Itsenäisyyspäivänä kaksisuuntaisia mielialoja

Tänä itsenäisyyspäivän aamuna vein sanomalehtinipun roskiin. Parin viikon lehdet, joissa pääuutisina postilaisten lakko ja sitä seurannut lumipalloefekti, joka päätyi ensin kunta- ja omistajaohjausministerin eroon ja pian myös pääministeri sai lähteä. Iltapäivälehtien lööpit ovat seuranneet tunti tunnilta tätä jännitysnäytelmää. Toimittaja- ja kuvaajaraukat odottelevat tuntikausia kokoushuoneiden suljettujen ovien takana saadakseen lopulta ympäripyöreitä vastauksia, joista politiikan toimittajat tekevät omat tulkintansa. Sama rumba jatkunee jouluun saakka. Paljon koukeroista kielenkäyttöä, kun poliitikko ei itsekään ole perillä asioista ja sopertelee mitä sattuu ja toistaa samaa liturgiaa.
Joskus ajattelen kauhulla, että nämäkö kansan valitsemat edustajat tekevät kauaskantoisia päätöksiä, joita taas seuraava komppania käy korjaamaan ja syyttelemään edeltäjiään. Ei ihme, että kansa napisee ja äänestysprosentit tippuvat. Miksi kohtuullinen tulotaso ei enää riitä vaan ahneus kasvaa? Luin jostakin, että on olemassa rikkaita, jotka eivät oikeastaan käytä rahojaan kuluttamiseen. Kuitenkin raha on heille tärkeä vallan ja aseman symboli. 

Mutta tänään juhlimme Suomen itsenäisyyttä ja kaikki kunnia sotaveteraanien vähenevälle joukolle. Perinteinen suomalainen itsenäisyyspäivä on linnan juhlat, Heikki Hurstin juhla köyhille, sotilasparaati ja vapaapäivä töistä.
Hyvää Itsenäisyyspäivää lukijoilleni!

"Nuorena elämää kannattaa viha ja rakkaus
pilvenkaltaiset päivät
joita valoisa köyhyys vartioi;
kuinka ne virtaavat nopeasti,
kuinka sinä koko ajan olet niissä mukana!
Talvien myötä maisema hidastuu,
sumu kehystää kirkkaat muistot
joihin käsi turhaan haparoi.
Nyt tarvitset elääksesi muutakin kuin
käärmemäntyjen satavuotiset kaarnat,
lapsuuden mansikkakallion kulottuvan heinän:
pienet tunteet, pienen vihan, rakkauden,
turvallisen toivon lyhdyn,
ulapan jossa unen merikorttia seuraten
aina saavut satamaan kareihin murskautumatta!
Sen on painanut kasvoillesi vuosien kehä,
väistämätön kuin yhä syvenevät viivasi,
ihminen."
                    - Hannu Mäkelä: Ikään kuin ihminen 1980 -
 

Heinä on haudannut mansikkamäen,
Nään vielä hänen juoksevan
Kädessään leija ja kerä
Tuulien perään.

Ruusupensaan alla piilossa onnen hileet,
Hiljentyneet on talojen äänet.
Missä paljain jaloin juoksee hän nyt,
Kun kylään tyhjentyvään
mä takaisin löydä en?

Nyt, kun on täynnä jo huolia syli,
Päästävä yli.
Tahtoisin takaisin mansikkamäet,
Leijan ja hänet.

Ruusupensaan alla piilossa onnen hileet,
Hiljentyneet on talojen äänet.
Missä paljain jaloin juoksee hän nyt,
Kun kylään tyhjeentyvän
en takaisin löydä
Tähti ei johtanut pihakoivun luo.

Ruusupensaan alla piilossa onnen hileet,
Hiljentyneet on talojen äänet.
Missä paljain jaloin juoksee hän nyt,
Kun kylään tyhjeentyvän
en takaisin löydä
Tähti ei johtanut pihakoivun luo.

Lähde: Musixmatch

Lauluntekijät: Lasse Kurki