Taas kaikki kauniit muistot mun palaa mielehein...

 

Olin floristina. Lenkillä käydessä kaivelin lumen alta pikkuisen sammalta ja juurenpätkän, lisänä vanhoja koristeita

Tämä kukka-asetelma on ammattilaisen tekemä

Hiirulaisten mäenlaskua

 
Oikein iloista viimeisen adventin iltaa kaikille blogissani piipahtaville. Leikittelin kuvankäsittelyohjelmilla ja tässä tulokset. Kiitos kommenteistanne.
                                              - Beate -
 

Hyvää Itsenäisyyspäivää - suomalaista musiikkia ja taidetta!

                                                         ♥ Beate ♥

Marraskuu ei oikein mittään...onneksi tulit joulukuu

Ruokakollaasin olen laittanut facebookiin. Yksi päivä innostuimme kokkaamaan vanhan kunnon perunalaatikon, savolaisittain linttilootan. Silloin ennen vanhaan ei mummolla ollut hirvenlihaa vaan ihan rasvaista siankylkeä eikä mummolla ollut monitoimikonetta, jolla perunat saa helposti linteiksi. Äidin äidistä nyt puhun ja kuinka häneltä syntyivät herkulliset ruuat vähistäkin aineksista.

Joulukortit laitoin jo postiin. Minna Immosen kuvittamat kortit ovat niin kauniita ja minulla oli niitä varastossa vielä täksi jouluksi.

Kuva otettu 20.11. klo 13:54. Marraskuu oli siis ilmojen puolesta hyvin vaihteleva. Plusasteita oli vielä viikolla 47 mutta loppuviikosta saimme jo lunta ja alkoi pakastaa. Marraskuun loppuun sattui myös odottamaton autoremppa.  Auto on vasta kuusi vuotta vanha ja mittarissa noin 130.000 km. Merkki on kärkipäässä myyntitilastoissa mutta kuluvat osat eivät näissä nykyautoissa kestä huonommilla teillä ajua. Autoon piti vaihtaa etuiskarit ja takapyörien laakerit. Sen verran minäkin tajuan, että laakerin pettäessä auto voi äkkiä olla vastaantulevien kaistalla. Isännällä on edelleen metsästysretkillä ikivanha Suzuki, jolla on ajettu huonoja kuoppaisia metsäautoteitä ilman sen kummempia remontteja.

Yllä olevat kuvat otettu 29.11. ja pakkasta oli - 15 astetta.

Joulukortteja kirjoittaessa kuuntelin virsikirjan lisävihkon virren Tulkoon tie sinua vastaan englanninkielistä versiota. "Tulkoon tie sinua vastaan, olkoon tuuli aina myötäinen, päivä poskillesi paistakoon, sade pelloillesi virratkoon. Ja kunnes kohdataan, elämäsi jääköön käsiin Jumalan." Vanha irlantilainen siunausvirsi tunnetaan monilla kielillä ja sopii monenlaisiin tilanteisiin.
 

Refrain:
May the road rise to meet you
May the wind be at your back
May the sunshine warm upon your face
May the rain fall softly on your fields
And until we meet again
May you keep safe in the gentle, loving arms of God.

verse 1
For everything there is a season
A time for meeting, a time to say goodbye
In all things, God is near
Always guiding your way.

(refrain)

verse 2
For everything there is a season
A time for loving, a time for letting go
In all things, God is near
Always guiding your way.

Eilisen pyhäinpäivän runokortteja

 

 

Savon Sanomien 5.11.2016 Nimellä -palstalla toimituspäällikkö Riitta Raatikainen kirjoittaa koskettavasti kuolemasta - aihe, josta meidän on edelleenkin niin vaikea puhua.
"Kun ihmisen henki jättää ruumiin, ero on kertakaikkinen ja pysyvä. Jokainen, joka on katsonut kuollutta kasvoihin, tietää, mistä on kysymys.
Kuollut ei näytä siltä kuin hän nukkuisi. Kuollut näyttää autiotalolta, tyhjältä kuin pois lehahtaneen perhosen kotelo.
Se, joka tässä eli, on mennyt. Hänen olemuksensa on tuttu, mutta samalla etäinen.
Kun kuolema tulee iholle, elämä muuttuu. Katsoessaan kuollutta näkee itsensä toisin.

Ensimmäinen suruviestin jälkeinen päivä osoittaa vääjäämättömästi, miten kellot tikittävät aikaa vain suruttomille.
Silmänräpäykset venyvät ikuisuuksiksi. Ne johdattavat outoon, puoliksi minuuden ulkopuoliseen todellisuuteen, jossa maailma näyttäytyy unen kaltaisten verhojen läpi.

Tulevaisuus katoaa, yksinäinen tietoisuus loittonee ulkopuolisista. Eletty elämä levittäytyy silmien eteen kuin valtava kuvakudos. Kaikki menneet ja nykyiset tapahtumat ovat siinä yhtä aikaa läsnä.
Peloista suurin on se, ettei mitään tarkoitusta olisikaan, eikä sielun kuolemattomuutta. Kuolema kysyy, olemmeko pelkkää ainetta. Jos olemme, mitä mieltä on missään, kenelläkään?"¨
***************************************
Pyhäinpäivän jälkeinen sunnuntaiaamu valkeni -10 C asteen pakkassäässä. Veimme eilen rakkaamme haudalle kynttilät ja samoin omassa pihassa sytytimme kynttilän tienvarren lyhtyyn. Mietin Raatikaisen kirjoitusta ja en voi muuta kuin yhtyä siihen. Mieheni ruumista emme voineet katsoa tai meidän ei annettu katsoa. Olen kyllä katsonut isääni, mummoani, anoppiani ja serkkuni vain 17-vuotiaana liikenneonnettomuudessa menehtynyttä poikaa arkussa. Kaikkia yhdistää sama kokemus. He eivät ole läsnä ruumiissaan vaan jossakin muualla. Minulle kuolema ei ole enää pelottava kokemus.
 

Ensilumen kuvia ja runoja

Tulla lujaksi,
pysyä pehmeänä.
Siinä on haavetta
kylliksi yhdelle elämälle!
                           - Tommy Tabermann: Kipeästi keinuu keinumme 1979 -

 On löydettävä ranta, jotta voi nähdä kauas.
Korkea vuori, toinen ihminen, jotta voi nähdä itseään pidemmälle.
Ja ennen kaikkea on uskallettava ikävöidä niin paljon että muistaa miksi alunperin lähti matkaan.
                            -Tomi Parkkinen-

 Niin monia kohtaamisia
ja silti harvoin
sielut hipaisevat toisiaan.

Niin paljon sanoja
ja silti vain harvat niistä
avaavat lukot yksinäisiin huoneisiin.

Niin monia kauniita hetkiä
ja silti niin myöhään
ymmärrämme, mitä meillä oli.
                                     - Anna-Mari Kaskinen -

Ilo läikkyy minussa,
olen pelkkiä onnellisia sanoja.
Jos olenkin vaiennut kauan
ja kantanut surua sydämessä,
kulkenut katsoen maata ja tyhjää yötä,
nyt iloni tavoittaa taivaan, murtaa muurit
ja sinä löydät minut
etsimättä.
                                   - Pia Perkiö -

                                                             Se joka istuttaa puun,

vaikka tietää,

ettei koskaan näe sen kukkivan,

ei ole hölmö,

ei itsekäs.

Hän saa nautintonsa siitä,

että joku muu tulee

joskus iloitsemaan sen kukinnasta.

Hän elää sananmukaisesti

kahdessa ajassa:

hänelle kesä ei lopu syksyllä.

- Tommy Tabermann -

...Koira haukahtelee kulkumiestä. Rattaan jäljet kiiluu kylätiestä, kaukaa kuuluu korven huokaus. Pienet lamput tuikkaa tulta himmeää, unisina tupain ikkunoista. Hallan usva kohoo hiljaa soista. Tuuli veräjällä hymähtää. -Einari Vuorela-

Unelmamme ovat kuin lepotaukoja
vaelluksella. Ne virkistävät meitä ja
auttavat arvioimaan kuljettua matkaa.
                                   - Karl Brandt -

 Jaksaakseen on opittava katsomaan,
kuuntelemaan tarkkaan,
josko jossain helähtäisi
jokin pieni sävel
lämmin sana
hymyn häivä
ruskojuova pilven raossa.
Ja on, on se siellä.
Aina se kuitenkin on.
                                  - Maaria Leinonen -

Loppuun laitan yhden Sirkka Turkan minulle rakkaista runoista. Sen alkusäe on jo kaino ja vaatimaton - siinä ihminen haluaa jakaa kokemuksiaan, ajatuksiaan. Runossa ihminen muistelee elämäänsä sen tuskaa ja onnea ja halajaa jo lepoa. Mikään elämässä ei ole itsestään selvää ja lopputulos kaikessa on paradoksaalinen..."onnea ei ole mahdollista saavuttaa pyrkimällä siihen suoraan."
Kaiken jo elämässään saavuttanut voi kokea merkillistä tyhjyyden tunnetta. Voimaa voi myös olla myöntää olevansa väsynyt ja oikeutettu väsymykseen.

Iltapäivä: älä ole minulle viehättävä.
Minä palan.
Haluan vain
vähän hiljaisuutta
ja paljon ikävää.
Sen olen saanut.
Senkin jälkeen, kun on saanut kaiken,
on jaksettava elää, kuka meistä
on metsään heitetty lapsi.
Kynä tuskin pysyy kädessäni,
olen niin voimaa täynnä,
niin täynnä väsymystä.
Olen tuntenut elämän kosketuksen.
Nähnyt katseen, joka kulki
sortuvaa siltaa pitkin.
Olen nähnyt iankaikkiset puut.
Kuoleman tunnen.
Olen nähnyt Elämän Puun.
Se palaa.
                                 - Sirkka Turkka: Vaikka on kesä 1983 -

Ortodoksikastetoimitus ja arkista rutinaa vehkeistä :)

Viikonlopun kohokohta oli, kun lapsukainen sai nimen ortodoksikasteessa. Oli minulle uusi kokemus ja herkistävä tietenkin, vaikken kaikkea ymmärtänytkään ja piti mielenkiinnosta etsiä kotona tietoa netistä. Toimitus suoritettiin ilmeisesti lyhennetyn kaavan mukaan ja osin vieraalla kielellä (laulut). Pappi riisui lapsen ja upotti hänet kasteastiaan kolmesti.
Kastettaessa pappi lausuu:
”Kastetaan Jumalan palvelija (etunimi) Isän, amen, Pojan, amen, ja Pyhän Hengen nimeen, amen.”
Upottamisessa kiteytyy kasteen merkitys: Vesi tuhoaa toisen elämän, mutta panee alulle toisen; se hukuttaa vanhan ihmisen ja synnyttää uuden. Tätä kuvaannollista hukuttamista ei voida mielekkäästi ilmaista muuten kuin veteen upottamalla.
Kasteen jälkeen lauletaan psalmi 32 ja kastettava puetaan valkoiseen kastepukuunsa, pelastuksen pukuun, ja kastettavan kaulaan ripustetaan kasteristi, joka kummin tulisi hankkia kastettavalle. Pappi lausuu:
”Puetaan Jumalan palvelija (etunimi) vanhurskauden vaatteeseen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Amen.”

 Heti kasteen jälkeen seuraa pyhällä mirhalla voitelu, kun lapsi on puettu kastepukuun. Voitelussa pappi tekee pienellä pensselillä kastettavan otsaan, silmiin, sieraimiin, suulle, korville, rinnalle, käsille ja jaloille pienen ristin mirhalla lausuen joka kerran ristin tehdessään: ” Pyhän Hengen lahjan sinetti."

Eka palatossukka valmiina. En sitten yhtään tykkää palojen yhdistelystä ompelemalla ja lopputulos on mitä nyt on. Sain yhdeltä mummolta palatossut lahjaksi ja piti kokeilla, osaako sitä itse koota 'tossupalapelin'. Tarkkoja ovat mummojen mitat, kun palan on oltava neliö (omassani ei ole) eikä mitä sattuu.

Havuasetelmia tein kuten joka syksy. Räksät popsivat jopa asetelmiin laittamani orapihlajanmarjat. Pihassa oleviin puihin ei jäänyt marjan marjaa tilhille, kuten olin toivonut. Nekin ruojat siis räksät!

Lenkillä kuvattua...lukekaapas lasiin liimattu tarra, no juu ehkä vuosia sitten tapahtunut juttu!

Huvikseni keräsin kuvaan erinäisiä johtoja, piuhoja ja latureita ja tässä ei suinkaan ole kaikki, mitä oma- ja etäkodista löytyy. Joskus on hermo pinnassa, kun näiden kanssa vehtaa ja kaipaa sitä tavallista lankapuhelinta. On muistitikkua ja muistikorttia ja kun ne edes saisi koteloihin niin sekin helpottaisi!
Tuo keskellä oleva pitkula lamppu on lehtitilauksen kylkiäisenä tullut Power Bank valolaturi autoon digitaalisille vekottimille. Kai minä tulen sitäkin tarvitsemaan, kun kännyssä ei lataus riitä yhtä vuorokautta pidempään. Milloinkahan ne keksivät käyttää hyväksi ihmiskehossa syntyvää hermolatausta?! Pikkuisen olen ylpeä, kun moni minun ikäluokkaa oleva tuttava ei ymmärrä digivehkeiden päälle senkään vertaa mitä minä.
Hyvää lokakuun jatkoa ollaan iloisia kuivasta syksystä. Meilläpäin ei ole satanut puoleentoista kuukauteen kuin tihkua parina päivänä.

Syksy pudottelee lehtiään veteen ja maahan

Eilen hurautin autolla rantamaisemiin ja otin paremman kameran mukaan. Nyt vertasin kuvia vanhalla kameralla otettuihin Kalajan kuviin, jotka ovat paljon huonompia. Ilmeisesti kamerassa on jokin vika (kenno rikki?). Molemmat kuvat otettu automaatilla. Voiko kameraa huoltaa, korjata...en tiedä ja kannattaako? Aloin ihmettelemään, kun jopa kännykällä otetut kuvat olivat parempia.  

 

Kiitos kommenteistanne ja kuunnellaan loppuun Carolaa. Syksy jättää hyvästejä kesälle ja kaihoaa rakkaan perään, joka taas kesän tullen palajaa :).