lauantai 19. joulukuuta 2015

Joulukuun sekametelisoppaa :))

 Joulukuun 5. päivä vietimme K:n naapurin 70-vuotissynttäreitä ja pukeuduimme vähän parempiin. Olikin mukavat pidot, hyvä ruoka ja kakkukahvit. Vieraita noin 100. Kollaasissa lenkkikuvia 11.12., eli täysin lumetonta ja lauhaa. Kirjapino kasvaa mutta mukava, kun on jouluna lukemista. Eilen sängyssä aloitin Tapani Heinosen kirjan Kuka heilutti pesäpuuta ja luin sen jo puoleen väliin. Kirja on saanut ihan hyviä arvosteluja mm. kirjablogeissa. Pitää lukea samaan syssyyn Heinosen Reunalla -teos. Sarasvuon kirjaa selailin ja voi myös jäädä selailuksi.

 16.12. lunta oli tämän verran. Tein lenkin peltoaukean kautta. Maa oli hiukan jäässä, pakkasta -3 C
Tänä aamuna piha oli loskainen ja vettä satoi. Eilen illalla tuli lunta yli 10 cm ja kolasin pihaa yhdessä miesväen kanssa. Meillä on paljon valaistusta mm. ulkolamput vaihdettu LED-polttimiin ja yksi iso valonheitin. Pihassa näkee hyvin touhuta. Olikin piristävää ja tunnelmallista. Iso kola on minulle liian raskas varsinkin, jos lumi on kosteaa kuten nyt. Tyydyin kevyempiin lumentyöntimiin. Pihassa käy naapurin traktori auraamassa mutta monesti ollaan itse nopeampia. Ulkosauna oli lämpiämässä ja oi, mikä nautinto kylpeä huhkimisen hiet pois, rentoutua löylyssä ja käydä välillä kastamassa varpaat lumessa!
Kuva räpsäisty aamun hämärässä. Joulu tulee meille ilman hössötystä. Kinkku on sulamassa, laatikot ostan kaupasta ja ehkä joulukalan. Kaupassa käyn hyvissä ajoin ennen tungosta ja isoihin marketteihin minulla ei ole asiaa. Joulu on monelle työssäkäyvälle perheenäidille stressaava rutistus keskellä pimeää ja nykyisin lumetonta aikaa. Voimia heille ja myös isille.
kuva: Facebook 
                                
          
Joululaulu, jota en ole koskaan ennen kuullut. Parin kuuntelukerran jälkeen surullinen tunnelma helpottaa ja kun kuuntelee sanoja - niistähän löytyy onnellinen tarina lopulta. ♥
"Säpäleiksi typerä teeskentely. Kappaleiksi tekopyhyys, pyrkyryys ja paisuttelu. Riisutaan ihminen alasti ja paljastetaan haluineen ja heikkouksineen. Jotain sellaista Leevi And The Leavingsin nokkamies Gösta Sundqvist (17.5.1957 - 16.8.2003) tavoitteli sanoituksillaan." (HS 2013)
Olavi Uusivirta on kuvaillut Sunqvistia sanoittajana seuraavasti:
»Missä on tabu tai muuten poliittisesti epäkorrekti aihe, siellä on Sundqvist sulkakynineen piikittelemässä. Leevi and the Leavingsin laulujen läpi puhuvat yksinäiset, syrjäytyneet, kylähullut, rikolliset, huorat, transvestiitit, yksinhuoltajaäidit, erolapset – koko tarkkaan varjellun pohjoismaisen hyvinvoinnin hyssytelty kääntöpuoli. Gösta Sundqvistin eetos taiteilijana oli ihmiselämän mittainen projekti: tehdä ruma ja piiloteltu rehellisen kauniiksi ja näkyväksi.»

10 kommenttia:

  1. Tapani Heinosen Kuka heilutti pesäpuuta on kiinnostava kuin myös Reunalla.

    Tyylikäs woman in black -juhla-asussa ja ranekoru viimeistelee lookin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Leena, olen otettu! Tämän ikäistä naista pukee laskeutuva kaulus. Jakku on vähän polven yläpuolelle ja helma epäsymmetrinen. Jalassa mustat, piukat stretch-housut :). Isännän puku ei pääse oikeuksiinsa tuossa istuessa huonossa valaistuksessa.

      Poista
  2. Ihanaa, jos saatte nauttia lumesta jouluna, täällä se lumi kävi ja meni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole ollenkaan varmaa, kun on luvannut jopa +5 C lämmintä.

      Poista
  3. On siellä ehkä hieman jouluisempaa ulkona, kuin täällä. Taidan olla joskus jo muinoin kuullut tuon joululaulun. Sävel oli tuttu, sanoja en ikinä muista kuulla. Ja nuo pojathan taitavat olla Matti ja Teppo tuossa valokuvassa :D Leppoisia joulunodotuspäiviä sulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huvikseni yritin etsiä ns. huonoa joululaulua mutta kaunishan tämä olikin ja Leevi and the Leavings:llä on muita koskettavia sanoituksia. Hah, vai Matti ja Teppo ne siinä :), ihanan erilaista tuo Turun murre. Kiitos Mörökölli, leppoisissa merkeissä mennään joulua kohden. Ostinhan tänään yhden lahjan: Suomen kansan kalenterin 2016 isännälle, kun hän tykkää tutkia kuun kiertoja ja planeettojen liikkeitä ja ennustaa niistä säätä.

      Poista
  4. meillä on ihan pikkuisen lunta, tänään sadellut vettä niin, että ränneissä lorisee. Onnellista joulua ja hyviä lukuhetkiä!

    VastaaPoista
  5. Ei oo lunta, mutta aurinko paistoi koko päivän.
    Mukavia lukuhetkiä

    VastaaPoista
  6. Ei sitä lunta tarvi olla kun nimeksi, niin jo valaisee maisemaa ja tuo tunnelmaa. Meillä ei taida olla toivoa valkoisesta joulusta. Odotan jo niin suklaakonvehtirasian avaamista ja kirjojen lukemista! Vielä ei ehdi...:)

    VastaaPoista

Kiitos jokaisesta kommentista. Olen hyvin iloinen niistä ja jokainen on tärkeä niin lyhyt kuin pitkäkin. Jos et ole bloggerissa, voit kommentoida myös anonyyminä, kun valitset sen kommentointi palkista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...