Paaterin kirkko

Monet lukijoistani tuntevat varmaankin tämän rakennuksen. Kyseessä on Paaterin kirkko Lieksan Vuonisjärvellä (valm. 1991). Kirkko on kuvanveistäjä Eva Ryynäsen suurikokoisin ja tunnetuin työ. Olemme vierailleet täällä 23.8.2013 ja haluan siirtää kuvia blogiini. Olen linkittänyt blogini postcrossing-profiiliini ja toivon, että kuvani välittyvät maailmalle myös sitä kautta. 

Kuvanveistäjä Eva Ryynänen

Eva Ryynänen (1915–2001) oli omaleimainen kuvanveistäjä, jonka elämäntyö ja koti löytyvät Paaterista, taiteilijakodista, joka sijaitsee n. 27 kilometrin päässä Lieksan keskustasta Vuonisjärvellä. Ateljee, kirkko, asuinrakennus ja kahvila muodostavat vaikuttavan kokonaisuuden, jossa taiteilijan kädenjälki näkyy vahvana.

Lapsuus ja opinnot
Kuvanveistäjä Eva Ryynänen (o.s. Åsenbrygg, suom. Honkajärvi) syntyi 15.6.1915 maalaistalon tyttäreksi Vieremällä. Jo lapsena hän innostui veistämään puusta erilaisia eläimiä, kuten lintuja, kissoja ja hevosia.

Eva Åsenbrygg opiskeli Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulussa (myöh. Suomen Taideakatemian koulu eli Ateneum) kuvanveistolinjalla vuosina 1934–1939, aikana jolloin naiskuvanveistäjiä oli vielä vähän. Tie opintoihin avautui veistoksella Veljekset Hiidenkivellä, joka on nyt nähtävillä Paaterin asuinrakennuksessa.

Evan opettajana toimi muun muassa kuvanveistäjä Felix Nylund. Samaan aikaan oppilaitoksessa opiskeli useita myöhemmin ansioituneita taiteilijoita, kuten Oskari Jauhiainen, Viljo Savikurki, Tuulikki Pietilä ja Veikko Vionoja. Osa heistä vieraili myöhemmin Evan luona Paaterissa. Erityisen läheinen ja pitkä ystävyys Evalle muodostui kuvataitelija Brita von Zweygbergin kanssa.

Paaterin emäntä
Luutnantti Paavo Ryynänen tuli Evan elämään sota-aikana. Tuleva vihkipari esiteltiin toisilleen Paavon vieraillessa haavoittuneen veljensä luona Helsingin diakonissalaitoksella, jossa Eva työskenteli.

Eva ja Paavo Ryynänen asettautuivat asumaan Paateriksi kutsumalleen pienelle maatilalle, joka oli lohkaistu Paavon vanhempien kotitilan takamaista. Paaterin varhaisin rakennus oli pieni saunamökki Sammaljoen rannalla. Paaterin päärakennus valmistui vuonna 1953.

Tie kuuluisuuteen
Suuren yleisön tietoisuuteen Eva Ryynäsen toi hänen läpimurtonäyttely Puusta puonnut Amos Anderssonin taidemuseossa vuonna 1974. Näyttely Puuveistoksia Tampereen Nykytaiteen museossa vuonna 1983 rikkoi nykytaiteen museon siihenastisen kävijäennätyksen.

Paaterissa on nähtävillä muutama Evan tekemä marmorityö, kuten Carraran marmorista veistetty hautapaasi. Kuvanveistäjän pronssiin valetuista teoksista tunnetuimpia ovat Pietari Brahen patsas Lieksan keskustassa, Nurmeksen Laulupuu ja Vieremän Matti ja Liisa -veistos.

Suurin osa Eva Ryynäsen veistoksista on valmistettu puusta. Hän käytti puulajeja hyvin monipuolisesti. Erityisen tärkeä materiaali hänelle oli mäntypuu, varsinkin vanha, kookas punahonka. Sopivia puita veistoksiin toimittivat sekä yksityiset henkilöt että metsäyhtiöt.

Paateri matkailukohteena
Eva ja Paavo Ryynäsen kodissa, Paaterissa, oli vieraillut jo 1950-luvulta lähtien kuvanveistäjästä ja hänen kodistaan kiinnostuneita vieraita ja toimittajia. Kun vuosikymmenien kuluessa kävijämäärä lisääntyi, Lieksan kaupunki alkoi tukea taiteilijakotia matkailukohteena. Kaupunki avusti muun muassa Paaterin kirkon ja galleriakahvilan rakentamisessa.

Vuonna 1991 valmistuneesta Paaterin kirkosta tuli Eva Ryynäsen suurikokoisin ja tunnetuin työ. Vuosien varrella Paaterissa valmistui noin 500 veistosta. Professorin arvonimen Eva Ryynänen sai vuonna 1998. (lähde Lieksa.fi)

Muistan elävästi, kun astuimme aurinkoisena päivänä kirkon sisälle. Olimme kahdestaan ja sillä hetkellä sisällä ei ollut muita. Koin jonkinlaisen inkarnaation, tunne-elämys oli alkuvoimainen, että en puhunut pitkään aikaan mitään ja tulin vihaiseksi, kun joku kävi ovella kolistelemassa muttei onneksi tullutkaan sisään. Saimme olla täällä pyhäkössä kahdestaan. Kyyneleet valuivat silmistäni ja vaikken ole erityisen uskonnollinen ihminen niin puusta veistetty Kristus, juurakkoalttari, saarnastuoli ja polvistumisjakkarat olivat niin uskomattoman kauniita, etten koskaan ole nähnyt mitään vastaavaa. Aurinko loi korkeista ikkunoista säteitään lattialle, luontokin iloitsi ja halusi leikitellä ikimäntyjen uudestisyntymisen edessä. Männyt olivat kasvaneet Komin tasavallan metsissä vuosisatojen ajan. Nähneet sotia ja vallankumouksia, tsaareja ja ruhtinaita. Eräänä päivänä neuvostoliittolainen metsänhoitaja oli kaatanut männyt. Puut oli toimitettu Suomeen mutta osa rungoista oli ollut liian suuria metsäteollisuuden tarpeisiin. Ja niin nämä ikivanhat punahongat olivat päätyneet Pohjois-Karjalan pikkukylässä asuneelle taiteilijalle, joka oli veistänyt niistä tämän omalaatuisen kirkkonsa seinät, lattiat ja penkit. Alttaritaulun paikalla törrötti valtava kuusen juurakko. Se oli peräisin Ruokolahdella kasvaneesta 136-vuotiaasta jättiläiskuusesta, jonka salamanisku oli kaatanut. Ovet oli veistetty jättiläistuijasta. Se oli kasvanut Kanadan länsirannikolla. Kirkon luoja, kuvanveistäjä Eva Ryynänen oli löytänyt puun pitkän etsinnän jälkeen Kitimatin sahalta Vancouverin pohjoispuolelta.

PAATERIN kirkko avattiin kesällä 1991. Tulijoita oli niin paljon, että Lieksan Vuonislahteen johtava pikkutie meni tukkoon ja asuntovaunujen tulo piti kieltää. Eva Ryynänen oli jo 76-vuotias. Kirkko oli hänen elämäntyönsä huipentuma, mykistävä kokonaistaideteos, jonka kaltaista en ole nähnyt missään muualla.

Eva Ryynäselle kivi edusti kuolemaa ja pronssi ylösnousemusta. Puu oli hänelle ikuista. Hän puhui männyistä, jotka elivät pitempään kuin me ihmiset. Hän puhui luonnosta, joka oli ennen meitä. Ja joka olisi meidän jälkeemme.

Kahvilarakennuksen ovi

Eva kuoli lokakuussa 2001. Hän veisti melkein elämänsä loppuun asti. Viimeinen työ oli poppelista veistetty Perhonen. Se jäi kesken. Puoliso Paavo on haudattu Evan viereen. 

Viimeisinä vuosinaan hän lausui iltarukouksen: ”Sitten kun en enää voi tehdä työtä, haluaisin lähteä pois.” 

Aion vielä kirjoittaa Eva Ryynäsen elämästä ja lisäilen taiteilijakodista ja ateljeesta ottamiani kuvia blogiini, kun tilaan itselleni Eva Ryynäsen elämästä kertovan kirjan Kaikkialla on kauneutta – kuvanveistäjä Eva Ryynänen. Kirja julkistettiin taiteilijan 100-vuotispäivänä 15. kesäkuuta 2015 Paaterissa. Kyseessä on tarinakirja taiteilijasta, hänen uskomattoman luomisvoimaisesta elämästään. ”Taiteilijana oleminen on ainaista tekemistä, ikuista etsimistä.” Näin luonnehti Eva itse omaa osaansa elämässä. Kirjan pääkertoja on Eva itse, kirjeiden kautta. Vaikka Eva vähättelikin omia kirjoittajan taitojaan, oli hän myös taitava sanoilla veistäjä. Evan kuvaukset sota-ajasta, Paavoon ihastumisesta, Paaterin rakentamisesta, maatalon töistä ja taiteilijan tiestä kohti kuuluisuutta ovat herkkää luettavaa. Mielenkiintoisia ovat Evan kommentit taidemaailmasta ja kontaktit muihin taiteilijoihin. Tähän joukkoon kuuluivat mm. kirjailija Yrjö Kokko ja kuvanveistäjä Oskari Jauhiainen sekä taidegraafikko Tuulikki Pietilä ja runoilija Sirkka Selja. Muita kertojia ovat ihmiset, joille kohtaamiset Evan kanssa ja hänen teoksensa ovat jollakin lailla merkityksellisiä. Kirjassa on tarinoita ja kuva-aineistoa yli 50 henkilöltä. Teos alkaa Evan äidin luonnehdinnalla tyttärestään. Yhtenä kertojana on Paaterin naapurissa asustanut kirjailija Heikki Turunen, joka muistelee lämmöllä Paaterin joulua. Arkkitehti Heikki Kukkonen rakentaa omassa artikkelissaan yhteyksiä keskiaikaisen kirkkoarkkitehtuurin ja Paaterin kirkon välille. Evan syntymäpitäjässä Vieremällä olevat lukuisat teokset ovat saaneet oman lukunsa kirjaan. Kertomusten lisäksi on käytetty myös kirjallisuutta, lehtiartikkeleita ja arkistoista löytynyttä materiaalia. (kirjan esite)

Syyslomakuvia ja kortteja

Bloggausintoni pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä, vaikka tuo sanonta on peräisin aivan muusta yhteydestä. Googletin...Sanonta perustuu ilmeisesti suomalaiseen legendaan, jonka mukaan ”Kristus pelästyi suurta pyytä ja tuomitsi sen jatkuvasti pienenemään, kunnes se mahtuu lentämään sormuksen läpi”. ... Kun pyy on niin pieni, että mahtuu sormustimen läpi, on maailmanloppu lähellä. Tai ainakin tämän blogin loppu. Totesimme kaverin kanssa yhtenä päivänä, että meistä on tullut vummeloita, vupeloita. Meillä menee jo kaikkeen tekemiseen kaksinkertaisesti aikaa kuin nuorempana. Vaan entäpä jos me nyt ehdimmekin kokea elämää syvällisemmin, kun ei tarvitse kiirehtiä ja voi tehdä vain sitä, mikä milloinkin huvittaa. Ihmetellä maailman pieniä ihmeitä lapsen lailla. 

Tämän Pierre Brissaudin La vie Parisien lehtikuvasta tehty kortti lähti minulta ranskalaiselle postcrossaajalle. Hänkin oli kiinnostunut vintage muodista kuten minä.

Ja tämä Johannes Vermeerin taidekortti tuli eilen minulle. Maalaus on The class of wine, c. 1658-1661. Kortin saapui mieheltä, joka on vuodesta 2005 lähtien lähettänyt yli 32.000 korttia.

Albert Edelfeltin 1881 maalaus Hyvät ystävät Bella ja Capri on niin suloinen ja lähti minulta Itävaltaan. Vain kuva jäi muistoksi.

Hauska vintage kortti meni Venäjälle.

Tämän kauniin balleriina kortin laitoin Suomeen.

Kuva omankodin pihan auringonkukista ennen lomaviikolle lähtöä. Nyt osa kukista on jo kuivumassa, jotta voin kerätä siemenet ensi kesän istutuksiin. 

Olimme tutulla mökillä taas kerran 30.8.- 4.9.2021. Yksi sankollinen puuttuu kuvasta. Kuvissa on Haapavitjan ja Siikakosken riippusillat, jotka ylittävät Lieksanjoen, joka on ollut aikoinaan tärkeä puun uittoväylä. Ruunaan koskilla näkee niin kalastajia kuin koskenlaskijoita sekä tietenkin retkeilijöitä.Ruunaalla on yli 50 km merkittyjä retkeilyreittejä upeissa maisemissa. Matkalla voit ihastella kuohuvia koskia, tuntea suon  ja vanhan metsän tunnelman. Ruunaan reiteistä voit valita  sopivan päiväretkikohteen tai viipyä alueella koko loman ajan.  Merkityt reitit, hyvin huolletut taukopaikat ja monipuoliset palvelut toivottavat kävijän tervetulleeksi. Kosteimmat kohdat on pitkostettu ja Neitikoskella on esteetön reitti, jossa kosken kuohuja pääsee ihastelemaan läheltä. Reitit löydät täältä: www.luontoon.fi/ruunaa Kuvissa näkyvät nuoret tekivät pikkuisilla kajakeillaan ympäripyörähdyksiä koskessa. Meille tuli köpöttelyä vähän vajaa 10 km yhtenä päivänä. Ravintolassa oli noutopöytä ja söimme niin herkullisia kaalikääryleitä ja jälkkärinä lettuja+hilloa. 

Hyvä puolukkapaikka löytyi läheltä Siikakosken siltaa, josta keräsimme puolukat parina päivänä. Tuo laavu kuvassa on myös sillan läheltä ja sanoin isännälle, että ajattele, miten hyvin nukuttaisikaan kosken kohinaa kuunnellessa lämpimässä makuupussissa retkipatjalla. Haaveeksi se taas jäi.