Viime elokuussa olimme viikon Villin Pohjolan kautta vuokratulla mökkilomalla Rautavaaralla lähellä Metsäkartanoa ja Pumpulikirkkoa. Tuo kollaasin keskellä oleva kuvahan on monelle tuttu Reijo Kelan teos Hiljainen kansa Suomussalmella 5-tien varrella. Aina Lappiin päin ajellessa se pysähdyttää kulkijan taianomaisella voimalla. Turvepäiset olennot näyttävät joka kerta niin eläviltä mutta jos ne riisutaan, jää paikalle vain tuhatkunta ristiä.
Rautavaaran saloilla on varmaan satoja autiotaloja, joita muutamia kuvasin kävelylenkillä ja mietiskelin kuka tai ketkä ovat olleet asujia ja minne he ovat joutuneet kotiseuduiltaan lähtemään. Seinät ja katot ovat lahoamassa,liuskakivistä muuratut piiput murentuneet, maali rapistunut vaaran laella auringonpaahteessa, puutikkaat kallellaan, rappukivet painuneet maan sisään askelten alla. Jokaisen mökin pihapiiriin on kuitenkin jäänyt muistoja asujista: koirankoppi, verkkovaja ja sen edessä verkkojen kuivausteline, nuotiopaikka, polttopuita muovin alla, vanha rikkonainen kahvikuppi, viinapullo. Särkyneestä ikkunasta näkyy puhkikulunut nojatuoli ja sen vieressa tuhkakuppi. Haalistunut kukkaverho heilahtaa tuulessa. Liedelle on kuin unohtunut valurautapata.
Pesutilana on toiminut laudoista kyhätty sauna ja sen eteen on nostettu muovitettu penkki, jolla löylyistä tultua on vilvoiteltu.
Tuo puun kyljessä oleva kolmihaarainen puupiikki on vanha riistapyydys. Enpä ole tarkkaan perehtynyt mitä eläimiä sillä on pyydetty.
Jotenkin tulee avuton ja surumielinen olo vielä jälkeenpäin näitä kuvia katsellessa. Ihmiset on revitty jonnekin työn perässä kotiseudultaan. Moni on sinnitellyt asua viimeiseen asti omassa mökissään mutta joutunut lopulta luovuttamaan tai nukkunut oman pihapihlajansa alle ikiuneen.
Loppukesän viilenevässä illassa nuo mökit kertovat karua kieltään. Mietin kuinka uskomattoman kauniilla paikalla eräskin mökki oli, korkea mäennyppylä, jolta näkyi järvenselkä ja koivikkorinne.
Mieheni äiti oli Salmin karjalaisia, Mantsin saaresta ja arkkipiispa Leo on hänen sisarensa poika eli Leo on edesmenneen mieheni ensimmäinen serkku. Leon kesäasunto ja tsasouna sijaitsee hyvin lähellä kotiani. Pojallani on siis juuret Salmissa, jossa sain aivan äskettäin vierailla. No näistäpä tarinoin joskus toiste.
Siellä synnyin, sinne mieli
palaa mailta maailman.
Taaton maa ja maammon kieli
kuinka teitä rakastan.
Tuo Hiljainen kansa on vaikuttava näky, samoin nämä autiot tuvat. Niissä on elänyt useita sukupolvia, mutta nuoripolvi on muuttanut leivän perässä sieltä pois. Elintasopakolaisia siis.
VastaaPoistaMutta vanhat elivät siellä omassa kodissaan loppuun asti tai ainakin lähelle sitä. Tarina on surullinen, mutta pysähdyttävä.
Piispallisia juuria miehelläsi. Kerro joskus lisää siitä.
Kiitos tästä postauksesta Beate, ja oikein hyvää torstaipäivää sinulle<3
Kiitos kun tulit lukijakseni.
VastaaPoista