Ensilumi tuli maahan 17.11. räntänä ja suli hiljalleen pois. Kuva otettu 23.11.
"Marraskuun nimi tulee kuollutta merkitsevästä marras-sanasta. Marraskuussa routainen maa makaa »martaana». Kasvit valmistautuvat talveen ja yöpakkaset kiristyvät. Muita nimiä marraskuulle ovat muun muassa »keurikuu» ja »routakuu».
Sanottiin, että marraskuussa alkava talvi ei kauan kestä, toisin kuin lokakuun tai joulukuun talvi. Marraskuun pakkaset ennustavat leutoa säätä ainakin helmikuun kynttilänpäivään asti.
Kuu oli kalastajille kiireistä aikaa, sillä vahvimmat ja onnekkaimmat verkot, rysät ja talvinuotat valmistettiin marraskuussa. Ne piti saada valmiiksi viimeistään Antin päivään mennessä.
Marraskuista puuta pidettiin lujana lahoamista vastaan, joten rakennushirret pyrittiin kaatamaan tähän aikaan vuodesta. Kotitilalla lehmien terveyttä lujitettiin talvea varten pesemällä ne suopursuvedellä marraskuun aikana."
(Taivaannaula)
Marraskuun loppu ja täysin lumetonta. Aurinko pilkisti pilven raosta ja painui mailleen. Lämmintä on ollut monena päivänä lähes + 7 C, hyvin tuulista ja sateista.
Ostin vuodekulmadivaanin omaan kotiin ja samanlaisen etäkotiin. Ei ole mitään huippulaatua mutta kestänee aikansa.
Sukkia kudon joululahjoiksi. Tämä kiva ja helppo malli löytyi jostakin blogista.
Lankana Nallea.
Vastarannan virkkaajan blogiarvonnassa voitin ihanan paketin, lankoja, kynttilöitä, virkkuukoukun ja nappeja. Kiitos Hanna ♥
PILVIEN ALLA
Ethän ota pois rakkautta mataliin pikku pilviin
ja kaikkiin niiden alla itkeväisiin:
kevätsateeseen, pajupensaikkoon ja koiran silmiin?
Ethän pyydä minua unohtamaan
kaikkea salaperäistä minkä olet luonut:
hämärän tuoksua ja lapsen kättä?
Et kai tahdo minun näkevän niin kauas
että sokenen sille mikä on minua lähinnä:
multa ja juuret, ruoholle varisseet lehdet.
Sinä, ankarien autiuksien herra,
sano että tiesit tämän kun kosketit minua:
olen syntynyt matalien lämpöisten pilvien alla.
- Solveig von Schoultz, 1940-luku/1991, suom.
Helena Anhava -
Oikein rentouttavaa ensimmäistä adventtisunnuntaita toivotan blogissani vieraileville. ♥♥
"Marraskuun nimi tulee kuollutta merkitsevästä marras-sanasta. Marraskuussa routainen maa makaa »martaana». Kasvit valmistautuvat talveen ja yöpakkaset kiristyvät. Muita nimiä marraskuulle ovat muun muassa »keurikuu» ja »routakuu».
Sanottiin, että marraskuussa alkava talvi ei kauan kestä, toisin kuin lokakuun tai joulukuun talvi. Marraskuun pakkaset ennustavat leutoa säätä ainakin helmikuun kynttilänpäivään asti.
Kuu oli kalastajille kiireistä aikaa, sillä vahvimmat ja onnekkaimmat verkot, rysät ja talvinuotat valmistettiin marraskuussa. Ne piti saada valmiiksi viimeistään Antin päivään mennessä.
Marraskuista puuta pidettiin lujana lahoamista vastaan, joten rakennushirret pyrittiin kaatamaan tähän aikaan vuodesta. Kotitilalla lehmien terveyttä lujitettiin talvea varten pesemällä ne suopursuvedellä marraskuun aikana."
(Taivaannaula)
Marraskuun loppu ja täysin lumetonta. Aurinko pilkisti pilven raosta ja painui mailleen. Lämmintä on ollut monena päivänä lähes + 7 C, hyvin tuulista ja sateista.
Lenkille on päässyt tuttuja metsäpolkuja pitkin. Harmaalta on näyttänyt monena päivänä, kun ikkunasta katsoo mutta 5 km tallustelun jälkeen mieli on huomattavasti pirteämpi ja saa sisälläkin jotain aikaiseksi ;)
"Tässä hetkessä eläminen on vaikeaa, koska mielemme kypsyy ja tulee sokeaksi päivittäisille positiivisille asioille. Mielemme laukkaa jo monta askelta edellä ja haluaa uutta, enemmän ja lisää – ilman että nauttisimme niistä upeuksista ja onnekkuuksista mitä meillä ympärillämme jo on."Ostin vuodekulmadivaanin omaan kotiin ja samanlaisen etäkotiin. Ei ole mitään huippulaatua mutta kestänee aikansa.
Sukkia kudon joululahjoiksi. Tämä kiva ja helppo malli löytyi jostakin blogista.
Lankana Nallea.
Vastarannan virkkaajan blogiarvonnassa voitin ihanan paketin, lankoja, kynttilöitä, virkkuukoukun ja nappeja. Kiitos Hanna ♥
PILVIEN ALLA
Ethän ota pois rakkautta mataliin pikku pilviin
ja kaikkiin niiden alla itkeväisiin:
kevätsateeseen, pajupensaikkoon ja koiran silmiin?
Ethän pyydä minua unohtamaan
kaikkea salaperäistä minkä olet luonut:
hämärän tuoksua ja lapsen kättä?
Et kai tahdo minun näkevän niin kauas
että sokenen sille mikä on minua lähinnä:
multa ja juuret, ruoholle varisseet lehdet.
Sinä, ankarien autiuksien herra,
sano että tiesit tämän kun kosketit minua:
olen syntynyt matalien lämpöisten pilvien alla.
- Solveig von Schoultz, 1940-luku/1991, suom.
Helena Anhava -
Oda Krohg, Japanese Lantern 1886 |
Upeita kuvia olet ottanut ja tuo saamasi paketti on ihana. Onpa nyt mukavaa neuloa tuollaisia ihania sukkia uudessa divaanissa.
VastaaPoistaKiitos enkuli ja arvaapa onko sohvalla nyt jotain muutakin kuin nuo tyynyt...on lehtiä ja neuleita ym.
PoistaIhania kuvia ja kivan näköinen soffa ja villasukat! <3
VastaaPoistaKiitos Tiia ♥
PoistaMeillä on tuollainen harmaa vuodesohva eikä sekään mitään huippu tukevaa tekoa ole, kestää meillä kahdella variksella sen mitä pitääkin :D Ihana sukkamalli, ei kyllä heti näytä malli helpolta :)
VastaaPoistaJossakin Virossa varmaan tehty tämä. Helppo oli kasata kylläkin. Miinusta on, että sohvan alle ei sopi imurin suulake, että kuinkas ne pölypallot saa sieltä pois.
PoistaSukkaohje:
1. krs neulotaan kaikki oikein vaalealla langalla
2. krs 1 oikein, 1 nurin kirjavalla langalla
3. krs kaikki oikein vaalealla langalla
4. krs 1 nurin, 1 oikein kirjavalla
Neule on sen verran venyvää, että 48 silmukkaa riitti tai sitten neulon väljempää. Ja 3:n puikoilla. Kantapään kavennusten jälkeen jätin pohjapuolelle 13 silmukkaa puikoille.
Ohjeeseen tarkennuksen, että jalkapohja neulotaan sileää neuletta. Varsi kuviolla. Värilliseksi langaksi käyvät esim. Nallen Luontopolku, Kukkaketo, Marjahetki ym. Ei tarvitse värejä vaihdella.
PoistaKauniit tunnelmat! Upeat sukat! Hyvää adventtia sinulle Beate!
VastaaPoistaHienot sukat! Lämpöistä adventinaikaa sinulle!
VastaaPoistaOmpa hauskat sukat, pitääkin tutustua tuohon ohjeeseen.
VastaaPoistaRauhallista joulun odotusta
Kiva tietää lisää marraskuusta, kyllä on jotenkin tullut sokeaksi, varsinkin kun valoa on niin vähän. Yrittänyt olen kiittää positiivisista asioista ja vähän kaikesta :)
VastaaPoistaKiva sukkaohje, ei uskois että tulee tusta neuleesta tuo kuvio. Pitänee kokeilla.
rauhallista joulun odotusta!
VastaaPoistaKiitos kivasta postauksesta Beate!
VastaaPoistaLumet ovat lähteneet meiltäkin noin 90 prosenttisesti, ja jos lämmintä jatkuu, lähtevät loputkin.
Mukava sohva on hyvä olla käsitöitä tehtäessä, saa ihminen viihtyä omassa kodissaan.
Viihtyisiä kynttiläiltoja ja adventin aikaa Sinulle ja Hänelle toivottelen ♥ ♥ ♥
Hienot sukat. Ikinä en ole itse tehnyt ja saanutkin lahjaksi liian harvoin ja rumia. Pidän vaaleista.
VastaaPoistaOnpa kiva kuulla, että paketti löysi perille :) Oikein ihanaa joulun odotusta sinulle! Toivottelee Vastarannan Virkkaaja :)
VastaaPoista