perjantai 14. maaliskuuta 2014

Pussipottua ja ulkoiluviikko


Viikko on vierähtänyt ulkoillessa. Tänä aamuna isäntä teki oman ruokabravuurinsa. Annoksesta riittää syödä meille varmaankin viikoksi ja osan voinee pakastaa. Kahteen isoon Look-pussiin viipaloituja perunoita, porkkanoita, sipulia runsaasti, nauta-sikajauhelihaa ja hirvenlihaa (nämä ensin ruskistettu pannulla), mausteeksi suolaa, pippurisekoitusta, tomaattisalsaa, sinappia, ruohosipulia ja nesteeksi lihalientä ja vähän öljyä. Ruoka muhii pusseissa ehkä pari tuntia.

Orava kiikkumassa lintulaudalla

Sunnuntaina 9.3. kävimme naapurikunnan lintujärvellä. Tämäkin paikka oli jäänyt käymättä mutta nyt poikkesimme katsomaan, vaikkei muuttolintuja vielä ole niin muuten mukava ulkoiluretki

Alue on aikoinaan kuivattua Hetejärveä, jota ei kuitenkaan koskaan otettu viljelysmaaksi vaan v. 2005 entisöitiin lintukosteikoksi patoamalla

Lintutornille pääsee helposti pitkospuita pitkin, matkaa noin 1,3 km




Kuvat otettu tornista. Vain yksi joutsenpariskunta oli syömässä.

Nämä joutsenet tepastelivat Koutajärven tienvarsipellolla

Jäälenkillä pienellä lammella, matkaa kertyi pihasta edestakaisin noin 6 km



Talventörröttäjiä. Viikon aikana onkin lenkkikilometrejä kertynyt ihan mukavasti. Eilen kävelin 9 km. Isäntä oli polttopuusavotassa ja samalla sahaili pöllejä, jotka miehet sorvaavat talkoilla metsästysmajalla linnunpöntöiksi telkille ja pikkulinnuille.

Suurkiitokset kaikille kommentoijille edellisiin postauksiin.

                                                - Beate -

8 kommenttia:

  1. Beate, olet oikea luontoihminen:)
    Kiitos mainioista kuvista, joutsenet ovat ihania lintuja ♥
    Kaunista & hyvää viikonloppua sinulle ja hänelle ♥♥

    VastaaPoista
  2. Voi mitä luontokuvia - mahtavat maisemat! Ikävä tuli Pohjois-Karjalan mökille!
    Ja tuo ruokakin kuulosti juuri syötävältä - eli nälkä tuli;)
    Oikein kivaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
  3. Tuota ruokaa on kokeiltava - ikuna en ole moisesta kuullutkaan - Iso kiitos ohjeesta! Ihania kuvia muutes..

    VastaaPoista
  4. Hienoja kuvia! On siellä ollut upea ilma!
    On mukavaa kun on valmista ruokaa :)

    VastaaPoista
  5. hanan retken olet tehnyt.
    Niin kauniita luontokuvia.

    Hyvää viikonloppua sinulle♥

    VastaaPoista
  6. Hyvän näköista ruokaa uunin siitä saa mukavasti ei tartte jatkuvasti kokata.
    Ihania luontokuvia.

    VastaaPoista
  7. Siellä on niin paljon lunta että pystyy hiihtämään, täällä meidän lähellä joessa näin myös laulujoutsen pariskunnan, ovat tosi arkoja, ei niistä kunnon kuvaa saanut, sinulla hyvä kuva joutsenista. Luin juuri postin, kiva että sait paketin perille, ajattelinkin että tänään sen saat.

    VastaaPoista

Kiitos jokaisesta kommentista. Olen hyvin iloinen niistä ja jokainen on tärkeä niin lyhyt kuin pitkäkin. Jos et ole bloggerissa, voit kommentoida myös anonyyminä, kun valitset sen kommentointi palkista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...