Syksy sen saa aikaan - melankolian

 Pihavaahtera ropistelee lehtiään maahan ja kiikun katolle.

Tänä syksynä lehdissä ei ole puna-oranssia väriä. Kauniita ne ovat ja kahisevat jalkojen alla.

 Lenkillä otin kuvan persoonallisesta pihakyltistä

En ostanut kaupasta tänä syksynä mitään syyskukkia. Keräilin männynoksia hakkuualueelta ja sekaan pihlajanmarjoja. Sain hyötyliikuntaa, kun kaksi kertaa ajelin pyörällä niitä hakemaan ja hädin tuskin sain kuormat tuotua pyörän tarakalle sidottuna.

Kuva: Pinterest

LOST IN THE FOREST

Lost in the forest, I broke off a dark twig
and lifted its whisper to my thirsty lips:
maybe it was the voice of the rain crying,
a cracked bell, or a torn heart.

Something from far off it seemed
deep and secret to me, hidden by the earth,
a shout muffled by huge autumns,
by the moist half-open darkness of the leaves.

Wakening from the dreaming forest there, the hazel-sprig
sang under my tongue, its drifting fragrance
climbed up through my conscious mind

as if suddenly the roots I had left behind
cried out to me, the land I had lost with my childhood---
and I stopped, wounded by the wandering scent.  
                                       - Pablo Neruda -

Nerudan runo puhuttelee minua kuten kaikki runous - oman mielenmaisemani kautta. Jokaisella voi olla runoista oma tulkintansa. Kielikuvat ja symboliikka merkitsevät toiselle ehkä aivan muita asioita kuin itselleni. 
"Runon kieli pyrkii tarjoamaan vastaanottajalle suoraan ne yksittäismielikuvat, joiden välityksellä runon viesti on tarkoituksena tuoda esiin. Yksittäismielikuviin liittyy elämyksellisiä ominaisuuksia.
Kaikessa runon moninaisuudessa pyritään loppujen lopuksi ilmaisemaan yksi asia, runon "sanoma".
Elämykselliset mielikuvat ovat mitä ovat, ei niitä tarvitse mitenkään perustella. Entä tunteet? – Asia ei ole yksioikoinen. Runossa on kieltämättä yleensä tiettyä tunnepitoisuutta, mutta ei tunteitten kuvaamisena sellaisenaan – ei sentimentaalisuutena, vaan seurauksena vahvasta elämyksellisyydestä, jonka kvaliakieli tuottaa. Runo ei saa väittää, että jokin on "kaameaa" tai "hirmuista" tai "kaunista" tai "herttaista" tai "iloista", vaan enintään tuoda toteavasti esiin asioita, jotka saattavat vastaanottajassa noita tunteita herättää. Paradoksaalisesti, runo ei puhu tunteista, vaikkakin se saattaa niitä synnyttää – ja yleensä sen tekeekin." (lainaus: Kullervo Rainio)

***********************************
Kiitos syksystä ja kaikista vuodenajoista. Kiitos kommentoijille edelliseen postaukseen, sain niistä paljon lohtua!

                                             - Beate -

                      

Kun kello hidastaa...

 

Ollaan pian lokakuun puolessa välissä ja energiataso on hiipumaan päin. On niin mukava vain olla ja löhötä sohvalla sukankudin kädessä, välillä vilkaista tv:tä syrjäsilmällä tai sitten uppoutua katselemaan Nelosen Maailma -kanavaa. Kanava on kiehtova kattaus luontoa, matkailua ja dokumentteja. Kuukausittain vaihtuvat teemat pureutuvat maapallomme mielenkiintoisimpiin ilmiöihin, ihmisiin ja kulttuureihin. Nelonen Maailman ohjelmisto alkaa aamuisin kello 10 ja jatkuu aina yli puolenyön. Viikonloppuisin ohjelmaa nähdään kellon ympäri.

Lokakuu on muutenkin synkkä kuukausi. Miehen kuoleman vuosipäivä on viimeisenä päivänä ja äidin heikentynyt terveys pyörii mielessä. Hänellä on todettu pitkälle edennyt alzheimerin tauti ja lääkehoidolla tuskin on enää suurta merkitystä. Hän on tällä hetkellä täysin muiden avun tarpeessa. Kävimme pojan kanssa maanantaina mummoa katsomassa ja loppu viikko on mennytkin itkeskellessä ja kännykuvia katsellessa. Hoitajat olivat ystävällisiä, äiti oli juuri syömässä itsenäisesti ja toivat pyörätuolin, että pääsimme päivähuoneeseen juttelemaan. Juttelu oli vain kovin yksipuolista. Pojalle teki vaikeaa nähdä ennen niin iloinen, höpöttelevä mummo nyt hiljaisena ja yksisanaisena. Lähtiessä hän puristi meidän molempien käsiä, laittoi silmät kiinni ja muuten jähmeillä kasvoilla viivähti ilme kuin sanoen "olen väsynyt, nukuttaa, minä en enää jaksa...". Silittelimme ja koskettelimme hellästi. Äidin asunto on tyhjillään ja olisi voineet yöpyä siellä mutta en minä voinut, teki niin pahaa katsella hänelle rakkaita esineitä.

"Viikko on ollut vanhusten valtakunnallinen viikko. Arvokas vanhuus on ihmisoikeus, pitäisi olla aina ja kaikkialla itsestäänselvyys. Ikä on biologiaa ja vuodet muuttavat kehoa. Tämä koskee kaikkia vaiheita varhaisesta lapsuudesta ihmiselon myöhäiltaan. Vanhuus ei ole myöskään kaava, joka tekisi kaikista toistensa kaltaisia. Sen sijaan jokainen on vanhanakin oma itsensä, ainutkertainen persoonallisuus kuin koko elämänsä ajan. Nuori ja vanha kokevat asiat eri tavoin. Nuorella on avoimuutta, vanhalla kokemuksen tuomaa ymmärrystä. Keski-ikäisillä sen sijaan tuntuu olevan pelkästään kiire.

Vanhetessa hötkyäminen helpottaa mutta tilalle nousee muita pulmia. Kun keho ei enää toimi kuin toivoisi, automaattien viidakoissa tuntee oikeutetusti syrjäytyvänsä. Tämän päivän vakava haaste on, kuinka arvokas vanhuus taataan jatkuvasti digitalisoituvien palvelujen maailmassa." (SS 5.10.2014)  

                                             Sitten kun en enää muista nimeäni,  

            sitten kun tämä päivä on sekoittanut eilisen,         

         sitten kun aikuiset lapseni ovat kasvaneet 

muistoissani pieniksi jälleen, 

  sitten kun en enää ole tuottava yksilö, 

kohdelkaa minua silloinkin ihmisenä, 

    välittäkää minusta, antakaa rakkautta, 

kosketelkaa hellästi! 

Kello hidastaa – 

eräänä päivänä se pysähtyy kokonaan, 

mutta siihen on vielä aikaa

Antakaa minulle arvokas vanhuus!

 

- Beate -