Länsirannikolla osa 2

Kaunista tienvarsimaisemaa matkalla Söderuddeniin

 

Ainutlaatuinen Merenkurkun saaristo on Suomen ainoa luonnonperintökohde kansainvälisellä Unescon maailmanperintölistalla. Yhdessä Ruotsin Korkearannikon kanssa matala Merenkurkun saaristo muodostaa parhaan paikan maailmassa kokea ja ymmärtää viimeisen jääkauden aiheuttamaa maankohoamista. Täältä voitte lukea lisää saaristolaiselämästä nykyisin ja ennen vanhaan.

Klobskatin sataman kupeessa on kahvila-ravintola Compass ja sen pihassa 10 m korkea näkötorni, josta voi ihailla ympäröivää merimaisemaa ja paljaalla silmällä näkee Norrskärin, Utgrynnanin ja Valassaarten majakat.

Granösundin ulkomuseo sijaitsee Södra Vallgrundin noin 360 asukkaan pikku kylässä. Museoalueella voi kokea tuulahduksen entisaikojen saaristolaiselämästä. Oppaana oli hyvin suomea puhuva nuori mies. Osa rakennuksista on siirretty ja koottu paikan päällä. Saaristossa asuva ihminen on ollut riippuvainen merestä. On pyydetty hylkeitä ja kalaa. Hylkeenpyyntiaika oli keväisin ja miehet asuivat viikkokausia veneissä. Metsästäjien piti pystyä liikkumaan sekä jäällä että vedessä. Jäällä liikkuminen tapahtui kevyillä hyljekelkoilla ja ajopuilla. Ajopuu oli noin neljän metrin mittainen, suksenkaltainen väline, jonka avulla metsästäjä pyrki pääsemään huomaamatta sopivan ampumaetäisyyden päähän hylkeestä. Ajopuun etuosassa käytettiin yleensä valkeaa kangaspalaa tai suojakilpeä, jotta hylje ei havaitsisi jäälakeutta pitkin lähestyvää metsästäjää. Ampuminen tapahtui tämän kangaspalan keskellä olevan aukon läpi. Pyyntiretkillä käytettiin usein apuna myös koiraa, joka vainusi hylkeiden pesät ja hengitysreiät. Harmaahylkeestä poiketen norppa kaivaa pesäluolan jäälautan päälle kasaantuneeseen lumeen.

Hyljesaalis hyödynnettiin mahdollisimman tarkasti: talteen otettiin nahka, liha ja traani eli rasva. Traanista valmistettiin öljyä, jota käytettiin nahkaesineiden rasvaamisessa ja lamppuöljynä. Varsinkin kuutin lihaa pidettiin erittäin herkullisena. Jotkut metsästäjät ottivat talteen myös hylkeen veren. Tapporahaa maksettiin hylkeestä aina vuoteen 1975 asti. Kun tapporahasta päätettiin luopua, määrättiin samalla hylkeen poikasille rauhoitusaika. Hylkeenpyynti kiellettiin kokonaan 1980-luvulla, sillä liiallinen metsästys ja myös ympäristömyrkyt olivat heikentäneet hyljekantaa. 

Linkki Yle Areenan sivulle Egenlandin matkakohde jakso 21: Södra Vallgrund
matkakertomus jatkuu...