Äidilleni

Antonín Dvořákin musiikki keveine pyörteineen sopii keväiseen äitienpäivään. Elämä on duuri- ja mollisointuja, aika rientää välillä tanssahdellen vapautuneesti kuin pyörteinen virta matkallaan suvantoon. Olen aina ihmetellyt musiikin voimaa, sitä miten se aktivoi aivojamme näkemään värejä ja muotoja, haistamaan kukan tuoksuja, tuntemaan lempeän kosketuksen. Musiikin kuuntelu vapauttaa aivoissamme dopamiinia, musiikki on silta muistoihimme! Äitienpäivän aattona istuskelen punaisen tuvan lämpöiseen hirsiseinään nojaten, aurinko paistaa ja järveltä kuuluu laulujoutsenparin liitonvahvistustöötötys. Valkovuokot ja leskenlehdet kukkivat, silmät painuvat kiinni, äiti istuu vieressäni taas kuten silloin ennen!
"...Me olemme kaikki nyt laivalla
ja kynnämme suurta merta.
Me synnyimme tänne vaivalla
ja vaivalla kuolemme kerta.
Mut se mikä niiden on välillä,
se olkohon lämpöä, lempeä.
Kas, yössä kun yhtehen sattuu kaks,
käy kulkukin helpommaks…"
                   - Eino Leino, Aurinkolaulu -

Oikein ihanaa äitienpäivää kaikille!

Takatalvipohdintoja elämästä

Meille Pohjois-Savoon ryöpsähti takatalvi 02.- 04.05. ja lunta satoi noin 15 cm. Yöllä on pitänyt pientä pakkasta ja vielä eilenkin satoi räntää. Taitaapi viikko  vierähtää ennen kuin ollaan toukokuun normisäässä. Liekö ilmastonmuutoksen syytä, että kesäkelit näyttäytyvät jo huhtikuussa. On lämpöä lähes +20 C astetta ja ihmisparka heittää toppansa jo varastoon mutta saa kaivella sen murhemielin uudelleen esille. Kyllä on uskottava, että ihminen itse toimillaan on aiheuttanut ilmaston lämpenemisen ja vuodenaikojen hämärtymisen Pohjolassa.

Ruokaa laittaessani pohdin kylläkin ihan muuta - parisuhteita ja sitä, miten kaksi tyystin erilaista ihmistä elää yhdessä. Kumppani voi olla niin dominoiva, ettei toinen uskalla paljon suutaan avata tai jos avaa niin mielipiteellä ei näytä olevan mitään merkitystä. Hiljaisempi osapuoli yrittää selittää asiaa harkiten ja haluaisi keskustella rauhassa niin eipä siitä mitään tule. Toinen puhua pälpättää 'päälle' ja seisoo jo ovensuussa odottamassa kiireeseen vedoten. Erilaisuus ei ole suhteen uhka sanoo psykologi ja jos toinen on harkitseva päätöksenteossa ja toinen nopea käänteissään, pari parhaimmillaan tasapainottaa toisiaan. Minä koen edellä kuvatun käytöksen epäkunnioittavana ja en antaisi kohdella itseäni noin.

 Kompromisseja joutuu pakostakin tekemään, jos aikoo elää yhdessä. Usein käy niin, että toinen alistuu, potee tyytymättömyyttä ja ulkopuolinenkin sen vaistoaa. Hän tyytyy tilanteeseen ja antaa toisen ottaa isomman elintilan ja määräysvallan. Olen kuullut osapuolen jopa sanovat, "että saan olla hyvilläni, kun hän otti minut, kun olen niin tavallinen." Mietin, milloin hän oli päätynyt em. loppupäätelmään itsestään ja miksi? Eikö olisi otettava riski ja sanottava, mitä oikeasti tuntee ja ajattelee kuin hylätä itsensä. Eihän parisuhteen pitäisi olla mikään 'pelastamissuhde'. On kuunneltava toisen näkemyksiä ja annettava hänen oppia omista virheistään, vaikka ne kuinka tuntuisivat vääriltä, jopa vahingollisilta. Hän on korkeammin koulutettu kuin puoliso ja tehnyt pitkän työuran. Em. alistaminen on hienovaraista, ei huudeta vaan käytetään elekieltä, selän kääntäminen, kasvojen ilmeet ym. Alistettu kokee jatkuvaa syyllisyyttä jo pienestä myöhästymisestä eikä uskalla olla enää eri mieltä mistään. Kun raskas työ ja jatkuvasti muuttuva maailma aiheuttavat stressiä, parisuhteen pitäisi olla keidas, jossa saa vain levätä.

Parisuhteessa kumppani voi auttaa toista ymmärtämään, mitkä ovat oman elämän unelmat ja toiveet, mitkä ovat itselle tärkeitä asioita. Hyvässä parisuhteessa on tilaa molempien unelmien kunnioittamiselle. Kumppanin unelmien ja elämänmatkan kunnioittaminen on parasta, mitä ihminen voi elämässään toiselle antaa.

Tutkimuksissa on todettu, että jokaisessa parisuhteessa on myös niin sanottuja ikuisia ongelmia, jotka eivät ratkea, vaan pari oppii elämään niiden kanssa. Tällaiset ongelmat liittyvät usein erilaisuuteen esimerkiksi temperamentissa, vuorokausirytmissä, persoonallisuuden piirteissä. Ikuisuusriita syntyy vaikkapa siitä, että toinen on säästäväinen ja toinen tuhlari, toinen siisti ja toinen suurpiirteisempi. Kolmasosan riidoista on havaittu koskevan ongelmia, jotka voidaan ratkaista. 

Pohdin myös parisuhdetta, jossa puolisot elävät saman katon alla mutta kummallakin on erilaiset kiinnostuksen kohteet, toinen haluaa matkustella toinen ei, vaan viihtyy mökillään maaseudulla kalastellen. Kesälomia vietetään harvoin yhdessä, lapset ovat jo muuttaneet pois ja asuvat kauempana. Ei ole enää mitään yhteistä puhumista - ei riitoja muttei myöskään yhteisiä ilon hetkiä. Puolisot ovat etääntyneet toisistaan tosi kauas.

Nykyisin on kaikenlaisia elämäntapavalmentajia ja -oppaita mutta parisuhteen ongelmiin haetaan apua usein liian myöhään ja vanhemmat pariskunnat eivät välttämättä ollenkaan.

Parisuhteen malli saadaan lapsuudessa. En ole itsekään saanut parasta mallia omista vanhemmistani. Isäni oli ankara, käytti liikaa alkoholia ja työ vei hänen aikansa. Äiti joutui pyörittämään kotia ja käymään itse samalla työssä. Mummoni (äidinäiti) oli apuna lähes 11 vuotta ja häneltä sain parhaat eväät elämääni. Kuitenkin muistan tunteeni kiintymystä vanhempiini varsinkin äitiini. En ainakaan tunnista itseäni edellä kuvatuista parisuhteista. Kai minua on sitten onnistanut :).
Kuvat: oma perhealbumi
Kiitos Between, PiipeA, Liisa, Tillariina, Emileitha/Tarja, seita, sylvi ja Liisan kotona kommenteistanne edelliseen postaukseen. ♥♥

Keväisiä kuvia ja videot - hauskaa vappua!

 Liponsalmesta näkymä Paasivedelle pohjoiseen

 Joutsen- ja telkkäpariskunta sulan reunalla niin sopuisasti

Kauniiseen vesistömaisemaan sijoittuva maisematie (Saaristotie) Lapinlahden kirkolta Onkiveden yli Väisälänmäelle kulkee Akkalansalmen kautta. Akkalansalmi erottaa Akkalansaaren ja Liponsaaren toisistaan. Tällä paikalla toimi aikoinaan lossi kunnes se korvattiin 300 metriä pitkällä betonisella laattapalkkisillalla, joka valmistui vuonna 1999. Keväisin silta on erinomainen paikka seurata muuttavia vesilintuja, jotka levähtävät sulassa Akkalansalmessa. Akkalansaaressa asui Halosten taiteilijasukuun kuulunut, Pekka Halosen veli, Antti Halonen 1900-luvun alussa. Antti rakensi saareen hirsitalon, joka tuhoutui 1930-luvulla tulipalossa.

Pekka Halonen maalasi Akkalansaaren maisemiin yhden tunnetuimmista teoksistaan, Työstä lähtö, vuonna 1907 (kuva alla).
 

 Kirman peltoalueita

 Akkalansalmen sillalta pohjoisnäkymiä Onkivedelle. Pilvimuodostelmat ovat niin upeita, että pakko laittaa useita kuvia. Huawei känny ottaa mielestäni jopa parempia kuvia kuin kamera.

 Näkymiä Koivuselälle etelään

 Jäätä ja pilvien heijastuksia kuin Suomen lippu välkehtisi jäälauttojen reunamilla

Alla olevat kuvat otettu kuusi päivää myöhemmin kännykällä, kun palasimme sukuloimasta. Jäät olivat huvenneet jo lähes kaikki. Koukkasimme vielä Korkeakosken kautta, josta videokuvaa lopussa.

Metsähanhiparvi kuvattu kaukaa, joten ei tarkka
 

Lauantain tajunnanvirtaa

On tie jota kukaan ei ole kulkenut
ennen sinua.
Ehkä se on sinun.
Jos löydät sen, se on sinun.
Sitä ei ole mutta se syntyy kun
sinä kuljet sitä.
Kun katsot ympärillesi se on poissa.
Kukaan ei tiedä miten olet päässyt tähän, kaikkein
vähiten sinä itse."
-Claes Andersson, suom. Pentti Saaritsa

Kissed by the sun John Pototschnikin maalaus henkii kesäpäivän rauhaa. Kuva on kuin kadonneesta maailmasta, hiekkatie, kotitie siellä jossakin...

Artist Ewing Paddock's three-year project of painting people on the London Underground. Kuva: Pinterest
"Elämän naamiaiset
Ihmiselämä on purjehdusta kohdusta hautaan. Jo lähtösatamassa ruumiskirstu on lastattu laivaan ja kehto kulkee mukana hautaan asti. Laiva kiertää tuhannen kapakan kautta. Jotkut käyvät niissä kaikissa, jotkut vain viidessäsadassa. Laivan kellona on tiimalasi. Se ei mittaa juoksevaa aikaa, vaan aika täyttyy. Jokainen hiekanjyvänen hioo ihmistä yhä enemmän itsensä näköiseksi. Aika ei kulu, se kuluttaa. Kun kaikki hiekka on valunut, meri muuttuu kultaiseksi. On saavuttu kotiin."
- Martti Lindqvist: Pidot peilisalissa, Kirjapaja 1989-

 Maalaus espanjalaisen Montserrat Gudiolin, synt. 1933

Eeva Kilpi: Ennen kuolemaa

Älä ajattele, että elämä on lyhyt.
Ajattele: Miten erikoinen kokemus.
Kun siinä ei ole kysymys pituudesta lainkaan,
vaan että ylipäänsä on saanut kokea tämän.
Mitä sen aikana on tapahtunut
on itse asiassa sivuseikka.
Että on kokenut alun ja lopun
tajuamatta mitä tapahtuu
ja että on ollut olemassa siinä välillä
ja tehnyt jotakin tajuamatta siitäkään mitään.
Ja että suuri osa on olemattomuutta
ja tämä rahtu, elämä vain kontrasti sille.
Hetkittäin olemattomuus herkistyy
ja tajuaa itsensä.
Ei siltä ilmiöltä voi vaatia jatkuvuutta.
Mutta että sai kokea sen,
että voi lukea sen,
että voi laulaa sen ja kirjoittaa,
että sai maalata sen ja soittaa,
että sai tanssia ja valokuvata,
että sai näytellä sitä,
itkeä sitä ja nauraa,
pilkata sitä ja rakastaa,
ja että se koski niin,
ja että sitä inhosi ja vihasi,
ja että siitä luopuminen kammottaa niin,
synnyttää sellaisen autiuden...
...ja että suru

Loppukevennyksenä savolaisvitsi. Olen itse perin juurin savolainen.  Nauratti itseänikin, kun putkimies soitti yhtenä aamuna ja olin vielä nukkumassa. Putkimies kysyy: Herätinkö? ja minä vastaan: Et oikeestaan! Häntä tuntui kovin huvittavan tuo sanontani. Otapa siitä sitten selvää herättikö hän vai ei! Nyt piti ihan miettiä otapa -sanan kirjoitusmuotoa. Hassua tämä suomen kieli. Sanotaan syöppä puurosi mutta kirjoitetaan syöpä puurosi! Menihän se nyt noin? (naurua!)

Musiikkina Bob Dylania, Like a rolling stone. Kertoo naisesta, joka kerran oli rikas ja menestyvä mutta kas vain tänään “with no direction home, like a complete unknown, like a rolling stone.”

Remppa on edennyt ja wc on täysin valmis. Huoneessa vielä viimeistellään itse seinäpaneelien maalausta.

Kun paise puhkesi, Herra ymmärräthän, heillä ei ole aikaa

Olette varmaan seuranneet viime viikkoina vanhustenhuollon ympärillä vellovaa keskustelua. Niin olen minäkin. Vertaisin tilaa paiseen puhkeamiseen ja runsaasti nyt valutellaan märkää sen sisältä. Sekaannuksen tilassa ollaan ja vanhusten hoivasta on tullut raju bisnes laadusta välittämättä. Viime vuosina kunnat eivät ole satsanneet vanhuspalveluihin yhtään vaan tosi sairaatkin mummot ja papat on jätetty asumaan koteihin, joissa kiireinen kotipalvelu piipahtaa. Minullekin eräs yksityisen kotipalvelun työntekijä sanoi, kun ihmettelin, miksei edesmennyt äitini jo pääse laitoshoidon piiriin, että ei E ole vielä niin huonossa kunnossa, kun ei ole kakkaa lattialla eikä seinillä. Hän ei siis ollut tarpeeksi sairas.

Jari Tervo (HS kolumni 17.2. Vanhuus on rikos ja siitä mummia nyt rangaistaan) laittaisi mummot ja papat lattialle makoilemaan niin eivät putoilisi sängyistään ja tilaakin jäisi enemmän eikä hoitajien tarvitsisi yksin yöaikaan nostella kupsahtelevia vanhuksia lattian rajasta. Sänkyihin on kyllä laidatkin keksitty mutta kiireessä nekin unohtuvat nostamatta. Äitini putosi yöllä sängystä yksityisessä hoitokodissa ja joutui vielä kärsimään lonkkaleikkauksen, josta ei enää kuntoutunut. Jossakin vaiheessa aistin, että kaikki ei ollut kunnossa. Hoitajia ei näkynyt enää missään ja kerran kun menimme äitiä katsomaan mummot ja papat olivat syömässä vetistä perunamuusia mehulasi vieressä. Vaihtamattomista vaipoista tuoksahti ruokailun lomassa aromeita ilmaan.

Kun kunnat eivät enää välittäneet vanhuksistaan yksityiset hoivayhtiöt alkoivat rahastaa itselleen voittoja. Riskejä ei ole, sillä jos vanhuksella ei ole varaa vuokraan, maksaa sen Kela ja lopun kustantaa kunta. Kunnissa päättäjät ovat helpottuneita. Kunta saa pikavoiton eikä tarvitse itse investoida. Inhimillisyys on kauan sitten unohdettu voiton maksimoinnissa mutta että näin tapahtuu vanhusten ja heikompiosaisten kustannuksella on jo moraalinen rappio. Kauniisti hymyään väläyttävä vastavalittu toimitusjohtaja käy telkussa selittämässä, miten virheistä on otettu opiksi ja kaikki muuttuu. Vaalien alla eduskuntaan pyrkivät odottavat jo kiihkeästi pääsyä toreille kansan pariin ja harjoittelevat myötätuntoilmeitä peilin edessä.

Hyvinvointivaltion nuoret ilmoittavat, että aikovat rikastua sijoituksilla ja tekevät palkkatyötä korkeintaan nelikymppisiksi ja viettävät loppuelämänsä jossakin lämpimässä maassa tequila sunraisia siemaillen. Kukas meidät sitten hoitaa?

Mikä siis ratkaisuksi ongelmaan, kun hyvinvoinnin keskellä kasvavia nuoria ei kiinnosta vaipanvaihto eikä työ, missä kädet likaantuvat. Ehdottaisin, että Suomeen rekrytoidaan hoitajia Aasian maista, Filippiineiltä, Kiinasta, Intiasta, Marokosta. He ovat eläneet toisenlaisessa kulttuurissa, missä vanhuksia arvostetaan ja heille on suorastaan kunnia-asia saada palvella vanhoja ihmisiä. Naapurissani asuva marokkolainen mies näki minun tekevän lumitöitä ja hän oli heti tarjoamassa apuaan. Luin äskettäin lehdestä, miten vanhukset tykkäsivät Filippiineiltä tulleista hoitajista, heidän iloisesta luonteestaan ja palvelualttiudestaan. Ei suomalaiselta hoitajalta helposti hymy irtoa. Mummot ja papat nostetaan kiinnisidottuina (etteivät kellahda nokalleen) pyörätuoliin ja tuoli työnnetään lähelle tv:tä - siinä teille viriketoimintaa.

 

Toinen ratkaisu voisivat olla robotit. Tulevaisuusraportin 2018-2037 mukaan Suomeen syntyy noin 200 uutta työpaikkaa samalla, kun vanhoja katoaa. https://yle.fi/uutiset/3-10156148 Valitettavasti en löytänyt sieltä hoivarobotti -nimikettä (vielä) mutta uskoisin, että sadan vuoden sisällä vanhuksia hoitavat jo ohjelmoidut ja puhuvat  robotit. Ja ajatelkaa mitä viriketoimintaa robottikoirat ja -kissat ovat. Niitä voi silitellä ja pitää sylissä, niille voi kertoa huolensa ja ne nyökyttävät päätään viisaan näköisena ja hyrisevät onnellisena. Minä kuuntelisin vanhana niin mielelläni satuja ja tarinoita, joita robottikissa lukee :) vaikkapa Hiiri kissalla räätälinä tai Pieni punahilkka ja jos ne vielä osaisivat laulaa kansanlauluja ja nykyiskelmistäkin tykkäsin.  Toivoo: Beate

Lapsuuden maa: Lauri Pohjanpää

Kun mä kuolen rintaliivini sä saat. :,:
Sillä rinnat taivahaiset
eivät riipu niinkuin maiset.
Kun mä kuolen rintaliivini sä saat.
Kun mä kuolen vanhan pottanikin saat. :,:
Taivaassa ei tarvis säästää,
sen kuin pilven päältä päästää.
Kun mä kuolen vanhan pottanikin saat.
Kun mä kuolen vessapaperini saat. :,:
Sillä taivaass' ei tuu kakkaa,
siellä aineenvaihto lakkaa.
Kun mä kuolen vessapaperini saat.
                                (netistä löydetty)

Vuosi alkoi huonosti, riu'ulle jouduttiin!

Lumituiskua, Aapeli-myrsky 1.-2.1., pakkanenkin paukkuu -26 C ja putkiukko tulossa, kinoksia, lunta taas lisää, minä lumityöt (selkä kipeä), lumen syvyys 63 cm (7.2.), lumet rysähtivät tulla koko katolta, äkkiä Topi apuun, vaikka sunnuntai-ilta - remppaukot tulevat aamulla, huoh! (11.2.). Remontti alkoi 11.2., aurinkoista, kevättä kohti mennään jee! Piha kaljamella, vettä sataa (19.2.), toinen korva melkein tukossa ja suhisee ja paukkaa (laitettu Otocuria, p...le meni enemmän tukkoon), no enpähän kuule tuon kuivatuskoneen hurinaa, vasen nilkka kipeä kai nyrjähtänyt. K kävi ja toi 4 litran kattilallisen hernesoppaa, paljon hirven- ja sianlihaa seassa. Keittänyt kymmenen litran satsin. Lattianvaluun päästään 28.2.

Siinäpä äkkiseltään allakkamerkintöjä ja tunnelmia tammi-helmikuulta. Omankodin vesivahinko huomattiin 11.01.2019. Olipa vesi piilossa tehnyt tuhojaan ja me vaan ihmetelty, miksi täällä haisee niin kumman tunkkaiselta kuin kellarinhaju! WC:ssä haju aina voimistui mutta ajateltiin, että putken tuuletus on heikko tms. Minä tiirailin kerran lampun kanssa lattiaa ja listoja mutta ei näkynyt mitään outoa meikäläisen silmään. No viimein poika alkoi tutkimaan WC-kaapistojen takana olevaa jalkalistaa ja kas vain, se oli pullistunut kummasti. Listan irtirepäisyn jälkeen alkoi paljastumaan koko tuhoalue. WC kokonaan uusiksi ja osa tietokone/makuuhuonetta.

Kupariputki oli vuotanut seinän sisällä ja vettä päässyt lattiarakenteisiin (betonilaatta) mutta onneksi ei ollut mennyt seinäeristeisiin. Omakoti rakennettu vuonna 1981. Emme siis ehtineet uusia noita vanhoja putkia. Minä olen varmaan sata kertaa jauhatellut "miksi ei uusittu putkia lämpörempan yhteydessä" ja poika "sinä sanoit silloin, että kyllä ne vielä kestävät." Edellinen remontti oli vessassa vuonna 2014 ja silloin ei näkynyt mitään merkkiä vuodosta, vaikka väliseinää uusittiin.

Vesivahingon tapahduttua otin tietenkin yhteyttä vakuutusyhtiöön ja sain sieltä käymään Suomen Kuivatustekniikan tarkastajan (niin tärkeä ukkeli!!), joka laati vakuutusyhtiölle raportin vahingon laajuudesta ja sen jälkeen on pyydettävä kolme tarjousta, joista halvimman tehnyt firma pääsee meille töihin. Puheluita soiteltu monta ja aikaa tuhlaantui, kun aloin etsimään tekijää liian kaukaa ja kyselemään mm. yhtä sukulaista töihin. No, lopulta apu löytyi melkein naapurista ja tarjous oli kohtuullinen, lähes halpa mielestäni verrattuna kahteen muuhun. Itse maksettavaksi jää 30 %, koska putket jo yli 30 vuotta vanhoja.
14.1. sain paikalle putkimiehen, joka alkoi vetämään taloon uusia komposiittiputkia ettei vettä ala lirisemään laipiossa kulkevista vanhoista putkista. Uudet putkitukset saimme pikaisesti keittiöön ja kodinhoitotilaan ja saunaosastolle.

Kysytte varmaan, missä kävimme vessassa? No, ulkona riu'ulla! No ei vaiskaan. Onneksi saunatiloihin oli jätetty vanha wc-pönttö. Saunatilatkin jo kaipaisivat remppaa. Siellä on erillinen tupa/makuuhuone, jossa olen nukkunut rempan aikana. Omakotitaloasujan ihanuus ja kurjuus!

Jos jotakin hyvää niin nyt saamme uusittua wc:n oven, lattiaan kaakelin, seiniin puukuitulevyn, huoneeseen vinyylilankkulattian, uusi wc-pönttö on jo tilattu ja napottaa odottamassa olohuoneen nurkassa pääsemistä hoitamaan tuiki tärkeää tehtäväänsä. Home sweet home -puunkantoteline kuin ilkkuu meille!

Alla kuvia kurjuudestamme. Jotenkin Edith Södergranin runo Vierge moderne sopii tunnelmiini. Alla runo kahtena suomennoksena. Nainen on vahva ja itsenäinen ja selviää narisematta tilanteessa kuin tilanteessa (naurua).

VIERGE MODERNE

En ole nainen. Olen neutri.
Olen lapsi, paašipoika ja huimapäinen päätös,
olen naurava kirkkaanpunaisen auringon juova...
Olen kaikkien ahneiden kalojen verkko,
olen kaikkien naisten kunnian malja,
olen romahdusta ja perikatoa kohti otettu askel,
olen vapauden ja itseyden hyppy...
Olen veren kuiskaus miehen korvassa,
olen sielun horkka, lihan kaipaus ja kieltäymys,
olen uuden paratiisin sisäänkäynnin kyltti,
Olen etsivä ja ärhäkkä liekki,
olen vesi, syvä mutta rohkea polviin asti,
olen tuuli ja vesi, jotka yhdistyvät avoimesti vapain ehdoin...
                           - Edith Södergran runoja: Nysalor-kustannus 2017, suom.
                                           Matti Järvinen. Kokoelman runot ovat ilmestyneet  
                                           ruotsinkielisessä alkuteoksessa Dikter, 1916    

En minä ole nainen. Olen neutri.
Olen lapsi, hovipoika ja rohkea päätös,
olen naurava häive helakanpunaista aurinkoa...
Olen kaikkien ahnaitten kalojen verkko,
olen malja kaikkien naisten kunniaksi,
olen askel kohti sattumaa ja perikatoa,
olen hyppy vapauteen ja omaan itseeni...
Olen veren kuiske miehen korvassa,
olen sielun vilu, lihan kaipuu ja kielto,
olen uusien paratiisien portinkilpi.
Olen liekki, etsivä ja röyhkeä.
Olen vesi, syvä mutta uskalias, polviin saakka,
olen tuli ja vesi rehellisessä yhteydessä, ilman ehtoja.― Vierge Moderne, Dikter 1916

Ps. Oikeastaan hyvä, kun korva oli tukossa. Tänä aamuna, kun kömmin saunaosastolta tuvan puolelle niin jopas oli äänimaailmaa talossa. Alakerrassa pärpättää kuivauspuhallin kuin vanha Popeda ja yläparvella huokailee epäkuntoon mennyt ups-laite kuin hengenhädässä oleva vanhus, ilmalämmityskoneen ääni hukkuu tähän meteliin, jääkaappi ja pakastinkin äännähtelevät hallitusti.