Höyrylaivat ne kanavasta seilas ja joku kait kahvit keitti

 Kerkonkoskella kokoontuivat masinistit kulttuurj'päeville lauantaina. Onneksi huomasin ilmoituksen lehdestä ja arvuuttelin isännälle, josko pyrähdettäisiin katsomaan, mitä masiinoja siellä on. Vanhoja autoja ajeli pitkin kylän raittia mutta huviliikennehöyrylaivat meitä eniten kiinnostivat. Päijänne-Keitele vesistöllä seilaavista aluksista olivat saapuneet Metsä, Tapio ja Haapaniemi. Suomen Höyrypursiseura ry:n sivuilta löysin tietoa aluksista.

 Viehättävä vanha Kerkonkosken myllyrakennus kosken partaalla

 S/S Metsä on vanhin Suomessa käytössä oleva höyrylaiva. Sen historia yltää vuoteen 1877, jolloin se rakennettiin Hollannissa, P.Smitin telakalla. Metsän erikoisuutena on kaksipaisuntainen V-mallinen höyrykone, jossa korkea- ja matalapainesylinteri ovat keskenään kulmassa. Iisveden Metsä Oy osti laivan vuonna 1925 Ruotsista ja alus hinasi tukkilauttoja yhtiön sahalla Iisvedellä. Alus oli ammattiliikenteessä vuoteen 1971 asti jonka jälkeen se myytiin yksityisomistukseen.

Ja kun sulkuporteista läpi päästiin niin laivan pilli päästi iloisen töräyksen ja höyryt piipusta. Sillalta olikin paras paikka kuvata aluksia proomuineen.

 Toinen alus S/S Tapio sulutuksessa

 Vanhat perinnealukset käyttävät yhä polttoaineena puuta.

Viimeisenä tuli Viitasaarta kotisatamana pitävä S/S Haapaniemi 

 

Vanhoja höyrylaivoja on yhä käytössä noin sata ja aikaa ja rahaa tämäkin harrastus vie mutta onhan se antoisaa. Useat laivat on kunnostettu pelkistä ruostuneista rungoista, joiden koneet metsä- ja sahayhtiöt veivät, kun uitto loppui. Harrastajien yhteiset kokoontumiset antavat puhtia ja kannustusta pitämään 'vanhukset' liikenteessä ja esitellä niitä yleisölle. Kone ei kuulemma pidä mitään kauheaa jylinää ja kulkee leppoisasti kunhan huolehtii, että puuta riittää ja voitelu pelaa.

 

 

Kesän kukkaloistoa kylän raitilla ja omassa pihassa.
ONNEN KULKURI (sävel ja sanat: Esa Kaartamo)
Tyyntynyt on
Tyyntynyt myrsky on
Ja säteillään
Aurinko lämmittää

Kääntynyt on
Kääntynyt lehti on
Tauluun valkoiseen
Värejä maalailen

Kauan aikaa sitä yritin
Kunnes viimeinkin sen tajusin
Ei pääse pantteri pilkuistaan
Se kulkee polkujaan

Kulkuri oon
Kulkuri onnen oon
Ja nukahdan
Elämän kainaloon...

Retkellä Tiilikkajärven kansallispuistossa

Tummavetinen Tiilikka-järvi

Tiilikkajärven kansallispuisto on perustettu säilyttämään erämaista järvi-, joki- ja harjuluontoa sekä Tiilikka-järveä ympäröiviä aapasoita. Noin 400 hehtaarin laajuiseen Tiilikkaan mutkittelee soiden halki humuspitoinen Itkonjoki. Järvessä on niukasti vesikasvillisuutta karun suoperäisen veden takia.

Harjut halkovat järven selkää ja puiston soita

Järvimaisemaa hallitsevat matalat ja kapeat, mäntyä kasvavat harjuniemet. Yksi harjanteista jakaa Tiilikka-järven lähes kahtia. Rantoja kiertävät vaaleat hietikot tai järven hiomat kivikot. Herkästi kuluvien harjujen kasvillisuus kestää huonosti kulutusta. Tämän vuoksi niemillä saa kulkea vain merkittyjä polkuja pitkin.
 Metsiä on alle kolmannes puiston maa-alasta soiden peittäessä muun osan puistosta. Eniten on mäntyä kasvavia karuja kangasmetsiä. Kaikkein rehevimmät metsätyypit puuttuvat kokonaan. Metsien linnuista runsaimpia ovat pajulintu, peippo, järripeippo, harmaasieppo, metsäkirvinen ja punakylkirastas.
                                                          http://www.luontoon.fi/tiilikkajarvi

Sunnuntaina teimme päiväretken Tiilikan harjumaisemiin ja lähdimme matkaan Pohjoisniemen pysäköintialueelta, Kajaanintie 1655, Rautavaara. Retkipäivän ilma oli lähes aurinkoinen ja leppeä tuulenvire vilvoitti ilmaa, lämpöä lähes +20 C. Kuvat kertokoot mitä näimme ja koimme. 

Västäräkin pesä rantatörmässä

 

Alueella on ollut muinoin ollut metsäpalo, joka näkyy puista

 Päätepiste. Kalmoniemi näkyy vastarannalla