tiistai 11. tammikuuta 2022

Possu sängyssä


 Possu sängyssä

Pasin rakas lemmikki Vippe koira oli kuollut vanhuuteen. Mitäpä jos ottaisi kotieläimeksi vaikkapa kanarialinnun, kanin, marsun, iguaanin tai minipossun. Pienen eläimen voisi pitää vaikkapa tuolilla sängyn vieressä mutta entäpä possu. Sikahan on älykäskin. Vippe oli aina saanut nukkua sängyssä ja sitä ei ollut haitannut, vaikka Maijan kanssa rakastellessa sänky keinahteli. 

Mutta possullahan ei ole silkkistä turkkia vaan se on pistäväjouhinen ja minipossutkin voivat kasvaa 70-130 kiloisiksi. Ja entäpä jos possu röhkii ja örisee öisin unta nähdessään ja työntää kärsänsä tyynylle. Hikoileekohan possu ja kasvaako sille torahampaat? Lapsena maalla pikkuiset vaaleanpunaiset porsaat näyttivät niin suloisilta.

Yhteisellä päätöksellä hankittiin lopulta kääpiövillakoira.

****************************

Viikon 2 krapu sanat: tuoli, silkkinen, rakastella. Linkitän tarinani SusuPetalin blogiin.

lauantai 1. tammikuuta 2022

Tervetuloa uusi vuosia 2022

Vuoden ensimmäisen postaukseni kuvana on Albert Edelfeltin maalaus: Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä, 1887. Olen tilannut taidekortteja nettikaupasta ja tämä sattui käteeni, kun etsin sopivaa lähetettäväksi maailmalle. Vastaanottaja oli lähettänyt ja saanut jo lähemmäs 5000 korttia mutta tätä hänellä ei näyttänyt olevan. Hän myös toivoi, että korttiin kirjoitettaisiin muutakin kuin have a nice day. Minä raapustan taustapuolen liiankin täyteen ja pienellä käsialalla.

Mitäpä luulette eukkojen turisevan aikana, jolloin Suomi oli vielä Venäjän keisarikunnan autonominen osa? Luulenpa, että naiset ovat kirkonmenojen jälkeen olleet vapautuneella mielellä. Lapset uskaltavat jopa nojailla kirkon seinään. Synnit on sovitettu ja uskalletaan palata maallisiin asioihin kuten lehmän poikimiseen, torpparin kurjaan asemaan tai kotipolttoisen kiroihin. 

Minäkin palaan menneeseen vuoteen ja minua elämääni on kannatellut lapsenomainen luottamus ja toivo, ettei kirvestä kannata kaivoon heittää. Huumori on myös yksi elämääni kannatteleva voima. Kiinalainen filosofi Lin Jutang on kirjoittanut kirjassaan Maallinen onni, että jos sodan uhatessa neuvotteluihin lähetettäisiin humoristeja valtiopäämiesten sijaan, sotaa ei koskaan syttyisi. Tämä johtuu siitä, että huumorintaju kulkee käsi kädessä terveen järjen kanssa ja siihen liittyy harvinainen kyky havaita epäjohdonmukaisuuksia, tyhmyyksiä ja loogisia virheitä. Itsensä vakavasti ottava ihminen on minusta vähän pelottavakin ettei jopa ylimielinen. Rennon elämänasenteen keinoin selviää kiperistäkin tilanteista, vaikkapa potkuista pääjohtajan pallilta :). Jos haluat kuulla Jumalan nauravan, kerro hänelle suunnitelmasi.

En ole myöskään itsekriittinen vaan ajattelen usein, että olen ihan hyvä tällaisena, riitän itselleni enkä vertaa itseäni muihin. En ole suurten estradien ihminen vaan viihdyn pienissä ympyröissäni, siinä tavanomaisuudessa ja minulle se ei ole ollenkaan tylsää. Olen yliherkkä melulle ja siksi kaupunkiasuminen aikoinaan ahdisti. 

Osaan olla myös tekemättä mitään varsinkin nyt, kun ei enää ole pakko tehdä mitään. Ihmisenhän on vaikea olla jouten ja lähes aina mieli askartelee tulevissa tekemisissä tai miettii jo tehtyjä asioita. "Voi kun joskus vain saisi olla", huokaisee moni. Kun on oikein kiire ei näe edes vuodenaikojen vaihtumista kunnolla. Tunnistan tämän työelämän ajoilta. Nyt siis osaan laiskotella sukankutimeni parissa ja nauttia suloisesta joutilaisuudesta tai tuijotella ulos talviseen hämärtyvään iltaan ikkunastani ja olla hyvä siinä tekemättömyydessäni. Joku on sanonut viisaasti: Olemisen ja tekemisen liitto - ihminen laittaa kaipauksensa johonkin, asettaa näkyville tai kätkee sisäänsä. Mutta aina siitä syntyy jotakin: taloja, lapsia, kirjoja, mitä keneltäkin. 

Ihminen syntyy tietynlaiseen elämänpiiriin eikä sitä vastaan voi taistella. Köyhyydestä rikkauteen kohonnutkin kertoo elämänkerrassaan saaneensa eväät elämään kotoa. Turha juuriaan on yrittää piilottaa tai näyttää ulospäin toisenlaista kuvaa itsestään. Vartissa selviää ihmisen tausta ja olemisen tapa, jos oikein jututtaa ja pitää silmänsä ja korvansa auki. 

Murheita ja suruja elämä antaa meille kaikille, niistä ei voi välttyä. Kärsimystä on vaikeampaa jakaa toisen kanssa kuin iloa. Valoa ja iloa tahdon vaalia itsessäni tänäkin vuonna. Valo, joka meihin on kätketty, hyvyyden kipinä, on myös tarkoitettu jaettavaksi.

Oikein hyvää uuden vuoden alkua teille jokaiselle!



 

lauantai 18. joulukuuta 2021

Päivää ja yötä joulukuussa

 

Tämä ei ole oma ottamani kuten huomaatte. Kuva on PxHere kuvapalvelusta, josta kuvia voi vapaasti kopioida. Olisiko taustalla Alpit? Lumoavan kaunis kuva!
Jouluaattona avaruuteen lähetetään taas uusi avaruuskaukoputki "Webb". Paljastaako se meille viimeinkin, miten miljardeja vuosia sitten galaksit syntyivät? Saammeko tietää onko avaruudessa elämää ja millaista? 

Aurinko nousi tänään Kuopiossa 09:46 ja laski 14:25. Päivän pituus oli siis 4 tuntia 39 minuuttia. Lenkille on lähdettävä hyvissä ajoin, jos ei halua jäädä pimeään. Ilma oli tänään mitä parhain ehkä hivenen plussan puolella ja potkurilla pääsee täällä maaseudulla vaikka kuinka pitkiä lenkkejä. Näin ainakin närhen ja käpytikan. Tuo katkennut koivu oli mieluisa paikka nakutella koloa, johon saisi kävyn mahtumaan. Jäniksiä on paljon ja pupu oli tehnyt tihutöitä meidän puuvalolle eli purrut yhden säikeen poikki. Juottamalla johdon saimme valon taas palamaan ja nostimme alaosan valolankoja ylemmäksi. Olisi pitänyt kesällä kuivattaa heiniä pupusille. 

Tämä kortti lähtee Kiinaan. Toiveena oli mystiikkaa, taikuutta ja  kauhua
Daniela Franzelin kuvaama Stairway to heaven -kortti on jo matkalla Saksaan ja miehelle tietenkin. Siisti alastomuus on kaunista eikä ollenkaan paheksuttavaa ainakaan minusta. Esitin tuolla face:n postcrossing ryhmässä toiveen, että kortteihin kuvattaisiin enemmän myös ihmisiä. Maisemia, eläimiä, kukkia, satuolentoja, ajoneuvoja ym. kyllä löytyy mutta ihmiskuvaus on unohdettu. Olenkohan hassu harrastaja, kun en voi laittaa kortteja, joista en itse pidä? Vähemmän mieluisat kortit jäävät laatikon pohjalle. 

torstai 9. joulukuuta 2021

Viikon 49 krapu

Kuva: Oma albumi

Kuva: Oma albumi
Kolmasluokkalaisten tyttöjen joulujuhlaharjoitukset ovat täydessä vauhdissa. Tyttöjen ympärillä on hälinää ja hyörinää. Enkelinsiipien sovituksessa on ongelmia, sillä yhden tytön siipipidike valahtaa aina kulmille. Ongelmaan löytyy lopulta ratkaisu, kun opettaja näppärästi ompelee muutaman piston. Lukijatytöt ovat opetelleet jouluevankeliumin ulkoa ja muistavat sen jo aika hyvin. Opettaja antaa sivusta ohjeita, missä kohtaa koroketta he seisoisivat. 

Seuraavana on vuorossa lumihiutaletanssin harjoitus. Tanssi esitetään piirissä ensimmäisenä ohjelmanumerona ja taustakuoro laulaa silloin Lumihiutaleitten laulun, jonka sanat ovat Martti Helan. Tytöt pukevat opettajan ompelemia rimpsumekkoja ylleen mutta Marjan mekko ei mahdukaan päälle. Tyttö purskahtaa itkuun. "Hätä ei ole tämän näköinen", sanoo opettaja ja alkaa ratkoa saumanvaraa.

*******************************

Osallistun tällä lopputöksähtävällä tekstilläni ensimmäistä kertaa SusuPetalin blogissa olevaan Viikon krapu 100 sanan kirjoitelmaan. Viikko 49 sanat: kulma, sivu, piiri

sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Joulukuun murusia


Joulukuun alun pihakuvassa on jo talvinen tunnelma. Lumi on pinnalta pehmoista puuteria ja tien yli tuiskuava lumi saa minut epävarmaksi suunnasta. Autolla ajaessa saa olla tarkkana, ettei vahingossa aja oman tienristeyksen ohi, kun lumi tekee tepposiaan. Lumi muotoilee maisemaan omia taideteoksiaan, hauskoja kumpuja pihan eri kolkkiin kivien ja havujen päälle. Pakkanen on jähmettynyt potkurin jalaksiin mutta käyn sentään viemässä roskapussin kimpparoskikseen. Tänään 5.12. on pakkasta noin - 20 C ja ei tarvitse lähteä mihinkään, ei edes kaupalle. Eilistä teeri/pyypaistia on vielä jäljellä, joten syömme sen. Uskotteko, miten hyvää lintupaisti on? Minulle selitettiin, miksi linnun liha on niin miedon makuista, erilaista kuin esim. hirven. Teeri syö poikasena pieniä toukkia tai perhosen jäänteitä, 2-3 viikon ikäisenä se alkaa syödä versoja, lehtiä, urpuja, siemeniä ja marjoja. Lintu valitsee lajityypilleen oikean ravinnon ja jauhaa sen kivipiiraassa, jolloin imeytyminen on täydellistä. Metso osaa myös valita minkä petäjän neulasia se syö talvella. Katajanmarjat ovat metson herkkua.

"Aurinko paistaa lumiseen maailmaan
ja tekee kaiken säteileväksi.
Ikäänkuin myriaadeiksi sirpaleiksi särkyneenä
se kimaltelee maasta ja metsistä,
valkeilta niityiltä ja vuorilta
tuo talven aurinko,
joka on kuin valkoista timanttia
kovan, jääkirkkaan taivaan alla..." - Katri Vala -

"Talvi avaa vaippansa, peittää peltojen ruudut..."   - Eeva-Liisa Manner -

"On ajateltava tähtiä kunnes jaloissa huimaa, on katseltava tähtiä kunnes silmissä suhisee, kuunneltava taivasta kunnes korvat hämärtyvät..." 
- Kai Nieminen -

"Pihaluntani haavoittaa jänis. Pihalumellani on sydämeni surullinen lintu"
- Helvi Hämäläinen -

"Ei ole lumisadetta vaiteliaampaa. Talvinen metsä, tyhjä paperi, puhdas lakana: kuoleman valkeus..." - Jari Tervo -
"Takassa hehkuu ja himmenee. Nuoruuteni kauneimman intohimon vuodatan sinuun, ajaton hetki, ikuinen, haihtuva yöhön, jossa myrsky on nukkuva, kirkas, näkevä hetki - hukkuva hiilien mykkään tietämykseen..."
- Anja Vammelvuo -

"Kuinka muistan sinut. Hoidit minua kun olin sairas, kannoit lumisia puita sylissäsi, teit tulta lieden mustaan sydämeen." - Markus Jääskeläinen

Lenkkikuva marraskuulta ja postilaatikossa kortteja maailmalta

Pihan valoteos on erinäköinen eri suunnista kuvattuna. LED-lamppuja siinä on 1200 ja pituutta 120 m. Sen ripustaminen piti tehdä tikkailta mutta nyt se saa olla paikallaan kesät talvet niin kauan kuin kestää. 

Kuva työhuoneestani tänään. Luin näytöltä digilehtiä, Savon Sanomat ja muutamia aikakausilehtiä, joita tilaan pätkiä silloin tällöin. Kortteilijalla korttivarastot kasvavat. Pikku laatikoissa on vain pieni osa korttejani. 

Hyvää 2. Adventtia ja Itsenäisyyspäivää!

tiistai 26. lokakuuta 2021

Paaterin kirkko


Monet lukijoistani tuntevat varmaankin tämän rakennuksen. Kyseessä on Paaterin kirkko Lieksan Vuonisjärvellä (valm. 1991). Kirkko on kuvanveistäjä Eva Ryynäsen suurikokoisin ja tunnetuin työ. Olemme vierailleet täällä 23.8.2013 ja haluan siirtää kuvia blogiini. Olen linkittänyt blogini postcrossing-profiiliini ja toivon, että kuvani välittyvät maailmalle myös sitä kautta. 

Kuvanveistäjä Eva Ryynänen

Eva Ryynänen (1915–2001) oli omaleimainen kuvanveistäjä, jonka elämäntyö ja koti löytyvät Paaterista, taiteilijakodista, joka sijaitsee n. 27 kilometrin päässä Lieksan keskustasta Vuonisjärvellä. Ateljee, kirkko, asuinrakennus ja kahvila muodostavat vaikuttavan kokonaisuuden, jossa taiteilijan kädenjälki näkyy vahvana.

Lapsuus ja opinnot
Kuvanveistäjä Eva Ryynänen (o.s. Åsenbrygg, suom. Honkajärvi) syntyi 15.6.1915 maalaistalon tyttäreksi Vieremällä. Jo lapsena hän innostui veistämään puusta erilaisia eläimiä, kuten lintuja, kissoja ja hevosia.

Eva Åsenbrygg opiskeli Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulussa (myöh. Suomen Taideakatemian koulu eli Ateneum) kuvanveistolinjalla vuosina 1934–1939, aikana jolloin naiskuvanveistäjiä oli vielä vähän. Tie opintoihin avautui veistoksella Veljekset Hiidenkivellä, joka on nyt nähtävillä Paaterin asuinrakennuksessa.

Evan opettajana toimi muun muassa kuvanveistäjä Felix Nylund. Samaan aikaan oppilaitoksessa opiskeli useita myöhemmin ansioituneita taiteilijoita, kuten Oskari Jauhiainen, Viljo Savikurki, Tuulikki Pietilä ja Veikko Vionoja. Osa heistä vieraili myöhemmin Evan luona Paaterissa. Erityisen läheinen ja pitkä ystävyys Evalle muodostui kuvataitelija Brita von Zweygbergin kanssa.

Paaterin emäntä
Luutnantti Paavo Ryynänen tuli Evan elämään sota-aikana. Tuleva vihkipari esiteltiin toisilleen Paavon vieraillessa haavoittuneen veljensä luona Helsingin diakonissalaitoksella, jossa Eva työskenteli.

Eva ja Paavo Ryynänen asettautuivat asumaan Paateriksi kutsumalleen pienelle maatilalle, joka oli lohkaistu Paavon vanhempien kotitilan takamaista. Paaterin varhaisin rakennus oli pieni saunamökki Sammaljoen rannalla. Paaterin päärakennus valmistui vuonna 1953.

Tie kuuluisuuteen
Suuren yleisön tietoisuuteen Eva Ryynäsen toi hänen läpimurtonäyttely Puusta puonnut Amos Anderssonin taidemuseossa vuonna 1974. Näyttely Puuveistoksia Tampereen Nykytaiteen museossa vuonna 1983 rikkoi nykytaiteen museon siihenastisen kävijäennätyksen.

Paaterissa on nähtävillä muutama Evan tekemä marmorityö, kuten Carraran marmorista veistetty hautapaasi. Kuvanveistäjän pronssiin valetuista teoksista tunnetuimpia ovat Pietari Brahen patsas Lieksan keskustassa, Nurmeksen Laulupuu ja Vieremän Matti ja Liisa -veistos.

Suurin osa Eva Ryynäsen veistoksista on valmistettu puusta. Hän käytti puulajeja hyvin monipuolisesti. Erityisen tärkeä materiaali hänelle oli mäntypuu, varsinkin vanha, kookas punahonka. Sopivia puita veistoksiin toimittivat sekä yksityiset henkilöt että metsäyhtiöt.

Paateri matkailukohteena
Eva ja Paavo Ryynäsen kodissa, Paaterissa, oli vieraillut jo 1950-luvulta lähtien kuvanveistäjästä ja hänen kodistaan kiinnostuneita vieraita ja toimittajia. Kun vuosikymmenien kuluessa kävijämäärä lisääntyi, Lieksan kaupunki alkoi tukea taiteilijakotia matkailukohteena. Kaupunki avusti muun muassa Paaterin kirkon ja galleriakahvilan rakentamisessa.

Vuonna 1991 valmistuneesta Paaterin kirkosta tuli Eva Ryynäsen suurikokoisin ja tunnetuin työ. Vuosien varrella Paaterissa valmistui noin 500 veistosta. Professorin arvonimen Eva Ryynänen sai vuonna 1998. (lähde Lieksa.fi)



Muistan elävästi, kun astuimme aurinkoisena päivänä kirkon sisälle. Olimme kahdestaan ja sillä hetkellä paikalla ei ollut muita. Koin jonkinlaisen inkarnaation, tunne-elämys oli alkuvoimainen, että en puhunut pitkään aikaan mitään ja hermostuin, kun joku kävi ovella kolistelemassa muttei onneksi tullutkaan sisään. Saimme olla täällä pyhäkössä kahdestaan. Kyyneleet valuivat silmistäni ja vaikken ole erityisen uskonnollinen ihminen niin puusta veistetty Kristus, juurakkoalttari, saarnastuoli ja polvistumisjakkarat olivat niin uskomattoman kauniita, etten koskaan ole nähnyt mitään vastaavaa. Ylhäällä ikkunalla oleva veistos on herkkä kuva äidistä lapsi sylissään tähtitaivas yllä. Saarnastuoliin on kuvattu pitkähuntuinen äitihahmo karitsa sylissään. Aurinko loi korkeista ikkunoista säteitään lattialle, luontokin iloitsi ja halusi leikitellä ikimäntyjen uudestisyntymisen edessä. Männyt olivat kasvaneet Komin tasavallan metsissä vuosisatojen ajan. Nähneet sotia ja vallankumouksia, tsaareja ja ruhtinaita. Eräänä päivänä neuvostoliittolainen metsänhoitaja oli kaatanut männyt. Puut oli toimitettu Suomeen mutta osa rungoista oli ollut liian suuria metsäteollisuuden tarpeisiin. Ja niin nämä ikivanhat punahongat olivat päätyneet Pohjois-Karjalan pikkukylässä asuneelle taiteilijalle, joka oli veistänyt niistä tämän omalaatuisen kirkkonsa seinät, lattiat ja penkit. Alttaritaulun paikalla törrötti valtava kuusen juurakko. Se oli peräisin Ruokolahdella kasvaneesta 136-vuotiaasta jättiläiskuusesta, jonka salamanisku oli kaatanut. Ovet oli veistetty jättiläistuijasta. Se oli kasvanut Kanadan länsirannikolla. Kirkon luoja, kuvanveistäjä Eva Ryynänen oli löytänyt puun pitkän etsinnän jälkeen Kitimatin sahalta Vancouverin pohjoispuolelta.

PAATERIN kirkko avattiin kesällä 1991. Tulijoita oli niin paljon, että Lieksan Vuonislahteen johtava pikkutie meni tukkoon ja asuntovaunujen tulo piti kieltää. Eva Ryynänen oli jo 76-vuotias. Kirkko oli hänen elämäntyönsä huipentuma, mykistävä kokonaistaideteos, jonka kaltaista en ole nähnyt missään muualla.
Eva Ryynäselle kivi edusti kuolemaa ja pronssi ylösnousemusta. Puu oli hänelle ikuista. Hän puhui männyistä, jotka elivät pitempään kuin me ihmiset. Hän puhui luonnosta, joka oli ennen meitä. Ja joka olisi meidän jälkeemme.











Kahvilarakennuksen ovi








Eva kuoli lokakuussa 2001. Hän veisti melkein elämänsä loppuun asti. Viimeinen työ oli poppelista veistetty Perhonen. Se jäi kesken. Puoliso Paavo on haudattu Evan viereen. 

Viimeisinä vuosinaan hän lausui iltarukouksen: ”Sitten kun en enää voi tehdä työtä, haluaisin lähteä pois.” 

Aion vielä kirjoittaa Eva Ryynäsen elämästä ja lisäilen taiteilijakodista ja ateljeesta ottamiani kuvia blogiini, kun tilaan itselleni Eva Ryynäsen elämästä kertovan kirjan Kaikkialla on kauneutta – kuvanveistäjä Eva Ryynänen. Kirja julkistettiin taiteilijan 100-vuotispäivänä 15. kesäkuuta 2015 Paaterissa. Kyseessä on tarinakirja taiteilijasta, hänen uskomattoman luomisvoimaisesta elämästään. ”Taiteilijana oleminen on ainaista tekemistä, ikuista etsimistä.” Näin luonnehti Eva itse omaa osaansa elämässä. Kirjan pääkertoja on Eva itse, kirjeiden kautta. Vaikka Eva vähättelikin omia kirjoittajan taitojaan, oli hän myös taitava sanoilla veistäjä. Evan kuvaukset sota-ajasta, Paavoon ihastumisesta, Paaterin rakentamisesta, maatalon töistä ja taiteilijan tiestä kohti kuuluisuutta ovat herkkää luettavaa. Mielenkiintoisia ovat Evan kommentit taidemaailmasta ja kontaktit muihin taiteilijoihin. Tähän joukkoon kuuluivat mm. kirjailija Yrjö Kokko ja kuvanveistäjä Oskari Jauhiainen sekä taidegraafikko Tuulikki Pietilä ja runoilija Sirkka Selja. Muita kertojia ovat ihmiset, joille kohtaamiset Evan kanssa ja hänen teoksensa ovat jollakin lailla merkityksellisiä. Kirjassa on tarinoita ja kuva-aineistoa yli 50 henkilöltä. Teos alkaa Evan äidin luonnehdinnalla tyttärestään. Yhtenä kertojana on Paaterin naapurissa asustanut kirjailija Heikki Turunen, joka muistelee lämmöllä Paaterin joulua. Arkkitehti Heikki Kukkonen rakentaa omassa artikkelissaan yhteyksiä keskiaikaisen kirkkoarkkitehtuurin ja Paaterin kirkon välille. Evan syntymäpitäjässä Vieremällä olevat lukuisat teokset ovat saaneet oman lukunsa kirjaan. Kertomusten lisäksi on käytetty myös kirjallisuutta, lehtiartikkeleita ja arkistoista löytynyttä materiaalia. (kirjan esite)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...