torstai 6. heinäkuuta 2017

Kesäisiä kuvia, vaikka Enontekiöllä satoi lunta

Tänään torstaina 6. heinäkuuta meillä Savossa on kylmä. Aamulla yhdeksän aikaan oli +9 C ja päivällä lämpötila ei kohonnut kuin pari astetta. Enontekiön Näkkälän mittausasemalla oli saatu uusi lumensyvyysennätys 5.-6.7. oli yöllä ollut lunta 5 cm ja vielä aamulla 3 cm. Entinen Utsjoella v. 1963 samaan aikaan mitattu 1 cm siis rikkoontui. Miten ilmaston lämpeneminen vaikuttanee Suomen säätiloihin pitkällä tähtäimellä ja vuodenaikojen vaihteluun, sitä voi vain arvailla.
 
Alla kesäkuun kuvia ja muutama heinäkuulta. Lähiseudun kotiseuturetkeilyä pyöräillen ja autolla. Mitä kertovat meille harmaantuneet talon ja riihen seinät? Montako sukupolvea on talossa asunut, kulkenut pihapolkuja askareissaan?
Tämä kuva Tiilikkajärven kansallispuistosta





 Helvi Juvosen runo: Menninkäinen.
 
Käki kukkui itkua eilisen illan,
se kasteli vaalean niittyvillan.

Tänä aamuna poimin pisaran
ja hiekanjyvän ja rentukan
ja panin ne pussiin ja sidoin sen
ja lähdin metsään viheltäen.

Tien ristillä kumarsin päivää päin,
ja silloin sen näin:

Se istui vanhassa tuomipuussa
kaksi pientä valkoista hammasta suussa
ja nauroi vain, se nauroi vain
minut aivan tartuttain.





Tätä luonnonkukkaa en tunnistanut. On isompi kuin hiirenvirna ja kasvoi isossa pensasmaisessa rykelmässä heinäpellon laidalla.
Oman pihan luonnonniityn uusi kukkija sinilila akileija. En tiedä, mistä se on siementänyt mutta täytyy varjella sitä ja kerätä siemeniä talteen.
Kosken kuohuja Koirakoskelta ja pihapiirin kauneutta. Koirakosken Lohi & Matkailun koskikahvio palvelee kesäisin. Päärakennuksessa on myös majoituspalvelua täysin remontoiduissa huoneissa ja piha-alueella on sähköistettyjä asuntovaunupaikkoja


Heinäkuu
Kuljin, kuljin kankahilla
kesän kultaisen.
Nukuin metsätaipalilla
alla kuusien.
Pihka tuoksui, kilvan kukki
ruohot, kanervat,
puusta puuhun kutoi lukki
seitit hohtavat.
 
Luokse tullen, luota mennen
liukuu heinäkuu.
Eilinen lie ollut ennen.
Huomen unohtuu.
Mistä tullen, minne kulki?
- tiesikö itsekkään?
Luonto sylihinsä sulki,
metsä huumas pään.
               - Aaro Hellaakoski -

2 kommenttia:

  1. Hiirenvirnaa muistuttava kukka voisi olla rehuvuohenherne. Ihanat Koirakosken maisemat tuovat mieleen muistoja melontaretkiltä 90-luvulla.

    VastaaPoista

Kiitos jokaisesta kommentista. Olen hyvin iloinen niistä ja jokainen on tärkeä niin lyhyt kuin pitkäkin. Jos et ole bloggerissa, voit kommentoida myös anonyyminä, kun valitset sen kommentointi palkista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...