Herkkusienipaistos ja muuta hubailua!

Kun ruoka pitää saada nopsasti valmiiksi, niin se onnistuu mieheltä paremmin ilman turhia näpertelyjä. Minä olin ensin noita sieniä väkertämässä tikkuun mutta siinä olisi mennyt ikä ja terveys. No, toinen otti ohjat käsiinsä. Sienet puoliksi, aurajuustoa nokareina päälle, yksi sipulinippu, kolme tomaattia, paprikaa, vähän oliiviöljyä ja suolaa ja se oli siinä. Grillikuvun alla ehkä noin 15 min. Jopa maistui uusien perunoiden höysteenä.

Kuuntelitko sinisten kukkakellojen helinää suvituulessa
vai kuuntelitko sydämesi ääniä.
Mitä kuuntelitkaan,
ihanampaa valon läikettä
en ole ihmisen kasvoilla nähnyt.

Seistessämme savisella polulla
jolle lankesi suvikukkien hymy
näimme yhtäaikaa
taivaansinen ja siinä linnun
ja sitten liitelimme yhtäaikaa taivaan sinessä.

Ja silloin tiesin
että kuuntelit meidän sydämemme ääntä.

                                - Viljo Kajava, Taivaansineen, Otava 1959 -

Vierailu Riuttalan talonpoikaismuseossa

Juhannuspäivänä ajelimme kotiseudulla ja pysähdyimme Riuttalaan. Käynti todella kannatti! Olemmeko molemmat siinä iässä, että jaksamme pysähtyä aistimaan vanhan ajan henkeä, emmekä vain kävele museoaluetta läpi nopeaan tahtiin, kuten huomasimme monen muun tekevän. Alueella oli lapsiperheitä ja vanhemmat yrittivät saada jälkikasvun kiinnostumaan paikasta, esineistä mutta turhaan! Ei nykynuoria enää kiinnosta, mitä heidän esi-isänsä ovat touhunneet tai sitten mielessä ovat juku-juku- ja puuhamaat.


Olin käynyt museossa aikaisemmin mutta kamera ei ollut silloin mukana. Nyt tallensin kameralle mahdollisimman paljon. Istuimme tuvassa ja muissakin tiloissa aivan rauhassa, jolloin tuntui kuin olisin palannut ajassa taaksepäin ja nähnyt emännän kirnuamassa tai laittamassa oman pellon rukiista leivottuja leipiä uuniin, isännän höyläpenkin ja sorvin ääressä talvipuhteella, tekemässä  taloudessa tarvittavia työkaluja ja astioita,  piikojen ja renkien touhutessa omia hommiaan. Tuvan lattialankuissa näkyivät vielä askelten alla kuluneimmat kohdat.  Vielä museosta poistuttaessa minun jäljessäni leijaili entisaikojen tuoksuja (oliko se kuvitelmaa tai sitten ei?), savusaunan ja riihen haju, vieraskamarin tuulessa kuivatettujen puhtaiden lakanoiden, lämpimän riihiruisleivän ja pullan tuoksut.


Ihmiset olivat eläneet omavaraistaloudessa. Ulkopuolelta tarvittiin vain Jumalan sanaa ja suolaa. Riuttala eli pitkään eristettynä, sillä sinne ei ollut yleisiä teitä tai vesistöjä pitkin kulkuyhteyttä ennen 1930-luvun puoliväliä. Rakennuksia on yli 20 ja alkuperäisiä luetteloituja esineitä noin 1400.


Talossa asui aikanaan monta sukupolvea. Lisäksi ruokakuntaan kuului isännän sisaruksia sekä palveluskuntaa, todennäköisesti myös syytinkiläisiä ja huutolaisia. Tilan lähes kaikki nykyiset rakennukset on rakennettu Ikäheimojen aikaan. Pää- eli pihakartano valmistui v. 1852. Toinen asuinkartano - pihanpää eli pytinki - on ollut alkuaan kesä- ja vieraskäytössä ja se on siirretty talon vanhalta pihalta. Pekka Halonen, jonka äiti oli sukua talonväelle, vieraili Riuttalassa vuosisadan vaihteessa ja maalasi siellä Aterian (1899), Erämaan (1899) ja Viulunsoittajan (1900) sekä maisemia.


Pihapiiriin kuuluu suuri riihirakennus, kaskiajalle harvinaisen suuri jyväaitta, tuulimylly, ruumisaitta, savusauna, nuottakota, pyykkitupa ja muita rakennuksia.


Talon vanhat työkalut ovat paikoillaan siellä, missä niitä ennen käytettiin.

Riuttalassa oli jo 1760-luvulta lähtien huomattavan suuri karja. Maatiaiskarjasta alettiin kehittää vuosisadan alussa erityisiä Suomenkarjarotuja.


Tässä linkki Riuttalan sivustolle, jossa museoalue on tarkkaan nimetty ja aukioloajat.

JUHANNUSYÖ, RUNOA JA REMPALLAAN JENKAN TAHTIIN

Kentillä kasteisilla
hämärä käy yli maan.
Valkea niittyvilla
vielä on valveillaan

katsoen kummissansa
kuinka rukoukseen
kaikki kukkien kansa
kumartuu hiljaiseen.

Kuusen latvasta ääni
pienoisen huilun soi.
Minäkin kumarran pääni
minunkin sisällä soi.

- Aaro Hellaakoski-

Juhannusmusaa jenkan tahtii tarjoilee Kauko Käyhkö: Rempallaan

Päiväkaffeet kuistilla!

Etäkodin vanhanajan kuisti on viileällä ilmalla mukava kahvinjuontipaikka. Helteellä se on liian kuuma ellei sitten pidä ovea auki. Tekaisin tänään varmaan jo neljännen raparperipiiraan ja ohjeen laitan tähän alle.

RAPARPERIPIIRAKKA

100 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
2½ dl vehnäjauhoja (laitan aina puolet grahamjauhoja)
½ dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Pinnalle:
raparperipaloja
fariinisokeria (ripottele palojen päälle)
n. ½ l vaniljajugurttia (esim. Alpro)
1 kananmuna

Rasva ja sokeri vaahdotetaan, lisätään muna ja kuivat aineet. Taikina painellaan piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Levitä päälle runsaasti raparperipaloja. Sekoita jugurtin joukkoon kananmuna. Kaada seos vuokaan. Paista n. 200 asteessa n. 30 min.

Sovellan tätä ohjetta mustikkapiirakkaan, johon laitan 1 tl kaardemummaa ja jos vuoka on isompi niin onnistuu hyvin esim. lisäämällä rasvaa 50 g. Jauhoja en muistaakseni viimeksi lisännyt mutta tuli vähän löysempi taikina ja hyvin onnistui silti.

KESÄMÖKKIELÄMÄÄ ENNEN JA NYT!

Mökki oli pieni ja punainen, kivien varassa nököttävä

Kukkapenkissä kasvoi harjaneilikkaa ja orvokkeja

Isä rakasti mökkiä ja sen seinustalla kukoistavaa juhannusruusua.
Valkoiset kukat, huumaava tuoksu, ei missään ollut
parempaa lepopaikkaa.

Makkarat paistettiin illan hämyssä nuotiolla ja hauskaa
oli huolimatta kipsatusta jalasta (huom! katsokaa kuvaa
tarkemmin, SE on vain puukonperä)

Alkuperäinen sauna oli päällekaatuva savusauna ja kylmä
pesuvesi oli ulkona. Saunaan mahtui kerrallaan
kaksi kylpijää.

Jossakin vaiheessa vanha savusauna purettiin ja
tilalle pystytettiin pikkuruinen tynnyrisauna

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa
pikku mökin keittiössä iltakahvilla

Päivän paisteessa niitettiin kaislat rannasta

Perunoiden kuoriminen sujui kätevästi ulkosalla

Jossakin vaiheessa asukkaat kuitenkin
pistivät punaisessa mökissä
hyrskynmyrskyn

Sisätiloihin ostettiin tulikiviuuni, lattiat valettiin uusiksi,
seinät paneloitiin, ikkunat uusittiin.  Mökki ei ollut enää se sama
vanha romanttinen tuulella 'nariseva' vanhus.

Ulkoapäinkin se pesi kasvonsa, sai uuden maalipinnan
ja peltikaton ja lipputangon pihaan

Kellertävässä mökissä oli sauna, tupa ja alkovi, ei sähköjä
vaan kaasuvalot

Sisällä oli kuitenkin niin kodikasta, muoviset tuolit ja
vanha matkaradio

Sulkapallokenttä oli ylellisyyttä

Oi näitä nostalgisia mökkeilykesiä 70-luvun lopulla!  Osattiin ilakoida pikkuruisilla mökeillä puutteista huolimatta, kannettiin vesi kaivosta ja pilkottiin puut, viileällä ilmalla sytytettiin öljykamina, sähköjä ei ollut vaan kaasuvalaistus, pihan perällä huussi (eikä mikään kuivakäymälä).  Aitassa nukuttiin villasukat jalassa monen peiton alla.  Kivaa oli silti ja loma tuntui lomalta.

Kelpaako tämä nykyajan ihmisille? Kakkoskodeista seitsemän kymmenestä on sähköistetty ja tanakasti varusteltuja. Lapsuudestamme tuttu hirsi- tai lautamökkeli on muuttumassa vapaa-ajan linnaksi, jonka energiakulutus itkettäisi muitakin kuin Pentti Linkolaa. Mökissä pitää olla vähintään tiskikone, pari telkkaria, vaatteiden kuivauskaappi, pesukone. Tavallinen soutuvene ei enää kelpaa, huvivene isolla voimapesällä ja talvella puiden hakuun tarvitaan mönkijä. Kesäkeittiössä piipittää koko ajan jokin elektroninen vehje. Kun riisuu saunaa varten, lattialämmitys hautoo jalkoja. Kun iltayöstä grillataan patiolla, infrapunalamput porottavat. Grilliviritelmät ovat pian soutuveneen kokoisia. Mökkivuokrausta harjoittavat ihmettelevät, kun kansa tahtoo jo loma-asuntoonsa tasokkaampia puitteita kuin kotiinsa.

Toivotaan, että mökeilleen matkaavat jättävät kiireen ja päätä kiristävän vanteen kaupunkiin ja osaavat ottaa rennosti.

************************************************
Larin-Kyöstin sanoin suloista mittumaaria kaikille!!

Suvisia suruja

Maantien vartta mä vaellan ja kaunis on luomakunta,
töllin töyräillä yrtit tuoksuu ja sataa kukkaislunta.

Vihreän viileän oksan alta näen sinisen taivaan kaistan,
lähteen silmässä jalkani kylven ja polkujen marjoja maistan.

Keltavarpunen aidalla hyppii ja eelläni näyttää tietä:
No etkös tililili, etkös tuliluli, mittumaaria vietä.

Hyttyset, hetken heiluvat lapset, ne alkavat purpuriansa.
Päivän paisteessa hyörii ja häärää ahkera muurahaiskansa.

Käki se korven rannasta kukkuu kuin mittumaarina aina.
Sinisellä oksalla, sinisessä salossa, ei sitä huolet paina.

Keltavarpunen aidalla hyppii ja eelläni näyttää tietä:
No etkös tililili, etkös tuliluli, mittumaaria vietä!

Kylän ohi kulkeissa tuttuja löydän ja heitän ne huolet liiat.
"Saakos kulkuri kurkistaa, miten pitkät täällä on piiat?"

Huomisen huoli se sydäntä painaa kuin viimesyksyinen lehti
suuressa saatossa suviset keijut jo sydämeni tarhaan ehti.

Maantien vartta mä vaellan ja kaunis on luomakunta,
töllin töyräillä yrtit tuoksuu ja sataa kukkaislunta.