Hyvää Joulua 2017!

Vietämme valkoista joulua Pohjois-Savossa. Tänään satoi lunta lisää, joten ajokeli on ollut huono joululiikenteelle mutta toivottavasti jokainen tiellä liikkuja on päässyt turvallisesti joulun viettoon.
Toivotan kaikille blogissani piipahtaville Oikein Rauhallista Joulua!
Alla katkelma runoilija Pertti Niemiseltä radion tilaamasta joulurunosta. Tarkkaa vuotta en tiedä mutta Tämän runon haluaisin kuulla -ohjelman ensimmäinen lähetys oli 7.10.1967. Runo on julkaistu samannimisessä kokoelmassa vuonna 1978.
III
Taitaa jo riittää voikukista: halusin vain sanoa
että minulle joulu on näkymättömistä ylenevän auringon
ja tihentyvän valon juhla
niin kuin pohjoisen ja kristityn maan asukkaalle
on sopivaa.
Lapsena etsin taivaalta joskus joulutähteä;
jos olisin nähnyt sen, en olisi hämmästynyt
niin kuin Kepler tai Brahe; oikeastaan en usko,
että hämmästyisin nytkään. Ehkä sentään tuntisin
havainnontekijän huimausta.
IV
Mikään tässä maailmassa ei ole itsestään selvää,
ei edes se, että aurinko nousee huomenna:
uskon varassa on moni asia. Kun on päästy jouluun saakka,
kuljettu pimeät tiet pakkasessa, tarvitaan uskoa:
olkoon tähti
tai kynttilä kuusen oksalla,
olkoon lumikide tai kukka hangella: uskon varassa
se leimahtaa. Ja minä uskon, että jouluna,
vaikka olisikin paljon lunta ja maa jäässä
ja vaikka onkin pimeää,
elämä paisuu lumen ja jään ja pimeyden alla.
Aattona tekee mieli ottaa lapio ja kaivaa reikä lumeen
ja aina roudan alle; tekee mieli mennä yöksi metsään,
kuunnella siiven havinaa, etsiä jälkiä hangesta, nähdä elämää.
V
Minä puhun omista jouluistani, muistelen omia kuusiani,
en minä pysty puhumaan yleisesti,
yleiset puheet ovat puhetta olemattomasta:
jokainen näkee tähden ja auringon yksin,
tuntee yksin huimausta.
Meiltä puuttuu yhteinen silmä tai se on sokea,
kranaatin repimä tai pimeyden surkastuttama:
asia jota kannattaa surra ilon juhlanakin,
sokea silmä.
Leimahtakoon tuhat novaa, leimahtakoon kymmenentuhatta
                                                                                aurinkoa
jouluna tämän pimeän ajan keskellä,
tämän pimeän ajan keskellä, keskellä talvea, jouluna.

'Joulupajunkissoja', vanhoja kuvia ja Human dokumentti

 Hups, liukastuin...ei tarvitse nauraa

Joulupajunkissoja pihassa. Yllä olevat kuvat otettu omasta pihapiiristä. Lunta on meillä ihan kivasti, 35 cm ilmoitti lähimittausasema. Pikkupakkasta luvattu jouluun asti

 Mummoni kuvassa naisista toinen oikealta. Kuvassa on Kärkkäinen & Putkonen Oy henkilökuntaa. Liikeyrityksellä toimi saha ja mylly Iisalmen Luuniemellä vv. 1918-31. Jokin juhlapäivä on, koska Suomen liput on nostettu salkoihin.

 Äitini 2. rivi keskellä Iisalmen yhteiskoulu v. -38. Sota alkoi seuraavana vuonna ja äidin koulu jäi kesken

 Tästäkään kuvasta en paljoa tiedä ja kuka on arkussa. Äiti seisoo arkun vieressä vaalea mekko yllään ja äidin äiti kuvassa heti oikealla edessä

 Äitini pikkulottakuvassa

 Hilkka ja Juho Juutisen häissä. Mummoni sinisellä pisteellä merkitty ja äiti pikkutyttö vieressä

 

 Lyydia-mummoni ja hänen tyttärensä Elsa ensimmäisestä avioliitosta, vuosi ehkä 1923 tai -24

Keskellä istumassa Lyydia-mummo kukkakimpun takana äiti sylissään ja sisar Elsa vieressä, vuosi noin 1931?

 Äitini Elli Marjatta 1 v

 Lyydia-mummo, Elsa tytär ja äidin isä Paavo Kauppinen, vuosi ehkä 1924

 Matkustajakoti Otava, jossa äidin äiti oli töissä, mummolla valkoinen esiliina ja huivi päässä, omistajat Hilkka ja Juho Juutinen kukkapuketin takana ja äitini ja Elsa-sisko siitä heti vasemmalla

Tästä kuvasta en muuta tiedä kuin että äitini istuu pikkupojan vieressä ja jalka vippasee, vuosi ehkä 1930

Nämä vanhat kuvat toimivat kuin aasinsiltana Human dokumentille, joka esitettiin Yle Teemalla la 16.12.2017.
Mitä on olla ihminen? Valokuvaaja Yann Arthus-Bertrandin suurelokuva Human kertoo meistä ja planeetastamme 63 kielellä.
"Olen yksi ihminen seitsemästä miljardista. 40 viime vuotta olen valokuvannut planeettaamme ja sen inhimillistä monimuotoisuutta, ja minusta tuntuu että ihmiskunta ei edisty. Me emme kykene elämään yhdessä. Mistä se johtuu? En etsinyt vastausta tilastoista tai analyyseistä vaan ihmisestä itsestään."― Yann Arthus-Bertrand
Täältä voitte lukea lisää dokumentista ja se on katsottavissa Yle Areenassa.
Dokumentti oli mykistävä, liikuttava, upeat kuvat planeetaltamme, koskettava musiikki ja tuntui kuin kuin jokainen haastateltava olisi puhunut suoraan minulle omasta elämästään. Arthus-Bertrand kiersi tiiminsä kanssa maasta toiseen kolmen vuoden ajan ja haastatteli yli 2000 ihmistä. Jokaiselle haastateltavalle esitettiin samat neljäkymmentä syvästi henkilökohtaista kysymystä, jotka risteilivät uskonnon, rakkauden, työn, väkivallan, seksuaalisuuden ja perheen kaltaisten isojen teemojen ympärillä. Lopputulos on puhutteleva. Haastattelujen kautta piirtyy simppeliydessään vavisuttava, rumankaunis kuva maailmasta, jossa elämme. Dokumentin ydinajatus lienee: mikä meistä lopulta tekee ihmisiä?

Pieni laulu ihmisestä
Ihminen tarvitsee ihmistä
ollakseen ihminen ihmiselle,
ollakseen itse ihminen.
Lämpimin peitto on toisen iho,
toisen ilo on parasta ruokaa.
Emme ole tähtiä, taivaan lintuja,
olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa.
Ihminen tarvitsee ihmistä.
Ihminen ilman ihmistä
on vähemmän ihminen ihmisille,
vähemmän kuin ihminen voi olla.
Ihminen tarvitsee ihmistä.
(Maa, 1987, Tommy Tabermann)

Vanhat kuvat vuosilta 1950-1960 - Hyvää Itsenäisyyspäivää Suomi 100 v

Isäni vasemmalla

 



Urho ja Sylvi Kekkonen Pohjois-Savon messuilla - keitähän ovat nuo kaksi rouvaa



Isä istumassa toinen oikealta



Meidän perhe



Isä ja äiti kuvassa vasemmalla

Luokka 1 A

Suomi minut synnytti, maailma imetti.
Meret ovat silmiäni, koivut ääneni,
köyhät ja kärsivät sisariani,
rauha rakastettuni.
Kauan odotit minua, kehtoni,
keinuta minua vielä kerran,
keinuta, keinuta kohtuun asti.
Isäni nimi on työ, siksi ovat
minun varpaani mullassa.
Äitini on hellyys, siksi
on pääni tähdissä.
Keinu, kehtoni, keinu,
poikasi kyynel on kirkas.
Ja kotini hellassa tuli
ja seinällä Viipurin linna.
Kattilassa kaali
ja kaapissa joskus
puolikas pöytäviinaa.
Jauhosäkin takana kerran hiiri,
mutta kirjahyllyllä aina
työväen viiri.
Jauhosäkin takana kerran hiiri,
mutta kirjahyllyllä aina työväen viiri.
Keinuta, kehtoani, keinu, poikasi kyynel on kirkas
ja kohta hän lähtee kauas, kauas pois.
Sillä Suomi minut synnytti, maailma
verellä ja pääskynmaidolla imettää.
                                    - Tommy Tabermann: Päivä päivältä rakkaampaa,
                                                                     1975 -

"Syyttömänä syntymään sattui hän tähän maahan pohjoiseen..."

Vuoden raskaimmat päivät, miehen kuoleman vuosipäivä ja pyhäinpäivä ovat taas takanapäin. Olen taas miettinyt elämän tarkoitusta, etsinyt vastauksia uskonnosta ja tieteestä ja palannut aina samaan - en minä tiedä! Miksi juuri minä olen saanut syntyä tänne, elää näinkin pitkään mutta joku toinen kuolee jo nuorena? Sielunvaellukseen en usko enkä ylösnousemukseen. Muistan jo lapsuudesta, että mummo ei koskaan lausunut uskontunnustuksen kohtaa "ja ruumiin ylösnousemiseen". Johonkin kai uskon - onko tuo luonto minun Jumalani, kiitos siitä. Kuulutaanko kirkkoon edelleen vain varmuuden vuoksi ikään kuin henkivakuutuksena? Onko yhteisöllisyyden merkitys katoamassa? Seurakuntien toimintamenot ovat suuret ja vain pieni osa niistä käytetään diakoniatyöhön ja ulkomaanapuun. Kuluvatko kirkon menot etupäässä hallintoon ja tutkimustyöhön sekä rakennusten ylläpitoon? Koti, uskonto ja isänmaa ne perinteiset arvot - ovatko nekin nykymaailmassa romuttumassa?  Uniin tai horoskooppeihin en usko. Uni on aivojemme sisäinen lumetodellisuus, jossa olemme yksin tajunnassamme risteilevien tunteiden, kokemusten ja ajatusten kanssa. Mihin unia tarvitaan, on yhä mysteeri. "Nykyään ajatellaan, että hippokampus työstää unen aikana valvekokemuksia pitkäkestoiseen muistiin. Toiveentoteutumateoria ei ole ristiriidassa tämän kanssa, Reenkola huomauttaa.
Aivotutkimuksen kasvanut kiinnostus tunteita ja tietoisuutta kohtaan on yleensäkin johtanut psykoanalyysin ja neurotieteiden vuoropuhelun
vilkastumiseen. On jopa syntynyt uusi tieteenala, neuropsykoanalyysi." (tiede.fi)


Hieronymous Bosch: The Garden of earthy delights. 1490 (detail)
 

Kuitenkin tuntuu niin levolliselta lopettaa Martti Lindqvistin teksteihin elämän ydinkolmiosta siitä miksi jokainen elämä on arvokas olkoonkin se lyhyt tai pitkä, resuinen tai ehjä.
Elämä on syntymistä, elämistä ja kuolemista. Se on elämän ydinkolmio, josta ei ole poispääsyä. Siinä jokainen kulma on toistensa edellytys. Tämä pätee niin viikon ikäisenä kuolleeseen lapseen kuin myös satavuotiaaseen vanhukseen. Oikeastaan tästä näkökulmasta katsottuna elämän ajallisella pituudella ei ole mitään merkitystä. Aika on harhaa, sillä elämälle on olemassa vain tässä ja nyt, ikuinen preesens.
Toisesta näkökulmasta elämä ilmenee matkana. Sen tarkoituksena on näyttäytyä, ilmaista itsensä ominaislaaduissaan. Voidakseen tehdä sen elämän on suostuttava etsimiseen, taistelemiseen, luomiseen ja luopumiseen.
Etsiminen on itseni hakemista peilautumalla siihen, mikä on minua vastapäätä. Jokainen uusi maisema ja jokainen uusi ihminen houkuttaa minussa esiin jonkin uuden mahdollisuuden.
TAISTELEMINEN ON oman tilansa hakemista ja itseään suurempaan päämäärään liittymistä. Vasta kun minä olen minä, voin antaa itseni elämän käyttöön. Muuten tulen syödyksi.
Luominen on oman persoonansa leiman painamista ympäristöönsä. Jätän jälkiä kaikkialle, missä vaellan. Jokaisessa jäljessä on palanen omaa tarinaani muille jaettavaksi. Elämä on oikeastaan tarina luomisen jalanjäljistä luomakunnassa.
Luopuminen on antautumista sen varaan, mitä ei voi ymmärtää eikä hallita. Se ei ole sama asia kuin luovuttaminen. Luopumisen kuva näkyy kirkkaimmillaan rakkaudessa ja kuolemassa, koska molemmat ovat oman haavoittuvuutensa lahjoittamista toiselle siinä luottamuksessa, että tulee vastaanotetuksi eikä tuhotuksi.
Siksi rakkauden toinen nimi on armo.

 

Luonnon taideteoksia marraskuussa, lehtijuttupohdintoja uskomuksista



 

Marraskuun ensimmäinen päivä, aurinkoa ja pikku pakkasta, joka vetää jo järven riitteeseen ja lenkkeilijä tuntee suurta kiitollisuutta, että saa elää ja asua lähellä luontoa. Ystävystyin eläkkeelle jäätyään maalle muuttaneen L:n kanssa ja on hän nyt onnellinen elämäänsä, kun voi lähteä koiran kanssa lenkille kotiovelta eikä naapuri ole katsomassa ikkunasta, mitä hän puuhailee omalla pihallaan - on väljyyttä olla ja tepastella pihassaan vaikka yöpaitasillaan.  Minulle luonto on antanut voimia kohdata elämän suuret vastoinkäymiset. Jaana Savolainen kirjoittaa Hesarin 20.1.2017 kolumnissa, miten kiitollisuus hoitaa aivojasi.
"Elämä on muuttunut vaikeaksi. Näin voisi päätellä siitä, että lehdet, internet ja kirjakaupat ovat tulvillaan neuvoja hyvästä elämästä: miten kykenisit keskittymään olennaiseen, nukkuisit paremmin, olisit läsnä perheellesi, jaksaisit hoitaa itseäsi tai ylipäätään saada mielenrauhan.

Ihmisen aivot eivät ole kehittyneet yhtä nopeasti kuin kaikki se, mitä ihmisen aivoilla on keksitty. Digitaalisen aikakauden infoähky ja viriketulva ovat aivoille kova koettelemus. Kun yhä useampi meistä myös tekee työtä enimmäkseen aivoillaan, aivoja kannattaa hoitaa ja käyttää viisaasti. Väsynyt, nälkäinen ja huonosti nukkunut ihminen aiheuttaa harmia sekä itselleen että muille.

Aivojen perushuollon lisäksi kannattaa harkita, mitä ajatuksia aivoissaan pyörittelee. Mitä enemmän pohtii synkkiä asioita, sitä enemmän alkaa nähdä ympärillään synkkyyttä.
Jos kiinnittää huomiota myönteisiin asioihin, se ruokkii hyvinvointia ja mielenrauhaa. Kun maailmassa tapahtuu koko ajan kauhistuttavia asioita, ehkä kannattaa aina hetkeksi muistuttaa itselleen, mikä kaikki on hyvin. Ihmismieli tottuu hyviin asioihin nopeasti, joten muistutus voi olla paikallaan. Jos on viettänyt pari viikkoa metsämökissä ilman mukavuuksia, huomaa olevansa kiitollinen sisä­vessasta tai pyykinpesukoneesta."

Luin toisenkin Hesarin mielenkiintoisen jutun arkiuskomuksista tieteen näkökulmasta tarkasteltuna. Tunnistin sieltä monta asiaa, joita olen itsekin pohtinut kriittisesti - usko Jumalaan, usko yliluonnollisiin asioihin, usko horoskooppeihin, terveyteen ja ravitsemukseen liittyvät uskomukset. Uskoa yliluonnollisiin asioihin perustellaan, että tiede erehtyy. Yliluonnollisiin asioihin uskova voi pitää totena, että esineet voivat muistaa asioita tai kuollut pysyä henkenä keskuudessamme. ”Tutkimustieto ei ole muuttunut niin perustavanlaatuisissa asioissa kuin yliluonnolliset asiat. Ei ole vaikkapa todettu, että kuolleen psyyke voi elää ilman kehoa. Jos todettaisiin, se romuttaisi tämän­hetkisen biologian, psykologian ja fysiikan.” Olen pohtinut, miksi hautausmaalla käynti rakkaan haudalla ei tunnu hyvältä. Muistelen häntä paljon mieluummin kotona, hänelle niin rakkaassa paikassa.

Onko Jumalaan uskominen myös yksi arjen uskomuksista? Professori Marjaana Lindeman (tutkija, dosentti: Helsingin yliopisto) on tutkinut yhdysvaltalaisen kollegansa kanssa eri uskontojen edustajia. Tutkimuksessa oli mukana muun muassa 1 525 suomalaista.
Uskonnosta ja maasta riippumatta vastaus oli sama: Jumala on henkiolento, jolla on tietoa, tahtoa ja tavoitteita.
”Jumala on kuin ihmisen psyyke, mutta ilman biologista kehoa.”

Lindemanille Jumalaan uskominen lukeutuu arjen uskomuksiin. Hän tietää, miten uskontotutkijat selittävät Jumalaan uskomisen.

”Ihmislajille on evoluution aikana kehittynyt erityinen kyky tunnistaa ihmisen kaltaisia toimijoita: muuten voisi pitää esimerkiksi puita vihollisina. Tämä taipumus on johtanut siihen, että ihmisen kaltaisia toimijoita nähdään herkästi sielläkin, missä niitä ei ole.”
Lindemanin mukaan tiede ei ole löytänyt mitään tarvetta Jumalaan uskomiselle. Uskolla ei siis saa elämäänsä asioita, joita ei mistään muualta saisi.
Kun Lindemanilta kysytään eikö usko esim. lohduta, hän vastaa: ”Ihan varmasti, mutta se ei ole uskontoja maailmanlaajuisesti ylläpitävä voima. Lohtua saa myös ystäviltä, terapiasta tai vaikka taiteesta.”

Jumalaan uskovista tiedetään, että heillä on muihin verrattuna konservatiivisemmat, perinteisiin nojaavat arvot.

”Puhutaan kristillisistä arvoista, mutta sellaisia ei oikeastaan ole olemassa. Kristillisinä arvoina pidetyt oikeudenmukaisuus, lähimmäisenrakkaus, luonnon kunnioittaminen ja tasa-arvo ovat kansainvälisten tutkimusten mukaan yhtä lailla ateistienkin arvoja.”

 

                                    Kun viimeinenkin vapiseva
                                                viluinen lehti
                                  pudonnut lokakuun kämmeneltä

kahisemasta

                                         maisemaa peittämästä
                                               
                                                 miten hiljaista
                                                 valoistunutta
                                                    avaraa.

Pilvissä kudotaan jo kuuraharsoja 

ja ennen pitkää marraskuu-kaaso

levittää hohtavan hunnun kaiken yli

Jäätyvät aallot 

hääkelloina heläjää.
                  - Maaria Leinonen -

Lokakuun kuvia, pihahommia ja lenkiltä

Lokakuun kuvia aikaväliltä 01.- 24.10. Ensilumen satoi meille 20.10. ja kivitornin päällä oli vielä lumihiutale ja sekaan töksityt tekokukat. Seuraavana aamuna maa oli jonkin aikaa valkea mutta pian lumi suli pois. Naapurin suloiset rotukanat tekivät tuttavuutta lenkkeilijän kanssa mutta sonnit katselivat vihaisesti tai kenties uteliaasti häiritsijää. Ennen talven tuloa puutarha ja piha on saatava edes jonkinlaiseen kuntoon. Hyötypuutarhaa minulla ei enää ole omassa kodissa mutta nurmikenttää ihan liikaa ja kaikkia koivuja ei raaski millään kaataa, joten lehtirumbaa riittää. Suurin osa ajetaan pois leikkurin kerääjällä mutta osan joutuu haravoimaan. Syyskalkitus tehtiin pitkästä aikaa ruohokentälle, koska sammalta on paikka paikoin paljon. Päivisin olen ollut pihatöissä 4-6 tuntia lähes joka päivä kahden viikon ajan. Pihaa on myllätty vuosien saatossa monta kertaa ja nyt se näyttää hieman alastomalta, tonttia on 0,6 ha. Puut ja pensaat eivät kasva hetkessä ja talvikin on runnellut puita katkomalla isoja oksia. Pitää miettiä keväällä uusia istutuksia.
Linnunlaulupuu -monumentin tein kesäkukkarenkaaseen.
Oikein hyvää alkanutta viikkoa kaikille.