kun loka-marraskuun loskakelit saapuvat niin taas valitetaan!

Mansikat on pakastettu ja syöty sellaisenaan useita litroja. Nyt mansikat ovat saaneet kypsyä ilman rankkoja sateita ja kerääminen on ollut helppoa. Kyllä mansikka on kesän supermarja. Mustikkaan minä en lähde tällä helteellä ja monin paikoin mustikkasato kärsii kuivuudesta. Onneksi Suomeen tulee thai-poimijoita, jotka kestävät tätä hellettä, saadaan edes pieni osa marjoista talteen.

 Auringonlasku Nilakka järvellä 9.7. Näistä hetkistä kerää voimia talveen ja pimeään aikaan. Toukokuukin oli tänä vuonna lämmin. Kesäkuu oli viileämpi kuukausi ja juhannuksena paleltiin.
Historiallinen kahden suurvallan presidenttien tapaaminen helteisessä Suomessa 16.7. 2018 (kuva Ylen sivulta). Politiikka on minulle vieras alue mutta ovathan ajat muuttuneet siitä, kun Bush ja Gorbatsov tapasivat Suomessa 1990. Nyt johtajilla on mukanaan yli satapäinen toimitsija- ja huoltojoukkio, maahamme rahdataan panssaroidut autot (Trumpilla kaksi). Trumpin autoa kutsutaankin lempinimellä "The beast", peto ja se painaa kahdeksan tonnia, on suojattu kemiallisia ja biologisia aseita vastaan ym.

Ymmärrän hyvin varustautumisen nykyisessä maailmantilanteessa. Ei kai kukaan toivo presidentilleen yhtä surkeaa kohtaloa kuin esim. John F. Kennedylle. Eipä enää ole mitään asiaa näillä herroilla avoautoajelulle.

Tämän näytelmän seuraamiseen tuhraantuikin yksi hellepäivä. Toimittajia ja asiantuntijoita oli Ylen studiossa kommentoimassa aamusta iltaan saakka ja Saulikin kipaisi tuopilliselle rankan päivän päätteeksi.

 Kesälukemisena on ollut Eeva Kilven muistelmasarja.
 "Tulee sota. Näin sanoo isä eräänä aamuna Hiihtolassa, Raivattalan kylässä. Ja nuori tyttö joka kuuntelee, heristää korviaan. Hän kertoo meille, mitä tapahtui syksystä 1939 kevääseen 1940 tässä perheessä, suvussa, Karjalassa, Suomessa. Eeva Kilven Talvisodan aika on vilpitön ja valppaasti hahmotettu kaunokirjallinen dokumentti. Rosoisuudessaan se antaa elävän kuvan talvisodan päivien kotirintamasta, ajan hengityksestä, hengestä. Palkittu sota-ajan lapsuudenkuvaus aloitti muistelmaromaanisarjan, johon kuuluvat myös teokset Välirauha, ikävöinnin aika (1990) ja Jatkosodan aika (1993)."

Kilpi sai Runebergin palkinnon vuonna 1990 teoksestaan Talvisodan aika.
 Kirjasarja on koskettava muistelmateos. Eeva Kilpi syntyi 18.02.1928 ja oli sodan syttyessä 11-vuotias. Kirjasarjan hän kirjoitti vasta yli 60-vuotiaana. Sarjan toisessa osassa Kilpi muistelee erästä laulua, jonka sotapoika oli kirjoittanut ja sävelkin oli oma.  Ilmeisesti hän kaatui sodassa, koska laulusta löytyy vain merkintä Trad - kansanlaulu.
Tämä hempeä valssi sopiikin niin hyvin helteiseen kesäiltaan.


Minä keinussa kesällä kerran
kevätkukkaista soudattelin.
Ja lempesi toivossa illoin
aina luoksesi kaipaelin.
Silloin onneni kevättä ootin
sinun silmiesi säteilyyn luotin.
Sinun tummaista tukkaasi illoin
aina hellien hyväelin.
Kerran lehdossa keväisen illan
luona siintävän tuon salmensuun.
Olin syliinsä vaipunut silloin
pois unhoittain nyt kaiken muun.
Minä lempensä huumassa silloin
kuin uinuva kukkanen illoin.
Näin silmissä lempensä hurman
jota koskaan en unhoittaa voi.
On kulunut kesästä kauan
ja se keinukin lahonnut lie.
Ja hukkunut varmaankin polku
joka kesällä keinulle vie.
Milloin saanen taas nähdä mä kukkaa
milloin helliä tummaista tukkaa.
Oi, kerran jos tiemme viel' johtais
tuon rakkahan keinumme luo



torstai 7. kesäkuuta 2018

Siivettömistä laulaa Vainio, kesäkuvia, muistoja ja runo



Junnu Vainio on epäilemättä suomalaisen laululyriikan mestari. Mielestäni lukeutuu jo kansallisrunoilijoiden kastiin.  Kotka, tuo uljas lintu taivaita tavoitteleva mutta jolleivat siivet kanna jää maahan räpiköimaan - Vainion lintumetaforaa löytyy myös Albatrossi -kappaleesta. Kotkalaiset lienevät omineet kappaleen itselleen ja olihan Vainio syntyisin Kotkasta. Haikeata ja ah niin suomalaiseen mielenmaisemaan uppoavaa ettei tätä voi liikuttumatta kuunnella.

Kesä ottaa takapakkia, kun kylmä ilmavirtaus levisi maahamme. Myrsky riepotteli pihapuita ja pensaita. Pelkäsin jo muutaman liian ison haarakoivun kaatuvan mutta vielä kestivät tuulen voiman.
Äitini pääsi viimein lepoon, kevään tuulien matkaan lähti vanha ja väsynyt jo...
muistot koskettavat kuitenkin yksitellen. Hautajaiset pidimme pienellä porukalla ja teimme veljen kanssa Power Point -ohjelmalla muistotilaisuuteen kuvaesityksen äidin elämänkaaresta 1-90 vuotta. Kuvista nousi mieliin onnellisia ja humoristisia muistoja mm.miten kesäretkelle lähdettiin ikivanhalla Popedalla ja yövyttiin teltassa muurahaisten ja pistiäisten seassa. Veli oli silloin vaippaikäinen ja mummo aina keinot keksi lapsen pyllyn pesemiseen - suonsilmäkkeestä vain kylmää vettä ja matka jatkui. Hautajaisista jää usein ikävä jälkimaku, kun harvoin tapaavat sukulaiset pönöttävät istua jäykkinä ja tuppisuina. Nyt jäi lämmin muisto, koska emme edes halunneet kutsua etäistä sukua ja äidin ystäväpiiri oli jo ehtinyt kutistua. Pappi oli nainen ja mukana oli myös naispappisharjoittelija. Ylläolevan kuvan kuvasin jäiden lähtiessä, reunassa on kuin elämänpuu.
Alla olevat kuvat otettu hellejakson aikana 27.5.






Puut kantavat valoa

Puut kantavat valoa,
mutta hiljaisuus kevyt lintu
liitää vesiä pitkin.
Puut kantavat valoa,
mutta harmaa siipi jo viistää vettä ja taivasta
hiljaisuus, kevyt lintu,
asettuu puihin ja sytyttää pesänsä,
tulena valo nousee taivasta kohti
eikä kukaan voi kantaa sydäntänsä kevyesti
koska kauneus on rakastamista

koska kauneus on tuskallista
niin kuin linnun ainoa laulu

-Kirsi Kunnas-


Kiitos Aikku, sylvi, Sesse, Mirjam-Matilda, enkulin käsityöt, Marjatta Mentula, Sussi, Ansu/Tuuliannikantuvassa, Päden paja, Tanja, Mari Kytöharju ja Irja kommenteistanne edelliseen postaukseen ♥☺
 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...