Möhkössä

Savottakahvila Möhkön Manta toimii ainutlaatuisessa ympäristössä, vanhassa laivassa, savottalaisten asuntoproomussa. Möhkön kylässä, Koitajoen rantatöyräällä sijaitsevasta Mantan kesäkahvilasta löydät kahvin ja teen seuraksi makoisat kotona leivotut suolaiset ja makeat kahvileivät. Avoinna kesäaikaan 1.6.- 31.8. Kahvitellessasi voit tutustua siihen millaista oli savottalaisten ja tukkijätkien elämä kämpillä entisaikaan. Myynnissä on paikallisten käsityöläisten ja yrittäjien tuotteita sekä lahjatavaroita tuliaiseksi itselle tai lahjaksi ystävälle. Asiakaspaikkoja Mantan sisätiloissa on 50. Kesäisin käytössä on myös rantakota ja usein kesäteatteriaikaan Luppokahvila-teltta.
Historiaa ja tarinoita Möhkön Mantan asuntoproomusta voitte lukea täältä.

Möhkön ruukki 1849 - 1908
Möhkön rautaruukki rakennettiin keskelle erämaata Ilomantsin itäosaan Koitajoen Möhkönkosken partaalle. Tehtaan mukana syntyi ja kasvoi Möhkön kylä.
Ilomantsilaissyntyinen Carl G. Nygren sai luvan ruukin perustamiseen vuonna 1838. Pietarilainen Adolf von Rauch rakennutti tehtaan vuosina 1847–49. Karjalan suuri teollisuusmies Nils Ludvig Arppe teki ruukista ajanmukaisen.
Ruukin perustamisen edellytyksiä olivat järvimalmi, jota nostettiin noin sadan järven pohjasta, halpa puuhiili, vesitiet kuljetuksia varten sekä Möhkönkosken vesivoima.
Ajoittain Möhkö oli Suomen suurin rautaruukki, joka tarjosi työtä jopa sadoille ihmisille. Ruukin ansiosta Möhkö kasvoi 600 asukkaan kyläksi. Tehdas piti yllä kauppaa, koulua, kirjastoa ja lukusalia.
Möhkön ruukin toiminta lopetettiin vuonna 1908. Syynä olivat mm. syrjäinen sijainti ja vuorimalmin halpeneminen. W. Gutzeit & Co osti tehtaan ja metsät.
Ruukin ajan jälkeen metsä- ja uittotyöt antoivat toimeentuloa möhköläisille ja muille ilomantsilaisille. Ilomantsin metsäjätin, Enso-Gutzeit Oy:n hallintopaikka oli pitkään Möhkön Pytingissä.

Toinen maailmansota runteli pahoin Möhköä. Samalla sota vei noin kolmasosan Ilomantsin maa-alueesta. Metsätöiden koneellistuminen ja maaltapako hiljensivät Möhköä 1960- ja 70-luvuilla.

Alla olevaan kuvakavalkadiin laitoin kuvien alle taulun, joissa kerrotaan kuvista.
Möhkö nimen arvellaan tulleen saamen kielen sanasta mukka, mohkke, mohkki = joen mutka. Metsikössä kiertelevä polku on nimeltään Lemmenpolku ja sen on tehtaanjohtaja C.J. Hallberg kunnostanut Amanda rouvalleen päiväkävelypromenadiksi 1870-luvulla. Oijoi historian siipien havinaa, kun kuvittelen rouvan kulkeneen päivänvarjoineen jokivarressa pitkät hameenhelmat hulmuten.

Möhkössä kannattaa vierailla kesäaikaan, kun majoitus- ja ruokapaikat ovat auki samoin kuin Möhkön ruukin näyttely. Koitajoella voi koskikalastaa tai meloa ja Petkeljärven kansallispuistossa patikoida pidempiä taipaleita. Kesäisin toimii myös kesäteatteri. Vakituisia asukkaita kylässä on enää 120. Ruukin alueen omistaa Ilomantsin kunta ja kunnostamisessa on ollut Museovirasto mukana. Onneksi on käynyt näin - Möhkö heräsi uudelleen kukoistukseen ja tuo Möhkö-Petkeljärvi alueelle vuosittain noin 20.000 kävijää. Jorma Ikonen on kirjoittanut omakustannekirjan Kylä joen mutkassa, harmi kun 2. painoskin on jo loppunut.
Ruukkimuseoon on myös pääsymaksu kesäkuukausina 8 euroa/hlö. Mielellään olisimme maksaneet jo tästä ulkokierroksesta mutta ketään muita ei näkynyt kuin pari työmiestä kunnostamassa paikkoja.
"Karjalan mail kuldakägözet kukkuu,
kirikön ristat kiiIdelöö,
taljankka se liioin tantshuloih kutshuu,
kannel hembieh helisöö."

http://www.mohko.net/images/M_P_suomi_2014_3.pdf

 

Autoja, romppeita, Juhani Ahon museo ja sotamuistoja

Katsellaan nyt ensiksi näitä vanhoja autoja, joita oli noin 70 kpl kerääntynyt Iisalmen Koljonvirralle Terva-ajoihin rompepäivien yhteyteen lauantaina 10.8.
Vanhoissa autoissa on vaan sitä jotakin: nostalgiaa, muotoilun eleganssia ja dynaamista voimaa ainakin ulkoapäin katsottuna. Etsimällä etsin virtaviivaista Wartburg De Luxe merkkiä, koska se oli meidän perheen ensimmäinen oma auto, vuosi oli ehkä 1962 tai -63, kun se hankittiin. Kaksitahtisena se kärytti, prätkätti tyhjäkäynnillä ja öljy-bensiiniseoksen kanssa oli omat ongelmansa. Autossa oli myös suppea kierroslukualue, ohjaus oli melko raskas eikä lämmitys ollut kovinkaan tehokas. Autosta ei ole jäänyt kotialbumiin yhtään kuvaa mutta se oli kaksivärinen kuten kuvan auto. Lapselle on jäänyt mieleen, miten auto piti todella kovaa ääntä pihassa käynnistettäessä varsinkin pakkasella. Warre oli edullinen itäauto kuten myös Trabant, Moskvist, Polski-Fiat, Popeda ja Volga. Museoajoneuvoharrastus on yhä kasvanut Suomessa. Rekisterissä on liki 50.000 autoa. Joukkoon mahtuu niin autoja, moottoripyöriä, mopoja kuin moottorikelkkojakin. Museorekisteriin hyväksytään vähintään 30 vuoden ikäiset, rakenteeltaan ja ulkoasultaan alkuperäisinä säilytetyt tai sellaisiksi entisöidyt ajoneuvot.

 Tyylikästä muotoilua ja ajan patinaa on hellyttävässä lasten autossakin

Koljonvirran maiseman näkymättömät kerrostumat heräävät eloon Taisteluiden ja Tarinoiden Koljonvirralla. Miljöö, muistomerkit ja muinaisjäänteet, jotka ovat painaneet jälkensä maisemaan, kertovat alueen värikkäästä historiasta. Parhaiten Koljonvirta tunnetaan kuuluisasta taistelusta 27.10.1808, joka käytiin Ruotsin ja Venäjän välisessä Suomen sodassa. Nykypäivänä Koljonvirta on kulttuurihistoriallisesti merkittävä alue, josta löytyy myös Suomen kansalliskirjailija Juhani Ahon museo. Kesällä alueen vierailijoita viihdyttävät monet eri tapahtumat ja Mansikkaniemen kesäteatterin näytökset.

Tyylikkäät opastetaulut kertovat nykypäivän kulkijalle alueen verisestä historiasta. Alla kuvia museosta ja historiapolun varrelta.
       Sandels, hän Partalass' istuvi vaan

suurustaan huoleti syö.

"Nyt käydään Virralla taistelemaan,

heti kello kun yksi lyö. -

Olen tänne teitä ma käskettänyt. -

Hyvä pastori, lohtapa nyt!"

 

Mihail Dolgoruki syntyi Pietarissa vuonna 1780. Hän kuului Moskovan perustajasukuun ja keisarin läheisiin ystäviin. Dolgoruki oli sotinut useilla Euroopan sotarintamilla ennen Suomen sotaa. Hän oli mukana myös Aleksanteri I ja Napoleonin kohtaamisessa Tilsitissä 1807. Napoleonia vihaava Dolgoruki joutui väistymään keisarin viereltä, ja vuonna 1808 hänet lähetettiin "periferiaan" Karjalan eli Sortavalan osaston päälliköksi.

Dolgorukia pidettiin taitavana ja rohkeana sotilaana. Muutoin hänet on kuvattu itsevarmaksi ja komeaksi herrasmieheksi, joka sodankin keskellä piti kiinni sivistyneistä tavoista. Toisin väittää kuitenkin tarina, jota on kerrottu Iisalmen seudulla: "Tietäjänainen ennusti ruhtinas Dolgorukille kädestä, ja kertoi, että ruhtinas kaatuu seuraavassa taistelussa. Tuolloin ruhtinas käski naista ennustamaan, millainen varsa eräälle ruhtinaan tammoista tulisi. Nainen vastasi: valkoinen. Dolgoruki käski teurastaa hevosen, ja löysi valkoisen varsan. Tästä vimmastuneena ruhtinas käski puhkaista tietäjänaisen silmät." Kansantarinat ovat usein liioiteltuja, eikä niitä voida pitää ehdottoman totuudenmukaisina, mutta jokin ne kertovat omasta ajastaan.

Ruhtinas Dolgoruki sai surmansa Koljonvirralla 27.10.1808 ratsastaessaan keskellä taistelua. Hänen ruumiinsa palsamoitiin Iisalmessa, minkä jälkeen hänet kuljetettiin Pietariin ja haudattiin Nevskin luostariin. Dolgorukin kuolemaan liittyy erilaisia uskomuksia. Kansantarinan mukaan Dolgoruki kääntyi taistelussa ratkaisevalla hetkellä kohti tieltä lähestyvää sotakuriiria, toivoen kuriirilla olevan vastaus kosintakirjeeseen mukanaan, ja tuolloin vinhasti pyörivä vitjakuula surmasi ruhtinaan. Dolgorukin valkoinen ratsu laukkasi satula tyhjänä vieden suruviestiä pappilaan. Toisen tarinan mukaan vitjakuula olisi katkaissut Dolgorukin kahtia, ja valkoinen hevonen olisi vauhkoontuneena paennut toinen puolikas ruhtinasta mukanaan. (Koljonvirta.fi/tarinat)