Hiitolanjoen vanhat voimalaitokset - itäraja osa 3

Rautjärvellä Etelä-Karjalassa virtaavan Hiitolanjoen kolmeen koskeen aikoinaan pystytetyt voimalaitokset aiotaan vihdoinkin purkaa ja uhanalainen järvilohikanta pääsee joessa elpymään.

Tämä kertomus alkaa oikeastaan 1900-luvun alusta, jolloin Hiitolanjokeen rakennettiin kolme vesivoimalaa. Niiden ansiosta Rautjärven Simpeleellä on voitu valmistaa kartonkia.

Vaikka vesivoimalla on ollut aikanaan osansa Simpeleen talouden- ja teollisuuden kasvussa, on jo pitkään ollut selvää, ettei voimalaitoksia enää tarvita. Hiitolanjoessa olevat pienet vesivoimalat tuottavat Suomen mittakaavassa minimaalisen määrän sähköä, mutta niillä on ollut iso vaikutus luonnolle. Hiitolanjoki on 53 kilometriä pitkä. Joesta vain kahdeksan kilometriä siitä on Suomen puolella Rautjärvellä. Loput joesta virtaa vapaana Venäjän puolella.

Laatokanlohi on Suomen viimeinen alkuperäinen ja täysin luonnonvarainen järvilohikanta. Tähän asti sen vaellus Laatokalta Suomeen on tyssännyt Hiitolanjoen padottuun Kangaskoskeen.

Keskimmäinen Lahnasenkoski siirtyi Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön omistukseen Vantaan Energialta jo vuonna 2017, ja viimeisen kahden voimalan kauppaa on järjestelty aktiivisesti viimeiset kaksi vuotta.
Suurin osa voimalakauppojen rahoituksesta on saatu maa- ja metsätalousministeriöltä, mutta varoja kerättiin myös alueen yrityksiltä ja yhdistyksiltä. Kriittisellä hetkellä huomattiin, että yksityisiä lahjoittajia pitäisi löytää rahaa vielä noin 200 000 euron edestä. Hankkeen kokonaiskustannus on noin 3,2 miljoonaa.

Yksi hankkeen innokkaista tukijoista on näyttelijä Jasper Pääkkönen, joka sai muitakin perhokalastajia innostumaan ja lahjoittamaan hankkeeseen rahaa.

Koskien palauttaminen luonnontilaan alkoi haaveesta ja muuttui ajan saatossa mahdollisuudeksi. Se on ollut Rautjärven seudulla yhteistyötä ja viestijuoksua. Kun yhdeltä ovat voimat loppuneet, on joku toinen jaksanut uskoa ja kannatella.

Asia on ollut paikallisesti esillä jo 21 vuotta, ja siinä ovat olleet vetureina kunta, yhdistykset ja muut aktiivit. Kun maali vihdoin häämöttää, tuntuu se yhteiseltä työvoitolta.

Kaksi koskea mekin löysimme helposti mutta kolmas jäi näkemättä. Varsinaista osoitetta koskialueille ei ole ja ajoimme vähän harhaan. Puurakenteisesta Lahnasenkosken voimalasta on vain kuva opastetaulussa. Mielenkiintoisia paikkoja joka tapauksessa ja varovasti piti kulkea, kun kaiteet heiluivat paikka paikoin. Minuakin huimasi ja pienten lasten kanssa tänne ei ole mitään asiaa.

Patokauppojen myötä Hiitolanjoella alkaa koskien ennallistaminen. Vaikka Hiitolanjoki virtaa Suomen puolella vain kahdeksan kilometrin matkan, on kyse ainutlaatuisesti hankkeesta. Suomessa koskien ennallistamista ei ole monessakaan paikassa tehty.

Työn pitäisi valmistua vuoteen 2024 mennessä. Päämääriä on useita.

Yksi on tietysti luontoarvojen palauttaminen ja Laatokan järvilohikannan vahvistaminen. Sen osalta työ tapahtuu verrattain nopeasti. Kalat lisääntyvät tehokkaasti, kun niille antaa mahdollisuuden. (Yle.fi/uutiset)

Matkamme viimeisin kohde oli Parppeinpirtti Ilomantsissa. Söimme siellä tukevan lounaan karjalaisesta pitopöydästä ja hellesää kypsytti meidät. Sanoin isännälle, että istupa sinä pelkääjän paikalle niin minä hurautan ajaa kotiin. Ruokanokoset hän uskalsi kuitenkin ottaa, vaikka luomien raosta kurkkikin etten vaan aja ylinopeutta. Loppumatkalle vaihdoimme taas kuskia. Kotiin suorinta tietä Ilomantsista kertyi noin 280 km.  Trippimittari näytti pihassa 848 km ja oli onnistunut matka ja turvallisesti pääsimme kotiin.