Kallioniemessä - matkakertomus osa 3

Kallen lapsuudenkotiin Kallioniemeen on  matkaa Taivalkosken keskustasta noin 20 km. Kallehan syntyi 1919 Mäkelän meijerikamariin, jonka hirret isä-Herman osti vuonna 1922 ja siirsi ne uittamalla Kallioniemeen. Kalle Päätalo asuin täällä 1922-1939. Kallioniemi oli vakituisesti asuttu kesään 1970 asti. Taivalkosken kunta osti Kallioniemen vuonna 1986 ja vuonna 1991 se siirtyi Kallioniemi-Säätiön omistukseen ja museotoiminta alkoi. Kuvia on paljon, koettakaa jaksaa. Olin aivan hurmiossa, kun pääsin käymään ihailemani kirjailijan lapsuudenkodissa. Vierailijoita oli onneksi vähän mutta jotakin paikan päällä filmattiin mm. kuvausdrooni kierteli ilmassa ja museo-oppaan veneentervaustakin kuvasivat. Uusi blogger siirtää hitaasti kuvia ja ne ovat vähän väärässä järjestyksessä. 

Pihapiirissä aitan edustalla on Uneutettu vonkamies -patsas, Veikko Haukkavaaran työ. Patsaan jalustassa on teksti "Pystytetty tukkilaisten muistoksi, jotka ovat olleet Iijoessa uittamassa puutavaraa joen ensimmäisestä uitosta vuoden 1988 kesään, jolloin joessa soluivat viimeiset pöllit ja pölkyt. Annoitte paljon itse tyydyitte vähään."

Uittoponttoonilta näkyy hiekkarantainen Villinsaari, josta kyläläiset hakivat muuraussantansa. Saaren kumpareille saapui kylän nuoriso tanssaamaan tai piiriä pyörimään. Kesällä se oli myös korttimiesten paratiisi, sen verran tuulinen, etteivät hyttyset haitanneet ja saaren päältä oli hyvät näköalat, joten uskovaiset eivät päässeet yllättämään korttikiekerössä istuvia.

Kuvattu savusaunan ikkunasta

Uusittu ponttooni, jolla tukkeja vedettiin. Nuorena ennen lasten syntymää Riitu kulki Herkon mukana savotan kokkina. Oli keväitä jointa Riitu tienasi mustalla kahvilla, räiskäleillä, viskusopalla, tuppipotuilla ja lihavellillä enemmän kuin pitkiä valvokkeja tehnyt aviomies. Näin saatiin hankittua tärkeimpiä huonekaluja, astioita ja makuuvaatteita.

Uutta pirttiä, nurkassa Riitun sänky. Tässä sängyssä luit iltasella Kallen pitkään inkutettua mm. Kallen Hoikkalasta saamia aikakausilehtiä kuten Sirpaletta "Luve äiti! Kun minä opin lukemaan, niin luven  sitten sulle vuorostani.

Lähes aina äiti heltyi - siitä huolimatta että tupakoiminen oli hankalaa lukiessa. Muistan äidin lukutaidon kehittyneen sinä aikana. Kun äiti koulunkäyntini alkuaikoina luki minulle viimeisiä kertoja, hän enää harvoin pysähtyi tavata hymisemään vaikeimpiakaan sanoja. Jälkeenpäin äiti usein puhui vieraille: - Oli tuo Kalle melekonen risti siinä lukemaan mankuttamisessa...Vaikka ei se tuo yksin pahasta ollu. Siinä samassa rytäkässä rupesin itekki pääsemään pikkusen paremmin räntistä seleville - täysiaikasena ihmisenä...Ja onpahan nyt tienattu sehi, että millon tulen vanhaksi muoriksi, niin Kalle vuorostaan lukkea paasovaa mulle ääneesä!

Illat joina kuuntelin äidin lukemista sängyssäni makoillen olivat elämäni onnellisimpia. Jyskipä pakkanen nurkissa, vinkui myrskytuuli tai tuisku rapisutti lunta akkunaruutuihin, minun oli hyvä ja lämmin olla." (Huonemiehen poika)

ja Herkon sänky. Kaunis seinäröijy ja Kallen ostama leppalamppu, jonka valossa Kalle lueskeli lorukirjojaan toisten mentyä nukkumaan.

Ikkunalaudalla kukkivat pelakuut. Riitulla oli aina kukkasia, palsamia ja ahkeraliisoja 

Etualalla Hiltu-Jakin tekemä soututooli. Jakki itse ei ollut työhönsä tyytyväinen vaan sanoi, että siitä tuli susi. Tullessaan Kallioniemeen kylään hän ruukasi sanoa, että "istunpa tuon suteni selekään." Isäntä istuu karmistoolissa, jonka Herkko osti Konrad Vääräniemen, Kooti-ukon auksuunista eli huutokaupasta.

Kätkyessä eli kehdossa ovat nukkuneet kaikki seitsemän lasta. Kalle kuvaa omassa pirtissä ensimmäistä aamua seuraavasti: "Autuaallinen onnen tunne täyttää mieleni. Minä pukkaan käteni korkealle, puristan sormet nyrkkeihin ja sanon haukotuksen matkassa:

- Herra jumala että oli omassa pirtissä lysti nukkua rojua!

Äiti käännähtää minuun päin. En ymmärrä mitä pahaa sanoin kun hän purskahtaa itkuun. Säikähtikö äiti kun puhuin isolla äänellä? Pelästyn ja käännyn istumaan mökkänälle.

- En minä, äiti, noitunu enkä puhunu rummia.

Äiti nostaa vyöliinan helman, painelee sillä kasvojaan ja nyyhkii: - Et et...ihan päinvastoin...Että...että jo tuommonenhi pikkurehveli osovaa olla kiitollinen kun pääsöö ommaan pirttiin...Tulee taas niin elävänä mieleen kun oltiin Putikassa, ja minähi sain olla vielä omassa pirtissä..." (Huonemiehen poika)

Yllä olevat viisi kuvaa vanhasta pirtistä ja pienestä köökistä, joiden yhteispinta-ala oli vajaat 30 neliötä. Siinä tilassa nukkui enimmillään kymmenen henkeä.  Hirsiarinan päälle muuratun ja paikkaansa hakevan uunin muurasi Antti Lohilahti, Korpi-Antti eli satusetä. Uuni muuraus kesti lähemmäs kolme viikkoa ja ajoi Herkon lähes hulluuden partaalle. Kun Herkko kyseli, miksi uunia ei sovi muurata kallion päälle, rupesi Antti selvittämään "Ensinnähi kallion päälle tehystä uunista tulee kylymä. Ja toiseksi uunista tulee silloin juonikko tavoiltaan. Ei vie savuja ja polttaa leivät...kiven selekään tehtyä uunia pitkin kiipejää huoneihin maan syöveristä monenlaisia kipuja ja tautia, niin kun hammastauvit ja matovijat, pääkivistykset ja mahan ummehtumiset, isotrokot ja syyhytyspunkat..."(Huonemiehen poika KP). Työn lomassa Antti "lorsasi novellia", joita pieni Kalle mielellään kuunteli.