Tontut ovat tunnetusti hyvin kotiseuturakasta väkeä ja voivat elää tutuilla asuinpaikoillaan jopa satavuotiaiksi. Hyvin usein ne asettuvat seuduille, missä luonto on lähellä, koska sieltä ne saavat puhdasta ruokaa. Tonttujen herkkua on luonnonkala kaikessa muodossa. Lohi maistuu graavattuna, lämmin- ja kylmäsavustettuna ja uunissa paistettuna. Kuha ja siika ovat herkkua samoin paistetut ahvenet ja muikut. Pikkukaloista isä valmistaa patakukkoa. Syksyisin kerätään porukalla mustikoita, puolukoita ja karpaloita, joista tonttumuori tekee piiraita ja hilloja ja osan pakastaa talven varalle. Taavi-tonttu kerää sienet. Kanttarellimuhennos on sen herkkua ja Bertta-muori valmistaa sitä joka syksy. Lapsetkin siitä tykkäävät.
Tontuilla on oma puutarhahalme, jossa kasvaa perunaa, sipulia, porkkanaa, kesäkurpitsaa ja joskus vahvassa maassa on kasvanut jättiläismäinen talvikurpitsa. Sen lapset Teppo ja Viivi käyttävät halloweenaskarteluun jättilyhdyksi. Vahva ja tuore ruoka takaavat sen, että tontuilla riittää virtaa vuoden tärkeimpään tehtävään - toimia joulupukin apureina.
Ennen joulua joulukuussa ne vielä tekevät kotiseuturetken ja tarkastavat, että paikat ovat kunnossa. Joulun jälkeen ne vetäytyvät ansaitulle talvilevolleen. Sain tontuilta luvan julkaista täällä blogissani niiden retkikuvia. Suurkiitos tonttuperheelle. Kaikki kuvat löytyvät täältä KLIK.
Haapamäen näkötornista näkyy kauas. Mäen korkeus on 178 m merenpinnasta ja tornin korkeus 18 m. Torniin kiipeäminen on jokaisen omalla vastuulla ja pienin Bertta-tonttu ei uskalla vielä kiivetä ylimmälle tasanteelle.
Äyskosken rannalla näkee perhokalastajia ja siellä voi ihailla kosken kuohuja ja majoittua viihtyisästi.
Pirunpelto Talluskylän Tuppilahdessa on myös nähtävyys. Tonttuperheellä on joskus muinoin ollut kesämökki näillä seuduilla.
Nyt seikkaillaankin jo Tervonsalmen leirikeskuksessa. Tontut suosittelevat sitä rauhoittumispaikaksi hiljentymistä ja sisäistä rauhaa kaipaaville nyky ihmisille.
Eerikkala Golfissa voi opetella pallon lyönnin hienouksiin. Äiti-tonttu tietää muutaman golfsanaston kuten hole-in-one, birdie, griini, handicap, putti ja on katsonut peliä joskus kentän laidalta. Voisihan sitä olla vaikkapa mailatyttönä.
Joka kesä tonttuperhe vierailee Manginniemen ulkoilualueella. On siellä pehmeä hiekkaranta ja viihtyisä kota ja laavu. Niemen rantoja kiertävillä poluilla voi ihailla järvimaisemia ja samalla kuntokin kohoaa.
Vierasvenesatamassa on myös talviuintipaikka. Uintipaikan läheisyydessä on kota ja savusauna, josta voi ihailla näkymiä Tervonsalmen sillalle. Isä-tonttu on joskus pulahtanut avantoon mutta äitiä moinen hirvittää. Moni kertoo, että pulikointi jäiden seassa kohottaa vastustuskykyä ja antaa muutenkin taivaallisen rennon jälkitilan. Pannaan mietintään.
Pohjalammen ympäristössä on kuntopolku ja lintujen bongailutorni. Täällä ovat pesineet mm. kurki, punasotka, silkkiuikku ja naurulokki. Harvinaisin lammella tavattu on luhtakana.
Äiti-tontun jalat jo kaipasivat lepoa ja se köllähti lampaantaljalle ihailemaan Huuhtajankosken kuohuja.
Hiidenvuoren pirunkirkko löytyy Pulkkaniementien läheisyydestä. Luolalla on pituutta 7 metriä ja isä-tonttukin mahtui siellä seisomaan. Äiti on niin tottunut olemaan tupatonttuna, että ei ole vielä uskaltautunut astumaan luolaan.
Toivotan kaikille blogissani piipahtaville oikein rentouttavaa joulunaikaa! 🎄🤶🎆🎅✨
"...Eivät askelet, jotka astun eteenpäin
muuta minua yhtään nuoremmaksi,
sillä niin paljon minä olen kulkenut,
että minun olisi pitänyt palata kohtuuni,
ensimmäiseen avaruuteen, jonka äärettömyydessä leijuin
liekaani sidottuna kuin astronautti.
Taivaan latva on käden ojennuksen päässä,
lähempänäkin, eikä askel vie eteenpäin, vaikka se
peilautuisi ohikulkevien silmistä, eikä ohitse
mikään kulje ja Linnunrata, jos jotakin,
on hiustesi polku yön lakanalla, syntymän ja kuoleman
Maisemia kevät-kesä ja Suomen kansallislintu - joutsen.
"Halk' illan ruskon auermaan käy lento joutsenen. Se laskee lahden hopeaan ja soutaa laulellen. Se lauloi: "Auvo taivainen on armas Suomenmaa, sen päivä mennä levollen, yökaudet unhoittaa..."
- J.L.Runebergin runon Joutsen I säe -
Kesäinen kuva äidistäni sinivalkoisessa mekossaan ja kimppu luonnonkukkia. Kuva otettu 12.7.2009 kuukautta vaille 82-vuotiaana. Tämän kuvan ottamisesta äiti eli vielä vähän vajaa yhdeksän vuotta.
Sodankylän kirkko, otettu käyttöön 1859. Uudelle kirkolle alkoi olla tarvetta, kun vanha kirkko kävi ahtaaksi ja alkoi rapistua. Blogistani löytyy kuvia myös vanhasta kirkosta (rak. 1689).
Kermansaven Lapin aiheiset vuodenaikataulut. Muistaakseni maalannut Osmo Omenamäki. Kuva on tumma, kun huono valaistus
Yläkuvassa Arabia Heljä Liukko-Sundström seinälaatta 21x25,5 cm: Nyt ja aina (2008) ja alakuvassa samalta taiteilijalta Pullukkakukat (1992). Kaikki taulut siis löytyvät omasta kodistani ja piti netistä tarkistaa taulujen nimet ja valmistusvuodet.
Osallistun tällä postauksella Tiiu Puutarhahetki blogin Sinivalkoista-haasteeseen.
Iso olkipukki koristaa kylän raittia. Kuvaa jää rumentamaan liikennemerkin tausta enkä ehdi sitä nyt retusoimaan pois.
Kataja (Juniperus) on kaunis marjainen havukasvi. Entisaikaan siitä tehtiin luutia, joilla pyyhittiin pölyt nurkista ja saatiin tupa tuoksuvaksi. Suomessa kasvava kotikataja viihtyy tuoreissa kangasmetsissä ja se on kestävä eikä säikähdä kuivuutta. Kataja voi elää yli 1000-vuotiaaksi. Katajaa poltettiin entisaikaan huoneissa ja kaduilla kulkutautien vaivatessa. Flunssakautena katajan marjoja ja neulasia voi keittää ja höyryttää. Marjat sopivat myös liharuokien mausteeksi. Suomalainen sanonta: Joka kuuseen kurkottaa se katajaan kapsahtaa. (kuva:Pixabay)
Tuhka jäljelle jäi! Meitä niin onnisti, että saimme viikonlopulla ja eilen poltettua valtavan oksa- ja lehtikasan pihasta. Koko kasaa ei olisi voinut sytyttää kerralla vaan siitä oli kannettava nuotiopaikalle pieniä määriä. Kaksi päivää hommassa meni ja vielä tänään tuhka hehkui kuumuutta. Kasassa on useampi kottikärryllinen puhdasta koivuntuhkaa. Entisaikaan tuhkaan on sekoitettu vettä ja saatu tuhkalipeää, jota on käytetty mm. saippuan valmistuksessa, kansanlääkinnässä ja kasvivärjäyksessä.
Toivomurusena lopuksi:
"Toivo elää voimakkaasti ihmisten välisissä suhteissa ja yhteydessä toiseen ihmiseen. Kukaan meistä ei elämässä pärjää yksin. Hyvä elämä rakentuu aina yhdessä toisten kanssa. Ihminen kaipaa enemmän läsnäoloa kuin suurieleisiä tekoja." (Maaret Kallio)
Minulla on hyvä ystävä, jonka kanssa soittelemme usein. Viimeksi ystävä totesi, ettei hän ole varmaan kuukauteen nauranut yhtä hersyvästi ja rennosti kuin pitkän puhelumme aikana. Miten usein ihmisen mieli tahtoo jäädä ikäviin asioihin kiinni, ilo ja mielihyvä jää puuttumaan päivistä. Jo puhelinkohtaaminen voi olla molemminpuolisesti voimaannuttava. Huumori on oiva lääke märehtimiseen ikävissä asioissa.
Marraskuussa valo yhä vähenee, puut ovat mustia rankoja, ruoho vielä vihertää mutta väri on jo ruskeanvihreää. Hämärä tihenee taloni ympärillä ja pian se muuttuu mustaksi yöksi. Kotitien kynttilät palavat pimeydessä ja uskon niiden näkyvän avaruuteen, hassu kun olen. Viiltävän hetken olen yhtä avaruuden kanssa, kun joskus se ottaa minut kuitenkin. Miksi siis pelkäisin! Kun olen levollinen, etäisinkään pimeys ei pelota!
Marraskuussa ehtii katselemaan vanhoja kuvatiedostoja ja ihmettelemään, missä olen kuvannut tuon upean naispatsaan. Molemmat kuvat olivat onneksi kuvakansiossa Lappi-Norja matkakuvat 2013. Olimme tosi pikaisesti käyneet Raatteen Portissa Suomussalmella ja olin ottanut ulkokuvia mutta varsinaiseen museoon emme ole ehtineet tutustua. Puna-armeijan suunnitelmissa oli ollut marssia voitokkaasti suoraan Ouluun ja katkaista näin Suomi kahtia. Toisin kuitenkin kävi, sillä suomalaiset kävivät vastahyökkäykseen kaikin voimin. Raatteentiestä tekee erityisen myös se, että Suomi onnistui täydellisesti taktisessa sodankäynnissä. Suomen puolustus perustui siihen, että sotilaat tunsivat maaston erinomaisesti ja he pystyivät suksilla liikkumaan siellä nopeasti. Lisäksi valkoinen sotilaspuku auttoi naamioutumaan maastoon täydellisesti. Yhdessä nämä ominaisuudet johtivat siihen, että suomalaissotilaat onnistuivat motittamaan suuria viholliskolonnia ja tekemään täydellistä tuhoa vihollisen keskuudessa.
Naispatsas on ukrainalaisten muistomerkki talvisodassa kaatuneille ukrainalaisille sotilaille. Patsas on pystytetty samoille paikoille, jonne tuhottiin lähes koko ukrainalainen 44. divisioona. Toisessa kuvassa on Vienan vapaussoturien ja pakolaisten muistomerkki. Jatkosodan heimosoturit olivat jatkosodassa (1941–1944) Suomen Puolustusvoimain yksikköitä, joissa palveli tverin-, vienan- ja aunuksenkarjalaisia, inkeriläisiä, vepsäläisiä, komeja, virolaisia, saamelaisia sekä muita suomensukuisiin heimoihin kuuluneita miehiä. Näistä osa oli siirtynyt Suomeen vuoden 1918 jälkeen, ja osa oli suomalaisten sotavangiksi jääneitä puna-armeijan sotilaita. Lisäksi joukoissa palveli amerikansuomalaisia, ruotsinsuomalaisia, siperiansuomalaisia ja sellaisia suomalaisia, jotka olivat muuttaneet aikaisemmin Neuvostoliittoon.
Oikeastaan piti kirjoitella ihmisyydestä mutta ovatpa nuokin kuvat dokumentoitu tänne blogiini ja sodathan ovat ihmisten aloittamia ja niitä on käyty tuhansia vuosia ja loppua ei näy. Ihmisellä on ajattelun taito mutta selvyyttä tähän maailmaan ei ole saatu. Kaikenlaiset hengenmiehet ja filosofit käyvät vuorotellen selittämässä omat teoriansa ja toinen koettaa ne kumota. Parasta on pienen ihmisen pysytellä sellaisessa kodossa, jossa on hyvä olla ja jäädä sinne. Ei muualla maailmassa ole asiat sen kummemmin. Sielläkin ihmiset elävät ja kuolevat ja koettavat siinä välissä toimia parhaansa mukaan. Ihmisikä on lopulta niin lyhyt ettei täällä millään ehdi kaikkea haluamaansa toteuttamaan tai näkemään. Pisara olemme suuressa meressä. Elämässä paljon tapahtuu sattumalta - käännymmekö risteyksessä oikealle vai vasemmalle. Emme saa koskaan tietää, minne se toinen tie olisi vienyt.
Ihmiset täällä Suomessa voivottelevat pimeää, synkkää marraskuuta ja talvea. Toivotaan lunta mutta sitäkin sopivasti. Syksy on ollut pitkään leutoa ja on ehtinyt tekemään pihatyöt hyvin, kun ei ole satanut räntää. Ja meillä on sisällä lämpöä, valoa ja koneita helpottamassa työtämme. Viihdykkeitä on liiankin kanssa, kun vain osaa asennoitua ja oivaltaa kuluvien hetkien merkityksen. Ja tarvitseeko koko ajan tehdä jotakin. Olen ollut monta päivää lähes uutispimennossa, koska itse haluan. En halua lukea ihmisten sairaskertomuksia, joita jo oma maakuntalehtikin tarjoaa värikuvien kera eikä minua niin hirveästi kiinnosta kenestä tulee USA:n uusi presidentti (toivon ettei ole Trump) tai montako eilen sairastui koronaan.
Olin tänään ulkona metsälenkillä ja tulin sisälle lämpöiseen tupaani ja join termarissa olleen kahvin ja söin voileivän. Aloin lukemaan kirjaa mutta olin nukahtanut sohvalle. Herättyäni katsoin Areenasta Michael Portillon ohjelmaa Junamatka Australiaan osat 3-4. Sitten tulin koneelle ja aloin selailemaan vanhoja kuvatiedostoja. Välillä piipahdin saunassa ja kohta lähden yöunille. Hyvää yötä!
En ehkä ole mennyt sinne, minne tarkoitukseni oli mennä mutta luulen päätyneeni sinne, missä tarkoitukseni on olla - Douglas Adams -
Nämä vallan ja viisauden kulissit kolossit yliopistot kirkot virastot sairaalat täynnä ankaraa tietoa oikeassaolemista paremmuutta
Mutta elämä on jossain muualla sivukaduilla neulaspoluilla untanäkevissä silmissä mielissä kaipuuntäysissä
Ei täällä Ei täällä Jossain muualla ja toisin. (M. Leinonen / Tuuli tulee uniin,1999)
Naiset yleensä hemmottelevat itseään ostamalla uudeen vaatteen, hajuveden tai käymällä kampaajalla. Minä odotan hetkeä, kun pääsen istumaan mintun väriselle lypsyjakkaralle. Ja jakkaran nimi on vielä Lyyti kuin mummoni mukaan ristitty. En voinut vastustaa kiusausta, kun näin mainoksen hienopuuseppä Jari Karppisen valmistamasta nostalgisesta Lyytistä, joita pian saa myös suuremmassa koossa, Iso-Lyyti -nimellä. No ehkä leveä ahterini jotenkuten mahtuu tälle pienelle. Mummolasta muistan (lypsäjänä oli isänäiti Anni) jonkinlaisen jakkaran mutta en sen mallia. Nyt Jari valmistaa jakkaroita perinteisellä mallilla, värejä on valittavana peräti 16.
Olin koko kesän mankunut miesväkeä nikkaroimaan omankodin pihaan palleja, jakkaroita sellaisia, joita voin siirrellä kätevästi paikasta toiseen. Puutavaraa ja ruuveja huushollista kyllä löytyy, on sirkkelisaha ja kuviosaha. Tämä kesä oli kuitenkin niin kiireinen, kun oli pihapuiden kaatourakka ja sen jälkeen klapiurakka ja polttamista odottaa jättiläismäinen oksakasa. Kyllä minulle naureskeltiin ja käskettiin, että sidon yhden jakkaran vyöllä takapuoleen kiinni niin se kulkee aina mukana. Penkkejä on mutta ne on pidettävä sateelta suojassa, kun eivät ole varsinaisia puutarhakalusteita. Musta- ja viherherukoita kerätessä tarvitsen jo jakkaraa eli jalat alkavat jo noin parin tunnin seisomisen jälkeen kaivata istahtamista, toisessa jalassa suonikohjut myös vaivaavat.
Tässä kuvassa on jo Iso-Lyytejä. Pieni jakkara maksaa 65 e/kpl mutta ainahan käsityö maksaa. Tilasin näitä kaksi, toisen turkoosin ja toisen mintunvihreän. Tilasin nämä niin tohkeissani etten edes tarkistanut ovatko maalattu ulko- vai sisämaalilla. Ei haittaa, koska tarvitsen näitä myös sisällä. Ovat käteviä, kun tarvitsee ottaa jotakin talon yläkaapeista. Tämä ei ole maksettu mainos.
Hirviniemessä on käytävä ainakin kerran tai kaksi kesässä. Nyt ennätin käymään vasta syyskuussa mutta olipa lämmintä jo aamupäivällä ja kävelin koko hiekkarannan Rauniosalmen nuotiopaikalta Repohäikkään. Polku sukeltaa välillä metsikköön mutta on helppokulkuinen. Parkkipaikka ei ole suuri ja en aivan yksin saanut olla. Kalastajaukkelit olivat jo tulilla makkaranpaistossa. Naiset olivat lähteneet karpaloita etsimään Nenälammen rannoilta ja miehet olivat jääneet nuotiolle istuskelemaan. Minä en nyt kaivannut juttuseuraa vaan halusin mennä itsekseni, pysähdellä, katsella ja kuvailla. Eläkeläismiehet olivat uteliaita ja toinen lähti minua seuraamaan, että kukas nainen se tänne tulee yksin samoilemaan. No onneksi olin jo paluumatkalla ja en halunnut olla epäkohtelias, joten pitihän sitä pikkuisen porista.
Koetin kävellä rennosti ja heilutella hartioita ja tein samalla venytysliikkeitä puun kylkeä vasten, aamujumppaa kipeytyneille lihaksille ja nivelille. Olin edellisen viikon trimmeröinyt kolmena päivänä noin kolme tuntia kerrallaan pihan tien- ja ojanvarsia. Ryobi akkutrimmeri on kevyt ja helppo käyttää mutta yksi akkulataus ei kestä kovin pitkään. Lauantaina 26.9. jauhoimme noin 12 kg satsin hirvijauhelihaa (seassa myös sikaa) ja siihen noin 1,5 kg keitettyjä porkkanoita ja sekaan muut lihapullataikina-ainekset. Näin isoon satsiin saa laittaa pari pussia maustekorppujauhoja, munia ehkä 15 kpl, sipulikeittopusseja 3-4 ja pippuria myllystä, suolaa ja nesteenä ruokakermaa ja vettä. Onneksi oli kaksi mieskokkia, joista vanhemmalla on ns. käsituntuma hommaan. Minä pääsin aika vähällä 😉 Annoksesta paistoimme pullia ja pihvejä. Kohtahan pakkaseen alkaa tulla uutta hirvenlihaa, kun metsästys alkoi tänään 10.10.
Kirjojakin olen lukenut yön myöhäisinä tunteina. Edward St Aubynin Loistava menneisyys jäi kesken, kun en enää jaksanut lukea sivukaupalla Patrickin huumehörhöilyistä. Ehkä palaan kirjaan joskus. Suon villi laulu kirja oli saanut ylistystä ja ollut massiivinen menestys ympäri maailmaa. 'Rämetyttö' Kyan tarina on liikuttava ja luonnon kuvaukset ovat upeita. Kirjaan on mahdutettu myös romantiikkaa ja dekkariaineksia, kun suolta löytyy kylän kultapojan ruumis. Helppolukuinen romaani, kertomus myös siitä, miten yksinäisyys ja yhteiskunnasta erakoituminen vaikuttaa ihmiseen. Enemmän pidin Gail Honeymanin kirjasta Eleanorille kuuluu ihan hyvää. Eleanor on yksinäinen ja hieman outo. Taustalta paljastuu kodissa tapahtunut tragedia, joka paljastuu vasta kirjan viime lehdillä. Psykologisesti taitava kirja.
Jari Sarasvuon Välähdyksiä pimeässä ja pimeitä välähdyksiä kirjan luin äskettäin. "Karkumatka kadotuksesta. Rohkea, avoin ja opettavainen kertomus yrittäjäpojasta, joka halusi voittaa kohtalonsa. Niin käy harvoin mutta Jari Sarasvuo tahtoi olla poikkeus. Sarasvuon neljännesvuosisadan mittainen julkinen elämä on ohjautunut välähdyksistä pimeässä. Ne kuljettivat hänet yritysmaailman uranuurtajaksi, menestyjäksi, kymmenien tuhansien suomalaisten koskettajaksi ja uskomattomien diilien tekijäksi mutta myös julkisen kiistelyn keskipisteeksi. Pimeistä välähdyksistä puolestaan seurasi kriisejä ja kadotustiloja kuin liukuhihnalta. Kohtalo vaihtoi monta kertaa raidetta.
Paljon sattuu, tapahtuu ja saa, kun ei ymmärrä suojautua omalta järkeilyltään. Lopulta yrittäjäpoika havahtui elämäntehtävänsä raunioiden keskeltä uuteen päivään, uuteen kohtaloon. Näin kirjasta tuli kertomus ansaitsemisesta, ahneudesta ja anteeksiannosta. Hyvä lukija, kerron sinulle harvinaisen, hämmentävän ja kukaties hyödyllisen tarinan." (lainaus kirjan takakansi, Otava 2015).
Olen samaan aikaan kuunnellut Jarin podcasteja Yle Areenasta. Jarilla on suuri ego ja paljon tietoa asioista, joita hän tikkaa kuulijalle kuin tilkkutäkkiä. Hengästyttävää tekstiä puolitoista tuntia ilman taukomusiikkia. Kyllä mies on harvinaislaatuinen persoona pienessä Suomessa. Hurmiohenkinen puhuja lähes pelottava sellainen. "Sarasvuo on se mies, josta jokaisella tuntuu olevan mielipide. Hän herättää tunteita, hän kiinnostaa laajasti. Toiset rakastavat, toiset oudoksuvat. Joku nimittää värikästä ja sanavalmista elämänfilosofoijaa neroksi, joku toinen taas röyhkeäksi pyrkyriksi. Ei tässä toki mitään ihmeellistä ole, sillä niin monet muutkin vahvatahtoiset persoonat jakavat mielipiteitä." (Iltalehti)
Elämme jo lokakuuta. Syyskuu oli normaalia lämpimämpi, ainakin viisi astetta. Mutta puiden on luovuttava lehdistään, vaahteran oksat taipuvat raskaina maahan. Auringonkukat painavat päänsä kuin nöyrät vanhukset. Sammal metsässä hyllyy märkänä ja kohta pakkanen rapsauttaa sille kuuramaton ja se kangistuu. Katsellaan vielä rantoja ja ihaillaan syksyn ruskaa ja kuten vanha kansa sanoi sadonkorjuun loppuessa "nyt joutaa vaikka uuninpankolle makoilemaan." Talvi voi tulla.
Puu hulmuaa lintuja, lepattava aurinko jokaisen siivillä;
on syksy, veri tai viini juovittaa rinnat, maa hehkuu
pudonnutta sulkaa. Sinua keltainen lintu minä tavoitan
ja minua sinä pakenet minun lihani nokassasi.
Yö aukeaa maan levyiseksi, minä menen yön taloon; minä
lähetän haukan ja ketun kintereillesi, minä rakastan
sinua; kun sinusta lauletaan minä vaikenen;
aamulla ovi suljetaan, minä sisällä sinun laulusi
ulkopuolella, valo rummuttaa seiniä; kun minä saan
oven auki ei sinua ole, tuhat aurinkoa irti oksilla; talvi
tulee.
- Pertti Nieminen: Viini kypsyy punaiseksi
(Päivät kuin nuolet, 1961)
Hyvää viikonloppua juuri sinulle. Ja hei, uusi bloggerhan toimii nyt!
Ps. Huomasin kuitenkin, että tämä videon kuva on blogitekstini ensimmäisenä kuvana lukijaluettelossa. Otsikkona aamulenkkikuvia ja siinä makaa mies rähmällään maassa. Neuvokaa, miten saan eka kuvan otsikon alle?
Lisään loppuun psykedeelistä musaa Sir Elwoodin Hiljaiset värit -yhtyeeltä vuodelta 1993.
