sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Niin kovin pieniä niin kovin suuria on ne elämämme ilot...

Kolme päivää tätä kiveä pyöritin pitkän matkan metsän laidalta. Se oli liian raskas nostaa, apua en kaivannut vaan halusin koetella voimiani. Lepäsin välillä, pyyhin hikeä, surkastuneet lihakseni ikäänkuin kasvoivat ja vahvistuivat. Olin päättänyt, että pieni poikani saa kaverin tienvarteen. Yksinään se oli ikävissään ja tähyili suruissaan tielle.
Silputtua ruohosipulia pakastimeen

vierellä raparperi työntää jo pulleaa kukkavartta...on kiirus, kesä on niin lyhyt

ja orvokit katselevat pihan touhuja, virnistelevät meille kesästä hullaantuneille, hassuille uurastajille
 ja vihdoinkin, poika on saanut kaverin, jota se odotti kaksi pitkää vuotta. Kuvaaja on saanut täyttymyksen, luomus on valmis!  Kivihahmot halaavat, tutustuvat toisiinsa vähän ujoina mutta
 
toiselta suunnalta kuvattaessa heillä on jo niin rattoisaa tuumailla maailman menoa ikuisina kivinä mutta kuitenkin niin elävinä sen silmissä, joka osaa oikein
katsoa, jolla on aikaa
ja ohikiitävä autoilija hiljentää... :D
 

Puut jotka kannattelivat väsyneitä sielujamme,
puut, jotka nukkuivat suuren taivaan aallon alla,
uneksivat oksillaan valosta, joka heti tuli, vihertyi,
muuttui ohueksi, pehmeäksi kuin lämmin ilma.
Puitten työnä oli olla osoitteena kaikille,
ne lupasivat kysymättä suojan,
jakoivat tuoksun ja huminan, pystyttivät talon,
antoivat kuoriaiselle paikan kovertaa.
Yö yöltä puut nukkuivat vähemmän,
niin oli aika saapunut, puitten sisälle vesi,
se liikkui, kohosi, puheli, solisi,
ja puut kasvoivat, eivät synneistä tienneet,
ottivat vastaan auringon ja salaman iskut,
syttyivät, paloivat uunissa kohisten,
levittivät lämmön joka sai hiiren huokaamaan,
leivän paistumaan hiilillä.
Puut joista käsi veisti linnun ja laivat,
antoi unelle hahmon, ajatuksen joka jäi,
pysyi jokaisen meren pinnalla.
Puut niin kuin hiljaiset haavat havisivat,
pihlaja joka heijastui eteisen peiliin kuin näky,
halava himmeä ja mänty
joka koivun alta kurkotti näkyviin,
kaiiki ne minä tunsin ja tunnen,
tuolla ne ovat, kuvastuvat ikkunaan,
johon sade piirtää,
harovat oksillaan kohti taivasta,
eivät tahtoisi antaa periksi.
                                - Hannu Mäkelä, Puut jotka kannattelivat/Silloin, Otava 1994 -

14 kommenttia:

  1. Aikamoisen hikisen urakan teitkin sen kiven kanssa, mutta kannatti!
    Hienon näköiset siinä ovatkin vierekkäin.
    Ottaisin kuvan, jos ohi ajaisin.
    Kauniin runon olet loppuun laittanut.

    VastaaPoista
  2. No johan oli urakka tuon kiven siirtämisessä - mutta joskus naisen vaan on tehtävä se mikä on tehtävä! Ja hieno on patsasasetelma!
    Ja voi minkä runon olet löytänyt - taitaa olla aika etsiskellä Hannu Mäkelän runoja enemmänkin - niin pysäyttävä oli tämä - kiitos♥
    Oikein hyvää alkuviikkoa sinne!

    VastaaPoista
  3. Nyt he löysivät toisensa ja onnellisena patsastelevat. ison työn teit, mutta täyttymys tehdystä on varmasti makea tunne!

    VastaaPoista
  4. Jaaha siekii kuulut sitten tähän samaan kivenpyörittäjien heimoon kuin mieki, meitä on paljon:))
    Tosi viehättävät patsaat, portinpielen vartiat.

    Mäkelä kirjottaa viisaita.

    VastaaPoista
  5. Ihanat hahmot!! Minä olen kanssa raahannut kiviä vaikka mistä saakka kotiin. Mustikkametsäsätkin saatoin tulla kotiin muutaman kilos kivi kainalossani ja vieriteltykin on. Pääsitkö, muuten, hyvin liikkeelle seuraavana aamuna, eli tänään, hyvin likkeelle, vai kivistikö lihaksia? Kiva runokin on löytynyt :)

    VastaaPoista
  6. Miekin leikon ruohosipulia aina pakasteeseen:) Hienot nuo kivihahmot:)

    VastaaPoista
  7. Sisukas olit kun sait pyöriteltyä kiven pojan kaveriksi, hienot patsaat ja kaunis idea:)

    VastaaPoista
  8. Ohoh, onhan kaverukset nyt rinnatusten. Kaksin aina kaunihimpi, kivipoikienkin.
    Ja sykähdyttävä runo. Kiitos!

    VastaaPoista
  9. Kyllä kannatti pyöritellä pojalle paikalle myös kaveri, niin hauskoilta he nyt näyttävät vierekkäin katselemassa maailman menoa :)

    VastaaPoista
  10. Kyllä siinä hiki tulee kun isoja kiviä pyörittää. Ei sen kiven iso tartte olla kun jo painaa mahdottomasti. Hyvää puutarha intoa jatkossakin.

    VastaaPoista
  11. Huh, kolme päivää kiven pyöritystä, melkoinen urakka! Mutta mitäpä sitä ei oman pihan eteen tekisi! :)

    VastaaPoista

Kiitos jokaisesta kommentista. Olen hyvin iloinen niistä ja jokainen on tärkeä niin lyhyt kuin pitkäkin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...