Joulumietteitä sadan vuoden takaa suhteutettuna nykyaikaan

JOULUMIETTEITÄ
 Kai tulee kaikki tapahtumaan tänä jouluna niinkuin edellisinäkin.
Ihmiset toimittavat tavalliset jouluaskarensa niinkuin ennen, leipovat
leipänsä, panevat oluensa, puhdistavat talonsa katosta lattiaan,
valmistavat lahjansa tai tekevät ostoksensa. Joulun ulkonaiset menot
suoritetaan vanhaan tapaan, kuuset ajetaan kotiin, kynttilät
sytytetään, lauletaan ja soitetaan, kääröjä lentää sisään, ja lapset
iloitsevat. He ovat saaneet, mitä ovat toivoneet, ja heille on
pieninkin lahja riittävä ilon aihe.

Ehkä ovat vanhatkin hetkeksi tempautuneet mukaan ja – unohtaneet.
 Mutta kun kynttilät ovat sammuneet ja pienet menneet levolle näkemään
unia uusista jouluista, jolloin nyt käteen puristettu puuhevonen on
seisova satuloituna orhina rappujen edessä, jäävät vanhat vielä
hetkeksi valvomaan ja näkevät sammutetun kuusen seisomassa lattialla
kuin kummastellen, mitä varten oli se ilo, jota eilen sen ympärillä
pidettiin. Ja kun katsahdamme ulos ikkunasta, niin näyttävät metsän
puut tuolla aidan takana kurkottavan latvojaan ja kysyvän toveriltaan
täällä sisällä: »Mitä sinä siellä teet, mitä oli sinulla syytä jättää
routainen maa ja huurteinen metsä ja antaa koristaa itsesi
hopeahetaleilla ja valekullan kiillolla?» – »Minä tein sen lasten
vuoksi», vastaa joulukuusi.
 Ja mekin teimme sen lasten vuoksi, antaaksemme heille haavetta siitä,
että kaikki on, niinkuin olla pitää, ja että nyt on taas, niinkuin on
aina ollut.

 Jouluna Honkapirtissä v. 1985

 Joulun viettoa Heselän torpassa 1954. Isä ja äiti istumassa vasemmalla nuorena avioparina. Isän äiti Anni istumassa neljäs vasemmalta ja hänen äitinsä Helena mummo edessä penkillä.

Jouluna Honkapirtissä v. 1983

Mutta itsemme vuoksi emme sitä tehneet, sillä ei ollut juhla meistä
juhlalle, kuinka sitä koetimmekin siksi kuvitella ja siihen antautua.
Meille ei tämä joulu ollut sen iloisempi ja valoisampi kuin
muinaisetkaan. Se ei ole voinut pyyhkiä pois niitä muistoja, joita
monet edelliset ovat uurtaneet, ei silittää naarmuja, joita ne ovat
piirtäneet, ei haihduttaa mielestä haikeutta pirstoutuneista
perheistämme, kadotetuista ystävistämme, tuskallisista taisteluistamme.
Pienoisilta saimme sen salatuksi, itseltämme emme.
 
Meissä ei joulu herättänyt tavallisia joulutunteita, meissä synnytti se
vain tavallista vakavampia joulumietteitä. Mietteitä, jotka ovat
vuosien pitkään olleet jokapäiväisenä seuranamme, mutta tällaisena
päivänä ovat enemmän kuin muina.
 
Me emme voineet olla ajattelematta, mitä näimme: että päivät
edelleenkin ovat pimeät ja yöt yhä pitkät, vaikkakin vähän kuutamoiset,
että vain valju lainavalo tietämme valaisee. Vaikka tiedämmekin päivien
juur'ikään kulkeneen seisauksensa ohitse ja pitenemistään kohti, emme
sitä kuitenkaan vielä huomaa. Kesä on meillä monien taipalien takana,
tuolla puolen pyryjen ja pakkasten.
Ajallinen ja olevainen on vajaata ja vaillinaista, koska siihen täytyy joka hetki jotakin lisätä. Ennen maatapanoaan on isäntä käynyt tallissa, mitannut kauroja oriille ja peittänyt loimella tämän parhaimpaansa ja emäntä on kantanut  nahkaiset ja turkit tupaan lämpiämään - sillä aamuyöstä varhain on määrä joulukirkkoon lähteä.
                                      - Juhani Aho: Lastuja 1921 - Kirjailija Juhani Ahon lukutuokio. Solbackan mökillä Vähä-Laukkoskella jouluna 1920. 
*********************************************************************
Mitäpä löysin tuosta vanhasta tekstistä, joka sopii nykyaikaan? Lapsia varten joulua on valmisteltu ja yritetty unohtaa huolet ja murheet, kun joulun pitäisi olla valon, rakkauden ja hyvän mielen juhla. Entisaikaan ihmiset söivät jouluna vuoden parhaimmat ateriat ja ruokaa oli yllin kyllin toisin kuin muina vuodenaikoina. Ruuanlaitto piti emännät kiireisinä (tuohon aikaan oli tosin piikojakin) ja kun miesväki köllähti pirtin penkille ruokaperäisille, kiirehti naisväki jo navettaan. Sata vuotta sitten on ryypiskelty sahtia ja ollut luvallista olla pienessä pöhnässä. Nykyään moni odottaa raitista joulua. Minun lapsuudessani annettiin vaatelahjoja ja seurapelejä, joita sai oma poikakin. Joukolla pelasimme innostavaa Monopoli peliä tai Afrikan tähteä.

"Joulua ei voi ahtaa yhteen muottiin eikä ottaa irralleen elämästä. Vaikka ilon täyttämä joulu on monen toive, vie armollisuus syvemmälle joulun sanomaan.
Joulu saapuu aina kulloisenkin elämän kehyksiin. Yhtenä vuonna ilolle jaksaa virittyä, mutta toisena on uskallettava antautua armollisuudelle: sille, että joulu on tämänhetkisen elämäni ja vointini näköinen.

Ja silti se on ihan oikea joulu". Näin kirjoittaa Maaret Kallion HS:n kolumnissa 21.12.2016. Tähän on helppo yhtyä ja toivottaa teille jokaiselle Rauhaisaa Joulun aikaa!

Nämä meidän perheen vanhat joulukuvat ovat vuodelta 1990. Me saimme silloin viettää joulua komeassa Korholan pirtissä. Haaveilimme jopa talovanhuksen lunastamisesta mutta haaveeksi se jäi.

Jouluna luen ainakin nämä.