tiistai 5. tammikuuta 2016

Uuden vuoden ARVONTA blogissani ja vanhoja uskomuksia tammikuusta!

TAMMIKUU JAKAA TALVEN
"Tammikuu oli vanhalle kansalle talven vaikeaa aikaa, "sydänkuu surkein". Kuitenkin tammikuu myös jakoi talven kahtia ja aloitti kevättäkohti siirtymisen, vaikka kylmimmät ajat olivat vielä edessä. Talven kääntyminen jälkipuoliskolleen sijoitettiin eri paikkakunnilla lukuisiin eri ajankohtiin, jotka sijoittuivat kalenterissa tammikuun alkupuolelta aina helmikuun puolelle saakka. Etelä-Suomessa uskottiin, että "ensimmäisenä keskiviikkona loppiaisesta kääntää karhu kylkensä, silloin on puoli talvea kulunut."

Loppiaisesta alkoivat juhlapyhien jälkeiset kovan työn ajat, selkäviikot. Kalastajille tämä tarkoitti mateen kudun ja pyynnin alkamista ja kaloista ennustettiin selkäviikoilla myös säätä. Kirjava mateen maksa ennusti myrskyistä ja kylmää kesää.

Paavalin päivään (25.1.) liittyi monia sääuskomuksia. Itäsuomalaisille Paavali oli talven napa ja auringonpaiste tuolloin lupaili poutaa koko vuodelle. Paikoin Paavaliin yhdistettiin pahoja ilmoja ja uskottiin, että puolet talven lumista oli vielä satamatta. Erityisesti Paavalina ennustettiin herne- ja papusadon kohtaloa: hyvän sadon ennusmerkkinä odotettiin pientä lumisadetta,joka peittäisi reen jäljet. Sumu ja usva Paavalina ei tiennyt hyvää, silloin tulevalle vuodelle ennustettiin sotaa ja vainoa." (Suomen kansan kalenteri 2016)

Jos haavan kaataa tammikuussa, niin se kuivuu yhdessä kesässä mutta keväällä kun kaataa, niin se ei tahdo kuivua ensinkään. (Koivisto)

Tammi tarkoitti napaa, akselia, keskipuuta. Tammikuu eli sydänkuu on aika, joka jakaa vuoden vaikeimman kauden, talven, kahtia - tammikuu on siis keskellä.

- Astronomit ovat sitä mieltä, että puusta saadaan paljon käyttökelpoisempaa,  jollei sitä kaadeta nurin kerralla, vaan kuoritaan ympäri ja jätetään seisomaan kannoilleen ja kuivumaan.
 Ja he sanovat, että jos kuusi - joka ei suinkaan ole vähimmän taipuvainen kärsimään kosteudesta - kuoritaan alakuulla, se ei koskaan sen jälkeen joudu veden lahottamaksi.
(Panu Rajala: Talotohtori)

 Loppiaisesta alkavat ”selkäviikot ja reikäleivät” tai ”härkäviikot ja läpileivät”. Siis moniviikkoinen juhlaton ja ankeakin sydäntalven aika. Tähän aikaan oltiin ennen paljon mm. metsätöissä.
***********************************************
Vanhan kansan uskomusten myötä palataan nykypäivään ja arvontaan. Arvottavana ovat yhdet neulomani sukat eli joko kuvassa olevat sini- tai punasävyiset. Lankana Nalle. Mainitkaa kommentissa kummatko valitsette. Siniset ovat pienempää kokoa ehkä 38-39 ja punasävyiset 40-41. Sirpa Kähkösen pokkari Jään ja tulen kevät sekä jääkaappimagneetti ja namit tulevat mukaan.

Tällä kertaa otan mukaan vain ne, joilla on oma blogi eli anonyymit jäävät nyt ulkopuolelle. Ja ei tarvitse olla liittynyt blogini lukijaksi mutta mukavaa tietysti, jos nyt klikkaatte itsenne lukijapaneeliin. Voi myös jättää sähköpostiosoitteen kommenttiin niin tavoitan voittajan helpoiten. Kaikilla on yksi arpa.
Arvonta voimassa 17 .01.2006 klo 24.00 saakka.
Onnea arvontaan kaikille! Ja tuhannet kiitokset kommenteistanne edelliseen postaukseen.

                                                                        - Beate -

29 kommenttia:

  1. Villasukat kelpaa aina - ja namejakin vielä! :) Jos arpaonni osuu kohdalle, niin ottaisin nuo punaiset sukat!

    VastaaPoista
  2. Kauniit sukat ♥ Jos onni suosii, niin ihan kumpikin väri passaa :)

    VastaaPoista
  3. Tosi ihanat sukat ja tarpeelliset näin pakkasten tultua vihdoinkin :)
    maimalaak@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Ainahan sukkia pitää tavoitella. Ehkäpä punaiset olisi hyvät...

    VastaaPoista
  5. Ihanuuksia pitää tietenkin tavoitella. Nuo siniset olisivat minulle tulollaan :D

    VastaaPoista
  6. Voi kuinka kauniita sukkia, ja ovat varmasti lämpimät! Joten tavoittelemaan punaisia sukkia jos voitto osuu kohdalle <3

    VastaaPoista
  7. Ihana voitto,ilman muuta mukana, siniset ovat lähinnä minun kokoani :)

    VastaaPoista
  8. Nythän noita sukkia oikein tarvitaankin. Siniset taitaa olla minun kokoani ja värikin olisi mieluisa ♥
    sudemi@luukku.com

    VastaaPoista
  9. Ehdottomasti mukana ja siniset <3 Niin kauniit villasukat. Mukavaa loppiaista Beate <3

    VastaaPoista
  10. Punasävyiset ois sopivat :) Hyvää loppiaista :)

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  11. Ihanat sukat! Punaiset ottaisin. Eilen tuollaisia magneetteja hiplasin ja ihailin.
    Kaunista loppiaispäivää!
    somanyinspiration@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Siniset sukat ovat sopivat eli mukana arvonnassa! Olipa mielenkiintoista tietoa tammikuusta ja vanhan kansan uskomuksista.
    Mukavaa loppiaisen iltaa Sinulle!

    VastaaPoista
  13. Sinisiä sukkia tavoittelen, mainioita nuo vanhat uskomukset

    VastaaPoista
  14. Mukavia uskomuksia:) Mulle sopisi oikein hyvin nuo sinisävyiset sukat, hyvää loppiaisiltaa!

    VastaaPoista
  15. Vastaukset
    1. tavoittelen sinisiä, ovat lähinnä minun kokoani

      Poista
  16. Siniset olisivat sopivaa kokoa!
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Siniset olisivat juuri sopivat.
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  18. Villasukkia ei ole koskaan liikaa. Punasävyiset olis oikeaa kokoa. Otan osaa arvontaan.
    bamiella@gmainl.com

    VastaaPoista
  19. Ihania nuo vanhanajan uskomukset!
    Oi miten ihania villasukkia <3 Jos olisin niin onnekas, että
    voittaisin arvonnassa, niin tulisin ikionnellisiksi noista
    sinisävyisistä villareista.
    Liityin juuri blogisi lukijaksi. Tervetuloa vastavierailulle!

    VastaaPoista
  20. Vanhanajan uskomukset, osa legendaa, mutta osa hyvin järkeviä ja paikkansa pitäviä :-)
    Niitä on kiinnostavaa lukea ja kuulla iäkkäiltä ihmisiltä.

    Kauniita villasukkia pitää ilman muuta tavoitella. Sinisiä siis yritän :-)
    jaana.janetski@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Hieno postaus.
    Täytyyhän sitä onnea koitella:)
    Punainen olisi värini
    mustankissantytar@luukku.com

    VastaaPoista
  22. Upean näköisiä sukkia jos onni suo siniset sopi hyvin. ♥

    VastaaPoista
  23. En oo osallistunu hetkiis arvontoihin, mutta ny aattelin... Jos voitan, ottasin noi piänemmät, ku jalka on piäni.
    Hyvää alkanutta vuotta <3

    VastaaPoista
  24. Hyvä että hokasin sinun arvontasi! Jos onni potkaisee, niin ne pienemmät sittenkin. Terkkuja!

    VastaaPoista
  25. Minäkin haluan mukaan arvontaan !!!
    Oekeen mukavoo talaven jatkoo vuan sinulle .

    VastaaPoista
  26. Ehdin vielä mukaan. Mukava lukea blogisi historian tietoja. Pienemmät sukat minulle sopisivat. Hyvää tätä vuotta sinulle!

    VastaaPoista
  27. Olen mukana arvonnassa, ilman muuta!
    Siniset sukat olisivat passelit :-)

    VastaaPoista
  28. Villasukat olisivat mahdottoman iloisa juttu - punaiset...

    VastaaPoista

Kiitos jokaisesta kommentista. Olen hyvin iloinen niistä ja jokainen on tärkeä niin lyhyt kuin pitkäkin. Jos et ole bloggerissa, voit kommentoida myös anonyyminä, kun valitset sen kommentointi palkista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...