maanantai 8. elokuuta 2016

Seinävuoren Rotkolaaksossa

Pohjois-Savon ehkäpä suosituin retkeilykohde on noin 6 km Tuusniemeltä Kuopioon päin sijaitseva Seinävuoren rotkolaakso, joka on jylhä luontoelämys. Kallionhalkeama on syntynyt alkujaan 1800-1900 miljoonaa vuotta sitten, kun peruskalliossa tapahtui siirros ja siitä jäi merkiksi ruhjelaakso.

Viimeisimmän jääkauden päättymisestä tällä alueella on kulunut 10 000 vuotta. Jäätikön toiminta muokkasi kaaliota tämänhetkiseen muotoonsa.
Rotkolaakso on n. 500 m pitkä ja 20-40 leveä kallioseinämien muodostama laakso, jolla on syvyyttä paikoin 25 m. Rotkonpohja on louhikkoinen ja siellä virtaa kapea purouoma pohjoisenpuoleisesta Iso Seinälammesta rotkon eteläpään Pieni Seinälampeen.

Rotkolaakson ympäri kiertää noin 2,5 km pituinen retkeilyreitti.




Luonnon taideteos kallion kyljessä


Jyrkänteen reunoilla ei ole kaiteita, joten kannattaa katsoa varoen alaspäin







Polku on paikoin jyrkkä ja kivikkoinen sekä puunjuuret risteilevät, joihin helposti kenkä tarttuu - muutoin oiva kuntolenkki 
Joku on ripustanut puunkylkeen taikakalun metsänhenkien houkuttelemiseksi vaiko kakottamiseksi
Rotkolaakson retkeilyyn on panostettu. Sieltä löytyvät iso parkkipaikka, kotalaavu, esteetön näköalatasanne ja laituri, opastustaulut sekä puuliiteri ja huussi. Me kävimme kierroksella torstaina ja paikalla oli niin lapsiperheitä kuin vanhempaakin väkeä. Oikein ihanaa elokuun jatkoa lukijoilleni ja kiitos kommenteista.


3 kommenttia:

  1. Hieno paikka ja upeat valokuvat :)

    VastaaPoista
  2. Hyvin olet kuvannut tuon jännän paikan, täytyypä laittaa mieleen jos liikkuu sielläpäin. Hyvää elokuuta myös sinulle

    VastaaPoista
  3. komea paikka! Kiitos kuvaretkestä!

    VastaaPoista

Kiitos jokaisesta kommentista. Olen hyvin iloinen niistä ja jokainen on tärkeä niin lyhyt kuin pitkäkin. Jos et ole bloggerissa, voit kommentoida myös anonyyminä, kun valitset sen kommentointi palkista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...