lauantai 20. heinäkuuta 2019

Länsirannikolla osa 3


 Södra Vallgrundin kylässä sijaitseva Sommaröhallen. Myynnissä on kaikenlaista käsityötä, kalasäilykkeitä, leivonnaisia, kukkia, kirjoja, kortteja ym. Tällä kertaa joimme vain kahvit ja söimme makoisat sitruunamuffinsit.




Tämä kuva ei ole enää saaristosta vaan vaasalainen pizzaravintola. Näppäsin kuvan, kun koko talo oli verhoutunut köynnöskasvien peittoon. Onkohan tämä villiviiniä vai humalaa?




Vähäkyrön kirkko ja sankarihautausmaa. Muistomerkki Ilmari Wirkkala (1922). Kirkkoon ei valitettavasti päässyt sisään.

Tienvarsimaisemia - vilja- ja kaalipeltoa
 Isonkyrön vanha kirkko on keskiaikainen kivikirkko Isossakyrössä Kyrönjoen  rannalla. Pyhälle Laurentiukselle omistettu kirkko on rakennettu vuosien 1513–1533 välisenä aikana. Ajoitus on keskiaikaisista kirkkorakennuksista Suomen varmimpia ja tarkimpia.
Se on nykyään niin sanottu autiokirkko eli jäänyt pois säännöllisestä jumalanpalveluskäytöstä uuden Isonkyrön kirkon valmistuttua vuonna 1877. Kesäisin siellä pidetään Isonkyrön seurakunnan jumalanpalvelukset ja myös musiikkitilaisuuksia ja se on auki kirkkoon tutustujille. Kirkkoon sopii noin 400–500 henkilöä.
Isonkyrön vanha kirkko sisältyy Museoviraston inventoimiin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin ja se on suojeltu vuonna 1891 Vaasan läänin maaherran päätöksellä. Kirkon ympärillä oleva hautausmaa ei ole enää aktiivikäytössä.





 Isonkyrön kirkko on kuuluisa 1560-luvulla tehdyistä yhteensä 114 kalkkimaalauksesta, jotka kiertävät kirkkoa nauhamaisesti kolmessa rivissä. Ylimmän rivin maalaukset esittävät Ensimmäisen ja Toisen Mooseksen kirjan tapahtumia. Keskirivissä esitetään tapahtumia Jeesuksen elämästä ja alin rivi käsittää vertauksia pyhäpäivien saarnoista. Maalausten teettämisen kustansi omin varoin kirkkoherra Jaakko Geet. Vuonna 1666 kirkkoherra Isak Brenner peitätti kuvat kalkkilaastilla ja niiden olemassaolo unohtui vähitellen. Maalaukset löydettiin ja otettiin esiin vuonna 1885. Ne entisöitiin ensimmäisen kerran vuosina 1926–1927 ja myöhemmin 1930-luvulla ne restauroi taiteilija Oskari Niemi. Maalausten viimeisin konservointi tehtiin 1978–1984. (Wikipedia)

Isonkyrön vanhassa kirkossa esitetään 1.8. kirkko-ooppera, noin tunnin mittainen kantaesitys Elämänkuvat, säv. Olli Kortekangas, libretto Pia Perkiö. Elämänkuvat on omistettu Irma Rewellin muistolle.
Isossakyrössä järjestetään myös jokavuotiset 1700-luvun markkinat 9.- 11.8.19 kotiseutumuseon ja vanhan kirkon alueella.



Osuimme paluumatkalla aivan vahingossa näihin Kyrönjoen maisemiin. Peltokosken ja Kirkonkosken välissä sijaitsee vanha Ylistaron Osuusmeijeri. Katselin tältä kohtaa, että mikähän pato tai putous näkyy kauempana? Onko tässä muinoin ollut mylly tai saha? Nyt rakennelmat ovat sortuneet ja vesi virtasi kahdessa tasossa. Sorsapoikue uiskenteli padon reunamilla, kun lähestyimme rantaa. Löysin netistä sen verran tietoa, että nämä ovat vanhan voimalaitoksen jäänteitä, osa on myös luonnonkalliota.

Panoraamakuva alueesta


Kotimaan matkailu on se 'meidän juttu' ja monen muunkin nykyisin. Kotimaan matkailu on lisääntynyt merkittävästi viimeisten 15 vuoden aikana. Netistä löytyy kaikki tieto kiinnostavista kohteista ja reiteistä. Ennen lähdettiin lähinnä sukuloimaan tai kyläilemään kotiseudulta, kartat olivat paperikarttoja, kulkuneuvo vanha Mosse tai kupavolkkari, joka reistaili koko matkan ajan. Miten helppoa onkaan etsiä jo kotona paikat ja välimatkat karttaohjelman avulla ja näpytellä ne auton navigaattoriin. Ja joka kerta löytyy uusi kiinnostava seutu tai nähtävyys, kun ei ajele pelkkiä pääteitä. Kiitos lukijoille matkaseurasta. Kiinnostaisi tietää matkailetteko mieluiten kotimaassa vai ulkomailla? Ensi viikolla käännämme auton nokan itään päin.
Kuvat ovat Huawei P20 Pro kännykälläni kuvattuja ja mielestäni ovat uskomattoman teräviä. Zoomauskuvia ei saa kännykällä tarkkoja mutta kun klikkaa kuvia ne näkyvät vielä tarkempina.


perjantai 19. heinäkuuta 2019

Länsirannikolla osa 2

Kaunista tienvarsimaisemaa matkalla Söderuddeniin
 

Ainutlaatuinen Merenkurkun saaristo on Suomen ainoa luonnonperintökohde kansainvälisellä Unescon maailmanperintölistalla. Yhdessä Ruotsin Korkearannikon kanssa matala Merenkurkun saaristo muodostaa parhaan paikan maailmassa kokea ja ymmärtää viimeisen jääkauden aiheuttamaa maankohoamista. Täältä voitte lukea lisää saaristolaiselämästä nykyisin ja ennen vanhaan.
Klobskatin sataman kupeessa on kahvila-ravintola Compass ja sen pihassa 10 m korkea näkötorni, josta voi ihailla ympäröivää merimaisemaa ja paljaalla silmällä näkee Norrskärin, Utgrynnanin ja Valassaarten majakat.























Granösundin ulkomuseo sijaitsee Södra Vallgrundin noin 360 asukkaan pikku kylässä. Museoalueella voi kokea tuulahduksen entisaikojen saaristolaiselämästä. Oppaana oli hyvin suomea puhuva nuori mies. Osa rakennuksista on siirretty ja koottu paikan päällä. Saaristossa asuva ihminen on ollut riippuvainen merestä. On pyydetty hylkeitä ja kalaa. Hylkeenpyyntiaika oli keväisin ja miehet asuivat viikkokausia veneissä. Metsästäjien piti pystyä liikkumaan sekä jäällä että vedessä. Jäällä liikkuminen tapahtui kevyillä hyljekelkoilla ja ajopuilla. Ajopuu oli noin neljän metrin mittainen, suksenkaltainen väline, jonka avulla metsästäjä pyrki pääsemään huomaamatta sopivan ampumaetäisyyden päähän hylkeestä. Ajopuun etuosassa käytettiin yleensä valkeaa kangaspalaa tai suojakilpeä, jotta hylje ei havaitsisi jäälakeutta pitkin lähestyvää metsästäjää. Ampuminen tapahtui tämän kangaspalan keskellä olevan aukon läpi. Pyyntiretkillä käytettiin usein apuna myös koiraa, joka vainusi hylkeiden pesät ja hengitysreiät. Harmaahylkeestä poiketen norppa kaivaa pesäluolan jäälautan päälle kasaantuneeseen lumeen.

Hyljesaalis hyödynnettiin mahdollisimman tarkasti: talteen otettiin nahka, liha ja traani eli rasva. Traanista valmistettiin öljyä, jota käytettiin nahkaesineiden rasvaamisessa ja lamppuöljynä. Varsinkin kuutin lihaa pidettiin erittäin herkullisena. Jotkut metsästäjät ottivat talteen myös hylkeen veren. Tapporahaa maksettiin hylkeestä aina vuoteen 1975 asti. Kun tapporahasta päätettiin luopua, määrättiin samalla hylkeen poikasille rauhoitusaika. Hylkeenpyynti kiellettiin kokonaan 1980-luvulla, sillä liiallinen metsästys ja myös ympäristömyrkyt olivat heikentäneet hyljekantaa. 
Linkki Yle Areenan sivulle Egenlandin matkakohde jakso 21: Södra Vallgrund
matkakertomus jatkuu...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...