perjantai 29. tammikuuta 2016

Talven lumikukkia/otuksia, maisemia ja runoa


 Tammikuun tupasvilloja
 Talvihelistin
 
 Lumikiteiden keinussa keinun
Lumitähti ja tulppaani
Uuden lumen alla hiiret polkujansa käyttää,
kuvittele miltä lumivaipan alla näyttää.
Ajatukset talven hiljaisuudessa kiitää,
mieti mistä haluat luontoa kiittää. 
 

Pihataidetta - koppakuoriainen :))

Tänään oli loistava ulkoilukeli pitkän pakkasjakson jälkeen. Heti aamupalan ja kahvin jälkeen ulkokamppeet niskaan ja pihalle. Tarkoitus oli lähteä kuvailemaan kauemmaksi omasta pihasta mutta enpä enää kehdannut, kun kolme tuntia vierähti lumitöitä tehdessä ja samalla kiertelin kuvailemassa. Ja aurinko helotti ja oksilta tippui jo pieniä vesipisaroita! Pohjolan talven sininen valo on kuvattuna maalauksiin ja luonnossa liikkuja hurmioituu siitä pitkän pimeän kauden jälkeen.

Lumi on tehnyt maiseman selkeäksi ja hiljaiseksi.
Mieleni on yksinkertainen ja kärsivällinen.
Minä näen viimeistä piirtoa myöten
miten maa verkkaan kasvattaa puita,
ja minä pidätän henkeäni syvällä ja jään odottamaan
että se taas puhkeaa ruohon ja kukkien lyhyeen lauluun.
                                                    - Tuomas Anhava, Kuudes kirja 1996 -
Onko vielä tilaa johon mennyt mahtuu,
paikkaa eiliselle, luopumisen kokoista alaa?
En minä paljon tarvitse,
mutta mukavaa, jos siihen sopii kaksi
ja jos muutama kuva ja molemmille kahvimuki,
vähän suunnitelmia ja naurua tietenkin.
Mutta ei yhtään kelloa.
                                  - Pia Perkiö -

Aurinkoista lumentuoksuista viikonloppua kaikille lukijoilleni!
                                      - Beate -

14 kommenttia:

  1. Ihania kuvia. Olenkin eka kertaa blogissasi; kiva ja mielenkiintoinen blogi. Blogissani on esitelty upea puutarhakirja, joka tulee arvontaan lähiaikoina. Käyhän kurkkaamassa. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Kauniita talvikuvia. Meillä on nyt lämpöasteita. Varmaan puut puhdistuu lumesta, eikä ole enään niin kaunista. Ihanaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
  3. Ihania talvikuvia!
    Onnellista viikonvaihdetta Sinulle!

    VastaaPoista
  4. Oi että on kaunista.
    Ihanaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  5. Kauniita kuvia, täytyy myöntää että kyllähän talvi on ihan kiva vuodenaika. Päätin paukkupakkasten aikaan että olen kesä ihminen :D

    VastaaPoista
  6. Onpas teillä lunta ja upea auringonpaiste! Meillä ehkä 10 cm ja sekin sulamaan päin. Tuulee ja myrskyää! No, jos huomenna parempi. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Kiitokset aurinkoisista kuvista!

    VastaaPoista
  8. Kauniita lumikuvia <3 leppoisaa sunnuntaita sinulle :)

    VastaaPoista
  9. Hei! Olipa iloinen yllätys kun olet löytänyt blogini. Kauniita kuvia sinulla täällä.

    VastaaPoista
  10. kaunis postaus! Hyvää helmikuuta!

    VastaaPoista
  11. Tulin vastavierailulle tänne sun blogiisi!Huomasin että sullakin omi täällä arvonta ollut!Kauniit talvikuvat!

    VastaaPoista
  12. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kiitos jokaisesta kommentista. Olen hyvin iloinen niistä ja jokainen on tärkeä niin lyhyt kuin pitkäkin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...