keskiviikko 19. elokuuta 2015

Elokuun auringossa Manginniemessä ja Hirviniemessä

Elokuun aurinko paistaa ja varjot pitenevät mutta kesältä on tuntunut, vihdoinkin. Linnut ovat lopettaneet pesintälaulunsa mutta haarapääskyn poikaset kokoontuvat talon antennin päälle pitämään konserttia. Pääskyjen laulu on lavertelevaa 'luovaa laulantaa'. Ne ikäänkuin rupattelevat ja nauravat jutuilleen. Päivällä on ollut lähes helteistä ja pitkästä aikaa teimme retken lähiseutujen rantautumis- ja virkistyspaikoille sekä kipusimme näkötorniin, josta myös muutama kuva.  Alla olevat kahdeksan kuvaa ovat Manginniemestä, joka on mutkikas niemi Nilakka-järvessä Tervossa ja sieltä on löytynyt muinaisjäännöksiä kampakeramiikan kaudelta






Kapea kannas on suosittu retkeilykohde, sillä sen molemmat puolet ovat kaunista luonnonhiekkarantaa. Alueella on grillikatos, laavu ja puusee. Autolla pääsee noin puolen kilometrin päähän ja pyöräillen perille saakka. Puista tippuu hiekalle neulasia ja käpyjä ja vesi tuo roskaa mukanaan. Ehkä joskus hiekkarantaa voisi haravoida niin se olisi yhtä pehmoista kuin Rivieralla :).



Nämä kuvat otettu Tervamäen näkötornista, joka on 16 metriä korkea ja näkymät ovat huikaisevan kauniit. Zoomatussa kuvassa näkyy Manginniemen hiekkarantaa.


Yllä olevat kolme kuva ovat myös Manginniemestä. Oli aivan pakko kuvata paluumatkalla tämä hauska puukatos tienvarressa. Ikkunalle oli vielä laitettu punainen pelaguu.








Loput kuvat ovat Pielaveden puolelta Hirviniemestä.
Niemessä on kaksi rantautumispaikkaa, joissa molemmissa on grillikatokset. Tien päässä olevalta parkkipaikalta kävelyä tulee lähemmälle hieman suositummalle rannalle vajaa 400 metriä ja hiljaisemmalle hieman kauempana olevalle rannalle vähän alle 600 metriä.

Rannalla on aurinkoisella säällä perheitä piknikillä ja uimassa, kannattaakin ottaa uima-asut, pyyhkeet ja eväät mukaan.

Niemen pohjoiskärjessä on todella hieno kapea niemeke jossa sijaitsee kalasääksen pesäpuu. Kalasääksen pesäpuu on luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu ja turhaa liikuskelua pesäpuun läheisyydessä on syytä välttää touko-kesäkuun aikana. Myös lintujen valokuvaamiseen pesältä tarvitaan lupa.
**********************************************


Sateentulon kuvaus
Tämä on veden ja ruohon dialogi myöhään illalla ennen sadetta,
kun vesi kuiskaa airoille salaisuuksiaan
ja puun ja ruohon ja veden tuoksu on solminut liiton
eri aineiden kanssa, se on kolmisointu tutussa tuoksussa,
äänen kolmisointu : pääskysen karhea  kimeä huuto
on solmittu pääskysen ilosta, jossa yhtyy keveys, kiihkeys ja ilkkuva kutsu,
leikkivät innokkaat huudahdukset putoilevat taivaalta,
valo on muuttunut ääneksi ja riemuksi,
mutta siipi viistää vettä ja kutsuu sadetta,
rannalla lehdet ja napsahtelevat, dit, dat,
ja aurinko on väsynyt ja kastaa värinsä veteen,
tulee yö, hiljaisuus kohoaa kaislikosta,
pilvi kiitää ääneti, metsä kohahtaa,
sade kiertää nummen, virittää pehmeät rummut.
                                                           - Eeva-Liisa Manner-
                                           - Beate -

perjantai 31. heinäkuuta 2015

Saarijärven esihistorialliset seudut

Kivikauden kylä Saarijärven Summassaaressa on oiva kesäinen retkikohde. Ensin ajattelin, että paikka on lähinnä lapsiperheille mutta olihan siellä näkemistä aikuisillekin. Tietoa esihistoriallisesta ajasta näillä seuduilla oli niin paljon, ettei kaikkea ehtinyt sisäistämään. Isoissa tietotauluissa polkujen varrella oli havainnollistettu kivikautista asumista, metsästystä, kalastusta, pyynti- ja kulkuvälineitä, ravintotietoutta ym. Täältä voi lukea paikasta enemmän.
 














Näkymä Summasen selälle ennen ukkoskuuroa. Meillä oli taas onnea, että kuuro kiersi paikan.
Kävelimme myös n. 2 km pituisen luontopolun, joka kulkee läpi koivuja kasvavan entisen pellon, rehevän lehtomaisen rantametsän, liito-oravan asuttaman kuusikon sekä harjumännikön.


                                                                     - Beate -

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Huopanankoski 8.7. ja maalaisidylliä kotimaisemissa

Meillä reissupyörähdykset käynnistyvät, kun minä edellisenä iltana otan vanhan tiekarttakirjan käteeni ja alan selailla sitä. Kirja on kierreselkäinen ja Suomi on jaettu poikittaissuunnassa sivuille ja joutuu aika paljon plaraamaan. Sitten hipsin läppärin ääreen ja avaan google-mapin ja lasken reittivaihtoehdot ja -pituudet. Illalla jo puhun isännälle alustavan matkasuunnan telkkarin katsomisen lomassa (en aina tiedä meneekö höpinät perille). Aamulla lähtö tahtoo hieman viivästyä, jos ei ole laittanut herätystä jämptisti klo 6.00. Kun pitää käydä suihkussa (minun ainakin) ja aamupala nauttia ym. Vaatteita ei onneksi tarvitse näille päivän matkoille pakata, mitä nyt ottaa takin mukaan, jos sataa ja minulla mukana kahdet kengät, lenkkarit ja lipokkaat...juu ja mitäs muuta, Savett-pyyhkeitä, huulipuna, ehkä hajuvesi ja tietysti kamera. Navigga pidetään autossa paikoillaan.
Aamulla isäntä sanoo, että ennen Viitasaarta on tietyö ja kiertoreitti noin 20 km, että otinko sen huomioon...juu, en mä sitä tiennyt. Pääasia, että mä oon matkalla taas kuten Kirka laulaa. Auton mittariin kertyy kilometrejä ja bensaa palaa - ei niin hyvä asia se!
Koskialueen vanhoja kauniita rakennuksia, kunnostettu ja maalattu.
"Kivijärven ja Keiteleen välisellä koskireitillä sijaitseva Huopanankoski on valtakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö ja paikallisesti arvokas kulttuurimaisema. Koskimaisemaan ovat 1600-luvun lopulta lähtien kuuluneet olennaisena osana vesimyllyt. Aluetta on kuvattu monipuolisesti Viitasaaren kulttuuriympäristöselvityksessä.
pikkuinen tien varren koski
"Kansallismaisemaksikin kutsuttu Huopanankoski on tullut tunnetuksi erityisesti
Juhani Ahon "Lohilastuista". Eurooppalaisetkin perhostelevat urheilukalastajat
tunsivat hyvän kalapaikan jo 1800-luvulla. Aho oli innokas perhokalastaja, joka
tuli vuosittain pyytämään mullosia. "Ei ole maailmassa seutua, johon minulla
olisi kiinnittynyt semmoinen määrä ihania tunnelmia ja mieluisia muistoja kuin
Huopanaan. Kerran minä sen kunniaksi sepitän hymnin, johon panen kaikki
kielivät, mitä suomenkielessä on minulla käytettävänä." - Juhani Aho
"Tuosta ajasta kertoo hyvin säilynyt vanha puurakennuksista muodostuva
kylänraitti. Mielenkiintoisimpia rakennuksia ovat 1900-luvun alussa perustettu
Keski-Suomen vanha kalahautomo, mylly, Huopanankosken työväentalo ja
vanha myllytupa. Huopanankosken luontaiseen kalakantaan kuuluvat upeat
nousutaimenet, harjus ja siika. Koskeen on myös istutettu sekä taimenta että
harjusta. Kivikkoinen ja vuolas koski on noin kilometrin mittainen."
 
ja sitä isompaa koskea. Kalastaja selvitteli perhoaan.


"Huopanan peltokylämiljöö sijaitsee rannan suuntaisesti kulkevalla harjanteella,
asutusta alueella on ollut ainakin jo 1600-luvulta lähtien. Huopana on idyllinen
maalaiskylä, josta löytyvät perinteisen kylän palvelut, koulu ja seurantalo.
Maisema on kaunista ja avointa, vanhoja pihapiirejä on säilynyt runsaasti."


Koskessa toimii pieni voimalaitos


Koskimarketista voi ostaa erilaisia kalatuotteita ja tietenkin ryypätä pullakahvit. Muurinpohjalettujakin voi olla tarjolla. Koivistonkala -sivuilta huomasin, että 18.7. on Villisika juhlat. Asterix ja Opelix jakaa villisikaa, sekä taikajuomaa (viiniä)Pääsylippujen kesken arvotaan timanttisormus!                                     
Ennennäkemätön ja kokematon tapahtuma Viitasaarella. Villi orkesteri tanssittaa aina pikkutunneille. Kisailussa saa kokeilla narulla kävelyä. Voitosta palkintona lohta.
      Liput 20e sis. Villisika ruokaa, viinin kera.( taikajuomaa )              Tämä On Pakko Kokea ja Nähdä!
Huopanankoskelta jatkoimme Saarijärvelle mutta siitä seuraavassa postauksessa.


Kotona ja pyörälenkillä. Huomaatte varmaan, että mä rakastan näitä vanhoja taloja. Salaa kävin kuvan ottamassa, kun tiedän, että talo kuuluu rannassa oleville kesämökkiläisille tai perikunnalle.
 Valkoinen syreeni oli kukalla vasta 3.7.
Kukkaloistoa tienvarrella - liljojen aikaa
"Mäellä oli ennen harmaa mökki,
mökin ikkunassa aina Mantan kasvot
vahtimassa ohi kulkevia.
Ei ole enää asukkaita eikä mökkiäkään,
vain sen jälkikuvan edessä kukkii joka kesä
ruskolilja jota keisarinkruunuksi sanotaan.
Perennus, perenna,
aina joku syysleimukukka
         jää muistuttamaan meistä."
                                                  - Helena Anhava-
                                              ♥ Beate ♥
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...