keskiviikko 12. elokuuta 2020

Saimaan rannoilla heinäkuussa

 



Heinäkuussa piipahdimme pikareissulla Saimaan rantoja ihailemassa. Reissua emme ehtineet etukäteen suunnitella vaan sain idean nuorisolta, kun olivat käyneet samoilla seuduilla päiväseltään. Me kuitenkin olimme yhden yön viehättävässä viime kesänä avatussa Hostelli Rantapappilassa. Huone oli tosi viihtyisä, vaikka wc- ja suihkutilat olivat yhteiset mutta tungosta ei ollut, vaikka kaikki huoneet oli varattu. Mitä sitä nyt yhden yön ajaksi tarvitsee kunhan on siistiä ja hyvät vuoteet nukkua. Jääkaappi ja kahvinkeitin oli huoneessa ja yhteisessä keittiössä olisi voinut valmistaa aamupalan itse. Me keitimme ja joimme kuitenkin aamukahvin huoneessa. Kävimme tyhjässä keittiössä tekaisemassa voileivät ja otimme mukaan pari lasillista tuoremehua ja kahvimaitoa. Paikan omistajapariskunnan nuorehko rouva esitteli meille tullessa paikat ja kertoi, että suunnitelmissa on myös valmis aamiaistarjoilu. Päärakennuksen salissa on mahdollisuus järjestää noin 50 hengen juhlia ja kokouksia ja pihasta on vain 200 m Saimaan rantaan, jossa on kiinteistölle kuuluva uimaranta.

Puumala on pieni kunta ja kesäisin matkailijat pysähtyvät sen satamassa. Saaristoreitti noin 60 km polveilee saaria, harjuja ja pengerteitä pitkin. Matkalla on viisi siltaa, lossi ja lauttamatka Norppa II:lla. Nyt ehdimme pienen raapaisun verran näkemään mm. Saimaa Geopark -kohteita. Lietveden maisematietä emme ajelleet ollenkaan.

Yllä olevat kuvat kuvattu Puumalansalmen sillan siltatornista, josta on todella upeat näkymät Saimaalle ja kirkonkylälle. Puumalaa sanotaan Saimaan Gibraltariksi, koska se yhdistää eteläisen ja pohjoisen Saimaan vesireitit. Saimaan 'Kipralttari' on aina ollut tärkeä vesiliikenteen solmukohta.


Puumalan julkkis on tietenkin näyttelijä Ville Haapasalo, jolla on ollut mökki kunnassa neljä vuotta. Koronaepidemian takia työttömäksi jäänyt Ville perusti kesäksi hatsapuri-leipomon. Leipiä myydään torilla pienestä kojusta ja kauppa kävi niin että sai jonottaa. Suolaisella juustolla höystetty hatsapuri-leipä maksoi 12 euroa/kpl. Meille riitti yksi puoliksi ja ei ollut minusta mikään erikoinen makuelämys, liian rasvainen ja mauton. Ville mainosti, että leivonnassa käytetään ternimaitoa. Paljon maitoa onkin mennyt, sillä samana päivänä myytiin kymmenestuhannes leipä ja ostaja sai kuoharipullon ja tietenkin leivän ilmaiseksi. Kirjakin on ehditty julkaisemaan georgialaisista herkuista. En ostanut mutta vikkelä mies on Ville ja monessa mukana. 







 







Matkamme jatkui Lintusaloon, jonne kulkee lauttayhteys Hurissalosta päivittäin 31. elokuuta saakka. Tie on paikoin erittäin huonokuntoinen ja sen kunnostustyöt alkavat heinäkuun lopulla. Pyöräilijöitä tuli vastaan mutkissa ja mäissä, joten ajelimme hiljaa ja pysähtelimme kuvaamaan. Lintusalon perukoilla sijaitsee majoitusta ja luontoelämyksiä tarjoava yritys, jonka omistavat Riitta ja Matti Viialainen. Rantaan on matkaa noin 700 m varsinaisen päärakennuksen pihasta. Rannassa myytiin lettuja ja tilasimme suolaisella täytteellä täytetyt letut. Jonoa oli ja sanoimme ettei meillä ole kiirus mutta tyttö kiikutti meille ilmaisen letun syötäväksi hillolla ja jäätelöllä. Nestorin ja norpan pronssipatsaat Nestorinrannan lauttarannassa on veistänyt nuori lahjakas kuvanveistäjä Adil Alijev. Hän kuuluu moskovalaiseen kuurojen taiteilijoiden Hefaistos-ryhmään.

Laulu Nestorista ja norpasta syntyi, kun maanviljelijä Tauno Kiljunen kutsui toimittajat katsomaan, miten vaikeaa on kelirikkoaikana. Elettiin vuotta 1971. Yhtenä iltana hän vei heidät Nestori Reposen luo. Nestori kertoi norpasta, joka oli tullut kuuntelemaan, kun hän soitti haitaria saunaa lämmittäessään.
Toimittaja Veikko Kilkki kysyi, miten norpalle käy. Nestori vastasi, että taitaa käydä kuten meille vanhoille pojille viiksekkäille, että jää ilman akkaa.

Kun Kilkistä tuli norpan suojelija, hän kirjoitti Junnu Vainiolle ja pyysy tätä tekemään tarinasta laulun. Vainio esitti sen Syksyn Sävelessä 1982. Nestori ehti hukkua samana kesänä eikä siten saanut koskaan tietää asiasta.

Blogger heitti taas väliin kuvat Juvan kirkosta, jonne ei päässyt sinä päivänä sisään. Harmaakivikirkko on komea ilmestys ulkoapäin ja sen rakentaminen on kestänyt seitsemän vuotta. Kirkko on valmistunut 1893.

Kuvien lisääminen tänne on edelleen hidasta niin tietokoneelta kuin google kuvista, josta nämäkin suoraan latasin. 

Puusavotta otti voimille ja lopulta pihastamme kaadettiin 16 isoa koivua. Kaikki pöllit siirrettiin kottareilla kasaan, josta alamme niitä lähiaikoina halkoa. Isot pölkyt joutuu halkaisemaan kiilalla ja kirveellä tai ehkä moottorisahalla. Nyt olen kerännyt kaikki herukat (musta, puna, viher) yhdessä miehen kanssa ja ne ovat jo mehuna. Mustikat ostin naapurilta. Oikea lonkka on oireillut viiltävänä kipuna, joten olen lepäillyt, lueskellut ja nauttinut elokuun tummuvista illoista. 

 Kartta Puumalan saaristoreitistä. Satamasta Lintusalon perukoille oli matkaa 25 km.
Huoneessamme oli suklaalevy ja seinällä mietelausetaulu. Sataman matkainfopisteestä keräsin kassiin esitteitä. Pari syysasteria ostin jo ränsistyneiden kesäkukkien tilalle. 

perjantai 31. heinäkuuta 2020

Puunkaatoa jännitysnäytelmän kera








 Tervehdys taas pitkästä aikaa. Kesä jatkuu ja ihminen viilettää sellaista vauhtia, että tokkopa kyydissä pysyy. Päivät vain vilahtelevat ja illalla on niin rättipoikki ettei jaksa tänne mitään kirjoittaa. Omankodin pihapiirissä on puunkaatosavotta meneillään. Kahdeksan jättikoivua on kaadettu, pätkitty pölleiksi ja siivoiltu jäljet. Yksi kolmihaarainen puu oli vaikein kaadettava tai oikeastaan kaikissa piti käyttää apuna vinssiä ja liinoja, joiden avulla puu saadaan kaatumaan oikeaan suuntaan eikä se mätkähdä rakennusten päälle. Poika sai setänsä avuksi hommaan eli miehiä oli kolme ja minä sydän sykkyrällä katsomassa. Olen jo monena vuonna puhunut asiasta, että puita pitäisi kaataa ja pelännyt jokaisella myrskyllä, milloinka talon katto jytisee tai koivut pötköttävät muiden piharakennusten päällä. Puut ovat saaneet rauhassa kasvaa multamaassa ja vuosikasvut olivat isoja. Koivuja on jo harvennettu ainakin pari kertaa mutta nyt sain viimeinkin tahtoni perille, että vain metsikköön jätetään isoja puita. Kyllä minulle on naljailtu, "että eihän niitä kannata pieninä kaataa, antaa kasvaa niin saa enemmän polttopuuta."  

Kuvista näkee, miten oksat lähes pyyhkäisivät rakennuksen seinää. Kolmihaarainen koivu kaadettiin haara kerrallaan mutta yksi haara jäi konkeloon toisen puun varaan. Hienosti miehet saivat sen irti kiristämällä liinaa ja haara pötkähti maahan särkemättä edes valotolppaa. Pensaista vain juhannusruusu vaurioitui mutta osa oli jo vanhoja oksia, joten se ei haittaa. Jännitysnäytelmä jatkuu huomenna. Ainakin puolenkymmentä puuta olisi saatava kunnialla nurin.

Muuten,  mitenkä teillä toimii tämä uusi Blogger? Täällä maaseudulla ainakin välillä surkeasti eli kuvien lisääminen ja muokkaaminen takkuaa ja kuvat ilmestyvät vääriin paikkoihin. Käytän Chrome-selainta. Meillä on kuituverkkoyhteys. Teksti on nyt aivan väärässä välissä mutta en uskalla sitä muuttaa, voi olla että häviää kokonaan. Entinen blogger toimi täällä paljon paremmin.



torstai 9. heinäkuuta 2020

Kallioniemessä - matkakertomus osa 3

Kallen lapsuudenkotiin Kallioniemeen on  matkaa Taivalkosken keskustasta noin 20 km. Kallehan syntyi 1919 Mäkelän meijerikamariin, jonka hirret isä-Herman osti vuonna 1922 ja siirsi ne uittamalla Kallioniemeen. Kalle Päätalo asuin täällä 1922-1939. Kallioniemi oli vakituisesti asuttu kesään 1970 asti. Taivalkosken kunta osti Kallioniemen vuonna 1986 ja vuonna 1991 se siirtyi Kallioniemi-Säätiön omistukseen ja museotoiminta alkoi. Kuvia on paljon, koettakaa jaksaa. Olin aivan hurmiossa, kun pääsin käymään ihailemani kirjailijan lapsuudenkodissa. Vierailijoita oli onneksi vähän mutta jotakin paikan päällä filmattiin mm. kuvausdrooni kierteli ilmassa ja museo-oppaan veneentervaustakin kuvasivat. Uusi blogger siirtää hitaasti kuvia ja ne ovat vähän väärässä järjestyksessä. 

Pihapiirissä aitan edustalla on Uneutettu vonkamies -patsas, Veikko Haukkavaaran työ. Patsaan jalustassa on teksti "Pystytetty tukkilaisten muistoksi, jotka ovat olleet Iijoessa uittamassa puutavaraa joen ensimmäisestä uitosta vuoden 1988 kesään, jolloin joessa soluivat viimeiset pöllit ja pölkyt. Annoitte paljon itse tyydyitte vähään."
Uittoponttoonilta näkyy hiekkarantainen Villinsaari, josta kyläläiset hakivat muuraussantansa. Saaren kumpareille saapui kylän nuoriso tanssaamaan tai piiriä pyörimään. Kesällä se oli myös korttimiesten paratiisi, sen verran tuulinen, etteivät hyttyset haitanneet ja saaren päältä oli hyvät näköalat, joten uskovaiset eivät päässeet yllättämään korttikiekerössä istuvia.
Kuvattu savusaunan ikkunasta

Uusittu ponttooni, jolla tukkeja vedettiin. Nuorena ennen lasten syntymää Riitu kulki Herkon mukana savotan kokkina. Oli keväitä jointa Riitu tienasi mustalla kahvilla, räiskäleillä, viskusopalla, tuppipotuilla ja lihavellillä enemmän kuin pitkiä valvokkeja tehnyt aviomies. Näin saatiin hankittua tärkeimpiä huonekaluja, astioita ja makuuvaatteita.





Uutta pirttiä, nurkassa Riitun sänky. Tässä sängyssä luit iltasella Kallen pitkään inkutettua mm. Kallen Hoikkalasta saamia aikakausilehtiä kuten Sirpaletta "Luve äiti! Kun minä opin lukemaan, niin luven  sitten sulle vuorostani.
Lähes aina äiti heltyi - siitä huolimatta että tupakoiminen oli hankalaa lukiessa. Muistan äidin lukutaidon kehittyneen sinä aikana. Kun äiti koulunkäyntini alkuaikoina luki minulle viimeisiä kertoja, hän enää harvoin pysähtyi tavata hymisemään vaikeimpiakaan sanoja. Jälkeenpäin äiti usein puhui vieraille: - Oli tuo Kalle melekonen risti siinä lukemaan mankuttamisessa...Vaikka ei se tuo yksin pahasta ollu. Siinä samassa rytäkässä rupesin itekki pääsemään pikkusen paremmin räntistä seleville - täysiaikasena ihmisenä...Ja onpahan nyt tienattu sehi, että millon tulen vanhaksi muoriksi, niin Kalle vuorostaan lukkea paasovaa mulle ääneesä!
Illat joina kuuntelin äidin lukemista sängyssäni makoillen olivat elämäni onnellisimpia. Jyskipä pakkanen nurkissa, vinkui myrskytuuli tai tuisku rapisutti lunta akkunaruutuihin, minun oli hyvä ja lämmin olla." (Huonemiehen poika)
ja Herkon sänky. Kaunis seinäröijy ja Kallen ostama leppalamppu, jonka valossa Kalle lueskeli lorukirjojaan toisten mentyä nukkumaan.

Ikkunalaudalla kukkivat pelakuut. Riitulla oli aina kukkasia, palsamia ja ahkeraliisoja 
Etualalla Hiltu-Jakin tekemä soututooli. Jakki itse ei ollut työhönsä tyytyväinen vaan sanoi, että siitä tuli susi. Tullessaan Kallioniemeen kylään hän ruukasi sanoa, että "istunpa tuon suteni selekään." Isäntä istuu karmistoolissa, jonka Herkko osti Konrad Vääräniemen, Kooti-ukon auksuunista eli huutokaupasta.




Kätkyessä eli kehdossa ovat nukkuneet kaikki seitsemän lasta. Kalle kuvaa omassa pirtissä ensimmäistä aamua seuraavasti: "Autuaallinen onnen tunne täyttää mieleni. Minä pukkaan käteni korkealle, puristan sormet nyrkkeihin ja sanon haukotuksen matkassa:
- Herra jumala että oli omassa pirtissä lysti nukkua rojua!
Äiti käännähtää minuun päin. En ymmärrä mitä pahaa sanoin kun hän purskahtaa itkuun. Säikähtikö äiti kun puhuin isolla äänellä? Pelästyn ja käännyn istumaan mökkänälle.
- En minä, äiti, noitunu enkä puhunu rummia.
Äiti nostaa vyöliinan helman, painelee sillä kasvojaan ja nyyhkii: - Et et...ihan päinvastoin...Että...että jo tuommonenhi pikkurehveli osovaa olla kiitollinen kun pääsöö ommaan pirttiin...Tulee taas niin elävänä mieleen kun oltiin Putikassa, ja minähi sain olla vielä omassa pirtissä..." (Huonemiehen poika)
Yllä olevat viisi kuvaa vanhasta pirtistä ja pienestä köökistä, joiden yhteispinta-ala oli vajaat 30 neliötä. Siinä tilassa nukkui enimmillään kymmenen henkeä.  Hirsiarinan päälle muuratun ja paikkaansa hakevan uunin muurasi Antti Lohilahti, Korpi-Antti eli satusetä. Uuni muuraus kesti lähemmäs kolme viikkoa ja ajoi Herkon lähes hulluuden partaalle. Kun Herkko kyseli, miksi uunia ei sovi muurata kallion päälle, rupesi Antti selvittämään "Ensinnähi kallion päälle tehystä uunista tulee kylymä. Ja toiseksi uunista tulee silloin juonikko tavoiltaan. Ei vie savuja ja polttaa leivät...kiven selekään tehtyä uunia pitkin kiipejää huoneihin maan syöveristä monenlaisia kipuja ja tautia, niin kun hammastauvit ja matovijat, pääkivistykset ja mahan ummehtumiset, isotrokot ja syyhytyspunkat..."(Huonemiehen poika KP). Työn lomassa Antti "lorsasi novellia", joita pieni Kalle mielellään kuunteli. 



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...