Vaihdoin uuden blogipohjan vanhaan. Ei meillä vaan tuo uusi näytä toimivan muuten kuin hidastetussa filmissä. Ärsyttää istua koneen ääressä ja odotella, että saan fontin vaihdettua tai kuvat ladattua google-kuvista. Tämä vanha toimii vielä explorel-selaimellakin. Pitäisikö joitakin asetuksen muutella tai sitten lopettaa koko bloggaus.
Ollaankin jo syyskuun alussa ja ilmoja ei voine moittia. Syksyn saapuminen herkistää mieleni ja näin vanhempana tunnen sen yhä syvällisemmin. Toinen päivä on täynnä melankoliaa, toinen täyttymystä kaikesta mitä on saanut elämänsä aikana kokea. Elämä on antanut ja elämä on ottanut - kiitos elämän lahjasta! Kesän lämpö on kypsyttänyt sadon ja me ihmisetkin olemme täynnä kesän mehuja, tuoksuja, valoa, suviöitä ja helteisiä päiviä. Kesällä kaikki on helppoa. Ajattelen, että kuolemakin on helpompi ottaa vastaan kesällä - hän nukkui pois sydänkesän suloisena suviyönä, kun lintujen liverrys oli kiihkeimmillään tai keskelle sadonkorjuun juhlaa maaäidin syliin. Kesä on kiihkeä, syksy on selkeä kuin paluu arkeen juhlan jälkeen.
Muistan työelämästä, miten vaikeaa oli joskus päästä loman jälkeen työrytmiin. Se oli kuin leikin loppu, palata totiseen puurtamiseen. Luin äskettäin Suomen Kuvalehden Jarmo Kokkosen blogista, miten työyhteisö voisikin olla leikin yhteisö. "Leikkivä työyhteisö noudattaa leikin sääntöjä: kaikki otetaan mukaan, ketään ei nolata, kukaan ei menesty toisten kustannuksella. Tehtävät ovat erilaisia, mutta ihmiset tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia.
Työyhteisö voi hyvin, kun se laulaa, leikkii, tanssii ja hurvittelee. Tällainen yhteisö jaksaa kohdata myös työn kuormittavuuden ja toistettavien asioiden tylsyyden. Leikkivässä työyhteisössä myös kuunnellaan toisten huolia ja murheita, ne ovat tärkeämpiä kuin norminmittainen kahvitauko. Leikkivässä yhteisössä vallitsee lapsenkaltainen luottamus siihen, että ihminen haluaa toiselle ihmiselle hyvää. Leikkivässä yhteisössä saa olla heikko ja tuen tarpeessa.
Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta? Kenties, mutta varmaa on, että leikkivä lapsi sisältämme ei ole kadonnut minnekään. Kun annat sisäiselle lapselle tilaa, vahvistat koko persoonaasi ja olemustasi. Kun löydät työstäsi leikin elementtejä, nautit työstäsi enemmän."
Työyhteisöön mahtuu monenlaista persoonaa mutta ilopilleristä ei kukaan voi olla pitämättä. Ennen sai olla mörökölli palveluammatissakin, enää ei. Toisen mollaaminen tai ulkopuolelle jättäminen on yhä enemmän työpaikoilla yleistä. Sanotaan toiselle ikävästi, jos itsellä on huono päivä eikä osata pyytää anteeksi. Minulle tämä ei ole enää ajankohtaista mutta niin elän kuitenkin mukana läheisten ja tuttavien työmoodikamppailuissa. Kiire ja tuloksenteko on tätä päivää niin monella työpaikalla. Työpäivän päättyessä olet niin väsynyt ettei lepo enää virkistä. Syksyllä moni miettiikin olisiko mahdollista vaihtaa työpaikkaa tai /-tehtäviä tai kenties vielä kouluttautua uudelle alalle. Jos alanvaihto ei ole mahdollista niin muistaisi arvostaa omaa työtään.
Ollaan inhimillisiä toisillemme, ymmärretään ja otetaan toinen huomioon. Moni vanhempi on esittänyt lapselle toivomuksen tämän lähtiessä kotoaan maailmalle: "Pidä itsesi ihmisenä."
Elämä hioo meitä kuin valuva vesi vuosien aikana vähitellen, joskus enemmän rouhaisten. Harvoin saa ihmisriepu hengähtää, kun pitää olla toimelias ja suorittaa elämää.
Sekalainen kesäkukkarengas alkaa olla kuihtumaan päin
Kesällä on saatu jotakin aikaiseksi kuten tämä iso liukuovi puuvaraston seinämään. Miehet kahdestaan saivat painavan rautakehikko-oven nostettua liukukiskoille. Ovi on pojan tekemä ja nyt enää maalausta vailla. Ensi kesänä tehdään toinen vähän pienempi liukuovi, jolloin koko seinämä saadaan peittoon. Puiden pilkkominen on vasta aluillaan.
****************************************************
Nostetaan perunoita,
hievahtamatta lapsi katsoo
miten maa käännetään traktorilla.
Traktori on lapsen intohimo:
sisällä pirtissä se painaa päänsä
kehräävän kissan turkkia vasten ja sanoo:
Siinä on moottori.
Se nukahtaa kissan viereen,
se on tehnyt raskaan päivätyön
kuin muurahainen,
joka tukkimetsässä raahaa havunneulaa.
Nuku, nuku hyvin,
traktorin ja kissan hyrinässä.
- Risto Rasa: Nostetaan perunoita (Taivasalla 1987) -
Ollaankin jo syyskuun alussa ja ilmoja ei voine moittia. Syksyn saapuminen herkistää mieleni ja näin vanhempana tunnen sen yhä syvällisemmin. Toinen päivä on täynnä melankoliaa, toinen täyttymystä kaikesta mitä on saanut elämänsä aikana kokea. Elämä on antanut ja elämä on ottanut - kiitos elämän lahjasta! Kesän lämpö on kypsyttänyt sadon ja me ihmisetkin olemme täynnä kesän mehuja, tuoksuja, valoa, suviöitä ja helteisiä päiviä. Kesällä kaikki on helppoa. Ajattelen, että kuolemakin on helpompi ottaa vastaan kesällä - hän nukkui pois sydänkesän suloisena suviyönä, kun lintujen liverrys oli kiihkeimmillään tai keskelle sadonkorjuun juhlaa maaäidin syliin. Kesä on kiihkeä, syksy on selkeä kuin paluu arkeen juhlan jälkeen.
Muistan työelämästä, miten vaikeaa oli joskus päästä loman jälkeen työrytmiin. Se oli kuin leikin loppu, palata totiseen puurtamiseen. Luin äskettäin Suomen Kuvalehden Jarmo Kokkosen blogista, miten työyhteisö voisikin olla leikin yhteisö. "Leikkivä työyhteisö noudattaa leikin sääntöjä: kaikki otetaan mukaan, ketään ei nolata, kukaan ei menesty toisten kustannuksella. Tehtävät ovat erilaisia, mutta ihmiset tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia.
Työyhteisö voi hyvin, kun se laulaa, leikkii, tanssii ja hurvittelee. Tällainen yhteisö jaksaa kohdata myös työn kuormittavuuden ja toistettavien asioiden tylsyyden. Leikkivässä työyhteisössä myös kuunnellaan toisten huolia ja murheita, ne ovat tärkeämpiä kuin norminmittainen kahvitauko. Leikkivässä yhteisössä vallitsee lapsenkaltainen luottamus siihen, että ihminen haluaa toiselle ihmiselle hyvää. Leikkivässä yhteisössä saa olla heikko ja tuen tarpeessa.
Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta? Kenties, mutta varmaa on, että leikkivä lapsi sisältämme ei ole kadonnut minnekään. Kun annat sisäiselle lapselle tilaa, vahvistat koko persoonaasi ja olemustasi. Kun löydät työstäsi leikin elementtejä, nautit työstäsi enemmän."
Työyhteisöön mahtuu monenlaista persoonaa mutta ilopilleristä ei kukaan voi olla pitämättä. Ennen sai olla mörökölli palveluammatissakin, enää ei. Toisen mollaaminen tai ulkopuolelle jättäminen on yhä enemmän työpaikoilla yleistä. Sanotaan toiselle ikävästi, jos itsellä on huono päivä eikä osata pyytää anteeksi. Minulle tämä ei ole enää ajankohtaista mutta niin elän kuitenkin mukana läheisten ja tuttavien työmoodikamppailuissa. Kiire ja tuloksenteko on tätä päivää niin monella työpaikalla. Työpäivän päättyessä olet niin väsynyt ettei lepo enää virkistä. Syksyllä moni miettiikin olisiko mahdollista vaihtaa työpaikkaa tai /-tehtäviä tai kenties vielä kouluttautua uudelle alalle. Jos alanvaihto ei ole mahdollista niin muistaisi arvostaa omaa työtään.
Ollaan inhimillisiä toisillemme, ymmärretään ja otetaan toinen huomioon. Moni vanhempi on esittänyt lapselle toivomuksen tämän lähtiessä kotoaan maailmalle: "Pidä itsesi ihmisenä."
Elämä hioo meitä kuin valuva vesi vuosien aikana vähitellen, joskus enemmän rouhaisten. Harvoin saa ihmisriepu hengähtää, kun pitää olla toimelias ja suorittaa elämää.
****************************************************
Nostetaan perunoita,
hievahtamatta lapsi katsoo
miten maa käännetään traktorilla.
Traktori on lapsen intohimo:
sisällä pirtissä se painaa päänsä
kehräävän kissan turkkia vasten ja sanoo:
Siinä on moottori.
Se nukahtaa kissan viereen,
se on tehnyt raskaan päivätyön
kuin muurahainen,
joka tukkimetsässä raahaa havunneulaa.
Nuku, nuku hyvin,
traktorin ja kissan hyrinässä.
- Risto Rasa: Nostetaan perunoita (Taivasalla 1987) -
