Päivää ja yötä joulukuussa

 

Tämä ei ole oma ottamani kuten huomaatte. Kuva on PxHere kuvapalvelusta, josta kuvia voi vapaasti kopioida. Olisiko taustalla Alpit? Lumoavan kaunis kuva!

Jouluaattona avaruuteen lähetetään taas uusi avaruuskaukoputki "Webb". Paljastaako se meille viimeinkin, miten miljardeja vuosia sitten galaksit syntyivät? Saammeko tietää onko avaruudessa elämää ja millaista? 

Aurinko nousi tänään Kuopiossa 09:46 ja laski 14:25. Päivän pituus oli siis 4 tuntia 39 minuuttia. Lenkille on lähdettävä hyvissä ajoin, jos ei halua jäädä pimeään. Ilma oli tänään mitä parhain ehkä hivenen plussan puolella ja potkurilla pääsee täällä maaseudulla vaikka kuinka pitkiä lenkkejä. Näin ainakin närhen ja käpytikan. Tuo katkennut koivu oli mieluisa paikka nakutella koloa, johon saisi kävyn mahtumaan. Jäniksiä on paljon ja pupu oli tehnyt tihutöitä meidän puuvalolle eli purrut yhden säikeen poikki. Juottamalla johdon saimme valon taas palamaan ja nostimme alaosan valolankoja ylemmäksi. Olisi pitänyt kesällä kuivattaa heiniä pupusille. 

Tämä kortti lähtee Kiinaan. Toiveena oli mystiikkaa, taikuutta ja  kauhua

Daniela Franzelin kuvaama Stairway to heaven -kortti on jo matkalla Saksaan ja miehelle tietenkin. Siisti alastomuus on kaunista eikä ollenkaan paheksuttavaa ainakaan minusta. Esitin tuolla face:n postcrossing ryhmässä toiveen, että kortteihin kuvattaisiin enemmän myös ihmisiä. Maisemia, eläimiä, kukkia, satuolentoja, ajoneuvoja ym. kyllä löytyy mutta ihmiskuvaus on unohdettu. Olenkohan hassu harrastaja, kun en voi laittaa kortteja, joista en itse pidä? Vähemmän mieluisat kortit jäävät laatikon pohjalle. 

Viikon 49 krapu

Kuva: Oma albumi

Kuva: Oma albumi

Kolmasluokkalaisten tyttöjen joulujuhlaharjoitukset ovat täydessä vauhdissa. Tyttöjen ympärillä on hälinää ja hyörinää. Enkelinsiipien sovituksessa on ongelmia, sillä yhden tytön siipipidike valahtaa aina kulmille. Ongelmaan löytyy lopulta ratkaisu, kun opettaja näppärästi ompelee muutaman piston. Lukijatytöt ovat opetelleet jouluevankeliumin ulkoa ja muistavat sen jo aika hyvin. Opettaja antaa sivusta ohjeita, missä kohtaa koroketta he seisoisivat. 

Seuraavana on vuorossa lumihiutaletanssin harjoitus. Tanssi esitetään piirissä ensimmäisenä ohjelmanumerona ja taustakuoro laulaa silloin Lumihiutaleitten laulun, jonka sanat ovat Martti Helan. Tytöt pukevat opettajan ompelemia rimpsumekkoja ylleen mutta Marjan mekko ei mahdukaan päälle. Tyttö purskahtaa itkuun. "Hätä ei ole tämän näköinen", sanoo opettaja ja alkaa ratkoa saumanvaraa.

*******************************

Osallistun tällä lopputöksähtävällä tekstilläni ensimmäistä kertaa SusuPetalin blogissa olevaan Viikon krapu 100 sanan kirjoitelmaan. Viikko 49 sanat: kulma, sivu, piiri

Joulukuun murusia

Joulukuun alun pihakuvassa on jo talvinen tunnelma. Lumi on pinnalta pehmoista puuteria ja tien yli tuiskuava lumi saa minut epävarmaksi suunnasta. Autolla ajaessa saa olla tarkkana, ettei vahingossa aja oman tienristeyksen ohi, kun lumi tekee tepposiaan. Lumi muotoilee maisemaan omia taideteoksiaan, hauskoja kumpuja pihan eri kolkkiin kivien ja havujen päälle. Pakkanen on jähmettynyt potkurin jalaksiin mutta käyn sentään viemässä roskapussin kimpparoskikseen. Tänään 5.12. on pakkasta noin - 20 C ja ei tarvitse lähteä mihinkään, ei edes kaupalle. Eilistä teeri/pyypaistia on vielä jäljellä, joten syömme sen. Uskotteko, miten hyvää lintupaisti on? Minulle selitettiin, miksi linnun liha on niin miedon makuista, erilaista kuin esim. hirven. Teeri syö poikasena pieniä toukkia tai perhosen jäänteitä, 2-3 viikon ikäisenä se alkaa syödä versoja, lehtiä, urpuja, siemeniä ja marjoja. Lintu valitsee lajityypilleen oikean ravinnon ja jauhaa sen kivipiiraassa, jolloin imeytyminen on täydellistä. Metso osaa myös valita minkä petäjän neulasia se syö talvella. Katajanmarjat ovat metson herkkua.

"Aurinko paistaa lumiseen maailmaan

ja tekee kaiken säteileväksi.

Ikäänkuin myriaadeiksi sirpaleiksi särkyneenä

se kimaltelee maasta ja metsistä,

valkeilta niityiltä ja vuorilta

tuo talven aurinko,

joka on kuin valkoista timanttia

kovan, jääkirkkaan taivaan alla..." - Katri Vala -

"Talvi avaa vaippansa, peittää peltojen ruudut..."   - Eeva-Liisa Manner -

"On ajateltava tähtiä kunnes jaloissa huimaa, on katseltava tähtiä kunnes silmissä suhisee, kuunneltava taivasta kunnes korvat hämärtyvät..." 

- Kai Nieminen -

"Pihaluntani haavoittaa jänis. Pihalumellani on sydämeni surullinen lintu"

- Helvi Hämäläinen -

"Ei ole lumisadetta vaiteliaampaa. Talvinen metsä, tyhjä paperi, puhdas lakana: kuoleman valkeus..." - Jari Tervo -

"Takassa hehkuu ja himmenee. Nuoruuteni kauneimman intohimon vuodatan sinuun, ajaton hetki, ikuinen, haihtuva yöhön, jossa myrsky on nukkuva, kirkas, näkevä hetki - hukkuva hiilien mykkään tietämykseen..."

- Anja Vammelvuo -

"Kuinka muistan sinut. Hoidit minua kun olin sairas, kannoit lumisia puita sylissäsi, teit tulta lieden mustaan sydämeen." - Markus Jääskeläinen

Lenkkikuva marraskuulta ja postilaatikossa kortteja maailmalta

Pihan valoteos on erinäköinen eri suunnista kuvattuna. LED-lamppuja siinä on 1200 ja pituutta 120 m. Sen ripustaminen piti tehdä tikkailta mutta nyt se saa olla paikallaan kesät talvet niin kauan kuin kestää. 

Kuva työhuoneestani tänään. Luin näytöltä digilehtiä, Savon Sanomat ja muutamia aikakausilehtiä, joita tilaan pätkiä silloin tällöin. Kortteilijalla korttivarastot kasvavat. Pikku laatikoissa on vain pieni osa korttejani. 

Hyvää 2. Adventtia ja Itsenäisyyspäivää!

Paaterin kirkko

Monet lukijoistani tuntevat varmaankin tämän rakennuksen. Kyseessä on Paaterin kirkko Lieksan Vuonisjärvellä (valm. 1991). Kirkko on kuvanveistäjä Eva Ryynäsen suurikokoisin ja tunnetuin työ. Olemme vierailleet täällä 23.8.2013 ja haluan siirtää kuvia blogiini. Olen linkittänyt blogini postcrossing-profiiliini ja toivon, että kuvani välittyvät maailmalle myös sitä kautta. 

Kuvanveistäjä Eva Ryynänen

Eva Ryynänen (1915–2001) oli omaleimainen kuvanveistäjä, jonka elämäntyö ja koti löytyvät Paaterista, taiteilijakodista, joka sijaitsee n. 27 kilometrin päässä Lieksan keskustasta Vuonisjärvellä. Ateljee, kirkko, asuinrakennus ja kahvila muodostavat vaikuttavan kokonaisuuden, jossa taiteilijan kädenjälki näkyy vahvana.

Lapsuus ja opinnot
Kuvanveistäjä Eva Ryynänen (o.s. Åsenbrygg, suom. Honkajärvi) syntyi 15.6.1915 maalaistalon tyttäreksi Vieremällä. Jo lapsena hän innostui veistämään puusta erilaisia eläimiä, kuten lintuja, kissoja ja hevosia.

Eva Åsenbrygg opiskeli Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulussa (myöh. Suomen Taideakatemian koulu eli Ateneum) kuvanveistolinjalla vuosina 1934–1939, aikana jolloin naiskuvanveistäjiä oli vielä vähän. Tie opintoihin avautui veistoksella Veljekset Hiidenkivellä, joka on nyt nähtävillä Paaterin asuinrakennuksessa.

Evan opettajana toimi muun muassa kuvanveistäjä Felix Nylund. Samaan aikaan oppilaitoksessa opiskeli useita myöhemmin ansioituneita taiteilijoita, kuten Oskari Jauhiainen, Viljo Savikurki, Tuulikki Pietilä ja Veikko Vionoja. Osa heistä vieraili myöhemmin Evan luona Paaterissa. Erityisen läheinen ja pitkä ystävyys Evalle muodostui kuvataitelija Brita von Zweygbergin kanssa.

Paaterin emäntä
Luutnantti Paavo Ryynänen tuli Evan elämään sota-aikana. Tuleva vihkipari esiteltiin toisilleen Paavon vieraillessa haavoittuneen veljensä luona Helsingin diakonissalaitoksella, jossa Eva työskenteli.

Eva ja Paavo Ryynänen asettautuivat asumaan Paateriksi kutsumalleen pienelle maatilalle, joka oli lohkaistu Paavon vanhempien kotitilan takamaista. Paaterin varhaisin rakennus oli pieni saunamökki Sammaljoen rannalla. Paaterin päärakennus valmistui vuonna 1953.

Tie kuuluisuuteen
Suuren yleisön tietoisuuteen Eva Ryynäsen toi hänen läpimurtonäyttely Puusta puonnut Amos Anderssonin taidemuseossa vuonna 1974. Näyttely Puuveistoksia Tampereen Nykytaiteen museossa vuonna 1983 rikkoi nykytaiteen museon siihenastisen kävijäennätyksen.

Paaterissa on nähtävillä muutama Evan tekemä marmorityö, kuten Carraran marmorista veistetty hautapaasi. Kuvanveistäjän pronssiin valetuista teoksista tunnetuimpia ovat Pietari Brahen patsas Lieksan keskustassa, Nurmeksen Laulupuu ja Vieremän Matti ja Liisa -veistos.

Suurin osa Eva Ryynäsen veistoksista on valmistettu puusta. Hän käytti puulajeja hyvin monipuolisesti. Erityisen tärkeä materiaali hänelle oli mäntypuu, varsinkin vanha, kookas punahonka. Sopivia puita veistoksiin toimittivat sekä yksityiset henkilöt että metsäyhtiöt.

Paateri matkailukohteena
Eva ja Paavo Ryynäsen kodissa, Paaterissa, oli vieraillut jo 1950-luvulta lähtien kuvanveistäjästä ja hänen kodistaan kiinnostuneita vieraita ja toimittajia. Kun vuosikymmenien kuluessa kävijämäärä lisääntyi, Lieksan kaupunki alkoi tukea taiteilijakotia matkailukohteena. Kaupunki avusti muun muassa Paaterin kirkon ja galleriakahvilan rakentamisessa.

Vuonna 1991 valmistuneesta Paaterin kirkosta tuli Eva Ryynäsen suurikokoisin ja tunnetuin työ. Vuosien varrella Paaterissa valmistui noin 500 veistosta. Professorin arvonimen Eva Ryynänen sai vuonna 1998. (lähde Lieksa.fi)

Muistan elävästi, kun astuimme aurinkoisena päivänä kirkon sisälle. Olimme kahdestaan ja sillä hetkellä paikalla ei ollut muita. Koin jonkinlaisen inkarnaation, tunne-elämys oli alkuvoimainen, että en puhunut pitkään aikaan mitään ja hermostuin, kun joku kävi ovella kolistelemassa muttei onneksi tullutkaan sisään. Saimme olla täällä pyhäkössä kahdestaan. Kyyneleet valuivat silmistäni ja vaikken ole erityisen uskonnollinen ihminen niin puusta veistetty Kristus, juurakkoalttari, saarnastuoli ja polvistumisjakkarat olivat niin uskomattoman kauniita, etten koskaan ole nähnyt mitään vastaavaa. Ylhäällä ikkunalla oleva veistos on herkkä kuva äidistä lapsi sylissään tähtitaivas yllä. Saarnastuoliin on kuvattu pitkähuntuinen äitihahmo karitsa sylissään. Aurinko loi korkeista ikkunoista säteitään lattialle, luontokin iloitsi ja halusi leikitellä ikimäntyjen uudestisyntymisen edessä. Männyt olivat kasvaneet Komin tasavallan metsissä vuosisatojen ajan. Nähneet sotia ja vallankumouksia, tsaareja ja ruhtinaita. Eräänä päivänä neuvostoliittolainen metsänhoitaja oli kaatanut männyt. Puut oli toimitettu Suomeen mutta osa rungoista oli ollut liian suuria metsäteollisuuden tarpeisiin. Ja niin nämä ikivanhat punahongat olivat päätyneet Pohjois-Karjalan pikkukylässä asuneelle taiteilijalle, joka oli veistänyt niistä tämän omalaatuisen kirkkonsa seinät, lattiat ja penkit. Alttaritaulun paikalla törrötti valtava kuusen juurakko. Se oli peräisin Ruokolahdella kasvaneesta 136-vuotiaasta jättiläiskuusesta, jonka salamanisku oli kaatanut. Ovet oli veistetty jättiläistuijasta. Se oli kasvanut Kanadan länsirannikolla. Kirkon luoja, kuvanveistäjä Eva Ryynänen oli löytänyt puun pitkän etsinnän jälkeen Kitimatin sahalta Vancouverin pohjoispuolelta.

PAATERIN kirkko avattiin kesällä 1991. Tulijoita oli niin paljon, että Lieksan Vuonislahteen johtava pikkutie meni tukkoon ja asuntovaunujen tulo piti kieltää. Eva Ryynänen oli jo 76-vuotias. Kirkko oli hänen elämäntyönsä huipentuma, mykistävä kokonaistaideteos, jonka kaltaista en ole nähnyt missään muualla.

Eva Ryynäselle kivi edusti kuolemaa ja pronssi ylösnousemusta. Puu oli hänelle ikuista. Hän puhui männyistä, jotka elivät pitempään kuin me ihmiset. Hän puhui luonnosta, joka oli ennen meitä. Ja joka olisi meidän jälkeemme.

Kahvilarakennuksen ovi

Eva kuoli lokakuussa 2001. Hän veisti melkein elämänsä loppuun asti. Viimeinen työ oli poppelista veistetty Perhonen. Se jäi kesken. Puoliso Paavo on haudattu Evan viereen. 

Viimeisinä vuosinaan hän lausui iltarukouksen: ”Sitten kun en enää voi tehdä työtä, haluaisin lähteä pois.” 

Aion vielä kirjoittaa Eva Ryynäsen elämästä ja lisäilen taiteilijakodista ja ateljeesta ottamiani kuvia blogiini, kun tilaan itselleni Eva Ryynäsen elämästä kertovan kirjan Kaikkialla on kauneutta – kuvanveistäjä Eva Ryynänen. Kirja julkistettiin taiteilijan 100-vuotispäivänä 15. kesäkuuta 2015 Paaterissa. Kyseessä on tarinakirja taiteilijasta, hänen uskomattoman luomisvoimaisesta elämästään. ”Taiteilijana oleminen on ainaista tekemistä, ikuista etsimistä.” Näin luonnehti Eva itse omaa osaansa elämässä. Kirjan pääkertoja on Eva itse, kirjeiden kautta. Vaikka Eva vähättelikin omia kirjoittajan taitojaan, oli hän myös taitava sanoilla veistäjä. Evan kuvaukset sota-ajasta, Paavoon ihastumisesta, Paaterin rakentamisesta, maatalon töistä ja taiteilijan tiestä kohti kuuluisuutta ovat herkkää luettavaa. Mielenkiintoisia ovat Evan kommentit taidemaailmasta ja kontaktit muihin taiteilijoihin. Tähän joukkoon kuuluivat mm. kirjailija Yrjö Kokko ja kuvanveistäjä Oskari Jauhiainen sekä taidegraafikko Tuulikki Pietilä ja runoilija Sirkka Selja. Muita kertojia ovat ihmiset, joille kohtaamiset Evan kanssa ja hänen teoksensa ovat jollakin lailla merkityksellisiä. Kirjassa on tarinoita ja kuva-aineistoa yli 50 henkilöltä. Teos alkaa Evan äidin luonnehdinnalla tyttärestään. Yhtenä kertojana on Paaterin naapurissa asustanut kirjailija Heikki Turunen, joka muistelee lämmöllä Paaterin joulua. Arkkitehti Heikki Kukkonen rakentaa omassa artikkelissaan yhteyksiä keskiaikaisen kirkkoarkkitehtuurin ja Paaterin kirkon välille. Evan syntymäpitäjässä Vieremällä olevat lukuisat teokset ovat saaneet oman lukunsa kirjaan. Kertomusten lisäksi on käytetty myös kirjallisuutta, lehtiartikkeleita ja arkistoista löytynyttä materiaalia. (kirjan esite)

Eva ja Paavo

Syyslomakuvia ja kortteja

Bloggausintoni pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä, vaikka tuo sanonta on peräisin aivan muusta yhteydestä. Googletin...Sanonta perustuu ilmeisesti suomalaiseen legendaan, jonka mukaan ”Kristus pelästyi suurta pyytä ja tuomitsi sen jatkuvasti pienenemään, kunnes se mahtuu lentämään sormuksen läpi”. ... Kun pyy on niin pieni, että mahtuu sormustimen läpi, on maailmanloppu lähellä. Tai ainakin tämän blogin loppu. Totesimme kaverin kanssa yhtenä päivänä, että meistä on tullut vummeloita, vupeloita. Meillä menee jo kaikkeen tekemiseen kaksinkertaisesti aikaa kuin nuorempana. Vaan entäpä jos me nyt ehdimmekin kokea elämää syvällisemmin, kun ei tarvitse kiirehtiä ja voi tehdä vain sitä, mikä milloinkin huvittaa. Ihmetellä maailman pieniä ihmeitä lapsen lailla. 

Tämän Pierre Brissaudin La vie Parisien lehtikuvasta tehty kortti lähti minulta ranskalaiselle postcrossaajalle. Hänkin oli kiinnostunut vintage muodista kuten minä.

Ja tämä Johannes Vermeerin taidekortti tuli eilen minulle. Maalaus on The class of wine, c. 1658-1661. Kortin saapui mieheltä, joka on vuodesta 2005 lähtien lähettänyt yli 32.000 korttia.

Albert Edelfeltin 1881 maalaus Hyvät ystävät Bella ja Capri on niin suloinen ja lähti minulta Itävaltaan. Vain kuva jäi muistoksi.

Hauska vintage kortti meni Venäjälle.

Tämän kauniin balleriina kortin laitoin Suomeen.

Kuva omankodin pihan auringonkukista ennen lomaviikolle lähtöä. Nyt osa kukista on jo kuivumassa, jotta voin kerätä siemenet ensi kesän istutuksiin. 

Olimme tutulla mökillä taas kerran 30.8.- 4.9.2021. Yksi sankollinen puuttuu kuvasta. Kuvissa on Haapavitjan ja Siikakosken riippusillat, jotka ylittävät Lieksanjoen, joka on ollut aikoinaan tärkeä puun uittoväylä. Ruunaan koskilla näkee niin kalastajia kuin koskenlaskijoita sekä tietenkin retkeilijöitä.Ruunaalla on yli 50 km merkittyjä retkeilyreittejä upeissa maisemissa. Matkalla voit ihastella kuohuvia koskia, tuntea suon  ja vanhan metsän tunnelman. Ruunaan reiteistä voit valita  sopivan päiväretkikohteen tai viipyä alueella koko loman ajan.  Merkityt reitit, hyvin huolletut taukopaikat ja monipuoliset palvelut toivottavat kävijän tervetulleeksi. Kosteimmat kohdat on pitkostettu ja Neitikoskella on esteetön reitti, jossa kosken kuohuja pääsee ihastelemaan läheltä. Reitit löydät täältä: www.luontoon.fi/ruunaa Kuvissa näkyvät nuoret tekivät pikkuisilla kajakeillaan ympäripyörähdyksiä koskessa. Meille tuli köpöttelyä vähän vajaa 10 km yhtenä päivänä. Ravintolassa oli noutopöytä ja söimme niin herkullisia kaalikääryleitä ja jälkkärinä lettuja+hilloa. 

Hyvä puolukkapaikka löytyi läheltä Siikakosken siltaa, josta keräsimme puolukat parina päivänä. Tuo laavu kuvassa on myös sillan läheltä ja sanoin isännälle, että ajattele, miten hyvin nukuttaisikaan kosken kohinaa kuunnellessa lämpimässä makuupussissa retkipatjalla. Haaveeksi se taas jäi.